Lakoniset onelinerit rulettaa!
1930-luvulla, kun puujousilla ammuttiin pidemmälle kuin koskaan, pituusampujat tekivät nuolia ihan eri tahtiin kuin meikäläiset. Vaikka nuolia tekisi millä kokemuspohjaisella reseptiikalla ja kädentaidolla, on niitten joukossa aina yksi, joka lentää muita pidemmälle. Paras nuoli kymmenestä (kuten meillä) vai paras nuoli sadasta (kuten 30-luvulla)? Nykyampujista esimerkiksi Joszef Monus nousi ME-tasolle keski-ikäisenä aloittelijana tekemällä ja testaamalla valtavan määrän pituusnuolia. Joku Dan Perry myhäilee vain, että “bows are simple, arrows are art.”
Olen nyt viimeiset pari vuotta metsästänyt itse kerättyä kotimaista nuolimatskua, joka pärjäisi purpleheartille ominaisuuksiltaan. Ei ole urjennut. Purplesta tulee ohuempia nuolia kuin mistään toisesta käyttämästäni puusta, ja tiedän kokemuksesta pelkästään sen tuovan tuollaiset 10 - 20 metriä lisää kantamaa.
On tavallaan yhdentekevää retoriikkaa, että Ivar Malde kertoo ampuneensa 370 metriä melko paksulla kuusinuolella, kun oma taival osoittaa johdonmukaisesti, että paksu nuoli ei minulla lennä vittujakaan. Kaikki vaikuttaa kaikkeen - en esimerkiksi tiedä ketään muuta, joka ampuisi läpitaipuvilla lattajousilla pituutta. Täytyy tahkota omaa sarkaansa aiemman päälle rakentaen, ja vain pikkaisen vilkuilla sivuilleen. Oma tähtäimeni ei edes ole 300 metrissä. Kunhan yllän 300 jaardiin nyt ensiksi.