Amen. 100% kuin minun päästäni kaivettu.
Tuukalla on kyllä hyvä näkökulma asiaan. Sinänsä on kyllä kiistatonta, että barreloitu nuolivarsi on tarkin mutta lieneekö se ollut todellinen syy, miksi barreloituja nuolivarsia käytettiin? Varsinkin kun erot tasapaksuihin varsiin ovat vähäiset (tai tällä hetkellä vielä toteennäyttämättä puujousiampujilla) tavallisilla ampujilla. Varhaiskantaiset nuolet olivat myös keskimäärin selvästi vetopituutta pitempiä, mikä osaltaan pienensi erilaisten virheiden vaikutusta.
Kuinka paljon taustalla on sitten muut käytännön syyt, kuten Tuukan mainitsema läpäisyetu. Entä onko barrelointi sittenkin seuraus kuin syy? Jos vesavarresta tehdään nuoli, niin tuon läpäisyn takia kärki oli parempi ohuessa päässä, minkä takia nokkipäätä piti ohentaa, jotta nuoli olisi etupainoinen. Samalla saatiin liikaa massaa pois. Jos barreloitu vesavarsi osoittautui toimivaksi, niin ehkä sama piirre siirtyi kulttuuriperintönä myöhempiin lohkovarsiin? Tämä siis silkkaa mutuilua.
Tämä on kyllä kiinnostava kysymys, nyt kun se nousi taas esille! Vaatisi vaan paljon testejä, erilaisten nuolien osumapisteiden kirjaamista ja tilastollisten erojen kaivamista esille.
Onko muuten Tuukka käyttänyt barreloituja nuolia? Käsittääkseni ei, mutta miksi?
Todellakin mielenkiintosta! Minä ainakin haluan tehdä barreloidut nuolet kesäksi ar-treeniin. 20 jaardin matkalle saattaa olla ero niin pieni että ei kehtaa. 20y nuolista muutenkin menee nokit rikki niin tekee pahaa käyttää siinä jotain taideteoksia…
Mulla on 7,7mm upotettavia kärkiä, ne on todella hyviä barrelointitarkoituksiin.
7,7mm kärki - 8,5mm keskikohta - 6mm nokki. Siinä voisi olla hyvä resepti.
Niin ja kaikki ar nuolet mulla on taperoituja - ollut about aina. Useimmat vielä ihan snadisti barreloituja. Mutta koska kärjet on 11/32 varrelle tai korkeintaan se 5/16, on aika vähän päässyt kärkipäätä ohentamaan.
Barreloitu nuoli käyttäytyy jänteestä irtoamisen jälkeen kuin paljonkin jäykempi varsi elikkä värähtelee nopeammin kuin suora. Saattaa olla jo ihan riittävä syy.
Mikäs on tämän syyn seuraus? Mihin se lopulta vaikuttaa? Hyvin viritetty tasapaksu(kin) sulaton nuoli lentää niin suoraan, että miten se voisi esimerkiksi tarkkuuteen vaikuttaa?
Eräässä taannoisessa testissäni sain tulokseksi, että bambunuolen lähtönopeus oli 1 fps suurempi kuin samanpainoisen puunuolen. Siinä ja siinä, että oliko tulos mittaustarkkuuden rajoissa, ainakin se esiintyi säännöllisesti. Oletin, että syynä oli ohentuminen nokkipäätä kohti, sekä materiaali sinänsä, joiden seurauksena nuolen värähtelyihin kului vähemmän energiaa ja sitä myöten lähtönopeus oli aavistuksen suurempi.
Se unohtui aiemmin mainita, että varsinkin lyhyillä matkoilla suuri kärkipainoisuusarvo on eduksi, niin tarkkuuden kuin läpäisyn kannalta. Barrelointi pienentää väistämättä nuolen kärkipainoisuusarvoa, joten tässä on pieni ristiriita.
Eli barreloitu nuoli on kevyempi kuin vastaavan jäykkyisesti käyttäytyvä suora. En ole varma sitoutuuko poikittaiseen värähtelyyn niin paljon energiaa, että sillä on väliä. Barreloituun kuitenkin vähemmän kuin suoraan.
Nyt meni kärry hevosen edelle. Nuolivarsissa lohkovarret edeltävät vesavarsia kaikkialla, missä varsia on ajallisiksi sarjoiksi asti (tosin paikka paikoin vanhin aineisto koostuu ruokovarsista). Vesojen muodoista ei voitu ottaa mallia, sillä nuolet tehtiin lohkomalla kauan vesoja ennen.
Vain kehnonpuoleisten vesanuolilajien varsissa on luonnostaan ohuempi keulapää, jota “täytyy” tasapainottaa työstämällä myös peräpäätä. Esimerkiksi villaheisin, hammasheisin, ruusujen ja jasmikkeiden tapauksessa on täysin mahdollista katkaista vesa-aihioita, jotka ovat tasapaksuja päästä päähän.
No, olen tehnyt jonkun puolensataa pituusammuntanuolta, jotka ovat kaikki barreloituja. 
Okei, veikkaan Tuomon ajatelleen, vaikkei ilmaisseen, metsästysnuolia. Tein ensimmäiset barreloidut jahtinuolet 1990-luvun puolivälissä. Käytin silloin metsästykseen mm. pyökistä tekemiäni yksipuisia barrelinuolia, ja sain niillä välillä saalistakin. Nykyisin käyttämäni saarnipuiset kolkat ovat barreloituja, jotta saarnivarsien massa laskee sopivasti ja dynaaminen spine vastaavasti kasvaa. Barreloidut leikkurinuolet ovat kajastelleet mielissä vuosikymmeniä. Aina on olo, että täytyy panna uudelleen kokeiluun ja jalostukseen.
Nykyisellä urakkametsästysurallani realiteetit puskee päälle: toisin kuin kolkkanuolia, leikkurinuolia kuluu jatkuvasti, ja niitä on voitava tehdä nopeasti lisää. Nuolitruutalla tulee tasapaksu varsi 30 sekunnissa, barrelointi veisi minimissäänkin 10 + minuuttia ja vaatii systemaattista nysväystä.
Barreliajatusta läpäisyn kannalta toteutan toistaiseksi tavallaan siinä, että en suostu tekemään kahdeksaa milliä paksumpia leikkurivarren keuloja. Kokemus on, että jokainen milli siellä aiheuttaa eettisiä riskejä.
Yksipuiset mäntyvarret eivät kestä viisikiloisten riistaeläinten nykäisyjä edes keulaltaan kahdeksanmillisinä (kuusivarret taas hajoavat pelkistä oksaläppäisyistä). On selvää, että mänty paukkuisi kuin suolatikku viisi-, kuusimillisenä. vaan minkäs teet, kun mäntyä vahvempia eli raskaampia puita ei voi käyttää nykyisessä leikkurisetupissani. Ainoa keino keventää jo minimimitoissa olevia leikkurikärkiä on ryhtyä tekemään niistä voimakkaan väkästettyjä, ja siinä on omat ongelmansa.
Barrelijahtinuoliin tarvitaan oikea metsästysammus, jolle malli tulee 1:1 metsästäjä-keräilijöiltä: tehdään pitkä, suora ja stabiili päävarsi kevyestä havupuusta, ja ympätään siihen helvetin tiukasta puusta tehty, käytännössä tuhoutumaton esivarsi, esimerkiksi tuomipihlajasta. Liitetään vielä nämä toisiinsa siten, että kun riistaeläin nykäisee matkaan, herkkä päävarsi putoaa niille sijoilleen. Sellaisia nuolia se pitäisi ja olisi siistiä tehdä.
Mutku ne realiteetit, eli vietätkö vapaapäivät nuolia tehden vai metsällä kulkien? Barreloituja, komposiittisia metsästysnuolia pitäisi pystyä tuottamaan sikaliukkaasti, vaikka otetaankin huomioon, ettei se voi mitenkään tapahtua yhtä nopeasti kuin modernien kukkakeppinuolten tekeminen.
Jollen nyt ihan väärin muista niin tiheyteen nähden kuusi on hieman lujempi ja selvästi jäykempi kuin mänty. Tämä johtuu kuusen pidemmistä selluloosakuiduista. Täytyy siis löytää se tiheäksi kasvanut kuusi, joka ei olisi pihkottunut. Joku vanha metsuri saattaisi osata sanoa mistä niitä kannattaa hakea.
Olisi tosi kiva käyttää kuusta nuolipuuna, koska se tosiaan on kevyttä ja jäykkää puuta, mutku.
Olen ampunut maasto-oloissa yli 130:llä kuusinuolella. Näistä enemmistö oli erittäin hitaasti kasvanutta, tiheälustoista, kesäpuupitoista kuusta, jonka lujuusominaisuudet ovat huipussaan. Tämä siksi, että kelpuutan nykyisin ainoastaan ohuet ja jäykät varret jahtikäyttöön.
Jokainen näistä poikkeuksellisen tiukasta kuusivarrestakin hajosi normaalin metsästysammunnan yhteydessä luvattoman helposti. Kuusinuolimassoista ei siis ole mitään jäljellä.
Vertailun vuoksi voin kertoa, että nopeasti kasvaneesta eteläsuomalaisesta kuusesta tehdyt nuolet katkeavat jo, kun niistä ravistelee vettä pois.
Kuusta olisi tosiaan kiva käyttää. Jos nyt unohdetaan suosiolla, että kuusi on Pohjolassakin nuortulokas, josta tehtyjä nuolia ei tunneta, kun taas mänty on 12 000 vuotta täällä käytössä ollut nuolimateriaali. Se, että varhaiskantaisia kuusinuolia ei näiltä main ole, kertoo väkeviä asioita.
Kuituja on mittailtu ja lujuuksia määritelty ja hyvä niin. Spesifi empiria hakkaa tuon datan 6-0, kädet selän taakse sidottuinakin.
Tulitko koskaan mitanneeksi mikä oli tiheys? Mielenkiintoinen tieto (en siis yhtään epäile sitä), muistatko miten nuolet katkesivat, kerralla kokonaan poikki vai veto- tai puristuspuolelta?
Havupuilla lujus menee monesti suoraan tiheyden suhteessa, poikkeuksena pihkaantuneet puut.
En ole kuusen tiheyksiä mitannut, mutta kyse on mittoihinsa nähden jäykimmistä mahdollisista kuusinuolista, 51 - 55# @ 26", kahdeksan millin läpimitassa.
Tiukkapuisetkin kuusinuolet ovat hauraita: maastolaukauksen jälkeen, jossa nuoli lähes aina kyntää lopuksi enemmän tai vähemmän kivistä maannosta, kuusivarsi on yleensä kohtisuoraan poikki kärjen takaa. Puunrunkoon lähietäisyydeltä osunut kuusinuoli katkeaa kohtisuoraan. Riistaeläimen lähtiessä kuusivartinen nuoli katkeaa vääjäämättä, jälleen kohtisuoraan poikki. Se tiukka kuusinuoli, joka hajosi kappaleiksi pyyhkäistyään kevyesti koivunkylkeä matkalla jänikseen, hajosi muistaakseni vähän viistommin kolmeen osaan. Käyttökelvotonta kuraa, nämä kaikki.
Kuusen ja männyn välillä ei numerotietojen välillä ole suurta eroa, ja kuten viittasit, numerot jopa puoltavat kuusta. Käytännössä nämä ovat täysin erilaisia nuolimateriaaleja.
Kun mäntynuolella ampuu riistaeläintä, usein voi kuunnella, miten mäntyvarsi paukkuu pakolaukan aikana vesaikkoa vasten ja sitten poimia nuolen ehjänä eläimestä talteen. Mäntynuolet eivät juuri koskaan katkea ohi menneissä metsästyslaakeissa; siihen vaaditaan suora osuma kiveen. Ei männynkään lujuus ole oikein riittävä, sillä liian usein ne hajoavat, kun jo jäniksen kokoinen eläin lähtee tosissaan liikkeelle. Se on silti radikaalisti kestävämpi ja käyttökelpoisempi nuolimateriaali kuin kuusi.
1 tykkäys
Kuulostaa siltä, että nuolena kuusi käyttäytyy hauraasti, ainakin nuolikuivana.
Vanhimmat tunnetut nuolivarret tosiaan ovat lohkovarsia. Ja ainakaan Junkmannsin mukaan mentiin jokunen vuosituhat lohkovarsilla ennen vesavarsia. Kiinnostavaa kyllä. Mutta yhtä kiinnostavaa on myös, että miksi mäntyvarret hylättiin lähes 7000 vuodeksi, jossa välissä käytettiin lohko- ja vesavarsia sekaisin, monista muista materiaaleista? Vai tunnetaanko paljonkin mäntyvarsia, joita Junkmanns ei mainitse? Lisäksi, jos pitäisi vetoa lyödä, niin veikkaisin, että ensimmäiset puunuolivarret tehtiin kuitenkin vesoista. “Valmiiden” varsien hyödyntäminen tuntuu loogiselta, samoista syistä kuin ruokovarsien käyttö.
Vielä kiinnostaisi Tuukan näkemys siitä, että miksi on käytetty barreloituja nuolia. Jos tarkastellaan muutujia, joihin barreloinnilla voisi vaikuttaa, niin niitä voisivat olla muun muassa kestävyys, tarkkuus, massan optimointi, läpäisykyky, valmistettavuus – mitä muita?
Kestävyys ei välttämättä voi olla syy, koska ohentaminen väistämättä heikentää nuolta. Massan optimointi, ehkä, jos halutaan keventää nuolta mutta se on taas ristiriitaista sen suhteen, että suuremmalla massalla saadaan parempi läpäisykyky (miksi siis käyttää kuusta?), toisaalta, pitkässä nuolessa tämä voi olla tarpeellistakin. Tarkkuus, ehkä, mutta onko ero riittävä?
Erilaisten nuolimateriaalien ominaisuuksista keskusteltiin täällä, vähän samoja asioita…
Jos työkaluina on vain lähinnä puukko ja jonkinmoinen alusta/pidike, niin on oikeastaan helpompi tehdä barreloitu kuin täysin tasapaksu nuolenvarsi.
Varren paksuimmasta kohdasta keskeltä voi mukavasti veistellä ohuempia päitä kohti, ilman pelkoa että veitsi haukkaa vastasyyhyn. Nuolimaakari saa myös hyvän otteen varren toisesta päästä, turvallisesti veitsen terän takaa.
3 tykkäystä
Tämähän on muuten hiton hyvä pointti. Kun käytännön tekemistä ajattelee !!
1 tykkäys
Kun tasapaksua tönkkönuolta ihan vaan katselee jänteellä vartta pitkin ja visualisoi mitä nuolen pitää tehdä, käy selväksi, että ammus toimisi paremmin, jos sen päissä ei olisi niin paljon massaa ja paksuutta. Ollaan barrelin synnyn äärellä.
Etenkin mietobarreliset nuolet voivat hyvin selittyä osin Jurin kuvaamilla työmekaanisilla seikoilla, vähän kuten miedosti pyöreät jousten vatsatkin. Tästä tuli tällainen, kun työstin sillä tavalla että homma kulkee juoheasti.
Sitten on silmiinpistäviä tynnyrinuolia, esimerkiksi Kalifornian intiaaneilla, joissa keskeltä yhdeksänmilliset, pitkät varret on työstetty ajan kanssa ja riskejäkin kaihtamatta päihin viiteen milliin hupenevaan läpimittaan. Näissä ei ole mitään sattuman tai sivutuotteen ominaisuutta.
En kuitenkaan tarkoittanut että barrelointia olisi tehty vain vahingossa, jonkinlaisena sivutuotteena. Vaan että veistettävyys olisi ollut yksi etu lisää monien muiden hyvien ominaisuuksien rinnalla.
Miksi nähdä valtava vaiva ja hinkkaaminen nuolen työstämiseksi täysin tasapaksuksi, jos siitä ei ole hyötyä?
Koneistettuna homma tietysti kääntyy toisin päin.
Barreloinnista. Vuosina jolloin satsasin (2012-2015) tauluammuntaan ja siinä hieman pärjäsinkin, oli minulla taperoidut nuolisetit. Nuolen perään ohenevat siis. Barrelointiin en lähtenyt kun kärjet tulisi tällöin valmistaa itse ja nuolta meni vuosittain rikki taululla toisiinsa osuen aika lailla. Menisi tuiki työlääksi setin valmisaminen. Rikkihutejakin tuli kuten maastoammunnassa aina jokunen. Mahdoton sanoa mitä taperointi vaikutti osumiseen, mutta tokko negatiivisesti. Jotain vakautta seteissä oli. Saattoi tietty olla kovan harjoittelun tuoma ammuntavarmuuskin.
Lyhärillä niputin Turussa pari vuotta pitkäjousikallet kuin Jere Hikiällä 2021 ikään. Koska tulee seuraava lyhärimestari Turun kisoissa?
Tulee kun on tullakseen, mutta jos intoudun joskus vielä tauluammunnasta, niin taperoinnin teen kun se tuntui hyvältä aiemminkin.
Nyt, kuten olen kertonut kilpailullinen satsaus meikällä muissa lajeissa. Kohta liki kahden vuoden riuhtominen juoksu,soutu,luistelu,hiihto,suunnistus, pyöräilysektoreilla on parantanut operoidun selkäni miltei ennalleen. Mahtavaa liikkua ilman kipuja. Tällä selällä vielä ammutaankin kun aika on kypsä.
4 tykkäystä
Nyt on niin kevättä rinnassa ettei pysy paikallaan millään.
Kävin sisäradalla ampumassa pitkän matkan setit läpi (2,5-3" sulituksilla) ja melkein kaikki tuntu pelaavan.
Siis nuolet jotka on spineltään 55#, 27" pitkiä, purple heart kovapuukärki ja 30gn kärki. Jousi oli 46# @ 27". Noiden nuolien pitäs olla ihan julmetun jäykkiä? Mutta peräpää on taperoitu niin suoraan menee.
Hyvin lentivät myös 47# kuusinuolet 30" pitkinä, 80gn kärjellä. Näille kahdelle setille laskennallinen spine on ihan eri maata.
Oli se tarina Howard Hillistä, miten keräsi jokaiselta kisaajalta nuolen ja ampui koko tukun sekalaisia nuolia silti keskelle taulua. Jos laukasu on hyvä niin kaikki menee.? Vai?
Saattaa olla että tuo nuolien peräpään ohennus vaikuttaa toisinaan dramaattisesti spineen. Eli minun tapauksessa juuri sopivasti. Turkkilaisissa pituusnuolissa jäykkyys säilytetään niin että nuoli on sulituksen edestä sopivan paksu. Vaikka massaltaan ja muilta mitoiltaan ovat lähempänä hammastikkua.
Laittaa miettimään miten vähän ymmärtää nuolista vieläkään.