Päästä päähän tasaleveässä jousessa ei ole mitään vikaa, kunhan sen tilleri on ellipsinen. Sellainen jousi on kaikista helpoin muotoilla, tilleröidä ja pitää vääntyilemästä, Suuri pituus pitää vedon pehmeänä ja voimakäyrän hyvänä. Vähän raskaampi, vakaa ja läpäisevä nuoli imaisee mahdolliset jäännöspotkaisut mennessään.
Pointti on se, että me kaikki ollaan ihan lapsentasoisia pelleilijöitä jousihommissamme, verrattuna ihmisiin, jotka ruokkivat perheensä jousi kädessä. Kivikautinen jousi ja nuoli oli oikeasti parempi ase kuin meikäläiset vermeet, joilla naputetaan AR:ää ja maastoratoja. Nuolella oli pakko osua vähän väliä vuoden ympäri. Ohilaaki ei ollut olankohautus matkalla jääkaapille kuten meillä. Ilmankos hienoimmat nuolet joita olen päässyt käpistelemään ovat kivikautisessa kulttuurissa eläneiden metsästäjien tekemiä.
Jaa että raskaasta puusta lonkkaria? Amazonasilla yleisin jousipuu on ns. musta palmu, tiheys vähän alle 1000 kg /m3. Siitä tehdään monen mittaisia jousia, joista pisimmät ovat 3-metrisiä superlonkkareita. Näillä otetaan mölyapinaa 30 metrin korkeudesta. Nuolet eivät toki ole mitään 350-greinisiä täsmäpätkäistyjä havukeppejä vaan miehenpituisia, 600 - 1000-greinisiä ruokoammuksia.
Modernistille vastaanpanemattomimmatkaan aboriginaaliperustelut eivät aina uppoa: pitää olla länkkärin tekosia, jotta voidaan samaistua ja uskoa. Thompsonin veljekset 1870-luvulla olivat vannoutuneita 72" ELB-miehiä, ja pitivät yllämainittua snakewoodia (1100 kg/m3) erinomaisena lonkkarin raaka-aineena. Siitä tuli heidän mukaansa joustavia ja nopeita jousia. Hyvä 50-paunainen snakewood-lonkkari ampui kuulemma pidemmälle kuin 70-paunainen muista puista tehty jousi. Kuulostaa priimalta keskijäykän pituuslonkkarin raaka-aineelta, tämä superraskas puu.
Rekurviin toki käy raskaat puut vallan mainiosti. Mistään puusta ei ole tehty nykyaikana yhtä monta rekurvia kuin osagesta, joka on Pohjois-Amerikan tihein yleinen puulaji.