Joskus kuumailmapuhaltimella koetin saada lisää jäykkyyttä nuolivarsiin. Vääntyvät kieroksi ainakin kuumailmapuhaltimella.
Olennainen kysymys on, että miksi niihin nuolivarsiin pitäisi saada lisää jäykkyyttä, varsinkin jos paksuutta saa 9 millimetriä? Jos puuaines on huonoa, kimmokerroin liian pieni aiottuun käyttötarkoitukseen, niin silloin parasta on hankkia parempaa materiaalia. Kuten tuossa edellä totesin, niin männyllä kimmokertoimen vaihtelu on hurja. Eikä sitä välttämättä näe päältä päin, että mikä on kyseisen nuolivarren jäykkyys. Jos jäykkyyttä haluat, niin käytä kuusta, paljon pienempi vaihtelu kimmokertoimessa, on myös selvästi kevyempää suhteessa jäykkyyteen.
Vain ja ainoastaan pituusnuolia voisin kevyesti lämpökäsitellä, jos oikein haluaa yrittää optimoida. Itse en ole sitä vielä kokeillut, kun on niin paljon muutakin optimoitavaa pituusammunnassa…
Kuusi olisi muikea nuolipuuaines, jos kuusinuolet kestäisivät käyttöä. Vaan kun eivät kestä.
Niin no, riippuu käytöstä. Ei kannata yleistää. Metsästyksessä ei ehkä kestäkään, kuten Tuukan kokemukset osoittavat. Tauluammunnassa ja 3D-ammunnassa kyllä kestävät. Olen itse ampunut vain ja ainoastaan (no, joitakin poikkeuksia toki…) kuusinuolilla viimeiset kymmenkunta vuotta, niin treenit kuin kisat. Ja niitä laukauksia on aika paljon. Yksikään maaliin osunut nuoli ei ole hajonnut. Eikä ennen maaliin osumistakaan. Ainoastaan kiviosumat tai vino osuma johonkin kovaan on rikkonut nuolen, useimmiten nuolivarsi poikki heti kärjen takaa. Enkä aio vaihtaa materiaalia!
Eräänä helmikuisena pakkaspäivänä ammuin riistalaakin rusakkoa kohti kuusivartisella leikkurilla. Matkalla jänikseen nuoli läppäisi kevyesti koivun kylkeä. Nuoli hajosi välittömästi kolmeksi kappaleeksi, ja palaset varisivat maahan jäniksen ihmetellessä mistä oli kyse. Ei osunut riistaan, ei osunut kiveen, eikä ollut poikkisyinen varsi. Se oli viimeinen kerta, kun käytin kuusinuolia.
Kyllä kuusinuolet ehtivät sinänsä käyttöä nähdä meikäläisellä. 80-luvulla en muita käyttänytkään, kun suorasyiset kuusilaudan / lankun pätkät olivat ainoa saatavilla / tiedossa ollut nuolimatsku. Kun nuolet olivat yli 9 mm paksuja etenkin keulasta ja ammuin niitä myötäkäyristä 20 - 30-paunaisista jousista, ei rikkoja tullut paljonkaan.
2000-luvun alussa tein kolmisenkymmentä kuusinuolta viikinkilaivaprojektista ylijääneistä laudoista. Tuli kevyttä ja jäykkää piiliä! Mieleen jäi, miten eräskin näistä nuolista katkesi keskeltä, kun ravistelin lätäkköön päätyneestä nuolesta vettä pois - paperitötterö olisi ollut kestävämpi.
Viimeinen kuusisatsi mulla oli sitten kaupallista tavaraa, extrajäykkiä ja -vahvoja varsia Alpeilta. Valmistaja ei koskaan kertonut mitä kuusilajia ovat. 100 kappaleen boksi ehti mennä jokusessa vuodessa, jatkuvia rikkoja kärsien, kunnes tuli tämän viestin alussa mainittu empiirinen raja vastaan.
Niinhän se on, että tarpeeksi kun ampuu, niin löytää omaan käyttöön soveltuvat materiaalit mitoituksineen. Kuusi ei kestä Tuukan käytössä mutta minun käytössä kestää, ei se sen kummempaa.
Mutta asiasta hieman toiseen, ymmärtämättömyyttäni on pakko kysyä…
Että miksi näin, miksi muikea, nimenomaan Tuukan metsästysnäkökulmasta? Toisaalla Tuukka on maininnut siirtyvänsä kohti keveämpiä kärkiä:
Mutta toisaalta, metsästysnuolella pitäisi olla massaakin:
Esimerkiksi 45-paunainen (5/16") mäntyvarsi painaa keskimäärin noin 334 graania 28 tuumaa pitkänä. Vastaava kuusivarsi painaa noin 294 graania. Menee jo aika kevyiksi nuolet, hyötysuhde heikkenee ja liike-energia pienenee, vaikka sitä ei ole lähtökohtaisesti kovin paljon tarjolla kevyehkössä lyhytjousessa. Miksi siis suunnilleen yksi kevyimmistä nuolipuista olisi hyvä? No, ainoa vastaus taitaa olla nuolen nopeus, läpihän terävä leikkuri menee pehmeistä kudoksista, vaikka sitten kevyenäkin.
Sinänsä ei varmaan ole tarvetta lisätä jäykkyyttä, mutta jostain jäänyt päähän ajatus että painoonsa nähden jäykkä matsku olisi parempaa ja työpaikalla kun on pelit ja vehkeet niin alkaa pohdiskelemaan kaikenlaisia.
Tänään tein kahvitauolla Tuukalta matkitun nuolitruutan.
Toimii yllättävän hyvin ilman ohjuriakin.
Laitoin myös “honka” (douglaskuusi/oregoninmänty) lautaa jemmaan nuolimatskuksi.
Männyn varjopuoli on sen järjetön jäykkyysvaihtelu määrämitassa; nuolenteossa tulee hukkaa ja yhtenäisten nuolisettien tekeminen on työlästä. Myös männyn massa vaihtelee rankasti, eikä täysin johdonmukaisesti jäykkyyden kanssa. Olisi kiistaton etu voida käyttää nuolipuita, jotka olisivat tasalaatuisempia.
Metsästysnuolet toimivat sitä paremmin, mitä pidempiä ne ovat. 26-tuumaiset nuolet ovat ylivertaisia 22-tuumaisiin, mutta 30-tuumaiset ovat vielä paljon parempia kuin 26-tuumaiset. Männystä ei voi tehdä 30-tuumaisia nuolia, jotka ovat massaltaan riittävän alhaisia kevyen lyhytjousen ammuksiksi. Tekee tiukkaa saada edes 27-tuumaisia mäntynuolia, jotka pysyisivät riittävän kevyinä. Tarvitaan mäntyä kevyempää puuta.
Vaikka leikkurikärki toimii sitä paremmin = tarkemmin, mitä pienempi se on, ovat kärjen minimimitat luonteeltaan kovia rajoja.
Kärki, jonka paksuus on alle 1,5 mm ei kestä kovia osumia vääntymättä. Pieninkin vääntymä tuhoaa nuolen tarkkuuden.
Kärki, jonka leveys on alle 22 mm ei tapa pienriistaeläimiä riittävän suurella varmuudella ja nopeudella. Keskikokoiselle ja sitä isommalle riistalle tätä kapeampia kärkiä ei ole edes laillista käyttää.
Kärjen, jonka leveys on vähintään 22 mm, on oltava lehden pituudeltaan luokkaa 40 mm, jotta kärjen leikkuukulma ei muutu liian tylpäksi.
Näillä spekseillä varustettu teräksinen kärki painaa teroitettuna vähintään 80 greiniä. Kun Tuomon maalailemaan 294 gr. kuusivarteen vartetaan tällainen kärki ja normikokoinen sulitus, nousee nuolen kokomassa 400 greinin tuntumaan. Jos nuolesta tehdään 30-tuumainen, tulee painoon vielä parikymmentä greiniä lisää.
Unohdetaan havupuut? Erittäin raskailla saarni- ja tamminuolilla on mahtavia etuja puolellaan: niillä on kaikista suurin liike-energia ja liikemäärä, niiden kestävyys on loistava, ne lähtevät ja lentävät äänettömästi ja vakaasti.
Raskaiden nuolten lentorata on kuitenkin voimakkaan kaareva, mikä rajaa näiden nuolten käytön erikoistilanteisiin, kuten viiden metrin yöpuulaakeihin ja äärilyhyen matkan majavapasseihin. Suurin osa riistalaakeista tulee 15 - 25 metrin matkoilta, mihin tarvitaan laakeasti lentäviä nuolia.
Raskaiden nuolten ongelma ei ole pelkästään yli-inhimillistä korosäätötaitoa vaativa lentoradan kaarevuus: riistaeläimet ehtivät liikahtaa pois hitaan nuolen tieltä. Tästä syystä usein empiirisesti todettu raja-arvo esimerkiksi paukkuherkkien valkohäntäkauriiden pyyntiin on 150 fps lähtönopeus. Sitä ei saavuteta lyhyillä puujousilla kuin suhteellisen kevyillä nuolilla. Länsirannikon intiaanien kaurisnuolet ovat tyypillisesti jossain 300 ja 400 greinin välillä massaltaan, ja syy tähän on selvä.
Peitteisessä maastossa nuolten on lennettävä laakeasti siitäkin syystä, etteivät erilaisiin oksaikkunoihin ammutut nuolet osuisi kasvillisuuteen, kaartaessaan riistaeläintä kohti. Tämä pätee myös kainulaisessa vaaranrinteessä metsäkanahommissa.
Siinähän sitä on soppa valmiina: nuolten on oltava kevyitä ja laakeita, ja silti vakaita ja äänettömiä, ja iskunkestäviä. Ja kun maailman parhaitakin nuolia katoaa metsällä jatkuvalla syötöllä, on nuolten oltava nopeatekoisia, jotta metsästysaika ei muutu nuolentekoajaksi.
Mikä tahansa keppi kelpaa jouseksi. Hyvien metsästysnuolten tekeminen on ihan toinen juttu.
3 tykkäystä
Jalava kosahti.
160cm 42#@28
Palasten (2kpl) massa 360g
Kädensija hieman taipuva 15cm kärjistä jäykkää.
Etuprofiili kapenee 33mm->31 puoleen lapaan ja siitä 14mm kärkiin.
Ihmettelen mikä meni vikaa oliko puu huonoa vai teinkö jousesta liian kapean.
Hajonneessa lavassa ei näy mitään ilmeistä heikkoa kohtaa.
Olisin luullut, että ehjäksi jäänyt lapa jos joku pettää, koska siinä on kaksi oksaa ja suoristuksessa tuli pari murtumaa.
Voi köyhä!
33 mm on vähän niukasti leveyttä 42-paunaiseen, alhaisen vetosuhteen yksipuiseen jalavaan. Itse olisin laittanut vähintään 40 mm.
1 tykkäys
Eli vaadin puulta liikaa?
No ei muuta kuin uutta tekeille.
Settiä ei muuten ollut kuin 2,5-3 cm eli kärjet oli luonnon recurvien ansiosta tasan kädensijan selän kanssa.
Massa on kevyenlainen mutta aika ok. Tilleröinti vaikuttaa. Sekä ilmakosteus! Onko siellä kuivaa?
Kerrostalo ja koneellinen ilmanvaihto ja pakkasta.
Kuivaa on.
Eli vika ei välttämättä ollut puun laadussa?
Minulla on samasta jalavasta vielä reilusti puuta jemmassa ja jos omasta tekemisestä löytyy syy hajoamiselle se olisi helpotus.
Miltä tilleri tuossa kuvassa mielestäsi näyttää?
Tuosta eteenpäin siklailin tasaisesti molempia lapoja ja hioin reunat pyöreiksi ennen jumppailua.
Ensimmäinen rauhallinen veto puntarin kanssa 28" ja kosahti.
No todellakin on kuivaa silloin! Hyvinkin 20-30% maastossa. Kuten useasti täällä todettu, hyvät jouset kestää kuivuutta, mutta… Jos on pientä ylirasitusta jossakin kohtaa, hyvinkin voi jousi silloin ratketa.
Edit: Ai niin, en nyt tuosta tilleristä hirveästi osaa sanoa. Pitäisi nähdä tarkka alkumuoto että osaisi sanoa paljonko osaset taipuu. Mutta jos jousi on ihan suora, oikea keskilapa on jäykkä. Vasemman lavan osa juuri ennen kärkeä on ylitaipuva.
Enkä minä henk. koht. mitään refleksisiä jousia puuselällä ammu alle 35% kosteuksissa. Pelkästään jänneselkäisiin jousiin tai todella varmatoimisiin puujousiin on silloin luotto.
Eihän noista rikoista ikinä täysin selvyyttä tule, mutta kosteusmittari kannattaa ainakin hankkia. Tilleröintivaiheessa erityisesti kosteuden seuranta on tarkkaa, silloin kosahtelee jouset muuten jokaiselta jos 30% on mittarissa.
1 tykkäys
Höh. Menikö ylälavasta?
Talvi yllätti jousen veistelijän.
Olisihan tämä pitänyt tajuta.
Kuivaa, aivan liian kuivaa tilleröintiin.
No seuraavaan vähän lisää leveyttä ja odotan suojakelejä ennenkuin tilleröin valmiiksi.
Meni.
2cm pidempi lapa.
Kuvassa oikealla.
Jos jousi hajoaa, niin voisin kyllä aika isosta summasta lyödä vetoa, että meni ylälavasta. Tämä on kyllä jännä juttu, noin 90–95 % jousista, jotka hajoavat, hajoavat nimenomaan ylälavasta. Vaikka ylälapa on yleensä pitempi ja alalapa on virunut enemmän – ylälavan pitäisi rasittua vähemmän. Sanoisin tätä tällä hetkellä yhdeksi suurimmaksi jousenveistäjän paradoksiksi. Jotain tehdään väärin. Siinäpä pohdittavaa.
Edit: Jotenkin hauraalta näyttää puuaines tuon murtuman perusteella. Voisin jopa epäillä puun laatua. Ota vielä pari lähikuvaa murtumapinnoista ja tuosta lavan kärkiosan kohdasta, josta murtuma on alkanut.
Itselläni on yksi vuorijalavajousi hajonnut, napsahti selästä pienen pinnioksan kohdalta. Mutta ei tosiaan räjähtänyt, ei edes tilleristä huomannut, että meni selästä. Tilleristä on hankala sanoa, näyttää kyllä symmetriseltä ja ihan hyvältä, vaikka ihan kuin alalapa taipuisi vähän enemmän. Ja itse olisi ehkä tilleröinyt aavistuksen kärkitoimisemmaksi, vaikka tuosta tillerimuodosta tykkäänkin.
Mutta onhan tuossa kyllä aika tiukka mitoitus, olisin tehnyt pitemmän tai leveämmän. Alhainen ilmankosteus tietenkin vaikuttaa myös, hajoaa herkemmin, jos ollaan lähellä kriittistä rajaa kestävyyden suhteen.
Yksi jousi mulla hajonnut samanaikaisesti ala- ja ylälavasta (profiilikuvan vaahteramöllegabet -yritelmä muuten), kaikki muut ylälavasta. Kolmessa tapauksessa epäilen syyksi kuivumista ja yksi hajosi kymmenen asteen pakkasessa [spekulaatio] voisiko olla niin että puussa oleva kosteus jäätyessään laajeni ja heikensi solurakennetta[/spekulaatio].
Jousen pintakäsittelyn ajankohtaa joskus pohdiskellut. Rasvaamisen ideahan lienee, ei vain puun imemän kosteuden vähentäminen, vaan myös puun sisällä olevan kosteuden haihtumisen estäminen. Semmonen kostea loppukesän hiostava ilma voisi olla ideaali. Ehkä.