no niin, hirvenluukommenttini on kirvoittanut asiallista keskustelua ja kaveri pääsee tekemään koristeita kunnon materiaalista. hienoa.
Hohka pitää vuolla niin nopeasti pois kuin vain mahdollista siellä se rasva on ja siltä se levittyy loppuun luuhun hyvin nopeasti.
Itse vedän ihan taltalla, poralla ja viilalla kaikki pois.
Onkohan siitä rasvasta pitkässä juoksussa muuta kuin esteettistä haittaa? - no liimauksia se varmaan häiritsee kyllä.
Liimasaumat on se yleisin ongelma. Toinen on kellertävän rusehtava väri joka leviää jopa kosketuksesta toiseen luuhun (on ollu puhtaita luita päällekkäin ja päälimmäisestä einiin puhtaasta on levinnyt alemmalle luun pinnalle läikkiä laatikossa ollessaan)
Sekä mikäli rasvaa on paljon niin se antaa luulle vääntymis mahdollisuuksia jos pääsee kuivumaan/kostumaan polttavan auringon paisteen ja kostean sisäilman välillä.
Blogipäivitys 31.1.19.
-Aloitin yhteistyön paikallisen puuntyöstöseuran kanssa - nyt tulee hienoa jälkeä tukkeihin kun on nauhahiomakoneet yms ammattivehkeet.
Nyt syntyy tukkeja
-tammesta
-koivusta
-pyökistä
Kiitos foorumille luutarjouksista, kaikki otan vastaan sitä mukaa kun tarvitsee.
Hiomakone antaa hienoa jälkeä:
Minä tosiaan teen rajavedon patinoidun tukin ja uuden tukin välillä, mutta en koskaan käytä lakkaa tukin pintakäsittelyyn, vaan joko mehiläisvahaa tai esim. kynttilävahaa.
Kuvan tukissa peissimaalia, jonka päälle myöhemmin ruskeaa kynttilävahaa. Lopputulos on antiikkityylinen mutta silti historiallisesti korrekti (vaha).
Myös teräskaari kannattaa vahata ruosteensuojaksi.
Mitä tarkemmin tarkoitat kynttilävahalla?
Parafiini jota nykyään kynttilöissä käytetään ei ole historiallisesti korrekti. Ei myöskään steariini. Molemmat on keksitty 1800-luvulla. Keskiajalla kynttilöitä tehtiin joko mehiläisvahasta tai eläinrasvasta.
Pitää paikkansa. Kynttiläpinnalla saa tukevan otteen ja antiikkisen vaikutelman.
Historiallisesti tukit on pääasiassa mehiläisvahattu. Mehiläisvahaa en käytä sen hajun takia.
Eli tarkoituksesi on että laite näyttää 500 vuotta vanhalle, ei sille mitä se oli 500 v sitten uutena. 500:ssa vuodessa esineen pintaan ehtii tarttua kaikkea smäidää jota konservaattorit poistaa vanupuikkojen kanssa.
1 tykkäys
Se ei ole ihan noin yksinkertaista Rane. Keskiajalla ei ollut sähkötyökaluja yms hiomakoneita, jolloin jousissa on aina himpun verran kädenjälkeä. Itse jätän aina tarkoituksella hieman kädenjälkeä töihini. “Smädä” on eri juttu, se on patinaa. Käsite “uusi” on hyvin suhteellinen, sillä jos vertaat esim. Tod Todeschinin jalkajousia museoissa esiintyviin malleihin ero on kuin yöllä ja päivällä: työnjälki on Todilla siistimpää ja virheettömämpää mutta ei historiallisesti korrektia. Sähkölaitteilla pääset erilaiseen lopputulokseen kuin käsien työllä. Hiomakoneet tulee peliin siinä vaiheessa, kun tarkoitus on nopeuttaa työtä. Mutta tällöinkin jätän vähän “kädenjälkeä” töihini. Näin tein esim. sinun jalkajousesti kohdalla, jätin pintaan kädenjälkeä ja aivan himpun verran myös patinaa. Olen kuullut juttua mm. Toby Cabwellilta, että ostajalle voi tulla yllätys, jos jousi on raikkaan tuoreen uuden näköinen verrattuna siihen, millaista kädenjälkeä museoiden mallit edustaa. Ero on pieni, mutta havaittava. Mieluummin himpun verran kädenjälkeä ja smädää, kuin virheetön, sähkölaitteilla viimeiseen milliin hiottu lopputulos ja ylipuhdas pinta. Tässä on meinaan taka-ajatus: Ostaja voi masentua, jos jouseen tulee ensimmäinen pintakolhu tai likatahra. Parempi vähän patinoida jo ennen myyntiä, niin ostaja ei masennu kulumisen vuoksi. Olen järkimies.
Mitä tulee jalkajousen pintakäsittelyyn - historiallinen tyyli syntyy pääasiassa vahoista, ei lakoista.
Tarkoitukseni ei siis lähtökohtaisesti ole, että jousi näyttää 500 v vanhalle, vaan esim. 1500-luvun tekniikoilla tehdyltä laitteelta. On eri asia tehdä kaikki sähkölaitteilla kuin käsityönä. Sähkölaitteet nopeuttaa, mutta samalla feikkaa. On ymmärrettävä, että nyt tosiaan puhutaan n. 500 vuotta (tai yli) vanhoista laitteista, jolloin myös valmistustekniikoiden tulisi olla jotain alkuperäisen kaltaista. Materiaalit on eri juttu, itse vasta nyt opettelen luu- ja metallikoristeiden tekoa.
Pikkasen nyt täytyy oikoo tätä vimeisintä…
“Keskiajalla ei ollut sähkötyökaluja yms hiomakoneita, jolloin jousissa on aina himpun verran kädenjälkeä”
Jos olet joskus ollut jossain muussa kuin suomen museoissa niin se viimeistely tason mikä on esimerkiksi (1500 luvun) turnajais haarniskoissa jotka on tehty englannin ja saksan kunikkaalisille on asia mitä ei olla vielä näinä päivinä pystytty kunnolla jäljittelemään muulla kuin moderneilla työkoneilla.
Jos katsotaan perus jantterin työkaluja sekä välineistöä niin vaihtelua löytyy ihan helvetisti, MUTTA samaan aikaan joka ikiseltä ajan jaksolta ja kulttuurista lyötyy niitä mahdottomuuksia joita ei nykypäivän työkaluilla saada valmiiksi monen viikonkaan työn jälkeen.
Jousissa (Mary Rose) joukossa on niin AIVAN täysin puhtaita keppejä sekä aivan hirveitä naarmu tikkuja.
Mutta täytyy muistaa, että jousi on omatakeinen ja usein luonnollisia muotoja seuraava työkalu eikä äärimmilleen kiillotettu hylle koriste.
Olet myös unohtanut yhden perus työkalun jonka käyttöä suositelen lämpimästä ja jonka keksimisestä tiedämme olevan ainakin reilut 4000 vuotta.
Viila.
Hyvä teräinen viila eri karkeuksilla on se millä minä teen lähes poikeuksetta kaikki viimeistelyt enkä todellakaan käytä hiomapaperia kuin niissä välineissä jotke eivät ole tarkoitettu millekkään tietylle aikakaudelle ja jotka eivät ole tarkoitus tehdä 100% historisia työkaluja käyttäen. Työtunnit kominkertaistuisivat ja kukaan keski palkkainen ei maksa sellaisia määriä ellei heillä satu olemaan jonkinlainen mentaalinen hajoaminen…
Toinen hyvä työkalu on “Sikli”
Jotkut tykkää ja toiset ei.
Itse käytän koska puukon terä on vuolemistä varten eikä raapimistä 
“Sähkölaitteilla pääset erilaiseen lopputulokseen kuin käsien työllä.”
Tämä taas riippuu täysin mihin loputulokseen haluaa tyytyä.
Esimerkki: Olen itse hinkannut elämässäni varmaan kymmenen kivikirvestä. Yli puolet koneilla ja loput primitiivisesti. Näitä kiviä tehdessäni vain parista kivestä voi todeta kumpaa työ menetelmää on käytetty. Loput ovat viimeistelyltää aivan täysin saman kaltaisia. Joitain eroja aivan varmasti löytyy, mutta siihen tarvitaan mikroskooppi.
Sama päteen TÄYSIN puun työstöön. On täysin paskapuhetta edes väittää, että ennen vanhaan asiat olisi jätetty krouvimman puoleiseksi vain tyylin takia. Tämä pätee elokuvissa…
Jos jotkin asiat oli krouvin näköistä niin silloin on tarkasteltava itse esineen käyttötarkoitusta sekä kuka sen olisi voinut tehdä sekä omistajan yhteiskunnallista statusta.
On esimerkki X sekä esimerkki 8.
Näiden esimerkkien keskinäinen vertailua on täysin turhaa ellei niistä löydy jotain syvempää yhteyttä kuten esimerkiksi sama tekijä tai sama käyttötarkoitus.
Yksikään (ehjä) jalkajousi jonka olen ikinä nahnyt ei kyllä putoa tähän laatikkoon.
Jos haluat, että töihisi jää vähän kädenjälkeä niin SE on aivan eri asia ja täysin sallittu.
Kunhan itse ymmärtää ja antaa myös muiden MIKSI se kädenjälki siellä näkyy
Saat ihan rauhassa ihannoida Tod Todeschin työitä ihan niin paljon kuin haluat. Minäkin tykkää muutamista hänellä olevista tuotteista, mutta missään vaiheessa ei voi unohtaa miksi mies tekee niitä… Kaupanteko!
Hän yrittää myydä omia tuotteitaan jotta hän saisi niistä voittoa jotta pystyy maksamaan laskunsa.
That’s fucking it!
“Olen kuullut juttua mm. Toby Cabwellilta, että ostajalle voi tulla yllätys, jos jousi on raikkaan tuoreen uuden näköinen verrattuna siihen millaista kädenjälkeä museoiden mallit edustaa”
Tämä on sitä missä kohtaa asiakasta pitää kohdella kuin merirosvojen aarre arkkua ja haudata se asiakas noin kuuden jalan syvvyyteen ja antaa vasta kahden viikon kuluttua omaisille siitä aarrekartta.
Tuo on ehkä yksi typerimpiä asioita joita myyjälle voi tulla valittamaan (nimimerkillä reilustai yli 200 käsintehtyä asiaa tehneenä on muuten tullut kuultua muutamia juttuja… )
Ja kyllä se Todinkin jousi on todella nopeasti käytetyn oloinen ja patinoitunut jos sitä oikeasti alkaa käyttämään.
Ja tuosta mehiläisvahasta… Kokeileppa pintaan hieromisen jälkeen vaikka hiusten kuivaajalla sulattaa se vaha puun pinnalle. Vaikka vähän kiehahtaisikin niin ei välttämättä haittaa yhtään. Siinä sitten pinnan viilennyttyä hinkkaan sitä pintaa kankaalla jonkin aikaa kunnes kaikki kitka katoaa. Vóila!
Ei pitäisi haista enää. Ja ainahan siihen mehiläisvahaan voi sekoittaa jotain muuta ainetta jos haluat.
Kynttilän vaha on omasta mielestä kyllä aika hyödytön missään muussa kuin kynttilöissä ja saappaissa sekoitettuna pellava öjyyn.
7 tykkäystä
Hienoa tekstiä Reinikainen. Tuossa se juttu onkin, Todinkin jouset patinoituu ajan kanssa. Itse en halua oikein ottaa sitä riskiä, että asiakas valittaa jälkikäteen, että “kun tähän tuli tällainen likatahra eikä lähde pois, mitä mä nyt teen?!”. Tämän takia patinoin tuotteeni jo etukäteen himpun verran. Tämä on mm. Toby Cabwellin suositus (Wallacen museon kuraattori).
Jos lähdetään vääntämään porkkanaa mikä on historiallisesti korrektia ja mikä ei tulee katsoa koko palettia, ei vaan pintakäsittelyaineita. Minun tavoite? Hiiliteräs-meltorautakaarinen teräskaari yms oikeat komposiitit. Kaikki syntyy ajan kanssa, ei yhdessä yössä.
Ainut mikä mietityttää minua näissä on oikeastaan hintahaarukka. Omasta mielestäni esim. Todin jouset ovat vähän ylihintaisia, mutta mene ja tiedä. Ongelma näiden rakentelussa on oikeastaan se, että joutuu jonkun verran tekemään kompromisseja, mitkä vaikuttavat lopputulokseen. Todikin tekee kompromisseja ja feikki-komposiittikaaria. Mutta hän tekee rahan takia. Itse teen huvin takia. Mutta se ei poista sitä, että kaikki kehitysideat otetaan vastaan joten hauskinta onkin itse oppiminen eikä yksittäisen jousen lopputulos - aina voi parantaa ja kannattaakin.
Mietintämyssyyn:
-jousen hinta
-viimeistelyn taso kysy etukäteen asiakkaalta (OK, Rane sanoi, että “Minun jousta ei tarvitse alkaa patinoimaan”; mutta en siltikään tehnyt mielestäni ylipatinoitua lookkia vaan tein hintaan nähden kelvon jousen 350euro). Ranelle: Se jousesi ei edes ole tarkoitettu yhdellä kädellä ammuttavaksi. Se on metsästysjousi, mutta tukin pituus ja liipaisimen pituus ei ole lähelläkään yhden käden strategiaa. Jos olet lukenut tiedon Sir Ralphe Gallwayn teoksesta niin suhtaudu kriittisesti.
Eli ongelma on: Jousen hinta.
Mutta ostaako oikeasti kukaan jalkajousta, jonka hinta on 1000+ euroa?
Ostaa jos jousi on oikeasti sen arvoinen. Usein tietysti pitäisi olla myyjällä jonkin sortin asema ja näyttö markkinalta, että jouset on sitä mitä lupaa, kestäviä, suorituskykyisiä ja siistejä.
Verrataan vaikka sarvijännejousiin, ei niitä juuri kukaan alle 1000e hintaan myy. Mutta nämä jouset onkin autenttisia rakenteiltaan ja suorituskyvyltään. Sitten jos kysyt vaikkapa tuommoista jo kohtuullista turkkilaista pituusjousta, oli Ivar Malden viimeisin näkemäni hintapyyntö luokkaa 3500e.
Niille vain ei ole tekijöitä. Jos teet vaikkapa hyvin suorittavan, viimeistellyn 500paunaisen metallikaaren, kyllä siitä maksetaan rahaa jo ihan kunnolla.
Miksi sanot että Tod tekee jousia rahan takia, sinä huvin takia, mutta kokoajan mietit jousien myyntihintaa? Usein hyvä tuote myy itsensä.
2 tykkäystä
Kaksi asiaa:
-patinoitu look
-tuore “uusi” look
Tod Todeschini on sanonut, etteivät asiakkaat osta patinoitua tavaraa.
Toby Cabwell sanoo, että ihmiset ostaa ja haluaa patinoitua tavaraa.
Luotan tällä hetkellä enemmän Tobyyn kuin Todiin.
Sanoisin tuohon, että on: Asiakkaita ja sitten on valittajia
1 tykkäys
Tähän väliin pitää muistuttaa, että rautakaupan viila tai raspi on aivan eri työväline verrattuna kunnolliseen, käsinhakattuun viilaan tai raspiin. Konehakatun viilan hakkaus on säännöllinen, jolloin puun pintaan jää selvät jäljet viilasta - raspilla tämä korostuu selvästi. Käsinhakatun viilan hakkaus ei ole koskaan säännöllinen, jolloin työstöjälki on selvästi sileämpi. Hyvällä käsinhakatulla raspilla voi saada erittäin hyvän pinnan aikaiseksi. Käsintehdyt viilat ja raspit kyllä maksavat moninkertaisesti verrattuna tavallisiin halpiksi, joten harva niitä käyttää. Mutta hyvä viila on siis ollut erinomainen viimeistelytyökalu aikoinaan, ja on edelleenkin.
Siklistä vielä, niin siklillä tai höylällä saa ehdottomasti parhaiten viimeistellyn pinnan puuhun. Eron huomaa hyvin kun siklaa hiottua ipeä tai vastaavaa tummaa kovaa puuta.
5 tykkäystä
Minulla on sekä vanhoja (40/60vuotta) sekä uusia viiloja. Jos niitä osaa käyttää niin ei siitä puusta mitään jälkeä näy. Kokeileppas viilata vaikka koivu halkoa eri kulmista eri asennossa. eteenpäin ja takas päin liike kuuluu vain tietyn tyylisilli hammas viiloile.
On olemassa teltta hammas, X hammas sekä seka hammas.
Taltta hammaksisella liikutan vain eteenpäin. X hampaalla viilauksen tulisi olla vähän vinossa, myöskin pyörivä liike toimii.
Seka hammastuksella on vaikea saada täysin sileää jälkeä joten nämä ovat yleensä isoja raspeja. Olen yhden pienen sekahammas viilan nähnyt ja sekin oli käsin hakattu.
Tylsät hampaat jättävät jäljen jos muuta kohdat ovat vielä teräviä koska muuta hampaat kuitenkin kuluvat tylsiä tasaisemmin. Eikä saa unohtaa hampaiden terä kokoa.
Siklit ja viilat löytyy tuolta puutyöverstaalta. Entisvanhaan käyttivät vissiin paljonkin näitä ja hiomapaperia kompensoi hainnahat. Itse olen huomannut, että myös paukuttamalla puuvasaralla voi kätevästi tasoittaa pintoja. Tämä sopii hyvin, jos on jo vahannut jousen ja huomaa jonkun epätasaisuuden. Luulempa, että ennen vanhaan on myös puukalikalla tasoitettu hiomapaperin tavoin - toimii hyvin jos kastuttaa puuta. Olen samaa mieltä entisajan viimeistelyn tasosta. Samalla feidaan kuitenkin, että jalkajousissa on hyvin paljon vaihtelua ja huippuviimeisteltyjä malleja ja malleja, joissa on sitä kädenjälkeä.
Tuossa linkissä hyviä esimerkkejä: https://www.bugbog.com/gallery/paris_pictures/hotel-des-invalides/
Tein jo elämäni ensimmäisen luukoristeen ja onnistui hyvin.