Varhaiskantaisten ja nykyisten välineiden erot


#1

@TuukkaKumpulainen Kirjoitti nasevan kommentin toisaalla:

Kommentti on mielenkiintoinen, joskin ehkä hieman liioiteltu. Millä tavalla kivikautinen jalavajousi on parempi kuin nykyaikana kokeneen tekijän tekemä jalavajousi? Ehkä pikemminkin niin, että kivikautinen jousenkäyttäjä oli selvästi parempi ja taitavampi kuin nykyajan taulukammoinen pullamössöampuja. Nykyajan primitiivijousilla osuu ihan yhtä hyvin, jos ampuja vain osaa asiansa. Ei se jousesta ja nuolista ole kiinni.


Paras jousipuu
#3

Kokonaisuus, Tuomo, kokonaisuus. Kivikautinen jousi ja nuoli, ei kivikautinen jousi. Asejärjestelmä oli paremmin viritetty, luotettavampi, ennustettavampi. Esimerkiksi käy vaikkapa yllämainittujen Thompsonien kuvaus oppi-isänään olleen Tommy-nimisen okechobee-metsästäjän nuolista:

"His arrows were a wonder of exact work and feathered on the true scientific principle.[…] sending an arrow of his make full as far as I could, with my bow, shooting the best Highfield target shaft!

My hickory hunting arrows, made at great expense by a cunning carpenter, under my own
direct supervision, and pointed by a smith of approved skill, were appreciably less nicely
adjusted than his. You could easily discover the difference, watching their flight through a long shot over open ground. Here was a triumph of savage cunning and skill over enlightened science and art!"

Thompson kuvailee, miten Tommy pudotti esimerkiksi haukan lennosta kanootista käsin, vaihtaen melan jouseen käden käänteessä. Jousenkäyttötaito oli huipputasoa, mutta niin olivat välineetkin. On ihan hassu väite, ettei osuminen ole osaltaan jousesta ja nuolista kiinni. Ilman täydellisesti tuunattuja välineitä ei voi saavuttaa täydellistä tarkkuuttakaan, oli ampuja kuinka hyvä tahansa.


#4

Tottakai, sehän on itsestään selvää, että kokonaisuus ratkaisee, nuolen ja jousen pitää toimia yhteen ampujan kanssa. Oletus on tietenkin, että nuolet on viritetty jouseen sekä valittu käyttötarkoituksen mukaan - mitä muutakaan? Kuka vakavasti ampumiseen tai metsästykseen suhtautuva ottaa hyllystä välineet, joiden toiminnasta ei ole mitään hajua? Jos ja kun välineet on viritetty oikein, niin osuminen ei ole enää välineistä kiinni vaan ampujan taidoista. Aivan samalla tavalla kuin minkä tahansa instrumentin suhteen, oli sitten kyse soittimesta, aseesta, mittavälineestä tai mistä tahansa. Jossain vaiheessa välineellä ei ole enää merkitystä suorituksen suhteen. Mieti vaikka tähtäinjousiammuntaa huipputasolla - välineet ovat lähes identtiset ja menestyminen ratkaistaan vain ampujan taitojen (ja vähän tuurinkin) perusteella.

Siksi en ymmärrä, miten kivikautinen jousi-nuoli-kokonaisuus olisi jotenkin parempi kuin nykyajan vastaava systeemi? Thompsonin kovasti romantisoitu tarina ei todista vielä mitään. Tommy selvästi oli osannut tehdä ja virittää välineensä hyvin sekä osasi myös ampua. Moni nykyajan perinneampuja osaa kyllä tehdä välineensä hyvin mutta ampumisen suhteen onkin sitten vähän eri asia.


#5

On totta, että välineet voivat olla “vielä paremmat” vain tiettyyn pisteeseen asti, ja loppu on välineitä käyttävän ihmisen varassa. Väitän kokemuspohjaisesti, että useimpien jousiharrastajien välineet eivät ole optimaalisia, varsinkaan tuunaus-näkökulmasta. Itse teen vuodessa ehkä 40 nuolta, ja pyrin aina tekemään niistä mahdollisimman hyviä. Realiteetit silti ovat, että metsästysnuolten kanssa vain osa nuolista lentää oikeasti virheettömästi: viinessä on aina ykkösnuolia ja kakkosnuolia ja tietyt nuolet saavat tästä syystä paljon enemmän käyttöä kuin toiset. Tämä on realiteetti kaikilla tuntemillani primijousimetsästäjillä. Joskus ykkösnuolet menetetään, tilapäisesti. Silloin jääkaapin varassa elävälle diletantille tulee tilanteita, jossa nuolen vähäinen huonous johtaa ohilaukaukseen. Näihin ei yhdelläkään jousi kädessä elävällä ihmisellä ollut varaa. Heidän viineissään ei ollut kuin ykkösnuolia, 90 % ajasta.

Simohan totesi aikoinaan, että jopa huipputähtäinampujien täsmäkoneistetut nuolet voi laittaa paremmusjärjestykseen suorituskyvyn perusteella. Sellaista jousiammuntaa ei olekaan missä välineillä ei olisi merkitystä suorituksen suhteen.

Huippusellisti ei tee omaa selloaan eikä olympia-ampuja joustaan, mutta meidän lajissa välineiden tekeminen, tuunaaminen ja käyttäminen ovat kaikki yhden ihmisen varassa, ja se on yleisesti omaksuttu ideaali, kuten vaikkapa muitten kamoilla pituusennätyksiä ampuneille tuhahtelu osoittaa. Sarka on niin leveä, että kynnös ei ole aina virheetön. Tosi monen palasen pitää kuitenkin loksahtaa kohdilleen, jotta edes harrastusmetsästys tuottaa silloin tällöin tulosta. Se on sellaista kahdeksanvuotiaan primitiivin suoritustasoa se.


#6

Mitä tarkoittaa käytännössä, että pyrit tekemään välineistä “mahdollisimman hyviä”? Onko massalla, jäykkyydellä, pituudella ja kaikilla muilla parametreillä tiukat toleranssit? Testaatko jokaisen nuolen sulattomana ampuen 20 metriltä? Toistatko testin 100 kertaa ja teet tilastollisen analyysin tuloksista? Vai perustuuko hyvyyden arviointi joihinkin muihin perusteisiin?

Olen samaa mieltä, että useimpien perinnejousiharrastajien välineet eivät ole optimaalisia mutta väitän myös, että aivan liian usein syytetään välineitä, vaikka ampujan taidot eivät mitenkään yllä välineiden tasolle. Keväällä olen ampunut kahdella eri nuolisarjalla. Toinen on sulattomana viritetty, täsmälleen vetopituuden mittainen, jäykkyys kahden paunan sisällä, massa puolen gramman, täysin suoria ja muutenkin niin yhtenäinen sarja kuin vain mahdollista. Toinen, vanhempi sarja on taas enemmän sinnepäin, jäykkyys vaihtelee 10 paunan sisällä, massa muutaman gramman, kohtuusuoria, ja noin 5–6 senttiä ylipitkiä. Silti, vetopituuden mittaisella sarjalla merkittävä osa nuolista menee selvästi oikealle (20 jaardilta 20–30 senttiä, kun taas vanhan ylipitkän sarjan nuolet osuvat suurimmaksi osaksi nätisti oikeaan kohtaan. Syyttääkö nuolia vai ampujaa? Tietenkin ampujaa (minua…)! Kun laukaus on hyvä, niin uudet täsmäpituiset nuolet lentävät kauniisti, täysin suoraan juuri siihen mihin pitääkin. Ne ovat vain herkempiä ampujan tekniikan suhteen, joten ampuja ei vain yllä vielä nuolien tasolle. Onko siis “hyvä” nuoli oikeasti hyvä vai ei? Siinäpä dilemma.

Minusta ongelma se, että moni ampuja tekee johtopäätöksiä yksittäistapausten perusteella, jolloin on tavallaan kätevää syyttää välineitä tai jotain tiettyä nuolta, vaikka syy on ampujassa. Edes huippuampujat eivät pysty aina täydellisesti toistamaan ammuntasuoritusta samanlaisena, saati sitten kerran viikossa ampuva hupiampuja. Tosin, syy voi toki olla epäsuorasti välineissä, jos esimerkiksi nuolet ovat liian herkkiä ampujan tekniikan vaihteluille.

Amazonasin valtavia ruokonuolia ei taatusti ole viritetty jäykkyyden ja massan mukaa, tai säädetty mitään parametria ampumatesteillä. Ne tehdään vanhan, hyväksi todetun kaavan mukaan. Ne yksinkertaisesti toimivat hyvin riippumatta siitä, onko laukaisu täydellinen tai vähemmän täydellinen tai millä jousella ne ammutaan. Suuri massa ja valtava pituus pienentävät todella paljon erilaisten virheiden vaikutusta. Ja siinä on yksi viisaus, valitaan ja tehdään välineet käyttötarkoituksen mukaan niin, että ne toimivat kaikissa tilanteissa. Hyvät perinneammuntavälineet sietävät hyvin virheitä - jousi kestää ylivetoa, kosteusrasitusta, kovaa käyttöä, nuolet toimivat vajaallakin vedolla tai huonolla laukaisulla, ja niin edelleen.


#7

En tietenkään yllä kuvailemallesi faktuaalis-sarkastiselle mahdollisimman hyvälle tasolle. Sen toteuttaminen tappaisi joka tapauksessa kaiken ilon hommasta. Käytännössä teen nuolistani yhtä pitkiä, spinetän ne 5 paunan sisään toisistaan, varustan ne mahdollisimman yhtäläisillä ja yhtäläisesti vartetuilla kärjillä, sulituksilla ja nokeilla. Parametrit ovat niin väljät, että nämä nuolet eivät lennä identtisesti 25 metrin matkoille asti, vaan osa on parempia kuin toiset. Tämä selviää tietenkin koeampumalla valmiita nuolia. Paljaan varren testien käyttökelpoisuus on hyvin rajallista, ja valmiita nuoliahan tässä ollaan tuottamassa.

Loppukommenttisi alkaa päästä todella mielenkiintoisille vesille. Nuolityyppien ja nuoliyksilöidenkin välillä on selviä eroja siinä, miten varmakäyntisiä ne ovat. Kun metsästyksessä ampumamatka, -olosuhteet, -asento ja -nopeus vaihtelevat villisti, on paras mahdollinen nuoli se, joka on kaikista tunnottomin ampujan virheille.

Kuluneelta kaudelta mieleen jäi yksi nuoli, jolla ammuin toistuvasti erinomaisia laukauksia, tuulisessa räntäsateessa ja tyynessä pakkasessa, passista ja hiivinnästä, 3 - 25 metriin. Nuolen arvo nousi kauden kuluessa kohisten. Tietenkin iso vaikutus oli sillä luotolla, mitä aloin kokea nuolta kohtaan. “Tiesin” osuvani sillä. Tämä on itse itseään ruokkiva kuvio, mutta se ei käynnisty sattumalta.

Kaikki nuoleni ovat vetopituutta pidempiä, sillä ne lentävät tarkemmin ja ennen kaikkea tasaisemmin kuin vetopituuteen katkaistut nuolet, jotka lentävät virheettömällä tekniikalla aivan yhtä hyvin mutta joiden kasat leviää ampumavirheiden myötä enemmän. Tämä viime kauden paras nuoli on vielä vähän pidempi kuin muut nuoleni, 9 cm yli vetopituuden. Nuolessa on yhtä raskas kärki kuin muissa nuolissani, mutta notkeampi varsi. Olen todennut, että voin ampua lyhytjousillani hyvällä tekniikalla äärimmäisen jäykkiä nuolia (55# varsi lyhennettynä 21 tuumaan), mutta jälleen, tekniikan notkahtaessa jäykkiin nuoliin ilmaantuu sivuvirhettä. Liian notkea, esimerkiksi 40# nuolivarsi on holtiton osuja kaikilla tekniikoilla, mutta näyttää siltä, että näiden väliin osuu spine, joka on minun ammunnalleni kaikista anteeksiantavin. Parhaassa nuolessani sulitus on selvästi pidempi kuin muissa nuolissani, mikä on omalla tavallaan paska homma.

Metsästyskauden aikana nuolten arviointi, kehittely ja tuunaus on jatkuvaa, kun erältä tulee riipaisevia tosielämän kokemuksia. Toivon, että tulevan kauden myötä metsästysnuoleni on tuunattu viime kauden parhaan nuolen tasalle, ja se merkitsee ihan konkreettisesti enemmän osumia riistaan. Lähennytään muinaista tilannetta.


#8

Miksi pitkä sulitus on huono juttu?

Miksi nuolet eivät voisi olla vaikka 30-tuumaisia tai pitempiäkin? Mitä haittoja liian pitkästä nuolesta on? Muuta kuin liian suuri massa ja mahdollisesti hankala käsiteltävyys ahtaassa paikassa. Tätä(kin) olisi kiinnostava testata, että kasvaako nuolen anteeksiantavuus suoraan pituuden funktiona ja jos kasvaa niin kuinka paljon.


#9

Pitkä sulitus rapisee jousen kahvaa vasten, mikä riittää ilmoittamaan varuillaan olevalle riistalle että ei kannata tulla. Tätä voi testata passissa ihan reaaliajassa. Lyhytjousen lyhyeen, tehokkaaseen ja kestävään jänneväliin mahtuu vain lyhyt sulitus. Sulitus on myös yksi kalleimmista nuolenosista. Lyhyet sulitukset tulevat olennaisesti halvemmiksi kuin pitkät sulitukset.

Käytin aikoinaan jopa 36 tuumaa pitkiä nuolia kivikausi-inspiraation vallassa ja hyvinhän niillä osui, tosin ammuntani oli silloin paljon enemmän levällään. Isoin syy olla käyttämättä niitä nyt on juuri tuo massa-aspekti. 40-paunaisen lyhytjousen nuolten massalla on aika tarkkaan 425 greinin yläraja, kun nuolella pitää pystyä tekemään isku myös melko pitkille matkoille. Etelä- ja Väli-Amerikan superpitkät ja superanteeksiantavat ruokonuolet ovat erikoistapaus, sillä sikäläisesti käytetty nuoliruoko on äärimmäisen kevyttä / spine. 180 cm pitkä sellainen nuoli ei paina sen enempää kuin 90 cm pitkä mäntynuoli tai 70 cm pitkä saarninuoli. Pohjoisten materiaalien rajat tulevat vastaan.

Toinen keskeinen haitta on juuri tuo käsiteltävyys. Vaakaviinestä tulee kömpelöhkö haittapuu tuomitiheiköissä, kun nuolten pituus lähestyy 30 tuumaa saati menee sen yli. Niin pitkä nuoli tökkii myös jänteellä helposti vitakkoon keskittymistä häiriten ja ääntä synnyttäen. Kätevyyden ja näppäryyden kannalta 20-tuumaisia nuolia voittanutta ei ole. Täytyy hakea kompromisseja, täälläkin.

Baker aloitteli suurta nuolikeskustelua PPlanetissa 2005, varmasti tajuttuaan, että oli laiminlyönyt nuolta ansiokkaassa jousianalyysissään. Kokeellisena aboistina hän vertasi aluksi 45-tuumaisia spinettämättömiä, vänkyröitä bambunuolia tavallisen ylipitkiä matsattuja 32-tuumaisia POC-nuoliaan vastaan. Äärimmäisen karkeat bambunuolet olivat Bakerin mukaan yhtä tarkkoja kuin modernit nuolet 15 jaardin sisältä ja tarkempia 10 jaardin sisältä. Baker selittää tämän ylipitkän nuolen pienemmällä gapillä vaihtelevilta matkoilta, mikä helpottaa osumista. Parempi abonuolten taso olisi Bakerin mukaan nostanut tarkkuustasan 20 jaardiin. Sitä pidemmille matkoille paras nuolenpituus olisi määrittämättömän lyhyempi.

Hyvistä lähtökohdista (“It’s an exciting prospect, learning the full art, craft and function of paleo arrowmaking, possibly to the extent we now understand paleo bow making…The learning curve will be in the design area.”) tuo Bakerin nuolianalyysi tyrehtyi sitten niin, ettei TBB IV:ssäkään ollut siitä mitään, oli vain Lotzin luokattoman huono, peruskoulun esitelmän tasoinen nuoliartikkeli. :frowning:

Pitkien nuolten yksi iso etu mitä Baker ei maininnut, on se, miten tarkasti ne linjaavat nuolen sivusuunnassa kohteeseen verrattuna vetopituuteen katkaistuihin nuoliin. Tämä vähentää sivuvirheitä, vähän löysemmälläkin ampumatekniikalla.