Kiitos Visa!
Ei varmasti pidetty romurautana. Hiiliteräs oli arvokasta, sitä tarvittiin työkaluihin.
But we don’t know. 
Jurin ketju on taas täynnä asian sivusta. Yleisesti ottaen on parempi olla tällä palstallakin esittämättä omia arveluja totuutena, jos sitä ei pysty todistamaan. Niin ne väärät uskomukset leviää ja väärän tiedon kumoamiseen uppoaa tuhottomasti aikaa.
3 tykkäystä
Tilastoja taas tarvittaisiin, pelkkä arvailu ei auta mitään. Lähtökohtaisesti suomalainen varsijousi on ollut esimerkiksi voutien ja isäntien metsästysase, mutta yleisesti ottaen sitä sanotaan talonpoikaiseksi metsästysaseeksi.
Löytyykö tämän tueksi jotain lähdettä?
Löytyy.
Eiköhön tehdä taas niin, että irroitetaan tämäkin väittely tarvittaessa omaksi ketjuksi? Voi käsitellä erikseen suomalaisten varsijousten keskiaikaista ja uuden ajan kontekstia niin metsästyksen kuin sotilastaktiikan osalta. Asiaa näihin liittyy paljon ja väittelyä tuntuu piisaavan. Kirjoittakoot kukin vuorollaan omia näkemyksiään. Kannatan ajatusta, että Jurin projektiketju pidetään siistinä. Samaa toivon omalta osaltani muidenkin viestiketjujen osalta. Ongelma näissä nettiväittelyissä tuntuu olevan, että mihin vedetään raja asiallisen ja epäasiallinen väittelyn välille.
Romurauta-keskustelu menee toisaalta ohi, mutta liittyy kuitenkin tavallaan siihen kuinka kaaret olivat kiinnitetty tukkiin. Emme voi tietää, koska yhtään kokonaista suomalaista varsijousta ei enää ole. Olen tosin jo oman ratkaisuni tehnyt.
Toivottavasti saan pian kaikki perhanan kaiverrukset raavittua valmiiksi että pääsen vihdoin kokoamishommiin.
2 tykkäystä
Sidottu tai kiilattu tai niiden yhdistelmä. Tämä on puhtaasti johtopäätelmä niistä menetelmistä, jotka olivat helposti käytettävissä ja hoitaisivat homman.
Romutusrauta on sikäli hyvin kurantti aihe, että se selittää vähimmällä vaivalla miksi yhtään vanhaa rauta/teräs jousta ei lie tunneta.
1 tykkäys
Taihkille: Suomalainen varsijousi ei ole nimensä mukaisesti suomalainen, vaan teräskaarien aikakaudella (1400+) elettiin Ruotsin vallan alla. Tässä suhteessa Sireliuksen piirrustukset esittävät vain yhden teräskaarellisen varsijousimallin, jota Suomenmaalla on käytetty, ja joka on kenties kantautunut teräskaaren muodossa oletettavasti Ruotsista Suomeen (teräskaaria on oletettavasti myös valmistettu Ruotsissa). Varsijousi on tullut Suomeen joko 1200 tai 1300-luvulla, kenties jopa aiemmin, mutta tällöin kaaret ovat olleet alunperin puuta tai komposiitteja. Suomessa lienee käytetty niitä samoja viritys- ja laukaisumekanismeja mitä euroopassakin. Tämän suomalaisen varsijousen nahkakiinnitteinen kaari liittyy siihen, että vekaravyö edellyttää ylimääräistä kestävyyttä kaaren pysymiseen paikoillaan jalkatukea painettaessa. Lisäksi nahkakiinnitys on myös äärimmäisen kestävä, olen itse jo tämän kokeillut. Euroopassakin oli nahkakiinnikkeitä, mutta nämä olivat enemmän koristetarkoituksessa laitettuja. Uskon tosiaan itsekin, että kaarirautoja (bow irons) on käytetty Suomessakin (miksei olisi?), näistä löytyy esimerkkejä Ruotsin museoiden varsijousista. Suomen keskiaikaa tutkittaessa pitää huomio kiinnittää siis myös Ruotsin keskiaikaan, eikä näitä voi edes erottaa toisistaan. Teräskaarien ohella uskon myös puu- ja komposiittikaarien olleen laajassa käytössä Suomessa.
Nuo nahkakiinnikkeet on lisäksi vielä tuettu allensa joko pellavalla tai hampulla hakien ylimääräistä kestävyyttä. Kaaren pysyminen paikoillaan on tärkeää nuolen osumatarkkuuden kannalta ja vekaravyön kanssa tämä vielä korostuu. Olen itse esimerkiksi virittänyt pelkällä koukkuvyöllä 180 paunaisen kaaren ja voin sanoa että jos kaari heiluu niin virittäminen on yhtä tuskaa. Bow irons toimii myös vekarassa, mutta nahkakiinnitys on aivan yhtä kestävä ratkaisu. Bow ironsseja (kiilat) ja nahkaremmejä ei kuitenkaan ole käytetty yhdessä, koska tähän ei ole tarvetta.
Mahtavaa! Hienolta näyttää. Ei sitä näköjään turhaa vuosia hierota. 
1 tykkäys
Nyt näyttää niiiiin herkulta että on pakko saada lähikuvia 
1 tykkäys
Ja sitten se perinteinen: Etkö parempaan pystynyt?? 
Kyllä tuosta ihan ylpiä voi jo olla. Nyt vaan se rauta kiinni ja radalle kameran kanssa niin saadaan elävää kuvaa.
Hyvältä näyttää. Samanlaista kädenjälkeä ja ei-100 ÷-industrialismia löytyy Suomen museoiden jousista. Eikun omat nimikirjaimet johonkin. 
1 tykkäys
Tuo on tietenkin aika upea näyte käsityötaidosta. Esineen luonteen huomioon ottaen olisin kyllä ainakin yhtä kiinnostunut miten se ampuu. Olisin jopa saattanut tehdä kaksi tukkia, tämän koruversion ja sitten sellaisen nopeasti tehdyn toimivan kokeiluversion, jolla pääsisi testaamaan kaikenlaista.
2 tykkäystä
Turussa oli teräsjousiseppä ainakin jo vuonna 1553 ja vuonna 1571 Turun kahdeksasta sepästä yksi oli erikoinen teräsjousiseppä.
Talonpoikien ja linnojen lisäksi varsijousia oli keskiajalla ainakin joissain tapauksissa myös kirkkojen asehuoneissa. Esimerkiksi Viipurin fransiskaanikonventissa (asehuoneessa?) oli varsijousi, jonka eräs fransiskaaniveli nappasi kesken tappelun toisen veljen kanssa vuoden 1478 tienoilla.
Tuorein perukirjoista löytämäni maininta varsijousista on Keminmaan Lautiosaaren kylästä vuodelta 1809. Matti Oravan rikkinäisen varsijousen hintaa ei arvioitu, mutta näyttää siltä, että aikaisemmin hyvä varsijousi olisi ollut arvoltaan muutaman lampaan tai nuoren varsan veroinen. Hyvä tuliase oli kuitenkin 1700-luvulla melkein poikkeuksetta aina arvokkaampi kuin varsijousi.
Acerbin maininta suomalaisten varsijousista vuodelta 1799 on yksi viimeisiä kirjallisia kuvauksia varsijousen päivittäisestä käytöstä metsästyksessä Suomessa. “Mehiläisessä” vuonna 1840 julkaistussa Juhana Fredrik Cajanin kertomuksessa varsijousta pidettiin ilmeisesti jo aikoja sitten käytöstä poistuneena aseena.
2 tykkäystä
Kiitos mangrove infosta, tuota hintaa arvelinkin. Toisaalta noista sepistä voi varmaan kyseenalaistaa tai kysyä, että jos kahdeksasta yksi on kaariseppä niin jostain se oppi on haettu eli oletettavasti Ruotsista ja Sireliuksen piirrokset voivat esittää puhtaasti ruotsalaista trendiä. Samoihin aikoihin oli jo musketteja ja piilukko yleistyi siinä 1600-luvulla. Tiedot vahvistavat käsitystäni, että teräskaaria on 17-19thc valmistettu lähtökohtaisesti metsästystä varten. Oravannahan näkökulmasta teräskaarinen on ollut merkittävä väline ja varsinaiset puu- ja komposiittikaaret ovat olleet ennen tuliaseiden aikaa myös sotilaskäytössä. Sotilasteknisesti varsijousi on voinut vähentyä merkittävästi jo 1500-luvulla.
Perunkirjat on kyllä yksi parhaista paikoista missä näytä mainitoja jousista voisi löytyä enemmänkin.
Turun kaariseppä oli itselleni uusi tieto. Kiitos!
Tuo suhde on mielenkiintoinen, se nimittäin suoraan indikoisi melkoista tarvetta jousille. Ehkäpä sitä ei tule ymmärtää niin, vaan kaupungissa oli yksi seppä, joka oli tunnetusti jousentekotaitoinen - tarvittaessa.
Kruunun varsijousista löytyy tietoja myöhäiskeskiajalta sekä uuden ajan alusta linnojen tilikirjoista, mm.:
DF 4847: “Herran vuonna jne. yhdeksänkymmentä yhdeksän, Pyhän Ristin päivänä [s.o. 14.9.1499], luovutin minä, Pentti Pentinpoika, herrani, herra Sten Sturen puolesta kunnioitettavalle ja hyväsyntyiselle miehelle, Eerik Tuurenpojalle, ritarille, tämän seuraavan inventaarion Pyhän Olavin linnasta: […] samoin yhdet oluenpanovarusteet, joiden joukossa pannu ja 1 messinkikattila, samoin täydelliset pajan varusteet, samoin yhdet tynnyrintekijän varusteet; samoin 1 tynnyri ruutia, 10 tynnyriä paloiteltua nuolipuuta, ½ tynnyriä kaikenlaisia valettuja luoteja, lyijyä 1 kappale, jota on vajaa kippunta; samoin 9 kivipyssyä ja 29 sytytintä, 16 panssaririnnusta, 14 rautakypärää, tämän lisäksi panssarikauluksia, lyyroja ja muutamia paitoja, joista yksi panssaria, 1 ruutimylly, 1 pari veivikampia (?) [j par wexkolar], 3 kokonaista nuottaa, 100 Viipurista lähetettyä hilparia, 30 kivihakkua, 3 rautakauhaa, joilla valetaan luoteja; neljännes tulinuolia. 2 rautamuottia hakapyssyn, luoteja varten, 2 raudalla heloitettua viintä, 1 tynnyri talia, 4 piilukirvestä, 3 näveriä, 3 lapiota, 2 rautatankoa, 2 moukaria, 1 rautakiila, 4 paria teräviä piilukirveitä, 6 ahrainta, 7 tuuraa, 2 poraa, 1 rautainen pora, 1 hevosmylly, 3 käsimyllyä, 1 timpurinkoukku, 1 rautavati, samoin 1 ½ lästiä kylvöruista latokartanossa. […]”
Euran tuomiokirjasta vuodelta 1625 löytyy maininta talosta lähtevälle pojalle annetusta 9 markan perintöosuudesta. Markat olisivat tällöin ollut pojan osuus perintönä annettavasta varsijousesta (“stållbågha” eli teräsjousi). Pienen maatilan arvo Länsi-Suomessa 1620-luvulla oli yleensä 35-75 markan luokkaa. Hopeasormuksen arvoksi mainittiin eräässä päätöksessä 7 markkaa ja hopealusikan noin 4 markkaa.
Vehmaalla kiellettiin 1679 käräjillä sakon uhalla lintujen ampuminen pyssyllä tai jousella (“byssa eller båga”).
5 tykkäystä