Kuluneen kauden loppukähinöissä huomasin, että jahtijousen selässä tuntuu karheutta. Kyylin pitkästä aikaa jousen pintoja hyvässä valossa. Kolme vuotta palvelleen luottokamun selkään oli noussut säleitä. Yläkaaressa niitä oli kahdessa kohdassa, alakaaressa yhdessä.
Yläkaaren kärkipäähän jo aiemmin noussut säle sai seuraa keskikaaren oksankohdan ja sisäkaaren kliinin puun vetomurtumista. Oksankohdat rankaisee, ennemmin tai myöhemmin, mutta nyt ei ollut edes siitä kiinni.
Ympärivuotinen metsästyskäyttö on kovaa kyytiä jouselle. Tämäkin puu on kastunut, jäätynyt, sulanut ja kuivunut tuhottoman monta kertaa, ja sitä on taivutettu nopeisiin täysiin vetoihin kaikissa näissä olomuodoissa. Joissain näistä selän sietokyky on ylittynyt. Ehkä jousen satunnaisella käytöllä lyömäaseeksi on jotain tekemistä asian kanssa.
En olisi uskonut, että jousen elinkaaren tässä vaiheessa selkä alkaa sälöillä, mielenkiintoista sinänsä. Ei sille ollut aikaa tehdä mitään, metsälle oli kiire. Haikeutta ja darwinismia ilmassa ammuin jousella vielä useita riistalaukauksia ja kaksi pudotusta. Ei hajonnut, ei pettänyt. Periaatteessa tappovehje edelleen, mutta tietenkin jatkoon vaadittava luotto on mennyt.
34 kaatoa, lukemattomia unohtumattomia elämyksiä. Tämä jousi kädessä saavutin asioita, joita en aikaisemmin uskonut edes mahdollisiksi. Ei elottomasta kappaleesta voi paljon rakkaampaa tulla.
Viimeisenä työnäni viilsin jousen vatsaan kirjanpidon kaadoista. Tuli pitkä jono.
Osaatko arvioida, kuinka monta laukausta jousella on ammuttu? Tulivatko kaikki murtumat ylälapaan? Jos pitää jotain veikata, niin kyllä.
Kyse lienee siis tästä jousesta:
Mielenkiintoista on, että kuten ketjussa todettiin, niin jousi on alirasitettu, kronotestin tulosten perusteella.
Miksi sitten jousen selkä rupeaa sälöilemään? Ehkäpä se ei ollut sittenkään niin alirasitettu kuin olisi voinut olettaa? Tai sitten kyse on puristuslujalle ja pyöreäselkäiselle jouselle tyypillinen ilmiö - selkä sälöilee herkästi, mikä tuntuu olevan aika tavallista esimerkiksi syreenille.
Yleensäkin jousen kestävyys ja suorituskyky ajan ja laukaisumäärien funktiona on kiinnostava asia, josta on vaikea kerätä luotettavaa dataa niin paljon, että voisi tehdä täsmällisi johtopäätöksiä. Oma epäily on, että pituussuhde 2,3 on aivan liian vähän ja siksi tykkään tehdä jousistani pitempiä, ehkä myös leveämpiä. Vaikka tiukasti mitoitettu jousi saattaa olla nopeampi, niin päteekö se enää 1000 laukauksen kuluttua? Jos halutaan tehdä pitkäikäinen luottoase, niin se pitää mitoittaa reilusti, tai sitten tehdä aina tarvittaessa uusi jousi.
Mikäs on Tuukan seuraava työkalu, materiaali, mitoitus ja malli?
Jouselle tehtiin kaikki voitava kestävyyden maksimoimiseksi:
jousi oli ylipitkä (pituussuhde 2.5)
jousi oli tarpeettoman leveä ja siis ohut jäykkyyteensä nähden (50-paunaisen mitoitus 40-paunaiselle jouselle)
jousi oli läpitaipuva
jousen selkä oli lähes litteä, vatsa täysin litteä
jousi oli valmistettu erittäin vetolujasta puusta
jousta ei koskaan ylivedetty
Jousella oli ammuttu vain reilu tuhat laukausta.
Se, että jousen selkään ilmestyi säleitä laajalle alueelle vahvistaa, että kyse ei ole esimerkiksi todella hitaasti ilmenevästä tilleröintivirheestä.
Jousen sietokyky loppui ilmeisesti viime syksyn ja kauden viimeisen viikon välisenä aikana. Syksyllä treenatessani ja kronottaessani jousta selästä ei löytynyt vikoja.
Paras selitys tähän mennessä on, että aktiivinen talvikäyttö eteläsuomalaisissa oloissa vahingoitti jousen puumateriaalia. Re: toistuva kosteana ja / tai jäätyneenä rasittaminen, ja toistuva kastumis-jäätymis-sulamis-kuivumis-sykli. Tätä voi verrata siihen, miten nopeasti näissä samoissa talvioloissa jahtikengät hajoavat käsiin.
Hajomisen syytä voi vain arvailla. Käyttöolosuhteet ovat varmasti yksi vaikuttava tekijä mutta jotenkin arvelen, että materiaalissa oli jotain myös - ei välttämättä vikaa vaan ihan ominaisuus. Vaikka saskatoon onkin vetoluja, niin yksilöllisiä eroja on paljon, vrt. selästä paukkuneet syreenit. Ensimmäinen palkeenkieli tämän jousen selkään tuli jo vuosia sitten, mitä voinee pitää merkkinä, että materiaalissa on jotain hämärää. Jos olisit tilleröinyt tämän jousen 2,3 vetosuhteelle kapeampana, niin se olisi ehkä paukahtanut jo tilleripuussa ja lopputulos olisi ollut, että surkea puuyksilö. Joka tapauksessa, hyvä jousi, hyvä tarina, kiinnostava tiedonmuru, jonka merkitystä voi pohtia enemmänkin.
Ammuitko tällä jousella kaikki treenitkin?
Ensimmäiseksi tulee mieleen, että kuinka paljon varhaiskantaiset jousimetsästäjät lopulta ampuivat? Kuinka paljon treeniä, kuinka paljon riistalaukauksia? Jos nykyampuja on tottunut siihen, että hyvin tehty ja pidetty jousi kestää kymmeniä tuhansia laukauksia, niin mikä oli tilanne aivan eri olosuhteissa?
Käsitykseni on, että primitiivioloissa ammuntaa harjoittelivat lähinnä lapset ja teinit. Kun tietty toimiva taso oli saavutettu, loppui harjoittelukin ja ammunta tapahtui sen jälkeen lähinnä vain tositilanteissa. Lukuun ottamatta satunnaisia kilpailuita. Vertaisin tätä meidän maailmamme autoiluun, joka on samalla tavalla arkinen ja välttämätön puuha monille, kuin jousiammunta on ollut tietyissä oloissa. Harva “harjoittelee” enää autoilua sen jälkeen, kun kortti on ajettu ja perusrutiini hankittu. Sen jälkeen vain ajetaan.
Ammuin kyseisellä jousella myös kaikki metsästysammuntaan liittyvät treenit. Kuten olen toisaalla kertonut, minulle joku 30 laakin ampuminen on ihan täysi treeni. Eikä näitä treenejä tule paljoa.
Kun oman, henkilökohtaisen ampumatyylin tuntemus on keskittyneellä harjoittelulla muutamassa vuodessa tms. saavutettu, voi ampumaharjoittelu tapahtua pitkälti metsästyksen yhteydessä. Tämän edellytyksenä on, että metsällä käydään ahkerasti ja taiden, ja siis riistalaukauksia ammutaan säännöllisesti.
Riistalaukauksiin liittyvä tunnelataus on niin voimakas, että lopputuloksesta riippumatta suoritus jää palavana mieleen. Jokaisen riistalaukauksen jälkeen mietin kotona huolella, miksi ammuttu nuoli osui tai meni ohi. Kun oman ampumatekniikkansa pienimmätkin yksityiskohdat tuntee, löytyy syyt seurauksille lähes aina. Tämän pohjalta sitten mielikuvaharjoitellaan oikeanlaista suoritusta kyseisessä riistatilanteessa. Aivokuvaukset osoittavat, että aivot eivät kykene erottamaan elävästi kuviteltua suoritusta oikeasti tapahtuneesta. Jousiammunnan harjoittelu nojatuolissa siis toimii.
Jopa yksittäiset, sieluunkäyneet riistalaukaukset ovat riittäneet vahvistamaan tai muuttamaan tapaani ampua. Uskon varhaiskantaisten jousiammattilaisten toimineen samoin, mitä nyt meikäläistä paremmin tuloksin.
Tuukka: Jokaisen riistalaukauksen jälkeen mietin kotona huolella, miksi ammuttu nuoli osui tai meni ohi. Kun oman ampumatekniikkansa pienimmätkin yksityiskohdat tuntee, löytyy syyt seurauksille lähes aina. Tämän pohjalta sitten mielikuvaharjoitellaan oikeanlaista suoritusta kyseisessä riistatilanteessa. Aivokuvaukset osoittavat, että aivot eivät kykene erottamaan elävästi kuviteltua suoritusta oikeasti tapahtuneesta. Jousiammunnan harjoittelu nojatuolissa siis toimii.
Rautaista toimintaa! Näin itsekin pyrin tekemään. Joskus perheenjäseneni syyttävät minua poissaolevaksi. Olen silloin mm mielessäni jousitoiminassa.
Eka palkeenkieli nousi jousen selkään syksyllä 2017 eli yhden kauden aktiivikäytön jälkeen, kaksi kautta sitten.
Jousi tilleröitiin ja sitä käytettiin aluksi juurikin 2,35-vetosuhteella ja efektiivisesti kapeampana, sillä tuolla vedolla jousi veti vähän yli 50 paunaa. Jousipuu siis kesti normaalin alhaisen pituussuhteen ja jousen leveyteen nähden normaalin vetovastuksen mukisematta. Vasta jahtikäyttö olennaisesti pienemmällä rasituksella sai selän sälöilemään. Tästä syystä materiaalia itsessään on paha syyttää.
