Pientä tasapainoehtojen pyörittelyä ja tässä on uusi kaava:
FOC (%) = (0,5–(a/b))*100
Kaavassa
a = 0,5m+mn
b = m+mk+mn
m = nuolivarren massa ilman kärkeä, sulkia ja nokkia
mk = kärjen massa
mn = nokkipään massa, eli lähinnä sulitus
FOC-arvo ei tosiaan riipu nuolivarren pituudesta.
Nyt on testattu myös käytännössä ja antaa oikeita tuloksia.
Jos ihan tarkkoja ollaan niin nuolen suuntastabiliteetin vaatimus on, että painopiste on aerodynaamisen keskiön etupuolella. Aerodynaaminen keskiö taasen on se piste, johon nuolen nostovoiman voidaan ajatella keskittyneen kun sillä on kohtauskulmaa ilmavirtaan.
Nuoli on kuitenkin sen verran vakio muodoltaan, että voidaan käyttää keskipistettäkin kriteerinä. Jos on oikein isot tai pienet sulat niin tilanne muuttuu, tai jos käytetään kovin omituisen muotoista nuolen vartta.
Nyt on niin tieteellistä settiä että pitää kysyä mielipide teiltä tietäjiltä FlyingSticks eBooklet: Arrow Aerodynamics
Onko tuon linkin takana teidän mielestä oikeaa ajatusta?
Joskus nuo lueskelin ja ihan oikeaa asiaa ovat. Tavallaan perusteet mutta kattavasti.Auttaa ymmärtämään nuolen toimintaa. Eri asia sitten, että tarvitseeko sitä käytännössä, koska mikään, mikä on tunnettua ja tiedettyä nuolien tekemisessä, ei muutu.
Ilmeisesti lentokoneinsinöörin kirjoittamaa hyvin asiallista tekstiä. Aika iso osa on määritelmiä, mutta jos asiaa haluaa ymmärtää niin nekin on osattava.
Ainoa yllätys minulle oli nokin suuri osuus vastuksessa, en olisi osannut olettaa sen olevan noin suuri. Eli pituusnuolessa nokin on oltava kiinni jänteessä ja terävä nuolen perä menee sen sisään ammuttaessa. 
Eli onko vastaus että: 1 hyvää hifistelyä 2 hienoa tietää, voi ehkä auttaa. 3. No joo, parempi itse kokeilla mikä toimii ja mennä sillä? 
Kiinnostaa siis tietää miten asiaa ajattelette. Perinnejousilla ampuvat kun monesti on aika tietäviä nuolista, koska a paradox on aika keskeinen osa sitä.
Tottakai auttaa. Sillähän on paljon väliä mihin tarkoitukseen nuoli menee. Jos aiotaan vain 18m etäisyydeltä tällätä tauluun, on vaatimustaso aika pieni. Jos aiotaan ampua yli 500m pituutta, on vaatimukset nuolelle ihan totaalisesti kovempi.
Kun perehtyy historiallisiin nuoliin, on siellä yleensä pitkiä ja painavia nuolia lyhyille matkoille. Kauas lyhyempiä nuolia ja kevyitä kärkiä.
Turkkilaisissa oli jopa vain 30-50 grainin kärkiä.
Samoin brittiläisissä taulunuolissa oli kärjen paino efektiivisesti kevyt (kovapuufoot + minimaalinen kärki).
Kun manchut ampuivat lyhyellä matkalla jopa 100g+ nuolia, 34-38" keihäitä. Niissä oli useita kymmeniä grammoja painava kärki, kuten brittienkin sotanuolissa. Samoin rautakauden metsästyskärjissä. FOC arvo oli korkea ja läpäisy hyvä.
Mutta mikä on huomattavaa, aikana ennen nuolisorveja mikään nuolivarsi ei ollut tasapaksu. Kaikissa museosta löytyvissä aasialaisissa nuolissa on nuppinokki, koska nuolen peräpää on ohennettu toisinaan jopa 5mm paksuuteen. Samoin barrelimuodon kanssa, eli mikäli mahdollista ja kärjen kanssa sopi, oli varret barreloitu
Käytännössä jos haluaa ruveta kovasti nuolilla kikkailemaan, voi kovapuuvarsia lisätä ja etupainoisuusarvoja muokata taperoinneilla ja barreloinneilla.
Nuolivarren tuunaus johtaa siihen että kokoajan päästään lähemmäs sitä, kun nuoli lentää puhtaasti todella minimaalisilla sulituksilla, mutta myös lyhyenä ja kevyenä. Sen jälkeen tasapaksu mäntyvarsi 32" pitkänä 4" sulilla tuntuu aika hölmöltä. Toimii, mutta millä matkalla? Ehkä sitten kuitenkin tarpeeksi hyvin meidän matkoilla.
Oliko sulla joku tietty juttu mikä kiinnosti tuossa linkissä?
Ei ole, kunhan vain halusin teidän ajatuksia kaivaa esiin ja haastaa teitä kertomaan lisää, kun olette aika guruja tässä skenessä 
kiitos. Hyvä vastaus.
Jaa että guruja. 
Mutta kokeilun haluisia ainakin.
Oon yrittänyt omissa nuolissa kovastikin optimoida kutakin käyttötarkotusta varten. Minua ei ikinä nää ampumassa american roundia 5" sulilla tai sisäradalla 400gn nuolilla. Ainakaan jos siis yritän kisaa voittaa.
Voisi olla että jossain vaiheessa ottaisi hälläväliä vaiheen ja ampuisi manchu-jousella vaikkapa american roundia tai vastaavaa mutta…
Jos optimoiduilla nuolilla sen pari pistettä kirii, niin sehän riittää mainiosti. Taperoitu tai barreloitu muoto on myös nätimpi, samoin nuppinokit jne.
No ootte kyllä tosi guruja. Teette kaiken itse, ymmärrätte tieteelliset perusteet ja vielä osaatte ampua hyvin. Arvostan paljon.
Kiitos mukavista sanoista. Tässä primiporukassa joillakin meistä menee aika paljon tunteja harrastukseen. Tunnetaan historiaa, käsityötä, materiaaleja ja oikeasti kunnon välinevälppäystä… Jotkut sanoo että ei riitä yksi elinikä oppimaan kun pienen osan.
Minä en ole hirveästi päätä vaivannut nuolillani. Setissä olen nykyisin valinnut täyspitkät aihiot painon ja jäykkyyden mukaan lähelle toisiaan, paino reilun gramman sisällä ja jäykkyys parin-kolmen jäykkyyspaunan sisällä. Oleellisin asia on, että käytän reilusti vetopituuteeni nähden ylipitkiä nuolia, niin se mahdollistaa ikkunaleikkauksettomilla perinnejousilla melko laajan jäykkyysvalintamahdollisuuden. Esim. nykyisillä +80-paunaisilla vetelen #65-80 nuolia. Ikkunallisilla skaala taitaisi olla vieläkin laajempi. Perusmittana tikkuja katkoessa olen pitänyt 78,5 cm nokkiuran pohjasta mitattuna, vajaa 30” siis. Notkeampia aihioita katkon sitten hiukan lyhyemmiksi näennäistä jäykkyyttä kasvattamaan, enimmillään korkeintaan 3 cm. Olen kuitenkin huomannut, että nuo lyhyemmät nuolet ovat epätarkempia ammuttaessa, kun kaikki virheet vetopituudessa ja laukaisussa näkyvät heti taululla. Näin siitä huolimatta, että näennäinen jäykkyys täsmäisi hyvin jouseen. Kärjessä 125 gr ja perässä vielä 5” sulat, niin rauhoittaa lentoa mukavasti. Toimivat myös uitettuna, kun on päässyt kaatosadekisoissa vertaamaan omien ja kisakumppaneiden nuolen lentoa.
Kun kepit on ensin lajiteltu, jatkohan on suorastaan terapeuttista nysväämistä telkkaria töllätessä. Sulittaminen onnistuu myös etätyöläiseltä kotikonttorilla, kun vartin välein tökkää sulan kiinni ja jatkaa taas muita hommia. Itse vein kerran vermeet jopa oikeallekin toimistolle työelämässä ollessani; aiheutti toki hiukan hilpeyttä työkavereissa.
Niin, nuolia pitää myös olla riittävästi! Vähintään 15 keppiä settiin ja ainakin toinen samanlainen varalla, niin ei tarvitse koko aikaa huolehtia, riittävätkö?
Loppuesimerkkinä: Menneenä sunnuntaina Teuvan kisassa ammuin tuolla peruskaavalla tehtyjä #70 nuolia nykyisellään noin 82 lbs @ 28” ulos antavalla Reborn-jousella ja kuoppasin Jounin viimeisenkin halli-SE:n.
Periaatteessa noin, mutta en usko millään että 65-80 paunan nuolet lentää kaikki hyvin. Itellä jo 5 paunan jäykkyyden vaihtuminen häiritsee ammuntaa, ei vaan niputa yhtä tarkkaan.
Uskoisin että noissa voi olla niin pieniä eroja, että tulevat esille vasta isommissa otannoissa.
Vai onko tässä nyt jotenkin 70#, 30" ja 75#, 31 ja 80#, 32" nuolet vastakkain? Sitten toki.
Kuten edellä mainitsin, en asialla hirveästi vaivaa mieltä, kun noilla parametreilla olen selvinnyt tähän asti. Kun vaihdan nuolisetin, niin ensimmäiset laakit ovat luonnollisesti hakusessa edellisiin verrattuna, mutta parin-kolmen sarjan jälkeen ne kummasti alkavat hakeutua aiotun osuma-alueen kohdille. Mahtaisiko johtua osin ampumatekniikastani, jossa nuolen kärjellä sihtailu ei kuulu kuvioon, vaan katse kohteeseen ja katse-aivot-lihaskoordinaatio hoitaa alitajuisesti loput. Korko täytyy tietysti kaivaa mielestä aina matkan mukaan, mutta mitään merkkejä tai kiintopisteitä maastosta tai taustasta en mittaile tai arvioi.
Kyse on pitkälti kompromisseista optimoinnin suhteen. Heikoin lenkki on aina ampuja itse ja esimerkiksi nuolen sulituksella tai pituudella tai kärkipainolla pyritään kompensoimaan laukaisuvirheitä tai muita ongelmia ampujan tekniikassa, jotta virhe vaikuttaisi mahdollisimman vähän nuolen lentoon. Siksi sulattomilla nuolilla ammunta on hyvää harjoitusta tekniikan kannalta – jos ne saa toimimaan hyvin, niin silloin tekniikka on myös hyvä. Ja kuten aiemmin on todettu, niin ylipituus, suuri sulitus ja suuri kärkipaino pienentävät ampujan virheiden vaikutusta. Yksi muuttuja on ammuntaetäisyys, pitkiltä etäisyyksiltä kaikkia keinoja ei välttämättä voi hyödyntää, koska silloin nuolen lentorata jää liian kaarevaksi ja tähtääminen hankaloituu. Toinen muuttuja on ampuja itse, joku tähtää kärjellä, joku toinen taas ei tähtää, silläkin on vaikutusta, miten suoritus toimii.
Ei hyvien ja tarkkojen nuolien tekeminen mitään ihmeellistä vaadi, oikeastaan tärkein tekijä on hyvä ammuntatekniikka…!
Sanoisin taas että vähän yliyksinkertaistus…
Oleellistahan olisi kokeilla että miten lentää huonosti laukaistu barreloitu nuoli ja tasapaksu nuoli. Kuten myös vertailla muilta mahdollisilta ominaisuuksiltaan tarkaksi viritettyä nuolta. Onko kukaan suuremmin tehnyt näin?
Jos tekee vain täydellisiä laukauksia lähietäisyyksillä laukaisukoneella ja molemmat menee keskelle, saattaa jäädä moni oleellinen asia huomaamatta. Viittaan siihen että olit Tuomo jossakin maininnut, miten ei ollut saatu eroja barreloidun ja tasapaksun nuolen välille. Mutta missä käytössä!? Sateessa? Entä huonolla laukaisulla? Entä tuulessa? Entä kun spine on väärä/jousi löystynyt yllättäen?
Kai näitä tilanteita tulee oikeassakin elämässä vastaan.
Aasialaisessa jousiskenessä jotkut tuo välillä vähän liikaakin mystiikkaa mukaan, mutta konsensus on että esim. barreli/taper muodolla on väliä.
Samoin kun kärkipainoisuusarvon tietoisella tuunaamisella. Pienellä työllä voi saapua tilanteeseen missä nuoli on edelleen se 500gn x mittaisena, mutta ohjautuu huonoissa olosuhteissa aivan erilailla kuin se “tuunaamaton” nuoli.
Tällaista testiä en muista tehneeni.
Ei varmaan perinnepuolella ole testattu mutta kuitupuolella kyllä. Tässä erään valmistajan ihan asiallista pohdintaa:
Edelleen olen sitä mieltä, että jos ampujalla ei ole erittäin hyvä tekniikka, nuolia ei testata yksitellen sulattomina ja harjoittelu on vähäistä, niin aika sama, että millä ampuu, jos vaan nuolet tuntuvat toimivan hyvin. Toisin sanoen, ammuntatekniikan aiheuttama hajonta taululla on paljon suurempi kuin nuolien. Siksi pikkutarkasta tuunaamisesta ei saa (välttämättä) yhtään mitään etua, jos ampuja ei pysty sitä realisoimaan.
Toisaalta, nuolissa on eroja. Kuten se taannoinnen testi muutaman vuoden takaa – 120 nuolta 20 jaardilta, kuuden nuolen setti “identtisiä” nuolia mutta silti osumakuviossa merkittäviä eroja:
Sama koskee sulattomia. Monta kertaa sulaton on lentänyt suoraan ja “täydellisesti” mutta jos sen on kääntänyt 180 astetta ympäri jänteellä (pyöräytetään siis nokkia), niin nuoli saattaa lentääkin huonosti. Nämä ovat näitä puunuolien ominaisuuksia.
Vaan eihän asiat ole joko tai, molempiin voi panostaa.
Onko siitä jotain haittaa että joku tekee barreloituja nuolia? Nyt ollaan ensisijaisesti käsityöfoorumilla herranjestas! 
No ei tietenkään haittaa ja saattaahan barreloiduista nuolista tulla pieni tilastollinen etu. Nuolet pitää vaan tehdä tietenkin vähintään yhtä tiukoilla kriteereillä kuin tasapaksut.
Lähinnä hain sitä, että jos tavoitteena on ampua mahdollisimman hyvä taulutulos, niin siihen ei ole oikotietä (barreloidut nuolet, esimerkiksi). Jos vaikka katsotaan viime vuosien IFAA-liiton maastoammuntakisoja, niin suurin osa Longbow-luokan maailmanmestareista ampui tietämäni mukaan ihan tasapaksuilla nuolilla. Taitavat ME-tulokset olla tasapaksuilla nuolilla ammuttuja. Syynä ihan se, että puunuolipuolella kukaan ei ole ammattilainen ja sitä myöten välineiden merkitys sinänsä on aika pieni (paitsi tietenkin ampujalle itselleen), joten taitavin ampuja voittaa. Kuitupuolella ampujat ovat jo niin taitavia, että välineistäkin pitää hakea kaikki edut ja koska kaikki kuitenkin ampuvat parhaimmilla mahdollisilla välineillä ja hallitsevat tekniikan suvereenisti, niin lopulta mentaalinen puoli ratkaisee pitkälti sen, että miten ampuja pystyy hyödyntämään hyvät välineet ja tekniikkansa.
Olen joskus kokeillut nokkipäästä ohennettuja nuolia mutta en barreloituja taulunuolina. Yksi “ongelma” noissahan on työmäärä – käyttääkö aikansa välinetuunaukseen, josta ei ole välttämättä selkeää etua (paitsi tietenkin tiettyyn rajaan asti) vai ammuntatekniikan harjoitteluun, josta on aivan varmasti etua?
Mutta, jos vain intoa ja aikaa riittää, niin tee vaikka 10 + 10 nuolen setit tasapaksuja ja barreloituja nuolia (etsi oikeat muuttujat sulattoman testillä) ja ammu niitä sattumanvaraisessa järjestyksessä tauluun, vaikka 20 jaardilta. Nuolet numeroitu tietenkin ja jollain sovelluksella osumapisteet kirjattuna nuolittain. Parin sadan laukauksen jälkeen pitäisi jo näkyä tilastollisia eroja, jos niitä on näkyäkseen.
Yksi varhaiskantaisen jousenkäytön ja modernin puujousiammunnan suurimpia kontrasteja on barreloitujen nuolien läsnäolo / poissaolo. Kaikkialla maailmassa koko jousenkäytön historian läpi varhaiskantaiset nuolet tehtiin useimmin barreloiduiksi, olivat nuolet lohkottua havupuuta, lohkottua lehtipuuta tai vesavartisia. Merkittävän poikkeuksen tähän muodostavat lähinnä erilaiset ruokonuolet, bambu mukaanlukien, joita ei ole mahdollista barreloida.
Kun jousta elääkseen käyttävät ihmiset tekivät ajasta ja alueesta riippumatta maailmanlaajuisesti päätöksen barreloida puunuolensa, vaikka barreloimattomat nuolet olisivat olleet varhaiskantaisestikin nopeampia ja helpompia valmistaa, on tehtävänämme selvittää, miksi näin on. Jonkun jälkiteollisen harrastelijan oma kokemus, että sylinterimäiset nuolet lentää tauluun ihan yhtä hyvin ei riitä mihinkään, mutta onhan sekin empiirisen tutkintalinjan alku.
Yksi voimakkaasti barreloitujen nuolien etu, jota ei yleensä mainita pal missään, on se, että vain viiden, kuuden millin ohuiseksi työstetty nuolivarsi leikkurin takana vähentää nuolta jarruttavaa kitkaa dramaattisesti, mikä parantaa nuolen tunkeumaa eläimen tai ihmisen kehossa. Tämä on erityisen tärkeää kivikärkien yhteydessä, sillä kivikärjet ovat tyypillisesti selvästi kapeampia kuin teräskärjet, saati modernit leikkurit.
Edelleen, barreloinnin tuoma läpäisyetu on erityisen tärkeää matalaenergisten jousten yhteydessä. Moderni “perinnejousisetuppi” leipäveitsen levyisine kärkineen ja yhdeksän milliä paksuine nuolivarrenpäineen on optimoitu 60-paunaisille pitkävetoisille kuitujousille. Tästä olennaisesti poikkeavat jouset eivät toimi tuossa setupissa kovinkaan hyvin.