Tähän liittyen, ammuin kerran hupimielessä hyvin sekalaisella (sulitetulla) nuolisetillä 20 jaardilta ja kyllähän ne kaikki suunnilleen keskelle taulua osui, kunhan laukaisu onnistui. Jäykkyyseroa jopa 20 paunaa. Taitaa kuvakin löytyä täältä jostain.
Juuri näin! Samaa tulee itsekin mietittyä välillä. Muuttujia on paljon ja niiden vaikutusten erottaminen on aika hankalaa. Ammuin kerran monen päivän aikana muutamaa kymmentä erilaista sulatonta nuolta, kutakin muutaman kymmenen kertaa, tavoitteena löytää jonkinlainen korrelaation nuolivarren staattisen jäykkyyden, pituuden ja kärkipainon välillä mutta eihän sitä oikein löytynyt. Eikä ne nuolet käyttäytyneet nyrkkisääntökaavojen (tuuma ja viisi paunaa, tms.) mukaisesti. Pitäisi joskus ottaa uusiksi.
Minäkin olen todennut, että pystyn ampumaan aika laajalla skaalalla eri jäykkyisiä nuolia sujuvasti osuen. +/-80-paunaisilla perinnekepeillä olen käyttänyt #65-80-jäykkyisiä nuolia. Kannattaa huomioida, että nuoleni ovat ns. ylipitkiä, tyypillisesti katkaistu nokkiurasta n. 78,5 cm mittaan, vajaat 31". Tuumankin lyhyemmät ovat jo huomattavasti kiikkerämpiä ampua ja osumat hajoavat pidempiin verrattuna. Arvelisin, että vetopituuteeni katkotut nuolet (= kärjen reuna jousen selän tienoilla) vaatisivat nuolivarren jäykkyyden olevan sitten just eikä melkein suhteessa jousen jäykkyyteen. En ole edes testannut tuommoisia, kun eri foorumeilta saatu tieto ja omat kokemukset vähän lyhyemmistä nuolista puoltavat ylipituuden käyttöä.
Hauskoja kokemuksia Tuomolla. Saa tässä mielipidettään muuttaa kun tulee kokemusta näistä asioista… Kun osaa tehdä puhtaan laukaisun kerta kerran jälkeen niin on jo aika valmis jousiampuja.
Osumiseen luulisi vaikuttavan myös nuolivarren linjaaminen. Pitkä varsi on helppo asettaa suoraan silmän alle/näkökenttään ja pitää toistuvasti samassa asennossa.
Mä olen kyllä ampunut hyvin lyhyilläkin varsilla, taka-hikiällä 27" nuolet, 80-100 jaardin ammunnassa 27" nuolet jne…
Käytännössä lyhyemmillä matkoilla pitkät nuolet pelittää ja pidemmillä matkoilla etu alkaa taittua lyhyemmille nuolille. Osittain siitä syystä että:
a) nuoli pitää saada kevyeksi ja kuusinuolet on perseestä
b) mänty painaa enemmän, siispä lyhennetään
Yksi asia on kärjellä tähtääminen, sen takia olisi kiva olla pitkät nuolet. Mutta menevät niin painaviksi sitten, että alkaa olla roikkuammuntaa.
Pitkän matkan ammunnassa kaipaa muuten erilailla jäykkyyttä nuolelta. Liikaa värähtelevä löysähkö nuoli varastaa energiat lennosta, kun hieman ylijäykkä nuoli lähtee suorempaa ja laakeammin.
Taas on FOC jutut mielessä. Kesä meni ampuessa lyhyillä (27-28") nuolilla ja 100-125gn kärkipainoilla. Niillä osui kisoissakin.
Vaikka peukkuammuntaporukoissa ei suurin osa ajattele kärkipainoisuutta ollenkaan, minä ainakin huomaan eron sillä onko kärkipainoa 10 vai 12%. Aasialaisessa jousiammuntaskenessä kun jotkut laittavat nuoliinsa 50gn kärkiä ihan tyytyväisenä, vaikka eihän niillä ammu “tarkasti” kun 60 metriä pidempiä matkoja.
Yksinkertaisesti touhusta tulee epätarkkaa ja osumien hajontaa aivan liikaa. Joka kerta kun saan oikeasti kerta toisensa jälkeen hyviä osumia nuolisetillä täyttyy lokerikot:
Varsi on seetriä tai kuusta
Kärkipainoa on enemmän kuin 100gn
Nuoli on alle 29" pitkä
Nämä yksityiskohdat kaikki tuo kärkipainoarvoa eli FOC arvoa ylöspäin.
Viime kauden sisäratanuolet on spekseiltään ihan pielessä. Mäntynuolet, 520gn, 29,5" pituutta ja 125gn kärkipainolla. Se tarkoittaa 11,3% FOC! Huhhuijakkaa.
Nyt kun teen uusia nuolia niin todellakin mennään yli 16%.
Testisarjassa sulattomia on nyt 144, 160 ja jopa 200gn kärkipainolla olevia kuusi/seetri nuolia.
160 grainia voi olla hyvä kompromissi, koska isommalla kärkipainolla flintin ampumisesta voi tulla vaikeaa. Tulee korkoarviota jo tehtäväksi kun nuolen paino nousee liikaa.
Tässä kasataan semmoset aseet kenttiin että…! Helmikuuhun mennessä harkkaenkka pitää olla vähintään yli 245p. Ammuin tänään pari x:ää sulattomilla, että voisihan sitä yllättyä.
Keskelle osuvat sulattomat nuolet ovat aina hyvä merkki! Ja niinhän sen pitäisi olla, kertoo, että välineet toimivat ja tekniikkakin on suunnilleen kuosissa.
Tähän väliin voisi suositella Jerelle ja muillekin kirjaa “The art of barebow shooting” Martin L. Godio, 2020. Löytyy kätevimmin Saksan Amazonista. Hyvää asiaa tähtäimettömästä ammunnasta ja erityisesti siihen liittyvästä mentaalisesta puolesta. Yli 240 pisteen kisatulokset edellyttävät moitteettoman tekniikan lisäksi hyvää mielen hallintaa.
Ja nyt kun pistejahtikausi taas alkaa, niin mentaalisen puolen tärkeyttä ei voi kuin korostaa. MM-tasolla menestynyt paljasjousiampuja Martin Ottosson on todennut, että “Getting target panic is more or less the natural development for a barebow archer that doesn’t know how to prevent it.”.
Vähän sama kun se masters of the barebow pitäisi katsoa kanssa. Ehkäpä talvella voisi ottaa aikaa noihin.
Välineiden vaihtelu antaa hyvin mahdollisuuden huomata puutteita. Usein tuossa vaihdon yhteydessä peukkuammunta → välimerenote → peukkuammunta tulee uusia juttuja mieleen miten ampua paremmin ja mihin kiinnittää huomiota.
Aika iso ero muuten ampua sulattomia nuolia 100gn kärjellä vs 160gn kärjellä… Sitten kun ammutaan vielä kevyempikärkisiä nuolia kuten aasiassa aikoinaan niin on mestaritason ammuntaa.
Sillon kun ampuu hieman ns. “kiikkerillä” välineillä, eli pienikin virheliike ja nuoli on taulun kehällä, ei keskittymisestä tule mitään. Ukko vapisee kun haavanlehti! Siksi välineet pitäisi pitää kondiksessa ja anteeksiantavina.
Hauska yksityiskohta muuten, mulla oli jonkinaikaa viime talvena ammunnassa nuolisetti jossa oli FOC arvoa enemmän, n. 15%. Niistä oli nokit alituiseen paskana kun ne meni kasaan. Jossain vaiheessa muistelen laskeneeni että 8 kertaa mennyt rikki.
Nytten nämä viimeisimmät mäntynuolet joilla ammuin 230p sarjoja ja EM-kisat… YKSI nokki mennyt rikki.
Siinäpä hyvä statistiikka kertomaan tarkkuudesta.
Jos tekis footatut (surkea sana muuten, oisko kärkivartettu parempi) nuolenvarret ja inserttikärjet (typerä sana muuten, oisko kaksiosakärki parempi) jollain 200 greinin massalla. Mites sulat? Sisäammunnassa tuulen vaikutus on olematon joten isot? Ehkä 6 tuumaa? Eikö? Ja riittäisikö nokiksi ihan mitätön 5 mm ura? Mulla olis semmonen aavistus ja kutina ja kutka että nokilla saattaa olla yllättävänkin iso vaikutus puhtaaseen lähtöön. Ja nuolen pituus? Varmaan vetopituus + yksi tuuma voisi olla optimaalinen, auttaisi varmaan vetopituuden hallinnassa ihan älyttömästi.
Mitä lähempänä vetopituutta nuolen pituus on, sitä tarkempi se on oikeasta jäykkyydestä. Reilusti ylipitkät ovat anteeksiantavampia spinen kanssa ja antaa mahdollisuuden käyttää laajemmalla skaalalla eri jäykkyisiä keppejä, kunhan setissä ovat keskenään samanlaisia. Vetopituuden vaihtelu (ja muut laukaisuvirheet) näkyvät lyhyillä nuolilla selvemmin hajontana ”ylipitkiin” verrattuna. Näin omiin kokemuksiin nojaten uskallan sanoa.
Minä jään vaan ihmettelemään että miksi nuolen jäykkyys olisi väärä? Tai miksi vetopituus vaihtelisi? Nuolet tarkastetaan korkeilla kriteereillä ja ampuja treenaa aina ampuvansa samalla vedolla.
Laukaisuvirheet rankaisee enemmän nuolta jolla on matala kärkipainoisuus. Eli juuri sitä ylipitkää nuolta. Toki jos ylipitkällä ja määrämittaisella nuolella on samankaltainen kärkipaino (FOC) niin silloin pitkä voittaa - ehkä.
Oletko Esa ampunut 28" nuolta 160-200gn kärkipainolla? Kuusi tai seetrivartisena?
@hoja : Kovapuukärjellä saa lisää painoa. Mutta jos ottaa ihan perus seetri/kuusivarren ja ohentaa takapään, saa 28-29" nuoleen todella korkean kärkipainoisuusarvon (FOC) “jo” 160 grainin kärjellä. Setti joka on tekeillä näytti tasapaksuna n. 15,7% FOC, mutta kun ohensin pikkuhöylällä takapäätä pomppasi 18% FOC arvoon. Se on aika paljon!
Mitä parempi kärkipainoarvo nuolessa on, eli nuoli ohjautuu itsessään, ei tarvita sulkaa paljoa. 5" on enemmän kuin tarpeeksi, mutta koska matkat on lyhyitä sisällä niin miksei varmanpäälle 5".
Nyt kun tätä miettii niin sulitus on oikeastaan vähän tyhmä tapa ohjata nuolta… Nuolen ohjautuvuus pitäisi rakentaa täydelliseksi muilta fyysisiltä ominaisuuksiltaan (kärkipainon suhde varren painoon ja pituuteen) ennenkuin sulalla aletaan jarruttamaan nopeutta. Jos ammuttaisi pitkää matkaa, kärkipainoarvon pitäisi auttaa vielä dramaattisemmin tuulessa ja pienillä sulilla ammuttaessa. Muut joutuisivat pitämään paljon enemmän sulkaa nuolen peräpäässä saadakseen saman ohjautuvuuden. Ja tämähän lisää nuolen kaarta, vaikeuttaen korkoarviointeja ja ihan heittoakin.
Heikki, nuolen pituudesta sen verran että american round aikoina ampujat käyttivät nuolta jonka kärki tuli rystystä vasten, eli tasan määrämittaista nuolta. Semmoinen nuoli on helppo saada kevyeksi ja korkeaksi kärkipainoltaan. Siinä kärjen helman osuessa rystyseen on todella tarkka vetopituusmittari.
En ole 125 gr raskaampia kokeillut. On minulla sen sijaan jokunen barreloitu mänrtyvarsi, joissa kovaa, tummaa puuta keulassa ja 125 gr kärki. Ovat hiukan lyhyempiä kuin oma vakiomittani ja melko painavia. Ostin ne eräältä metsämieheltä, joka oli ne aikonut tappotarkoituksiin ja oli saalistakin saanut, mutta olkapäävika lopetti puuhat. Kyllä ne sisällä pelaa ihan mukavasti, viivanrikkojia, mutta ei niillä maastossa uffaffaa-matkoilla mitään tee, kun tulevat turhan noposaan alas.
Näinhän se menee – ylipitkä nuoli pienentää virheiden vaikutusta, kuten myös suuri kärkipainoisuusarvo. Jos ammuntatekniikka on hyvä, niin silloinhan niiden merkitys myös pienenee. Siksi aikana ennen kuitujousia ampuneet ampuivat huimia tuloksia vetopituuden mittaisilla nuolilla ja kevyillä kärjillä (kärkipainoisuusarvo saattoi kuitenkin olla “normaali”, varsinkin kun nokkipäästä ohennettu nuoli oli huippuampujilla ihan vakio).
Sulitus on itse asiassa oikein hyvä tapa ohjata nuolta. Kitkavastuksen takia nuolen pinta-ala on merkittävin tekijä nuolen ilmanvastuksessa. Pinta-alaan kuuluvat nuolivarren pinta-ala sekä sulituksen pinta-ala. Jos nuolivarren halkaisija on kahdeksan millimetriä ja pituus 70 senttimetriä, niin nuolivarren pinta-ala on 177 neliösenttimetriä. Nelituumaisen sulituksen yhteispinta-ala, molemmat puolet huomioiden, on noin 45 neliösenttimetriä. Siten, sulituksen osuus nuolen pinta-alasta on noin 20 %. Tosin, erilaisten mittausten perusteella on saatu tuloksiksi, että normaalikokoisen sulituksen osuus nuolen ilmanvastuksesta on keskimäärin 35–40 % (Rheingans 1936; Meyer 2015). Sulkien vaikutus perustuu nostovoimaan, ei niinkään kitkaan. Nykyaikaisilla muovisulilla saadaan todella hyvä ohjaavuus, vaikka sulat ovatkin pieniä.
Ja näinhän se onkin.
Suuri kärkipainoisuusarvo on tavallaan varmistelua, eräs tapa tehdä nuolet mahdollisimman häiriösietoisiksi. Eivät ne silti automaattisesti keskelle osu… Kuten historia ja nykyaika on osoittanut, niin hyvin monentyyppisellä on mahdollista osua tarkasti monenlaisissa tilanteissa. Yleensä vain tilanne on se, että nuolista riippumatta parhaiten osuu se, joka osaa parhaiten ampua. Uskaltaisin melkein väittää, että minulla oli sekä Seinäjoella että Pärnussa HB-ampujista ehdottomasti vikasietoisin nuoli ja parhaiten viritetty jousi-nuoli-yhdistelmä. Vaan mites kävikään, kun piti pisteitä kerätä…
Onko kukaan nähnyt nuolien sulkien muotoisia siipiä linnuilla tai lentokoneilla? Jos haluttaisiin suuntavakavuutta nostovoimalla niin lentokoneen sivuperäsin olisi hyvä malli.
Kyllä niillä nostovoimaakin on, mutta minulla on hieman se tunne, että siinä sivussa syntyy aikamoinen vastus.
Tuon pitäisi oikeastaan olla aika helposti mitattavissa tuulitunnelissa, hieman kummallista jos kukaan ei ole kokeillut.
Eikös sulituksella saada myös nuoli pyörimään jolloin lento vakautuu. Tossa yvideo jossa tehty sulaton nuoli joka pyörii. Ehkä. Kaveri ei itsekään ollut varma että menikö Strömssöhön.
Käsityötaidonnäytteenä ihan huippua kyllä. Kuka ehtii ensin näyttämään vastaavan nuolisetin tälle foorumille?
