Sarvijousia 2022

Varon ottamasta liian suurta määrää jänteitä kerralla. Jouset ovat aika kapeita 28-33mm, joten sen verran on vielä mahdollista hallita kerralla ja kammata. Useimmiten kampauksen jälkeen jännenippu asettuu johonkin 25mm leveyteen.
Liimassa kastamisen jälkeen asettelen jännenipun joko alkamaan kärjestä, tai sal-osasta. Seuraavalla nipulla vaan yritän paikata alueet jotka jäi kattamatta ensimmäisellä jännenipulla. Jänteet halutaan asetella hieman päällekkäin, mutta ei niin että muodostuisi jotain paksumpia kohtia joita pitäisi myöhemmin raspailla alas. Päälekkäisyys/lomittain asettelu tulee luonnostaan kun jännenippujen päät ohenee luonnollisesti eivätkä ole mitään konetuotettuja tasamittaan leikattuja.
Ensimmäisillä kahdella kerroksella jänteiden asettelulla ei suorastaan ole hirveän väliä, kunhan peittää alan. Mutta sitten kolmannella kerroksella tärkeää olisi käyttää sen pituisia jänteitä, että saa yhtämittaisen kuidun kahvasta puoleen väliin kasania asti. Eli joku minimissään 30cm? Mutta mikäli jousi ei ole suuresti rasitettu, lyhyilläkin jänteillä saattaa pärjätä, kunhan jänteet liimaantuvat hyvin ja jänteiden päät pysyy alhaalla.
Jos tehtäisiin huippusuorituskykyistä pituusjousta, jossa ollaan äärirajoilla pienillä jännemäärillä, saattaisin katsoa että edes pohjakerrosten jänteet ei ikinä katkeaisi taipuvissa kohdissa. Mutta nämä 50-90 paunaiset jouset ei pääse ihan semmoiseen rasitukseen, enkä usko että siitä suuresti hyötyä olisi.
Lisäksi, minkä oon havainnut on myös että jännemäärällä pystyy aika helposti lisäämään jousen jäykkyyttä, eikä välttämättä 2,5mm jännekerroksella oleva jousi ole yhtään parempi heittoinen kuin 3,5mm jännekerroksella oleva jousi. Jos jotain eroja on niin se varmaan tulee esille vasta todella kosteissa olosuhteissa, kun jänne menettää kimmoisuutensa - paksusti jänneselystetty jousi löystyy enemmän.

Vielä, kaikessa jännetyössä huomaan preferoivani sitä että taipuviin osiin tulee paksummin jännettä kuin kasan osiin. Tarkemmin niin, että kasanin harjanne rakennetaan jänteillä jopa 3mm paksummaksi, mutta muuten kasaniin käytetään aika vähän jännettä. Tämä tietysti jäykistää, mutta vähentää massaa ulkolavoissa mikä on hyvä juttu.

Jos jänteitä on - ja onhan niitä, lopulta aika halvasti löytyy aina lisää. Voi jänneselystykseen suhtautua aika rennosti ja raspata/siklata lopulta jousi mieleiseen muotoon jänneselän osalta. Sitten jos tämän lopun muotoilun jälkeen tuntuu siltä että rikkoi päälimmäisen kuitukerroksen liian pahasti, laittaa vielä yhden tarkasti valikoidun suoran ja siistin jännekerroksen. Vola, jousi on täydellinen ja vanhat synnit unohdettu. :smiley:

3 tykkäystä

Jänneselystä vaikka sitä lylymäntyä näin ensi alkuun. Lylymänty on tosi elastinen puu, joten sopii todella hyvin jänteiden kanssa. Tarviit nahkaliimarakeita ja hirvenmetsästäjiltä hirven koipia. Mulla on ollut pitkässä to-do-listassa tehdä lylyjännejousi, mutta ei ole tullut saatua aikaseksi.
Varmana tulee todella hyvä peli semmosesta. Tuo mun jänne-koivu-lyly ugrikin on osoittautunut tosi hyväksi komboksi.

Eli vierekkäin kaksi vai kolme riviä? Vai aloitatko reunasta, jolloin keskellä menee limittäin ja keskelle jää hieman paksumpi kerros? Tai ensimmäinen reilu nippu keskelle ja paikkaukset pienillä nipuilla reunoille? Ja kierrätkö reunojen yli sarven puolelle ensimmäisillä kerroksilla vai viimeisellä?

Riippuu vähän! Ei mikään noista ole väärin. Tärkeintä on että käyttää sen kokoisia nippuja joita vielä hallitsee. Kun aloittelin tämmöisten jousten tekemistä, laitoin varmasti vähemmän jänteitä kerrallaan. Mikään ei saa otsasuonea pullottamaan enemmän kuin että jänteet menee sykkyrälle, liima alkaa geeliytyä ja kaikki menee päin persettä. :smiley:
Tykkään yleensä aloittaa reunasta, mutta koko selystys riippuu siitä minkälaisia jänteitä on käytettävissä… Ei tätä voi kirjoittamalla selittää. Mutta se on hyvä että kampaa lähes koko jousen jänteet pöydälle valmiiksi niin näkee minkälaiset palapelin palaset on yhteensovitettava.

Mulla on puupinta tasainen, ei kupera. Joten laitan tasaisen kerroksen. Mikäli olisi kupera, pitäisi reunoille laittaa enemmän jännettä. Teen pituusjousiinkin varmaan ihan tasaisen selkän, ehkä ihan snadisti pyöreän selän jolloin joo, keskelle tulisi joku milli enemmän?
Pienet niput on hyviä paikkaukseen, joskus ihan vedän puukolla pitkiä jänteitä lyhkäsemmiksi, kun johonkin rakoseen tarvii lisäystä. Kahvojen sivuihin ja kasan/tipi kulmaan käytännössä.
Jännekerroksen ei tarvitse tulla paljoa reunojen yli, vain puu piiloon. Pitää muistaa karhentaa sarvi hyvin ja liimata pari esikerrosta, mikäli haluaa että jänne tarttuu sarveen. Käytännössä itse yritän saada vähän jänteen menemään yli myös vatsapuolelle.

Ehkä olis parempi tehdä tätä livenä. Voisin näyttää niin varmaan oivaltas aika nopeesti idiksen.

2 tykkäystä

On mulla tossa myös jousenjäämiä, jos pienestä saa. Jos saan sarvea tosta ja jänteitä, vois kokeilla lylyyn kun löydän. Enimmäkseen erilaisia oksia männyn ja kuusen nähny.

Kuinka paksulla liimalla laitat jänteet?

Joulunaikaan laitan jänteet selkään, viimeinkin!

25% on hyvä keskiarvo. Voi olla paksumpikin, 30%.

70g vettä, 30g liimaa = 30% liuos.

Toka kerros. Nyt laitoin ihan täysiä kerroksia, eli kasanille/tipiin asti. Kolmannen laitan niin että peittyy pelkästään sal ja kasan puoliväliin. Sillon on hyvä…

5 tykkäystä

Hyvää menoa Jereltä, kuten pitääkin kaiken opitun määrän jälkeen. Ja noinhan se menee että kun paljon tekee, tulee tuntuma korvakuulolta ja käsikopelolta- punnituksia ei enää tarvitse. Toistojen määrä alkaa olla jo sitä luokkaa että Jere ohittanee meikän jänneselystetyiden jousien määrässä. (?)
Olenkohan n.30 tehnyt. Jere kun mättää kerralla seitsämää… ja vuodessa kai reilua kymmentä.

Lasketaanko kurssijouset joiden jänneselystyksessä olen mukana 80%… teholla. Pitäähän tekijän itsekin saada tuntumaa…:slight_smile: Sitten kai ylittyy jo 40 rajapyykki meikälläkin.

Velarille sanoisin että ensimmäinen jännejousi kannattaa olla mahollisimman simppeli ja varma profiileiltaan ja materiaaleltaan. En kokeilisi ekaa jännejousta tehdä lylystä tms. komposiittimenoa. Asia kerrallaan. Kun on kymmenisen jousta tehnyt, on hyvä kokasta jännejousta.
Tammi, saarni, syreeni, tuomipihlaja, marjakuusi, kataja jne

1 tykkäys

:+1: Ja mikä ettei jos haluaa jänneselän jälkeen mitata paksuuksia, sillähän saa just semmosen jännematon kun haluaa. Hiasee vaan ylimmäräiset pois, sitten vikan kerroksen vääntää vaikka punniten.
Kun paljon tekee, huomaa juurikin että pystyy “karkeasti” työstäen tekemään siistiäkin jälkeä. Kuten selffareita tekevä jäbä veistää kirveellä melkein jousen jännekorkeudelle asti.

Ei pidä liikaa määriä ruveta laskemaan… nyt tuli monta jousta kun halusin tehdä pitkää, lyhyttä, eri kulttuuria ja erilaisilla profiileilla. Siis kokeilun uteliaisuudesta.
Mutta tuolla oli joku viesti missä olin laskenut 23kpl liimanneeni, tässä tulee 9kpl ja sitten 2kpl manchuja. Jännejouset päälle. Eli hyvä määrä! :smiley:

Näistä tulee vähän syvempää ymmärrystä aasialaiseen jousiammuntaan. Varsinki ku sitten ampuu kanssa.

Näistä tulee vähän syvempää ymmärrystä aasialaiseen jousiammuntaan. Varsinki ku sitten ampuu kanssa.

Joko pokunin selästä kokeiltu? Itekki kyllä tykkään aasialaistyyppisistä kovasti, ja sieviä ovat, mutta eikö suurin etu tule kun kaikki kohtaa? Nimittäin heppa, peukkuote ja khatra?

Jere ei taida olla heppaihmisiä? En ole itsekään kokeillut vielä mutta ensi kesänä olisi tarkoitus mennä jollekin kurssille, ihan hyvin niitä on tarjolla. Kuka lähtee mukaan? Ehtii vielä antamaan hyvän joululahjan itselleen, ratsastusjousiammuntakurssin!

En oo ampunu hevosen selästä. Toki varmasti jossain vaiheessa tulee kokeiltua, kiinnostaahan se tietysti.

Ymmärrän että hevosen selästä ammunta on vallannut alaa, puhuuhan nykyään lähes kaikki “heppajousista” kun tarkoittavat lyhyitä vastakaarijousia. Siinä on jotain semmosta äksöniä mille on herännyt kysyntää, kun jousiammunta itsessään ei vedä ehkä tarpeeksi.
Sitten noin ylipäätään peukkuvedolla ja maasta on ammuttu todella paljon. Luulisin että enemmän kuin hevosen selästä?
Nuoliviinet ja peukkuveto on kuin tehty hevosen selkään. Eikös autenttisen inkkarinkin pitäisi ampua jollain nipistysotteella, välimerenotteella nuoli ei pysyisi laukassa paikallaan.

Muuten, miksi kukaan ei kutsu intiaanijousia heppajousiksi??? Tämä pitää korjata. :smiley:

Muutamien vuosien ajan puhuin asiasta että: Maamme koon huomioon ottaen määrällisesti runsaan ratsastusjousiampujain ja perinnejousiampujain tulisi massiivisesti kohdata.
Yhteiset kisat, tapahtuma, leiri tms.

Enää en ole jaksanut päätäni vaivata ajatuksella.
Kerran oli jousikurssilla nainen joka harrasti lajia ja halusi puujousen jolla voi ratsailta ampua. Ensimmäiseksi jouseksi 125cm lyhäri on haastava keikka. Avustin keikassa aika lailla ja jousi onneksemme onnistui.

Olisi silti messevää ja mieltä piristävää jos näiden kahden harrastajapiirin tapahtumat kohtaisivat.

2 tykkäystä

Tänään meni vielä vikat jänneselät paikalleen lidlistä löydetyn session ipan kanssa… Liimaussessioon sopiva!

Kyllä vaan jalkajänteestä tulee nätimpi, paljon kuituisempi valkoinen jänne. Imee liimaa erilailla ja “fuusioituu” yhtenäiseksi matoksi paremmin kuin selkäjänne. Mutta kuidut on lyhyempiä, vaan ei sen niin väliä kunhan taipuvan osan yli menee.
Kuten tässä kuvassa näkyy.

MikaT oli eilen pari selystystä tsekkailemassa, ne tuntu höpötellessä menevän vähän huonommin… Mutta mitäpä ei raspi korjaisi. 27 jännekerrosta on nyt liimattu. Viikonloppu on vapaata. :smiley:


7 tykkäystä

Otin pinnenarut pois ja hinkutin ((c) Emmi) pinnat tasaiseksi.
Kun liimapinta on hyvä niin säikeitä ei nouse pystyyn. Erottaa hyvin mikä on selkäjännettä ja mikä jalkajännettä.

Niin ja muuten käytän pelkästään sikliä tähän. Mikäli tulee patteja niin viilaa vain niihin kohtiin.


7 tykkäystä

Etenee, nyt nokkiurat sahattu. Tällä kertaa teen jotain oikeasti hienoja nokkeja, kun on tullut vähän uutta idistä niihinkin.

Urat on 55-65mm turkkilaisilla kärkitaivutuksesta mitattuna, tataareilla 80-90mm.

5 tykkäystä

Vähän huonosti sopivat tepelikit. Tuntu letkeiltä jousilta eli ensi virityksellä ei paljoa yli 80# ole…? :smiley:
Pikkasen on kuiva keli 35% rh, mutta jos vähän kokeilee.




3 tykkäystä

Ja eikun radalle! Vähän on ylälapa pehmee, mutta onpa kiva kun mitat alkaa osua maaliin ihan näin tarkkaan.



9 tykkäystä

No olitko jo radalla? Nätistihän se taipuu, ja ilman mitään tilleröintejä siis? Johtopäätös: Sarvijouset ovat helppoja tehdä, kun ei tarvitse edes tilleröidä, kunhan liimaa vain kasaan ja se on siinä!

Muuten, heitätkö jotkut X-Y-lukemat tuosta tappilevystä? Useimmiten on näemmä ollut nuo uloimmat reiät käytössä?

1 tykkäys