Kaiken maailman hakkaaminen on epäsuosiseltavaa kaikelle aineelle jossa rakenne on kuitumainen. Pinnan kuidut vain rikkoutuvat helpommin ja lopulta törröttävät ulos…
Hainnahka on enemmänkin renesanssin aikainen työkalu kuin keskiaikainen. Siis kyllä sitäkin käytettiin, mutta vähän harvassa kyllä oli toilloin muualla kuin välimeren alueella.
Oletko koskaan kuullun puleeraamisesta?
Idea on siis vähän voimaa käyttäen painaa työstettävän esineen pintaa kyseista materiaalia kovemmalla esineellä.
Jos työstää vaikka pihlajaa niin koivu käy hyvin ja jos vaikka tammea niin vaikka luun pala.
Suosittelen tutustumaan.
Joo o. Laitoin vallilalle pyynnön 8 millisestä jousilatasta, saa lähemmäs 200 paunaa sitten. Luita en kehtaa tuolla puutyöpajalla nakertaa, sillä luupöly on ikävänpuoleinen juttu. Kesällä työstän sitten ulkona hengityssuojainten kanssa.
Itse käytyn ihan perus imuria ritilä suojan kanssa kun tarve vaatii. Muutoin hioskelen aika suuria määriä ilman mitään puhaltimia. Viilat on mun pääsääntöiset työkalut.
Ruuvi on reinforcing pin. Estää halkeamien syntymisen kaaren alle tukkiin, koska ammuttaessa kaari haluaa painua aina vähän alaspäin. Ruuvi juntataan tukkiin niin, ettei ole vasaman tiellä. Noh, onneksi tammi kestää muutenkin.
On muuten erilaisia nuo mehiläisvahat mitä kaupoista saa. Käytän nyt sellaista keltaista vahamaista, enkä sellaista kevyttä valkoista haisevaa tököttiä. Sulatan kuumailmapuhaltimella pintaan ja kiillotan rätillä.
Kaariköysinä toimii vahva 3mm sisalnaru. Suurin virhe on tehdä noita tavaratalojen/askarteluliikkeiden juuttinaruista, eivät kestä vähänkin isommissa paunoissa. En ole löytänyt riittävän vahvaa hamppunarua näihin. Kaariköydet vahaan myös kosteussuojaksi.
Avasinkin, että jotain tuon tapaista sinulla saattapi olla.
Tämä tuote on ilmeisesti vain sisä käyttöön ja on aivan varmasti sekoitus muitakin aineita.
Lause “ei kuitenkaan kosteissa tiloissa tai ulkona käytettäviin tuotteisiin.” on jo itsessään täydellinen varoistuskolmio.
Puhdas mehiläisvaha haisen vain hunajalle.
Itselläni on muutamissa jousissa vain yksi kerros ja en ole ainakaan huomannut mitään näissä mitään poikkeavaa vaikka olen syksyn sateillakin niillä ampunut. Jotkin vahat jättävät vaaleita läikkiä pintaansa vesipisarista. Tästäkin voi vetää jotain johtpäätöksia vahan kosteus herkkyydestä, mutta usein nekin läikät ovat silti sen verran pinnallisia, että pari pyyhkäisyä sormella ja ne ovat tiessään.
Ihan vaan selvennykseksi ettei kukaan saa väärää käsitystä: Teräksellä on se jännä, ehkä järjen vastaiselta tuntuva juttu, että teräksen karkaisu ei vaikuta sen kimmokertoimeen. Eli siis teräs materiaalina ei “jäykisty” käytännössä yhtään kun se karkaistaan.
Lämpötilaa muuttamatta ainoastaan seostus vaikuttaa merkitsevästi kimmokertoimeen eli youngin moduuliin siksi, että se muuttaa metallin koostumusta atomitasolla ja täten atomeita toisissaan kiinnipitävät liitokset muuttuvat kun seassa on muitakin atomeita raudan ja hiilen lisäksi.
En ole sanonut, että teräkseni olisi jollain mystisellä tavalla “jäykistynyt”. Pointtini videolla on, että en suosittele kokeilun kautta jalkajousten teräskaarien karkaisua ja päästöä, jos ei ymmärrä turvanarun (safety cord) merkitystä ja/tai ota selvää jousiteräksen oikeista karkaisu & päästöajoista. Totuus on, että keskiaikaisia jalkajousia käytännössä katkeili alituisesti, minkä vuoksi kaaren turvanaru muinoin keksittiin. Samasta syystä teräskaarien vetopituus haluttiin pitää mahdollisimman lyhyenä, jotta ei olisi vaaraa kaaren katkeilusta. Kaikissa jalkajousissa ei ole ollut turvanarua juuri sen vuoksi, koska voitiin kokeilun myötä luottaa järkevään vetopituuteen, millä alueella kaari on vielä sepän järjen ja kokemuksen mukaan suhteellisen turvallinen. Näiden syiden vuoksi maailmassa on tälläkin hetkellä vain muutamia ihmisiä (mm. Thiele Adam), jotka ovat perehtyneet alkuperäisiin historian hiiliteräs & rauta kaariin, koska itse kaaren taontakin vaatii jo melkoista mestarityötä. Puhumattakaan ahjohitsauksesta ja karkaisusta ja päästöstä. Ja nyt puhutaan ajasta ennen modernia tieteen näkökulmasta katsottua metallurgian ymmärrystä, jolloin teräksen suorituskyvyn mittari oli lähinnä sepän kokemus ja omat silmät. Moderni jousiteräs ei oikeastaan millään mittarilla vastaa historian alkuperäisiä teräskaaria, vaan se on 1960-luvulla keksitty juttu. Tästä syystä itse haluan perehtyä alkuperäisiin teräskaariin.
Jalkajousissa näkee nykyään paljon vaihtelua, niin materiaaleissa kuin ulkonäössä. Jos viilataan oikein kunnolla viilaa, niin jalkajousi on replica vasta sitten, kun kaikki elementit on kuosissa. Kompromisseja syntyy silloin, kun raha tulee vastaan, itse esim. olen korvannut lehtikultaa kultatussein. Kompromisseja saa ja voi kuitenkin tehdä, kun tavoitteena ei ole replica. Jalkajousissa replica tarkoittaa valitettavasti myös kaaren tekoa alkuperäisistä materiaaleista. Hyvin lähelle replicaakin tosin päästään vaihtoehtomateriaaleillakin. Itselläni on kaksi tavoitetta 1) omat versiot 2) replicat. Tavoite 1 = Historiallinen tyyli, mutta ei täysin historiallisesti korrektia. Tavoite 2 = historiallisesti kaikki mahdollisimman korrektia.
Tavoitteen 1 suhteen onkin olemassa pelivaraa, esim. kultakoristeita voi korvata tekokullalla ja luukoristeitakin voi mallintaa esim. kirkaslakatulla valkoisella maalilla. Tavoite 1 sopii ihmisille, jotka haluavat päästä helpommalla. Lopputulos voi silti olla ulkonäöltään lähelle replicaa. Tavoite 2 on sitten erikseen, siinä ei kompromisseihin ole varaa. Kannattaa muistaa, että replica tarkoittaa täydellistä kopiota.
Lehtikultaa, jota käytetään kultauksissa, saa kyllä hyvin edullisesti. Mullakin on sitä kotona kalligrafia tarkoitukseen hankittuna.
Jos sitten ajatellaan mitä materiaalia varsijousten upotukset ovat olleet, niin tekemättä tutkimusta voi jo päätellä että ainoastaan kaikkein koristeellisimmissa on käytetty oikeaa kultaa. Niitä jousia ei ole edes tarkoitettu tavalliseen käyttöön. Niissä on käytetty kultaa levynä tai lankana, ei kullattuna. Jos ollaan lähtökohtaisesti tekemässä erittäin kallista koristetta niin miksi kullata pronssia tai hopeaa?
Yleisemmin on käytetty pronssikoristeita. Pronssin valaminen on helppo tapa tehdä paljon samanlaisia esineitä yhdellä muotilla.
Kultaus oli kyllä käytetty tekniikka mutta miksi köyhäillä kun joku on tilannut oikeaa? Voi vielä henki lähteä petoksesta. Kultaus myös lähtee rapsuttamalla pois joten se ei kestä kulutusta = käyttöä.
