Pihlikselle tukki. Uudella jänteellä tasan 300lb. Lasken pihlajan suomalaiseksi jousipuuksi mutta pihliksen ongelmat omien kokemusteni mukaan murtolujuus ja viruma.
Tappilukkomalliin ei välttämättä tarvitse virityslaitetta isoihin paunoihin koska voi virittää istualteen. Todin näkemyksen mukaan 300 paunaa istualteen on vielä mahdollinen.
Seuraava tavoitteeni onkin 400 paunaa, mihin kannattaa jo harkita virityslaitetta.
400 paunan tavoitteeni on vertailla käytännössä suoraa ja myötäkaarevaa kaarta.
Ensin pitää selvittää onko 400 paunaa puukaaresta ylipäätään mahdollista. Jos ei ole, myötäkaarevuuden etu saattaakin liittyä vain teräskaariin.
Sanotaan tätä nyt Norjalaiseksi varsijousi-projektiksi, Norjan museossa kun on. Tämän parissa nyt muutama kuukausi.
Aloitin projektin syksyllä 2020. Tukki koivua. Virepyörän edessä ja takana ohuet sarvivahvikkeet epoksilla. Luinen boltura puuliimalla, että voi vielä tarv.irroittaa. Erona alkuperäiseen on kahdesta palasta tehty boltura, koska en ole löytänyt tarpeeksi pitkää ja hyvää luuta. Sama probleema kuin jurin proggiksekssa. Jos en löydä parempaa luuta pitää tyytyä ajatukseen että palasista on ennenkin tehty.
Omaan tyyliin kerros maalia, joka auttaa hionassa ja näkee pienimmätkin kolhut paremmin kuin vaaleasta puusta. Hiotaan siis vielä kerran puukalikalla ja hienolla hiomapaperilla. Sävytykseksi laitan roslagin mahonkia. Nuoliura hiottiin käsin pyöreällä kynällä ja hiomapaperilla SUORAAN.
Kaareksi alkuperäisen 11 mm sijasta 10 mm paksu teräskaari, mutta paunoja tulee ihan riittävästi.
Internetin kuvien perusteella ei saa selväksi jalkiksen vatsapuolta. Tukissa on sivun yläreunassa pieni koristeviiva ja tukin peräpäässä näyttäisi olevan ollun joku koristelevy, mutta senkin voi jättää pois.
Ohuet 3 mm sarvivahvikkeet. Kokonainen sarvikuppi vahvistaisi koko kuppia, mutta kyllä koivu kestää. Joissain malleissa on vain puolen sentin paksut vahvikkeet. Todistetusti 386 paunaa pystyy vielä ilman vahvikkeitakin ampumaan (Bichlerin jousi). Vahvikkeiden tarkoitus vaan estää virepyörän kulmia kulumasta. Ensin tehdään suunnitellun kokoinen pyörä ja sitten viilataan kuppi viilalla.
Ihan noin muuten oikeasti en ole virheetön ihminen. Olen tehnyt monia tietoisia “virheitä” maksimoidakseni saamani hyödyn. Esimerkiksi pellavajänteen kestoa olen maksimoinut pienemmillä paunoilla. Dacronia en vaan suostu käyttämään.
Kansallismuseossa on useita I. K. Inhan vuonna 1894 ostamia varsijousen tukkia, joissa on kuitenkin käytetty ilmeisesti teräskaaria. Inhan Kalevalan laulumailta -kirjasta:
[…] Paanajärvestä sain ikivanhan viinen riistapussineen, Suopassalmesta luukirjaisia jousen varsia. Ylämaassakin sentään vielä muisteltiin, miten jousella oli ammuttu. Kostamuksessa tarkkaan kerrottiin, että erään miehen isän isän isä vielä oli jousella metsästänyt. Ja kaikkialla tiedettiin, että jousen käyttämiseen oli tarvittu kaksi miestä. Toinen ampui ja toinen hänen vieressään katseli, kunne vasama lensi. Vasamat näet olivat suuritöisiä ja kalliita, eikä niitä kannattanut hukkaan päästää. […]
Alkuperäisessä oli joko haljenneet puulevyt jotka jää sivulevyjen alle, tai sitten erilliset puulevyt. Alkuperäisessä saattaa olla myös kokonainen sarvikuppi, mutta sillä ei ole merkitystä näissä paunoissa.
Jänne ei lepää vaan puun varassa, vaan sivupeltien varassa. Näiden puiden tarkoitus lienee, ettei virepyörä hankaa rautaan vaan puuhun. Aion kovettaa nuo sivupuut vielä venelakan ja veden seoksella minkä puolesta käytin mäntyä että lakka imeytyisi mahdollisimman syvälle puuhun. Mixtuura estää sivupuita kulumasta. Venelakan käyttö on elävöittäjän tekosyy mutta käyttöjousi saa olla mahdollisimman kestävä.
Nyt muutama kerros maalia. Rooslaagin mahongin sijaan käytän öljyvärimaalia, koska on evidenssiä tukkien värjäykseen. Terva tai rooslaagin mahonki SAATTAA olla yksi pintakäsittely, mutta saksalais-roomalaisen keisarikunnan varsijousissa on käytetty öljyvärimaaleja sävytykseen.
onko tietoa onko nuo kaikki tukit nähtävillä kansallismuseossa siis ihan suurelle yleisölle? Jos ei ole pitää kysyä museovirastolta missä noita säilytetään…
Näissä sekä edellisissä laittamissasi kuvissa näkyy tukkeja joissa on alapinnassa kaksi viritystappia normaalin yhden tapin sijaan.
Mikähän lienee ollut tarkoitus?
Kiitos kuvista. Kuvista saa osviittaa vasamista, tuolin selkänojan pituisia. Eurooppalaisissa olen nähnyt pienempiä vasamia. Suurempipaunaisempi saattaa heittää paremmin kevyempää vasamaa. Vaatii kokeilua.
Löysin romuttamolta aivan täydellisen lehtijousen skandinaaviseeni. Kun on niin naurettava vetopituus niin kestää varmuudella. Pari päivää rälläköintiä, ajan kanssa hitaasti.
Käytetyissä lehtijousissa on tyypillisesti mikromurtumia, jotka saattavat pettää äkillisesti ja katastrofaalisesti varsijousikäytössä. Kiertäisin kaukaa.
Tismalleen, monesti tällaiset murtumat ovet vielä väsymismurtumina hyvin teräväkärkisiä, jolloin katkeaminen sitten monesti tapahtuu melkoisen katastrofaalisesti.
Olen kerran nähnyt vanhan lehtijousen pimahtavan uusiokarkaisussa tällaisesta piilomurtumasta.
Tuli täydellinen testikaari. Käytän projektissa 8 millistä 3 cm myötäkäyrää jousilattaa, Vallilan takomolta. Alkuperäiset nokit voi nätisti rälläköidä. Haluan käyttää vain tietokoneella lämpökäsiteltyä kaarta. 11 millistä en ole onnistunut tilaamaan mistään. Uudella kaarella ja jännevälillä jotain lähelle 300 paunaa. Tähän väliin rakennan koneiston. Toki jos löydän 11 millistä jostain niin sitä sitten.
En keksi muuta selitystä kuin että “suomalaisen” pitkää ja painavaa liipaisinta halutaan liikutettavan mahdollisimman vähän että raskaan liipaisimen paino ei vaikuttaisi vakauteen ampua ts. liipaisimen painaminen heiluttaisi jousen etukeulaa mahdollisimman vähän alas.
Jos liipaisinta vetää liian kovaa ylös turhan pitkän matkan koko varsijousella on taipumus kallistua hieman eteenpäin. Koko jousi on muutenkin hyvin etupainoinen painavan teräskaaren ansiosta niin luulisin kallistumista eteenpäin minimoitavan mahdollisimman vähän (kuvattu vihreällä) Pelkkään vekaratappiin asti vetäminen liikuttaisi liipaisinta turhan paljon huonontaen osumatarkkuutta. (kuvattu punaisella).
Teoriaa tukisi Sireliuksen piirrustukset, joissa osa liipaisimista on tehty iskemään kiinni tukkiin. Joissain Sireliuksen piirrustuksissa ei tosin ole edes vekaratappeja.
Toisin sanoen mitä pidempi liipaisin sitä kevyempi sitä on painaa. Mutta mitä pidempi liipaisin, sitä vähemmän sen liikerataa halutaan minimoida ettei osumatarkkuus kärsi.
Tuossa näyttäisi olevan jopa jousi, että liipaisimen painaminen on mahdollisimman vakaata.
Laitoin Norjan museoon, Norsk Folkemuseum:iin pyynnön lisäkuvista omaan skandinaaviseeni liittyen. Tässäkin kun näyttäisi olevan jonkinlainen puinen liipaisinstoppari.
Oma uusin teräskaariseni painaa 3,7 kg. Painava alkuperäinen kaari voi nostaa jousen painon jopa 6 kiloon tai yli.
[…] Täten suomalaisia varsijousia ei viritetty veivillä. Niiden jännitysmekanismissa vyölenkki oli kiinnitetty tukin alapintaan kiinnitettyyn vyötappiin. Vanhemmissa varsijousissa tämä tappi on suppilon muotoinen rautapiikki (kuva 19). Kokemus on varmasti osoittanut, että tappi katkeaa helposti, koska nuoremmissa varsijousissa tappi on varustettu haa’lla tai ulkonevalla osalla jousta lähinnä olevalla puolella. Haka tukee tappia, kun vyö painaa sitä takaa päin (kuva 20.). Venäjän Karjalan ja osin Pohjois-Karjalan varsijousissa on kaksi tällaista tapia, luultavasti siksi, että yksi korvaisi toisen, jos tämä rikkoutuisi. […]
[…] För det finska armborstet användes sålunda icke vevinrättning. Denna spänningsmekanism förutsatte alltså förefintligheten av en på undersidan av kolven fäst remtapp, på vilken remmens länk sattes. Denna tapp är i de äldre armborsten en trattformig järnspik (bild 19). Erfarenheten ådagalade säkerligen, att den lätt avbröts, enär tappen å de yngre armborsten är försedd med en hake eller utskjutande del å den till bågen närmaste sidan, vilken hake ger stöd åt tappen, då remmen bakifrån trycker på den (bild 20.) I armborsten från ryska Karelen och delvis norra Karelen finnas två dylika tappar, förmodligen för att den ena skulle ersätta den andra, om denna brast. […]
