Halkeemia on peitetty myös koristella. Jos saat jonkin viivan tai muun väkerryksen siihen päälle niin se on ihan saman millä halkeeman täytät. Ite oon vain antanut olla tai sitten teet kuin expertit ja teet siihen kohtaan vai uuden sauman 
1 tykkäys
Niinpä, tuleehan tähän vielä koristekaiverrukset! 
Luut sekä sivulevyt on tarkoitus kiinnittää tukin läpi menevillä niiteillä, siispä kokeilemaan.
Testaan materiaaliksi ensin pehmeää nelimillistä rautalankaa, koska sitä löytyi valmiina hyllystä. Pätkäisin kiepistä noin 8 sentin pätkän, taputtelin niin suoraksi kuin pystyin ja vielä löin vasaralla läpi lattaan poratusta 4 mm reiästä.
Otin lisää lattarautaa, lätkäisin väliin ohutta alumiinipeltiä, porasin ja aukaisin.
Noin 8 mm upotus.
Kolmisen milliä työvaraa.
Muutama sata kevyttä lyöntiä kuulapäällä. Niitin alapää piti tukea ruustukin pohjaan kun ei muuten pysynyt paikallaan, vaikka kuinka lisäsi puristusta.
Valmis niitti.
Huomenna testaan koepalaan kestävätkö luut niittausta vai halkeavatko.
Eniten ehkä kuitenkin pelkään harhaiskua vasaralla. Pitää varmaan yrittää jonkin tuurnan avulla, tai sitten suojata niitin ympäristö jollain.
1 tykkäys
Tasaiselle kovalle alustalle paksu nahkapala niin, ettei luu missään vaiheessa kosketa muuta pöydän tms. pintaa. Sitten suojaat vielä niitin ympäryksen paksulla nahkapalalla, jossa on väljähkö reikä niitille (nahkapala suojaa siis vasaran iskuja niitin ympärillä, kiinnitä nahka vielä varmuuden vuoksi maalarinteipillä). Sitten otat pienen pallopäävasaran ja sillä KEVYESTI ja varovasti niittaat. Älä käytä turhaa voimaa, anna vasaran hoitaa iskut. Yksi vaihtoehto on vielä liimata niitti kiinni reikään aluksi ettei niitti pompi ylös-alas niittauksen aikana.
1 tykkäys
Tai sitten niinkuin ennen muinoin ja otat vain avuksesi jonkin vanhan poranterän (tai jokin muu kovempi teräs) ja laikkaat kairaavan osan pois ja teet siihen päähän kupin jota käytät sitten taltan tavoin niitin lyömisessä. Lyöt siis talttaa jossa on kuppi niitin kantaa varten ilman, että vasara on lähelläkään itse tukkia.
Perus sepän työvälineitä.
1 tykkäys
Tälläistä tuurnaa jo virittelinkin huonoksi menneestä pistepuikosta. Tylsästä isommasta poranterästä voisi tosiaan tulla laakeampi ja parempi.
Koekappale onnistu, ei haljennut!
En pystynyt käyttämään tuurnaa ja nahkapala oli vain tiellä, koska jouduin pitämään toisella kädelläni nappulaa paikoillaan. Käsivaralla vaan naputellen, varovaisesti ja kärsivällisesti.
Ja tuossa samat vielä hiottuna. Tällä mennään, niittitehdas pystyyn!
4 tykkäystä
Tulipa siisti. 
3 tykkäystä
Kiitos, yllätyin itsekin!
1 tykkäys
Tehtaasta tulleen näkönen. Jurin tehtaasta.
1 tykkäys
Sarvella sekä luulla on tapana elää vielä muutama vuosi. Itse en suosittele hiomaan ihan tasaiseksi koska luukin saattaa aavistuksen vetäytyä niin siihen jää pykälä ja joudut hiomaan uudestaan.
Öö, entä jos en hio vaan jätän niitit koholleen. Sitten jos sarvi vetäytyy, niin on vieläkin enemmän kohollaan. Mitä siis saavutan?
Tukin yläpinnassa niitit ovat aivan keskellä vasaman ja jänteen reitillä. Luulisi että olisi vaan parempi mitä matalampia niittien päät ovat. 
Äh meni väärinpäin! 
Luusaattaa kutistua ja sarvi saattaa pikkasen pullottaa
Eli siis joo… Luu niittien viereen tulee usein pykälä jossa niitti tuntuu ihan sormissa. Näitä näkee usein liimattujen luu kahvaisten vietsien kyljissä ja sarven kanssa niitti uppoaa välillä pinnan alle jääden kuipaksi.
1 tykkäys
Nämäkin siis tulee esillä vasta jatkuvan käytön yhteydessä ja kosteus erojen ansiosta. Eli jos pitää suurimman osan aikaa hyllyllä niin ei murheita.
Ihan uusi tieto minulle että luu voi paisua ajan kuluessa, kiitos!
Tässä on vielä sekin seikka että pitäisi niittausten jälkeen päästä hiomaan ja killottamaan luut kaiverruksia varten. Kuopalle menevät niitit taitaa kuitenkin olla pienempi paha kuin koholla olevat.
Paisua tai sitten pikemminkin vääntyä. Massahan ei nuose, mutta aavistuksen saattaa muuttaa muotoaan kosteuden/lämmön johdosta.
Muutos on kyllä minimaalista mutta kyllä sen on noissa puukoissa jo ajan mittaan ainakin huomannut.
Kylmää vähän epäilen että kaikki kaiverruksen on tehty hyvissä ajoin ennen yhteen niittausta.
Siis jo ennen kiinnitystä tukkiin, enpä usko. Kuviot jatkuvat saumattomasti luusta toiseen useimmissa mitä olen nähnyt. Niittien viilauksessa tulee myös pakostakin hieman nirhaistua myös ympäröivää luuta, mutta kuviot eivät näytä yhtään haaleammilta niistä kohdista. Sen sijaan jänteen piiskaamisen aiheuttama kuluminen on selvästi havaittavissa.
Tuossahan tuota kuviointia ja niittauksia näkyy:
Homma tehdään niin että ensin luut hiotaan ja kiillotetaan ihan vimpan päälle. Sitten kaiverretaan terällä uria. Lopuksi uriin hierotaan murskattua lehtipuuhiiltä esim. syljen avulla ja pyyhitään ylimääräiset pois. Hiili ei tartu sileään pintaan, mutta urista ja naarmuista sitä ei enää saa irti.
Minusta muuten näyttää että kuvan niitit olisivat vähän kohollaan.
On varmasti monta tapaa nylkee kissa niinkuin sanotaan ja aivan varmasti joku teki verstaan toisessa päässä toisin miten edeltävä mestari oli ohjeistanut.
Sanoisin niin että kuvat luotiin/kokeiltiin varmasti ensin irtopalasiin ja sitten viimeisteltiin vivojen sekä linjojen reunat kun palaset oli kasattu. Tässä kohtaa on hyvä että kuva on jo valmiiksi muodossaan niin ei sitten ole mitään suurta kaiverrettavaa jossa voisi pala vielö lohjeta tai muuten särkyä.
Nää suomalaiset (niinkuin lukuisat muutkin scandinaaviset) luukoristukset on senverran yksinkertaisia väkerryksiä, että ei tarvitse olla mitään taiteellista silmää kunhan vain näyttää symetriseltä…
Ja siis suurimmilta osin kyseessähän on pelkästään viiva koristelua (scrimshaw tyyliin)
Ja vain kalliit ani harvassa olleet jouset oli kolottu karvertamalla kohokuvioille.
Näitä ei mielestäni ole kullä yhtään suomessa. Muistaakseni helsingin museossakaan ei ole ainuttakaan kohokaiverrettua, mutta Tukholmassa on.
