Kiitos vaan, mutta sarvenpalasia on jo näiden kokeilujen johdosta kertynyt laatikkotolkulla. Pari kokonaistakin on jäljellä. Voisin vaikka itse perustaa kaupan niille.
Tähän hommaan tarvitaan nyt luuta. Hirven tai hevosen etujalan sääriluuta, koipiluuta. Löytöpalkkio luvassa!
Jos nyt kuitenkin mieluummin kotimaista, ei tätä projektia kannata ulkomaan tuonnilla pilata. Toivottavasti Heikki saa ison luun ja varmaan Ilkalta kannattaa kysyä myös. Hänhän on paljon tekemisissä hirvien kanssa ja tietää, mitä tarvitaan.
Kiitos, kaikki mitä löytyy otetaan riemulla vastaan! Luiden keittely- ja halkomishommista en tosin ole niin innoissani, mutta muuten kun ei projekti etene.
Seikku lupasi myös kaivella varastojaan.
Saan piakkoin hirvenluuta. Siis uutta. Loukuissa meillä on kasapaäin jos tohdit tulla putsailemaan… ja joistain muitakin vanhoja kasoja on. Mutta tosiaan nyt alkaa kausi ja sanotan reilu viikko ja sorkkaa pitkällä sääriluulla löytyy.
Kiitos Juha!
Mieluummin ottaisin tällä kertaa tuoreita luita. Ne tuoksut mitkä viimeksi niistä aikoja muhineista ytimistä pelmahti ilmoille eivät olleet kovin miellyttäviä. Onneksi minulla on sentään vahva vatsa, toisin kuin erittäin hienostuneilla sieraimilla varustetulla vaimollani. Ihan siis perheonnenkin takia…
Kuulin muuten jostain että tuoreen luun saisi nätisti pitkittäin halki ihan vaan veitsellä lyömällä. Toivottavasti pitää paikkansa!
Sahaaminen oli aika työlästä.
Hyvinkin halkeaa puukolla. Mulla kanssa tulee tässä työn alle hirven koipia, myös varmaan ylämaannaudan koipia. Voin pitää silmät auki jos sattuu erityisen isoja kohdalle.
Tuoreitahan ne pitää olla, keltainen, rasvainen luu näyttää muutenkin surulliselta…
Muistuu hajusta mieleen eräs hirvenkoipien noutoreissu, kun heitin auton konttiin jätesäkin täynnä jonkin aikaa muhineet hirven koivet, jonka jälkeen mentiin sisälle kahville. Parin tunnin päästä kotimatkalle ja haju oli autossa aikamoinen! Onneksi on äiti ja tyttöystävä kovaa tekoa, kun eivät olleet juuri moksiskaan.
Kyllähän se näin on, ettei näin hieno projekti voi yhteen luunhankintaan kaatua. Mutta eipä tässä kissan selässä ollakkaan.
Mutta se on totta, että teräskaarien kanssa on oltava todella varovainen. Omassa “Eskimon” kaaressani on vahva pellava safety cord, mutta silti testiammunnat ensin ruuvipenkissä, mistä laukaisee talon nurkan takaa harjanvarrella.
Sitten epäonnistunut halkomisyritys ohutteräisellä kirveellä ja vasaralla. Selvisi että luu ei halkeakaan syiden mukaan kuin puu, vaan enempi kuten porsliini. Hyvä tietää…
Täytyy muuten mainita että tuoreiden luiden työstäminen on huomattavasti miellyttävämpää kuin vanhojen ja mätien!
Nyt ovat olleet jo viikon verran konetiskiaineliuoksessa likoamassa. Vesi on vaihdettu pariin kertaan ja rasvaa poistuu. Lopuksi aion vielä keittää luut. Tällä pitää kai keittää kaksi tuntia yhden sijasta, muuta en keksi miten saisin kaiken rasvan pois hohkaisista päistä. Voisi ehkä laittaa pesuainetta keittoveteenkin…
On tämä kyllä huikea harrastus. Kaarta pitää tilailla 500km takaa ja luita keitellä. Omaan eskimooni on mennyt nyt jo n. 300e.
Vallilan takomolta sanoivat tosiaan, että voivat tehdä tarvittaessa vaikka mittojen mukaan jalkajousen kaaren. Ei olisi paha idea jos pitää esim oikeaoppisesti nokit saada kaareen. Itse osaan takoa nokit mutta tuossa suomalaisessa on jännästi tuolleen kuvun alla nokit. Ei käy järkeen miten nuo on taottu…
Näissä suomalaisissa on myös jännä tuo nuolten paino suhteessa paunoihin… Suhteessa eurooppalaisiin…