No niissähän on jo liimapohjustus pinnassa mutta ehkä voisi tosiaan kokeneempia uskoa ja siklailla vielä puuta pois, äkkiäkös sen sitten pohjustaa uudelleen. Yli 100-paunaiset jää käyttämättä, niin hyvä olisi päästä sen alle!
Eli ainakin milli pois paksuudesta koko pituudelta?
Joo, sillä pääset lähelle tavotetta heti ensimmäisellä virityksellä.
Voihan noita jousia sarvesta tilleröidä, mutta aina voi tulla ongelmia matkanvarrella sitten. Ellei nyt jo sekin että turhia rasituksia virittää 100 paunaisena jousi jota ampuu 70 paunan vedolla lopulta.
Myös, minähän olen löytänyt noita halkeamia sarvista juuri niin että pinnalta näyttänyt hyvältä, mutta sitten kun on pitänyt tilleröidä paljon, syvemmältä löytyy halkeamia. Eli tilleröimättä sarvi olisi ollut parempikuntoista!
Numerot #5 ja #6 saivat kumpikin 30 grammaa jalkajänteitä selkäänsä Jeren opastuksella. Nyt näyttää kyllä hienolta! Nämä siis pituusjousia, pitempi taulujousi saa jänteet, kunhan ehdin niitä lisää perkaamaan. Ensin tosin näihin lisää kerroksia.
Tässä vaiheessa nyt. Jänneselän siistimistä ja varmaan kolmas kerros vielä jänteitä, vaikka jo yli kolme milliä on jo nyt. Katsotaan. Refleksi meni ihan överiksi, ei tosiaan ollut tarkoitus näin paljon laittaa. Saas nähdä, että tuleeko näistä mitään. Pitää Jeren kanssa availla kesällä. Nämä siis numerot #5 ja #6, jousi #7 saa ensi viikolla ensimmäisen kerroksen jänteitä selkään. Siitä tulee pitkä taulujousi.
Kyllä ne auki saadaan jos on jänneselkä hyvin tehty… Toivottavasti sulla ei ole heikkoa kohtaa tuolla kahvan juuressa kuten mulla parissa viime jousessa. Jos vaikuttaa siltä niin kahvan seutumille voi aina laittaa reilummin jännettä!
Nyt on pituusjouset kypsytystä vaille valmiit. Kolmas, taulujousi sai ensimmäisen jännekerroksen. Pituusjousissa on vähän vaaleaa siellä täällä ja muutenkin vähän karumpaa jälkeä, olisi pitänyy vaan riipiä hirven jalkajänteet vielä hienommaksi.
Refleksiä näissä on mutta toivottavasti pysyvät kasassa…:
Taulujousen pinta onkin nätti, kaupallisella lehmällä selystetty. Jänteet olivat todella hienoiksi revitty. On kirkas pinta ja oikein siisti!