Pituusammuntakilpailuista

Kevään pituusammuntakilpailu ammuttiin 13.5. ja se herätti mukavasti keskustelua kisan jälkeen.

Täällä keskusteltiin itse kilpailusta, säännöistä ja ammuttavien kierrosten määrästä:

Täällä taas keskusteltiin säännöistä (joita ei vielä varsinaisesti ole…) ja hahmoteltiin värikkäästi, mitä säännöissä voisi olla:

Vanhalla foorumilla keskusteltiin jo vuosi sitten pituusammuntatoiminnan kehittämisestä, hyvinkin rakentavin ehdotuksin ja kommentein:

http://perinnejousi.yuku.com/topic/140/Pituusammuntatoiminnan-kehittminen#.WRk0YuvyiCo

Täältä löytyy taas US Flight Archeryn säännöt:

http://www.usflightarchery.com/

Niissä muuten kerrotaan, että yhdellä kierroksella saa ampua enintään kuusi nuolta ja kierroksia voi olla korkeintaan neljä päivän aikana.

Oikeastaan ainoa tausta-ajatus koko keskustelulla on pituusammuntatoiminnan kehittäminen. Kuten aiemminkin on todettu, niin pienen sisäpiirin hiekkalaatikkopuuhastelua uhkaa näivettyminen. Kevään kisassa oli kymmenen osallistujaa, joista neljällä taisi olla erilliset pituusammuntavälineet.

Jos ketään ei oikeasti kiinnosta pituusammuntatoiminnan kehittäminen, joka alkaisi ihan sääntöjen luomisella, niin mitäpä siinä sitten. Jatketaan nykylinjalla, joka sinänsä toki toimii. Aina on ollut osallistujia ja aina on ollut myös kivaa!

Jos taas pituusammuntatoimintaa halutaan kehittää, jotta sillä olisi jonkinlaista jatkuvuutta ja arvostusta, niin pitäisi aloittaa sääntöjen luomisella. Ei niiden tarvitse olla monimutkaiset. Amerikkalaiset säännöt ovat hyvä pohja ja niitä voi sopivasti muokata.

Onko Knuutinpoikien hallituksella - joka varmaankin hyväksyy säännöt, kun Knuutinpoikien kisoista on kyse - mahdollisuutta käsitellä ja hyväksyä säännöt, jos sellaiset tehdään? Kyse on nyt lähinnä siitä, että tarvitaanko eri jousi- ja jäykkyysluokkia? Tokihan jonkinlaista tilastoa on nytkin kerätty mutta tietoja ei löydy oikein mistään, jousien luokittelu on mitä on ja jäykkyyksiä ja muita tietoja ei ole varmistettu. Sääntöjen avulla nämä asiat saataisin kuntoon ja pituusammunnasta voisi pitää kunnollista, julkista tilastoa, jolloin kenen tahansa on mahdollista yrittää tavoitella tietyn luokan ennätyksiä, ja niin edelleen.

Vai onko tämä nyt vaan turhaa lätinää?

[quote=“TuukkaKumpulainen, post:37, topic:533, full:true”]
Luonnonkuitujänne on hieno lisä pituusammuntakamoihin. Kilpailukykyisiä luonnokuitujänteitä ei kuitenkaan viime kisojenkaan perusteella ole edes Suomen johtavilla luonnonkuitujousenjänteentekijöillä. Dilemma on siis valmis. Pitäisikö meidän antaa esimerkiksi norjalaisille ja brittiläisille kollegoille vielä 20 - 30 metrin lisäetu, kun kaikki muut pituusampujat paitsi amerikkalaiset käyttävät keinokuituja?[/quote]
Ootko kokeillut pellavaa pituusjousessa? Mulle ihan fine vaikka pituutta ammutaan molemmilla jänteillä, ihmettelen vain tätä hieman ristiriitaisuutta selkänokki-tekokuitujänne-pituusammunnassa. Eikö sulle ollut tärkeää ampua kivikautis?aikakauden välineillä ja ns. demota mihin niillä pääsee. Miksi haluat lisätä siihen feikkejä metrejä keinojänteellä?
Minun mielestä pituusammunta kannattaisi pitää kokeilevana ja lähes rajattomana, jossa temmellyskenttä luonnonmateriaalien rajoissa on avoin. Primitive archerilla on ollut hyvää tuumailua pituusammunnasta ja säännöstöstä, niillä taitaa olla siellä joku uusi pituusammuntaliittokin työn alla, jos Gardnerin puheita oikein ymmärsin.
Mainittu on mm. nuolten vähimmäispituuden poistamista ja ylivedon (ns. siperin) sallimista puujousillakin. Siperihän on eräänlainen nuolihylly, joka sallitaan Knuutinpoikienkin ammunnassa. Puujousen nuolihylly on kuitenkin kielletty.
Musta olisi mielenkiintoista ampua vaikka 17" nuolta 20" vedolla!

Minun näkemyksen mukaan laminoituselkänokkinen jousen lapa voidaan tehdä piirun verran kevyemmäksi kuin puinen sivu tai selkänokki. Okei, aika nyanssi, mutta kuitenkin.

Mutta kuten tässä edeltävässä tapauksessa, selkänokilla oli korjattu rikkinäistä jousta. “Ei ennenkään käytetty” - no en minäkään ennen olisi käyttänyt, kun puuta mitä tussata on ollut vaikka millä mitalla. Kaatolupia ei kyselty, vaan kermat voitiin kuoria päältä. Jousen korjaaminenkaan ei ole primiä! Hemmetti soikoon!

Vuoden 2003 ensimmäiset varsinaiset pituuskisat käytiin NAA:n säännöillä. Silloin minunkin jousissani oli pellavajänteet eli kokemusta on yhden pituuskisan edestä. Maastokisoja olen ampunut enemmänkin pellavalla.

Jousihommaa tehdään monesta lähtökohdasta. Muinaisten asejärjestelmien tutkiminen on parasta nannaa minulle, ja siinä muovijänne olisi tietenkin virhelähde tai vähintään tyylirikko, mikä ei estä sitä, että esimerkiksi kaikki Suomessa tähän mennessä tehdyt muinaisjousia koskevat kokeelliset tutkimukset on tehty muovijänteillä. No, tarpeettoman raskaaksi tehty muovijänne vastaa heitoltaan muinaisia jänteitä eli virhelähdettä ei esimerkiksi heittotutkimuksessa olekaan.

Jere nostaa nyt vimmalla tätä muovijänneongelmaa tapetille, mutta testaamatta on, millaisen edun se antaa esimerkiksi yksipuisille lyhytjousille. Baker (1993) toteaa, että jänteen massalla on sitä vähemmän merkitystä, mitä lyhyempi jousi on. Aion kronottaa rinnakkain 140-greinisen pellavajänteen ja 70-greinisen polyetyleenijänteen ja katsoa, mikä ero niillä on 50" jousessa. Voi olla yllättävän pieni.

Pellava sitä ja pellava tätä - pellava ei ole muinainen jousenjännemateriaali. Se on otettu tällä tietoa käyttöön 1800-luvun lopulla, ihan samanlaisten vapaa-ajanharrastelijoiden toimesta kuin mekin ollaan. Kulttuuriton materiaalilähtöisyys toteaa, että orgaanisuus riittää, mutta eihän se riitä. Muinais-Pohjolan jousenjänne olisi raakanahkaa, jännettä, suolta, nokkosta tai myöhäisinä aikoina hamppua.

Ei jousitutkimus ole ainoa tapa tehdä jousihommaa edes jousitutkijoille. On myös ihan silkkaa kilpailuviettiä, jonka näkökulmasta olisi järjetöntä rajoittaa ehdoin tahdoin suorituskykyä vallitsevasta tilanteesta heikommaksi. 99 % puujousiampujista ja ainakin 80 % puujousipituusampujista käyttää muovijänteitä, ja nämä sallitaan 99 % kilpailuista. Ainoastaan NAA:n vuotuisissa pituuskisoissa Utahissa muovijänteet on kielletty. Marginaalista puuhaa, ikävä kyllä.

Minulle Kuralassa pidettävät pituuskisat ovat ennen kaikkea kilpailu. Eihän siellä ole kuin satunnaisesti yksittäisiä jousia ja nuolia, jotka vastaisivat muinaisia esikuvia tarkasti. Olennaista on että varhaiskantaisuuden henki vallitsee. Ei ole mieltä siirtyä pahimman luokan mikä-mikä-puuhasteluun. Siper kuuluu turkkilaiseen, 1600-luvun jälkeiseen pituusammuntaan, ja nykyisellään se on Amerikassakin sallittu Turkish ja Complex Composite-luokissa. Sitä ei tulla koskaan sallimaan puujousissa meikäläisittäin, koska sillä ei mitään tekemistä puujousten kanssa.

Pituusammuntanäkökulmasta silkki olisi kyllä autenttisempi materiaali kuin pellava. Silkkijänteillä ammuttiin Lähi-idässä pituutta satoja vuosia sitten. Primitiivisessä puujousessa silkki on taas yhtä “perinteinen” kuin pellava.

Mitä pellavaan jännemateriaalina tulee, niin Ascham mainitsee pellavajänteen, eikä siitä ole kuin vajaa 500 vuotta. Aivan varmasti sitä on paljon aiemminkin käytetty, vaikka hamppu onkin ollut suositumpi kasvikuitujännemateriaali.

60-paunaisessa jousessani (pituus vajaa 150 senttiä, 58–59 tuumaa) varman päälle tehty pellavajänne painoi tasan 100 graania. Moderni jänne oli vähän yli 50 graania. Alle 50-paunaisissa, samanmittainen ja kertoimella vähän yli 4 tehty pellavajänne painoi hiukan yli 70 graania. Ei ole isoja eroja.

Vaikka muovijänteen puolesta löytyy ties mitä perusteluja, niin se on silti yhdistyksen perusajatuksen vastainen. Jos ei ihan primitiivisyyteen aina ylletä, niin pitäisi toteuttaa sentään perinteisyyttä ja sen väljin muoto tarkoittaa pelkästään luonnonmateriaalien käyttöä. Muovi missä muodossa tahansa tappaa varhaiskantaisuuden hengen. Kuten myös epoksilla liimattu selkänokkibambuterassilankkulaminaattijousi…

Niin, taas dilemma, ampuako vain luonnonmateriaalikamoilla vai sittenkin kilpailuhenkisesti kaikki sallitut keinot käyttöönottaen.

Olet Tuomo perustellut terassilankkuepoksilaminaattiselkänokkijousten poustaamista ja käyttämistä sillä, että jos tekemistä rajataan kovinkaan paljon, näivettyy skene muutaman ihmisen kokoiseksi. Juuri tämä on isoin syy sallia inhat keinokuitujänteet kisoissamme. Suomessa on tällä tietoa neljä puujousiampujaa, jotka ovat ampuneet viime vuosina kisoja luonnonkuitujänteillä. Kuten FF:ään luottava Jere totesi joskus vuosi sitten Kuralassa kummastellen, ei luonnonkuitujänteitä näy, vaikka Tuomo ja Tuukka ja Alex ja Mikke niitä ovat näkyvästi tuoneet framille. Skene näivettyy alle 10 hengen kokoiseksi, jos luonnonjännevaatimus astuu voimaan. Luonnonkuitu on liian kova vaatimus 99 prosentille puujousiampujista. Siksi sitä ei voida panna käytäntöön.

Just näin. Siksi ehdotankin, että luodaan pituusammuntasäännöt, jossa on luokat erilaisille jousille, eri jäykkyysluokat sekä keinokuitu- ja luonnonkuituluokat. Paljon luokkia mutta se tuo toivottavasti kiinnostuneita ampujia haalimaan eri luokkien ennätyksiä. Saadaan kivasti dataa erityyppisistä jousista ja jänteistä ja niin edelleen. Ja mikäs sen mukavampaa, kun luonnonkuitujänneluokkien ennätykset ovat lopulta parempia kuin keinokuituluokien!

Kisoissa ei ole jaettu palkintoja, vaan mainetta ja kunniaa. Sama linja voisi edelleen jatkua, että pisin laaki voittaa koko kisan mutta houkuttimena on mahdollisen ennätyksen saaminen, jos koko kisan voittoon ei ole mahdollisuutta. Ennätys voi elää vuosikausia, jopa ikuisesti mutta voitto muistetaan vain päivän tai pari!

Tuossa voisi olla ideaa, että olisi luonnonkuitujänteellisille oma luokkansa. Näinhän se on käytännössä toki mennytkin siinä, että luonnonkuitujänteellä ammutut laakit on aina pantu merkille. Jo joskus 2005 pituuskisoissa vertailtiin pellavan ja dacronin eroa kantamassa, ja silloin(kin) keinokuitu voitti. Pelkän luonnonkuidun salliminen eristäisi pituusammunnan reaalimaailman puujousiskenestä, kolmen tai ehkä neljän elitistiampujan hiekkalaatikoksi.

Onko naiset samalla viivalla miesampujien kanssa esim.Hikiän kisassa?

Ei tule pellavasta muinaisjännemateriaalia tuolla näytöllä. Ascham toteaa vapaasti ja ulkomuistista kääntäen, että se, pitäisikö jousen jänne tehdä hampusta kuten nykyisin on tapana, vaiko pellavasta vai silkistä, on kysymys jänteentekijöille, joilta jänteemme ostamme. Käy siis ilmi, että 1500-luvun Englannissa jänteet olivat hamppua, ja Ascham heittää pelkkänä mutu-täkynä muut tunnetut kasvikuidut perään.

Oppi-isäsi Elmer käy läpi harrastusjousiammuntakirjallisuuden jousenjänteiden osalta viimeisen 500 vuoden ajalta. Ensimmäinen maininta faktuaalisista pellavajänteistä on Thompsonien kirjassa vuodelta 1875. Elmer toteaa, hampun täysin läpitunkevaan jänne-esiintymiseen nojaten, että kun pellava oli hampun tavoin ikivanha viljelykasvi Euraasiassa, hamppu näyttää todella olleen ratkaisevan paljon parempi ja käytetympi jännemateriaali.

Mielenkiintoinen näkökulma näihin meidän jännekipuiluihimme, kun pellavajänteet joko katkeavat käsiin pituusviivalla tai ampuvat 50 metriä lyhyemmälle kuin syntsajänteet, on Elmerinkin esiintuoma tosiasia: vuosisatojen ajan eurooppalaiset jousiampujat ostivat jänteensä jänteentekijöiltä, eivätkä edes tienneet, miten tai mistä jänteet on tarkalleen ottaen tehty. Kuvio huipentui 1800-luvulle tultaessa, kun koko Euroopan jousiammunta nojasi yhden belgialaisen jänteentekijäsuvun laajalevikkisiin tuotoksiin.

Aiemminhan olen jo todennut, miten arvostamissani ja esikuvallisissani pyyntiyhteisöissäkään jousimiehet ja jousentekijät eivät tehneet jänteitä itse. Se oli oma kuituspesialistien taidonnäyte. Tavallaan ollaan siis poly-alkuisten jänteittemme kanssa lähempänä historiallista tilannetta kuin itse luonnonkuitujousenjänteetkin tehdessämme.

3 tykkäystä

Monimutkainen aihe. Mielenkiintoista olisi hamppumatskua nähdä, mistä saataisiin kunnon pituista kuitua ja kestävää jännettä. Hyvää argumenttia Tuukalta.

Erinomainen kommentti. Pellava on kyllä mielenkiintoinen materiaali ja länsimaisen kirjallisuuden valossa se on eräänlainen kuriositeet. Ascham mainitsee pellavan, samoin Gervase (1634), tosin Aschamia suoraan plagioiden. Moseley (1792) mainitsee vielä lyhyesti pellavan. Ja siinä se sitten onkin, Thompsoneita lukuunottamatta. Jokseenkin kaikissa lähteissä mainitaan hamppu.

Tokihan mielelläni käyttäisin hamppua, jos vain tietäisin, mistä saa kelvollista hamppua, olipa se sitten lankaa, kuitua tai kasvin vartta. Nykyisinhän tilanne on se, että paras mahdollinen kohtuullisen helposti saatavilla oleva luonnonmateriaali jänteeksi on pellava. Se on hyvin lujaa, kulutuksen kestävää ja kevyttä suhteessa lujuuteen.

Eikös itse tekeminen ollut yksi hyvin olennainen pointti koko harrastusta, kuten toisaalla totesit? Sinänsä hassua todeta, että nykyaikainen muovijänne on aivan hyväksyttävä, jopa suotava valinta Tuukan kaltaiselle hardcore-primiampujalle ja -välineiden tekijälle. Eri asiat voi nähdä, perustellustikin, omasta näkökulmasta mutta se ei aina käy yksiin muiden henkilöiden mielipiteiden kanssa.

Primikisojen suhteen jatkan pellava- ja silkkijänteiden käyttöä. Jos onnistun tekemään välineet, joiden suoristuskyky on hurja ja ennätyskelpoinen, niin ehkä sitten voisi sen ennätyksen ampua ff-jänteellä mutta muuten mennään täysin luonnonmateriaalilinjalla.

Muovijänne omin käsin tehdyssä jousessa on vähän niin kuin kivi kengässä, kun on myöhässä treffeiltä täydellisen naisen kanssa. Aina välillä tulee mieleen, että pitäisi pysähtyä, kaivaa kenkä jalasta ja poistaa kivi, mutta toisaalta on paljon tärkeämpääkin tekemistä ja eteenpäin pääsee näinkin.

Puujousella metsästäminen on parasta mitä tiedän. Se vie tavattoman paljon aikaa, jota ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi. Minulle on tuiki tärkeää, että metsästysaseeni on itse tehty ja tyypiltään muinainen. Kun jouset ja nuolet työstettyä tullaan jänneasian äärelle, on vaakakupissa se, käytänkö x tuntia jahtikaudesta nopeasti kuluvien ja helposti pettävien pellavajänteiden punontaan ja sisäänajoon, vai nekin tunnit itse metsästykseen. Valinta ei ole lopulta vaikea.

Muinaisjousikisoihin ja muinaisleireillä laitan jousiini pellavajänteet, koska siellä prioriteetit ovat toiset. Samalla tiedostan, että pellavajänne on itsessään vähän pöljä ja epäaito anakronismi.

Minusta on mielenkiintoista ja vähän omituistakin, että lasikuitutyyppisiä puujousia tekevä ihminen tekee pieteetillä ja innolla pellava- ja silkkijänteitä jousiinsa. Jousethan ovat jo leimallisesti nykyaikaisia, synteettisen ajan tuotoksia - mitä luonnonkuitujänne muuttaa niissä? Kun näin kisakuvia Vanhalinnan kisoista, voin lievästi pahoin nähdessäni joissain kuvissa jotain bambuselkäisiä jousia, jotka olivat muotokieleltään ja viiluiselta detaljoinniltaan aivan kuin lasikuitujousia, meidän primitiivijousikisoissamme! Se on pahempi rikos kuin dacronjänne ikinä.

Kysymys Tuomolle: vieläkö lakkaat jousesi ultramodernilla venelakalla, joka torppaa kosteuden paremmin kuin mikään jousiammunnan historiassa tunnettu aine?

Ovatko lukuisat laminoidut jousesi laminoitu eläinliimalla? Jos eivät ole, ei tuolla “täysin luonnomateriaalilinjalla” ole oikein mitään perusteita.

Joo, tämä osui… Mielessä on kyllä ollut, että pitäisi tehdä elukkaliimattu laminaatijousi. Sillä sitten voisi ampua American roundit ja muut vastaavat kisat. Petikko, Primikisa ja muut vastaavat olen ampunut mehiläisvahatulla tammijousella ja pellavajänteellä. Ai niin, nuolien sulkien liima on modernia…

Tämä ei pidä paikkaansa. Hyvin tehty pellavajänne kestää ja kestää. Edellisellä testijänteellä ammuin 5000 laukausta ja se on edelleen kuin uusi. Pikkuisen karvoitusta näkyy mutta sipaus vahaa, eikä näy enää mitään. Sisäänajo kestää noin 10 laukausta, ei veny eikä vanu yhtään, siinä suhteessa ominaisuuksiltaan kuin ff-jänne. Ammuntatuntuma ei eroa yhtään ff-jänteestä, kunhan pellavalla on hetken aikaa ampunut, eroa ei enää huomaa, koska pellavajänne toimii erittäin hyvin.

Oisit sinä tehnyt näille Tuomon “asiakkaille” sen kivikautisjousen!
Nytpähän on ampujilla puujousi kädessä ja harrastajia porukassa lisää. Muuten tilanne voisi olla, että porukka vähenisi ja lasikuitujouset kaupasta hupenisi!

Pellavan kestosta olen muuten samaa mieltä, kestää ja kestää. Origini voikin olla sitten jotain ei niin primi. Mutta uusprimitiivistä sentään, tehdään siitä matskusta mitä saadaan.

Nyt kun pituusammuntakeskustelussa ollaan, sehän se suurin primihäröily on. Parhaiten pelittävät jouset pituusammunnassa ei historiallisesti olleet tositoimissa ollenkaan jne.
Minä kuitenkin rakennan mielenkiinnosta tekniseen puoleen vaikka minkälaista puujousta, olkoon rekurvia tai mitä vaan. Olisin jopa sitä mieltä, että pitäisi saada ylivetohyllyn luokka pituusammuntaan!
Pellavaa en varmaan koskaan rekurvijouseen pituusammunnassa laita, repeävät varmasti silmänräpäyksessä katki. Hyvä esimerkki oli tuo omenapuun pikkurefleksi, johon 4x mitoitettu jänne katkesi jännekorkeuteen tukkikytkystä.

Vanha nyrkkisääntö on, että jänteen vetolujuuden pitäisi olla 4 kertaa jousen jäykkyys. Baker (TBB II, s. 217) kuitenkin toteaa, että parempi laskukaava on jousen jäykkyys 15 tuuman vedolla kertaa kymmenen. Olettaen, että vetopituus on 28 tuumaa.

Omassa 60-paunaisessa, vastakaarevassa pituusjousessani on kestänyt hyvin vetolujuudeltaan 300 paunan jänne.

Näinhän se olisi. Paksumpi pitää olla kun on esijännitystä. Tulee mieleen, että case on vähän sama kuin sarvijännejousissa, että jänteeseen tarvittaisiin hieman joustoa kenties? Vähän samaa mieltä oltiin joissain vanhoissa paleoplanetin ketjuissa.

Tuomon, huippuluokan pellavajänteentekijän parhaat pellavajänteet kestävät 5000 laukausta kuin uutena. 1 datapointsi. Muut datapointsit (mm. erittäin kokeneelta Henrik Thurfjelliltä) kertovat 500 - 2000 laukauksen kestosta ennen hajoamista. Datapointseja ovat myös ne viime aikojen pituuskisoissakin nähdyt pellavajänteet, jotka katkesivat ensimmäisellä laukauksella. Esimerkiksi ommellessa vetolujuudeltaan luja pellavalanka rispaantuu käsittämättömän helposti, ja kun rispaantuminen alkaa, seuraa pettäminen nopeasti. Tiheikköjahdissa jänne on melkein jatkuvasti hankautumassa johonkin, erityisesti päistään.

Tuomo tekee pellavajänteensä päättymättöminä, mikä ei vastaa alkuunkaan alkuperäisiä pellavajänteitä, jotka olivat punottuja ja yhdellä kiinteällä silmukalla sekä tukkikytkyllä varustettuja. En voi sietää päättymättömien jänteiden lasikuituista ulkonäköä. Siksi teen kaikista jänteistäni, polyä tai ei, kolmikimppuisia, punottuja ja joko kiinteällä silmukalla ja tukkikytkyllä tai tuplatukkikytkyllä varustettuja.

Tunnustus: inhoan jänteiden tekemistä. Geenit tulevat kai niiltä lukemattomilta muinaisuuden jousimiehiltä, jotka eivät koskaan tehneet jänteitä. Tällä hetkellä aktiivikäytössäni olevassa jousessa on ollut kaksi vuotta sama jänne, ja olen melkein joka kerta jouseen tarttuessani iloinen siitä, ettei minun tarvitse tehdä siihen uutta jännettä.

Jere,

Ei tähän kuvioon kaivata lasikuitutyypin ampujia vaan primitiivisen jousiammunnan harrastajia.Ketään ei tarvitse kuitenkaan värvätä; oikeat tyypit tulevat mukaan oma-aloitteisesti.

Lasikuitupuolueella on tapana mustavalkoistaa asetelma populistisesti, ikään kuin olisi vain lasikuitutyypin puujousia ja kivikausijousia / muinaislöytöjen mukaisia rekonstruktioita. Excluded middle vaan soi. Suurin osa primijousiharrastajien jousista ei ole kumpiakaan näistä, vaan tekijänsä näköisiä mukaelmia teemasta, jonka nimi on primitiivinen eli varhaiskantainen jousiammunta. Vuosikymmeniin tässä ei ollut mitään kädenvääntämistä, vaan kisoihin ja tapahtumiin tuli väkeä ympäri Suomea ja ulkomaitakin teeman mukaiset välineet käsissään. Nykyisin lasikuitua pitää sohia 10 jalan kepillä oikealta ja vasemmalta loitommalle.