Terve taas pitkästä aikaa!
Aikaisemmat foorumit joille olen aloittanut postailemaan tästä samasta aiheesta ovat kohtapuoliin kaatuneet, kadonneet tai tulleet hyljätyiksi. Se ei oikeasti ollut tarkoitukseni. Nyt tämä paikka on pysynyt pystyssä jo niin kauan että uskallan taas yrittää. Projekti on ollut tauolla muista syistä johtuen, mutta on taas lähtenyt liikkeelle. Olen siis väsäämässä kollegani Jarin kanssa kahta suomalaismallista varsijousta teräskaarilla sekä hirvensarvivahvisteisilla tukeilla. Hartaana tavoitteena on päästä ampumaan ensimmäiset laukaukset tämän kesän alkupuolella.
Aloitan siis alusta, laitan kuvia ja juttua pikkuhiljaa kunnes pääsen nykyhetkeen sekä uusimpiin vaiheisiin. Ensimmäisenä taas Sireliuksen ansiokkaat piirustukset museoidusta kalustosta, näistä otetaan mallia.
Juri moi. Kiva kun saavuit. Kopioi yukusta se sun ketju kokonaan tänne. Ollaan tehty muutamien juttujen kanssa niin etteivät ne katoaisi. Ei kannata alusta asti uudelleen kirjottaa. Jotkut ketjut ovat vaatineet sen verran vaivaa että copy pastella vaan.
Ookoo, täst lähtee!
Onnistuimme saamaan kaarten aihiot aseseppä & puukkoseppämestari Taisto Kuortilla, suuret kiitokset!. Ne ovat MS 416 jousiterästä, 8 x 50 x 860 mm. Aihiot olivat jyrsittu ohenemaan kaaren keskivaiheilta päihin 8 millistä 4 millimetriin.
Piirsin mitat ja leikkasin rälläkällä etuprofiiliin. 45 mm keskeltä, josta suora kavennus 27 mm päihin.
Aihioiden hionta mahdollisimman symmetrisiksi.
Sitten kärkien muotoilua takomalla, Jari näyttää mallia.
Tässä kohdassa hieman fuskasimme kun pelkäsimme ettei taitomme riitä nokkien tekemiseen oikeaoppisesti takomalla, joten hitsasimme ne 12 mm pulteista.
Jousiteräs on hyvä kuumentaa väh. sataan asteeseen ennen hitsausta, vähentää kai lämpöelämisestä aiheutuvia vääntöjä.
Sihtailua, taivuttelua ja kohdistamista. Sitten vielä kunnon hehkutus päälle hitsisauman pehmentämiseksi ja sitkistämiseksi.
Kaarten sivuprofiilin muotoilu. Käytimme pellistä leikattua sapluunaa symmetrisyyden varmistamiseksi.
Tässä kohdassa meni pikkasen överiksi, lisäsimme kärkiin pienet vastakaaret. Näytti vaan esteettiseen silmään jotenkin sexymmältä. Emme vielä ymmärtäneet minkälaisia hankaluuksia siitä tulee koitumaan…
Laadun tarkkailua.
Puhtaaksi ja kiiltäväksi teräsharjalaikalla.
Tässä sitten joksikin aikaa muuta puuhaa kaarten karkaisua odotellessa.
Virepyörät tehdään hirvesarven tyvikruunuista. Arvelimme että perinnemalliseen pellavajänteeseen pyörän halkaisijan saisi olla noin 45 mm, siihen tarvitaan iso hirvi. Lisäksi tukin ylä- sekä alapuolelle tarvitaan runsaasti lapiosarvista leikattuja sarvilevyjä.
Onneksi on olemassa Ilkka Seikku, joka lähetti kohtuuhintaan laatikollisen kaikennäköistä sarvirompetta, kiitokset vielä!
Homma jatkuu! Kaarien karkaisu ja päästö.
Toimenpiteen suoritti asiantunteva seppä Jarkko Kotakorpi, Vallilan Takomossa.
Vaarana on että kun hehkuva teräs pulautetaan kylmään veteen, se voi vääntyä. Tämän vuoksi hitsasin kaaret kärjistä yhteen lattaraudan kappaleiden avulla, seppä lisäsi vielä klemmarin keskemmälle pitämään pakettia kuosissaan.
Seppä
Tässä kohdassa projekti voi joko ottaa askeleen eteenpäin, tai sitten valtavan harppauksen taaksepäin.
Paketti helvetin esikartanoon 940° asteeseen noin varttitunniksi. Sitten punahehkuinen rauta vesialtaaseen, sähinää ja vesihöyryä! Yritin ottaa videota, mutta hermostuksissani sähläsin koko jutun.
Kaikki meni kuitenkin hyvin, kaaret säilyivät ehjinä ja muodossaan. Lopuksi lasinkovat kaaret laitettiin päästöuuniin sitkistymään. 430° astetta, kaksi tuntia. Proseduuri on sama kuin ajoneuvojen lehtijousille.
Helpottunut ilme ja tiukka ote. Jos nyt lipsahtaa lattialle niin menee palasiksi kuin porsliini. Päästöuuni takanani vasemmalla.
Ensimmäinen yritys etsiä mahdollista jännekorkeutta ja jänteen pituutta. Homma keskeytyi kun viritys(jänne)vaijerin lukko petti. Seuraavalla kerralla pistetään kaksi lukkoa peräkkäin. Paunamäärästä ei vielä hajuakaan, varsin jäykältä kuitenkin tuntuu.
Mikke lainasi ystävällisesti hevimpää paunamittariaan.
Pitkällä jänteellä kiskottuna sain kärjet liikkumaan 5 cm matkan, jolloin mittari näytti 190 paunaa/86,5 kg. Sitten loppui virityspukista pituus kesken, kuin myös mittarista asteikko. Ei taida tulla ihan lelua. Jos kaari olisi tässä jänne päällä lepoasennossa niin jännekorkeudeksi tulisi noin 9 cm.
Ei auta kun lähteä ostamaan järempää mittaria sekä väsäämään pidempää pukkia…
Mielenkiintoinen projekti. Toivottavasti tulee valmiiksi asti!
Päälimmäisenä noista metallikaaren voimista tulee mieleen nämä tarinat onnettomuuksista, kun kaari on levähtänyt palasiksi laukaisussa ja ampuja kuollut sirpaleiden osumaan. 
Eli tarkkana pitää olla karkaisun kanssa, ilmeisesti. 
Oliko joku vielä edistyneempi kuva, jossa jotain 400 paunan lukemia näky? Oranssi digitaalimittari.
Uusi virityspukki, uusi viritysjänne sekä uusi paunamittari. Parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen saatiin tuurilla ja arvaamalla myös ensimmäinen koejänne. B-50 Dacronia, 82 säiettä. Jännekorkeus on kuvassa 5 cm, eli toistaiseksi vielä aivan liian alhainen.
Vastakaaret aiheuttavat jo ongelmia, viritysjänteen kiinnikkeet jäävät tiukkaan pinteesen jänteen alle sekä nirhaavat jännettä. Vedon alkuvaiheessa kiinnikkeet myös pyrkivät liukumaan kaaren tyviä kohti. Jänteen saaminen nokeille vaatii myös turhan rankkaa voimankäyttöä, kun kiinnityspisteet ovat näin kaukana kärjistä.
Tässä sitten Jerelle se Bilteman oranssi riistavaaka, kapasiteetti 300 kiloa / 661 paunaa.
20 cm veto:
24 cm veto:
33 cm veto:
Enempää emme tohtineet kiskoa, minua ainakin alkoi pelottaa mitä tapahtuu jos kaari yllättäen päättää pärähtää kappaleiksi. Siinä voi tosiaan lentää teräviä metallinkappaleita ilmassa aika suurella nopeudella.
Jostain näiltä väleiltä se lopullinen vetopituus kuitenkin tulee löytymään.
Tässä vielä Viritysjänteen klemmarit mallia 2. Jänteen alle pinteeseen jääneet osat saa poistettua vetämällä itse jänteestä.
Jännepukki.
Jänteen luupin ohjeet:
Uusi lyhyempi jänne. Jännekorkeus 9 cm, mikä tosin venyi parissa päivässä pois jonnekin 7 sentin hujakoille. Tarvitsee selvästi huolellisen esivenytyksen, jo senkin takia että asennus vaatii hulluja voimia. Paunamittari näyttää päälle neljää sataa ennenkuin saa luupit vihdoin paikoilleen.
Vastakaaret vetävät jänteen niin tiukalle että tuntuu kuin yrittäisi harjaterästankoa kiskoa. Käsivoimin ei tule olemaan mitään toivoa saada kaarta vireeseen.
Viritysjänteen klemmari mallia 3. Pysyy vähän paremmin paikoillaan ja sallii jänteen asettua vapaasti paikoilleen.
Luupin suojapunosharjoitus, pellavalankaa.
Punontaväline, omenapuuta.
Viritysjänteen klemmari mallia 4, rättisitikan pakoputken 36 mm kannake. Toimii täydellisesti ja on myös helppokäyttöinen, ei enää vaivalloista mutterien vääntämistä!
Tällä saa vedon siirrettyä mahdollisimman lähelle kärkiä, jolloin virittämiseen vaadittava voima pysyy hallittavalla tasolla. En uskalla rääkätä nykyistä pukkiani kovin paljoa yli 400 paunaa enempää, jos jotain vaikka repeää tai katkeaa. Pidensin myös viritysvaijeria edullisemman jännekulman aikaansaamiseksi.
Ilman noita vastakaaria homma olisi varmasti monellakin tapaa helpompi. Lohduttaa kuitenkin tietää että vasamat lähtevät varmasti tästä kaaresta vauhdilla.
Jänteen esivenytys 500 paunan piinassa vuorokauden ajan ennen kaarelle laittoa vaikuttaa ehkäisevän venymisongelmia. Seuraavaksi sitten tukin ja laukaisukoneiston kimppuun!
Tuossa muuten vielä toinen tapa jänteen luupin vahvistamiseen.
Tässä Kansallismuseon varsijousen kolmiosainen jänne. Ideana on ehkä ollut tehdä korjaaminen helpommaksi.
Sitten vielä ohje luupin suojapunokseen.
Nyt on kaaren ja jänteen tilanne kuitenkin saatettu nykyhetkeen asti. Ensi kerralla käsittelemme virepyörää ja liipaisinkoneistoa. Saa kommentoida!
Virepyörää eli nutiluuta pukkaa!
Palat leikattu sarvien tyvestä, missä luuaines on useimmiten kauttaaltaan kiinteää ja tiukkaa tavaraa. Ulommissa osissa keskiosa on yleensä hohkaista “sasua”. Näiden halkaisija oli ohuimmillaan n. 50 mm.
Vannesahalla ensin turhat pois, sitten nauhahiomakoneella muotoonsa. Käsipeleilläkin olisi tietysti onnistunut, vaikka pikkaisen hitaammin.
Tehtiin varmuuden vuoksi malli puusta ensin. Keskireikä aluksi 6 mm.
Seuraavaksi tarvitaan metallikappale liipaisinta vasten.
Päätettiin tehdä perinteiseen tyyliin teräskiilalla. Kiila niitataan lopuksi kärjestään nutiluuhun paikoilleen.
Tähän kyllä löytyisi myös vähän helpompia nykyaikaisia ratkaisuja.
Ai että miten hieno virepyörä! Tässä ketjussahan alkaa olla ihan ohjeet kelle vaan, mitä seurata jos teräskaarista haluaa itsekin tehdä. 
Hienoja kuvia, eikun lisää!