Olen tuota luuasiaa miettinyt myös, kun aikanani kokeilin rakennella vastaavaa kapistusta. ei vaan meinaa sarvea löytyä sopivaa sitten ensinkään.
Luuasiassa voinen tarvittaessa auttaa, joten otahan yhteyttä.
Jalat polven taka pokki ja HETI tyhjiksi sisällöstään! Muuten jää rasvaiseksi. Itse viimeksi keittelin Hankaniemen luona nelisen tuntia 6 jalka ja sain muutaman oikein hyvän sääriluun talteen.
Kiitos paljon, otan yhteyttä!
On muuten mahtavan kokoinen liipaisin tuossa jalkajousessasi. Omien kokeilujeni mukaan raskas ja painava liipaisin antaa vakautta laukaisuun, koska tukki ei “pompsahda” laukaistaessa niin helposti eri suuntiin. Teräskaarellisessa jalkajousessa raskas liipaisin tuo varmasti muutenkin vakautta ampumiseen, koska teräskaari itsessään painaa ihan kivasti ja näin ollen päästään osittain eroon tukin kaatumisesta eteenpäin laukaisun aikana. Yleisesti ottaen mitä suurempi paunaisempi jousi, sitä raskaampi liipaisinta on painaa - jos puhutaan tuosta jo muinoin antiikin roomassa keksitystä virepyörä - Z-liipaisin kombosta. Suurin virhe on tehdä liipaisimesta yliherkkä ns. “hair trigger,” jolloin koko jousesta tulee jopa vaarallinen jos laukaisuun vaaditaan vain hiuksenomainen liipaisimen laukaisu.
Nämä tehdäänkin vanhojen mallien mukaan, uskoisin että joka yksityiskohta on näissä kehittynyt kokemuksen kautta varsin tarkoituksenmukaiseksi.
Teimme virepyörän ja liipaisimen kontaktipinnat pieneen vastakulmaan, niin että veto kiristyy aavistuksen verran liipaisinta painettaessa. Tarkoitus on vähentää nimenomaan vähentää herkkyyttä ja ehkäistä vahinkolaukauksia. Tälläinen systeemi vaikutti olevan myös tutkimassamme museon jousessa.
Tekisi vielä mieli laittaa joku varmistinvipu tai kapula liipaisimen varren ja tukin väliin, mutta kun sellaisia kerta ei alkuperäisissäkään ollut niin ei sitten laiteta.
Varmaa ainakin on että jos haluaa säilyttää sormensa, niin ne kannattaa aina pitää poissa jänteen edestä. Käsivoimin kun tuota pentelettä ei saa edes vireeseen.
Missä tuo kuviesi varsijousi oikein sijaitsee?
Joensuussa on museossa ihan samanlainen, samanlaiset luukoristelutkin on tukissa kun katsoin läheltä.
1 tykkäys
Kapine sijaitsee Helsingissä, kansallismuseon kellarivarastossa. Saimme tilaisuuden päästä tutkimaan sitä. Vanhalta foorumilta löytyy kuvia ja juttuja: https://primitiivijousi.fi/vanha_keskustelu/viewtopic.php?t=4361.html
Pysyvässä näyttelyssä, asehuoneesta, on myös toinen jousi sekä erilaisia vasamia.
Kuulemma missään suomen museoiden varsijousissa ei ole alkuperäisiä kaaria, harvoja löytyneitä on vain jälkikäteen laitettu joihinkin tukkeihin kiinni.
Kaarien teräkselle on ilmeisesti aikoinaan ollut tarvetta muihin työkaluihin, joten pelkkiä tukkeja on jäänyt jäljelle huomattavasti enemmän. Niitä on kattava kokoelma mittoineen Sireliuksen piirroksissa tämän keskustelun alussa.
Kiitos kuvasta!
Tuossa Jyväskylänkin varsijousessa kaari on kiinnitetty kömpelön näköisellä nahkahihnalla selvästi jälkeenpäin. Jänne sekä vasamat ovat varmasti myöskin nykyajalla tehtyjä. Virepyörä ilmeisesti puuttuu, koska vasama ja jänne on oudosti vedetty sen yli, varmaankin peittämään tyhjää reikää.
Jotenkinhan se esillepano pitää tietysti hoitaa että museovieraat saavat asiasta edes jonkinlaisen käsityksen.
Katselin tuosta linkistä taas nuo Jurin napsimat kuvat originaalista josta replikaa valmistetaan. Jos tähän päivään ei muuta kauneutta osunut niin nuo kuvat ja puoli viiden aikaan jousipassin ohi (6m) juossut peura jonka jokin koira oli aiemmin säikäyttänyt. Kuulin haukun 2min aikaisemmin ja sitten se tuli kauniilla loikalla. En tiedä kumpi kauniimpaa, jalkisjousen kuvat vai peuran askel. Omalla tavalla päivän suola kumpainenkin.
2 tykkäystä
Juri! Jos en pahasti erehdy niin nuo vasamat ovat seppämestari Mikko Flemmingin käsi alaa.
Menna, samanlaisiin kuviin ja tunnelmiin on aikoinaan päättyneet monen peuran kauniit askeleet. Ihan relevantit vertauskohdat siis!
Mikke, kiitos tiedosta! Vasamat näyttäisivät olevan tosi hyvää työtä!
No niin, onnistuin saamaan pussillisen hieman jo haiskahtavia liman peittämiä luita.
En ehtinyt heti aloittamaan hommia joten löin luut pakastimeen jottei haju pahenisi. Vaimoni ei ikävä kyllä ilahtunut lainkaan, varsinkaan kun pakastin on nyt toistaiseksi ääriään myöten täynnä eikä luusäkkiin koskematta sieltä saa mitään poiskaan.
Otinpa sitten vihdoin ensimmäiseksi parhaan näköisen luun työn alle. Pituutta on nelisenkymmentä senttiä ja leveys päistä kuuden sentin tienoilla. Jonkun verran kierrettä ja käyryyttä sekä jokunen kuppimainen uurre jotka eivät toivottavasti ole liian syviä.
Tiskasin likaisen luun astianpesuaineella ja juuriharjalla pitävämmän otteen saamiseksi. Putsasin myös Rantalan vanhan metallivannesahan ja suojasin strategisia kohtia parhaani mukaan jätesäkillä. Ajoin luun pitkittäin halki kummastakin päästä puoleen väliin. Tarkoituksenani oli saada luusta kaikki mahdollinen leveys ja pituus käyttöön. Haju oli kyllä aikalailla tömäkkä ja kaikenlaista muhjua valui sinne tänne sekä sahan sisuksiin.
Tämän jälkeen poistin luuytimen huonommalla kourutaltallani sekä tiskasin kummatkin puolikkaat uudelleen.
Laitoin puolikkaat takaisin pakastimeen ja ryhdyin puhdistamaan sahaa, en aivan onnistunut koska haisee vieläkin pahalle.
Suunnitelmana on että kun kaikki luut ovat joskus sahattu, niin siirrän ne kaikki kerralla pakastimesta pois seuraaviin vaiheisiin. Ehkä jopa pääsen vielä takaisin vaimon suosioon.
Tämän jälkeen ajattelin laittaa luut paljuun lillimään astianpesukoneaineeseen ja lopuksi vielä keitän jotta kaikki rasva poistuisi. Sopivan pituinen lillimis- ja keittoaika on minulle toistaiseksi vielä täysi mysteeri.
Muotoa saa kai jonkun verran oikaistua kun ruttaa kuumana keittämisen jälkeen puristimilla muottiin kiinni. Päissä oleva hohka-aines pitäisi ehkä myös louhia jollain pois.
Huonommista luista ajattelin vain katkaista päät pois ja poistaa ytimen tikulla, sen pystyisi jo tekemään siistimmin käsisahalla. Jotain käyttöä niillekin varmaan keksii. Vannesahausta ei todellakaan tee mieli toistaa kovin monta kertaa uudestaan…
1 tykkäys
Tuossa käsittelin ensimmäiset luuainekset itse, tuoreista hirven jaloista ja kyselinkin Mikeltä sitten hommaan jeesiä. Kuulemma tuo rasva kun on jo päässyt imeytymään, et sitä saa enää millään pois. Ei lähde keittämällä, vain vetyperoksidilla kenties. Tuoreina ja kylmässä säilytettynä homma on huomattavasti mielekkäämpää.
Tavaran kovuuteen ei pitäisi imeytynyt rasva haitata.
No kylmässä ainakin ovat ja tuoreena, hyvä sentään!
Tai siis tuoksusta päätellen ”lähes tuoreena”.
Pahemmaltakin voisi haista…
Voi olla ettei ihan riitä. Ehkä nivelen pää tarvitaan vielä jatkeeksi, siinähän olisi sitä muotoa jo valmiina. Luu pitäisi kenties halkaista pitkittäin.
Kannattaa rälläkällä ja lamellilaikalla hioa kun oot sahannu muotoon ennenkuin alat käsin hiomaan luita. Muista hyvä heng.suojaus. Mitenkähän nuo kuviot on noihin luihin tehty?
1 tykkäys
Luiden tai vastaavien kaivertaminen on helppoa. Mitään erikoista kaiverrinta ei siihen tarvi eikä ole varmaan käytettykään. Joku piikki tai puukon terä riittää uran tekemiseen. Väriaineita on varmaan useita, Itse olen käyttänyt mustetta.
Archeryman:
Jos ei ole mitään työ huonetta jossa on hyvä poistoilman puhallus niin kaikki mekaaninne hionta tekee niin hienoa pölyä että ei se hengitys suojakaan kauan auta. Pöly jää nurkkiin ja leijuu vielä viikonkin jälkeen ilmassa. Ei noihin luiden hiontaan tarvitse kuin raspin sekä siklin. Ei pölyä, eikä kovaa melua ja menee muuten tosi vikkelästi jos terät on terässä.
Kuviointiin voi käyttää vaikki littanaksi löytyä naulan kärkeä. Ei se paljon tarvitse kaapia kun tulee jo erittäin mukavaa railoa pintaa. Itse käytän väriksi pikeä tai istten tuhkaa kovan rasvan kanssa.
1 tykkäys
Mites Jurin varsijousi-projektille kuuluu? Yli kolme kuukautta hiljaiseloa…?