Pitkään on pitänyt tehdä tulevalle kaudelle uudet pituusammuntanuolet. Syksyllä sitten viimeinkin tilasin Keski-Eurooppalaisia kuusiaihioita, noin 90 paunan jäykkyydellä, halkaisija 11/32 tuumaa. Viime kaudella ammuin muutamalla kuusinuolella mutta ne eivät kummoisia olleet. Mutta jotenkin koen, että niissä on potentiaalia. Tähän asti olen ampunut parhaimmat tulokseni painavilla, bulletwoodista tehdyistä pituusammuntanuolilla. Niillä on “helppo” ampua hyvä tulos. Olen kuitenkin sitä mieltä, että mahdollisimman jäykkä ja kevyt nuoli lentää pitemmälle - siksi kuusi.
Otin työn alle kymmenen aihiota. Yhdessä oli pieni oksa keskellä aihiota, joten jäljelle jäi yhdeksän. Muoto alkaa olla valmis, vaikka vielä on jonkin verran hiomista jäljellä. Pituudeksi valitsin 60 senttimetriä. Kuudessa nuolessa on 15 graanin listanaula upotettuna kärkeen, kolme on ilman kärkeä. Nuolien jäykkyys 22 tuuman tukivälillä ja tavallisella asteikolla on 50-80 paunaa. Nuolivarren lähtöpaino täyspitkänä oli noin 500 graania, nyt nuolien massa on 160-240 graania. Paksuudet ovat 6,8-7,5 milliä.
Painopistettä en ole tarkistanut, enkä sitä aio mitenkään säätää, se on mitä on. Muoto on barreloitu mutta sellainen, että paksuin kohta on hieman keskikohdan takana. Olen siis tarkoituksella jättänyt nokkipään hieman paksummaksi ja nuoli ohenee selvästi enemmän kärkeä kohti.
Kuultomaalaan nuolet valkoisiksi, nokkipäähän laitan neon-oranssin värin. Sulitusta pitää miettiä - kalkkunan sulat ovat kovin paksuja, vaikka ottaisi ohuen kohdan. Kanan sulat ovat liian käyriä, pergamentti on liian työläs. Pakko ehkä tyytyä kalkkunaan.
On nämä kyllä työläitä, aikaa menee höyläämiseen ja hiomiseen, muodon hakemiseen.
Kuvassa on ylinnä lähtötilanne, sen alla yhdeksän lähes lopullisessa muodossa olevaa nuolta.
Mielenkiintoista… Ilmeisesti jäykkyyden takia tilasit? Mistä? Jos muistan oikein, bulletlaminaatti oli jousi, jota pidit kilpailukykyisempänä. Onnistuuko vetäminen 22-23" vetoon vai vaatiiko vielä reeniä?
Hyvä juttu kun on panostettu jo tässä vaiheessa pituusammuntaan!
Saksasta, Bearpawilta tilasin tiskin alta. Ihan kysyin, että löytyykö ja löytyihän niitä, vaikka eivät yleisessä myynnissä olekaan. Bambubulletwoodlaminaatti on tällä hetkellä ykkösjousi mutta uuttakin jousta haluaisin käyttöön. Yksipuisten jousien ennätyksen kiinnostavat… Kun vain ehtisi tehdä, pari aihiota otin syksyllä sisälle kuivumaan ja nyt lienevät jo ihan hyviä työstettäviksi.
Treeniäkin pitäisi tehdä. Vähän tyhmältä tuntuu, että lähes takapihalta aukeaa puolen kilometrin turvallinen peltoaukea mutta enpä ole vain ehtinyt/muistanut/viitsinyt käydä harjoittelemassa ja testaamassa pituusvälineitä. Ehkä tänä talvena tai keväänä.
Tuota samaa tavaraa minäkin kaipailen…
Ivar Malte sanoi että lähes kaikki Norjan tulokset on ammuttu kuusinuolilla. Minulla ei ole kuin kaksi keppiä ja kolmas ammuttiin 2014 jonnekkin norjan pellolle +120lb bambo/tammi jousesta… Pelto alkaa 260m jälkeen ja nuoli veti siitä sit kivasti yli kun käytiin viiden ukon voimi sitä ettimässä. Pellolla kasvoi silloin yli 70 senttistä viljaa…
Mulla olis kymmenkunta haapasoiroa jotka pistin talteen epäonnistuneesta lohkovarsiyrityksestä. Puuproffan mukaan kuusen tiheys 300-470 kg/kuutio mutta haapa kellottaa lähes saman, 350-450. Haavan etuna myös se että kun pinta on harmaantunut se kestää käsittelemättä tuulessa ja tuiskussa. Noista pitää koettaa muutama pituusammuntanuoli veistellä.
Kylläpä olisikin hienoa kisata Tuomoa vastaan tasaveroisten jousten kanssa! Nykyinen “kaikki jouset kasassa, pisin laaki voittaa”-luurankomalli ei tyydytä, kun yksipuinen D-jousi kisaa ylträmöderniä raskaskahvavipulaminaattia vastaan.
Kuuseen en koske enää pitkällä tikullakaan. Täyttä paskaa, sanoi dendrofiili.
Tavoitteena on kyllä ampua tänä vuonna yksipuisilla pituutta. Kuivumassa on yksi jalava- ja vaahtera-aihio. Lisäksi kaivan varastosta vuosia vanhat tuomipihlajajouset, joilla on ammuttu reippaasti yli 200 metriä. Ne ovat takuulla kypsyneet hyvin, vaativat vain vähän vielä tilleröintiä. Saadaan kunnon kisa aikaiseksi!
Tein yhden pituusnuolen taikinamarjasta. Pituutta 50 cm, paksuus 6,5 mm ja painoa 240 graania kärjettömänä. Painopiste on hiukan keskikohdasta nokkia kohti. Sulitus kanaa mitoilla 30 x 5 mm. Saman mittainen ja paksuinen pituusnuoli happomarjasta on 60 graania kevyempi ja näppituntumalla löysempikin. Oiskohan tuosta lentämään 40-paunaisesta?
Miten muuten mittaatte nuolten jäykkyyksiä? Onko olemassa jotain helppoa ja yksinkertaista tapaa? Ja kuinka tarkasti onnistuu vesoilla, ne kun yleensä aina on enemmän tai vähemmän mutkaisia?
On jäsyn painava noin pieneksi yksipuiseksi nuoleksi! 240 greiniä on mielestäni vähän liikaa 40-paunaisen jousen pituusnuolelle, saati lyhyellä vedolla, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö tuo nuoli lentäisi pitkälle.
Pituusnuolten sopivuus juuri sinun jousillesi ja tekniikallesi on kovasti yksilöllistä ja täynnä muuttujia. Paras tapa päästä eteenpäin pituushommassa on tehdä joukko pituusnuolia, ampua niitä ja tarkastella pisimmälle lentävää nuolta tarkemmin. Parhaaksi luultu nuoli voi olla ihan paska ja päinvastoin.
On eduksi tietää parhaimman pituusnuolen jäykkyys, jotta voi tehdä lisää samanjäykkyisiä mutta muuten vähän erilaisia nuolia. Mittayksiköllä ei sinänsä ole väliä. Oma pituusnuolispinemittarini on mäntysäle, jossa on mäntytapit vaaterissa 21" päässä toisistaan. Nuolivarsi tappien varaan ja keskeltä vartta roikkumaan joku noin paunan painoinen juttu, minulla romurautaa, jossa narulenkki. Merkataan kynällä lautaan se syvyys, jolle nuolivarsi taipui kuormitettuna ja siinä on referenssi.
Vesavarsissa on aina yksi taipumissuunta, joka on jäykempi kuin muut, vaikka vesan poikkileikkaus olisi symmetrinen ja syynsä tietenkin kehämäisiä. Jäykempi on parempi pituushommissa, sillä liian jäykästä nuolesta voi tehdä entistäkin ohuemman. Mutkaisen varren kanssa on olennaista panna merkille se matka, jonka keppi taipuu, ei pelkästään sitä, mihin kepin alalaita kuormitettuna yltää.
Tämä uusin pituusammuntanuolisarjani on vielä kesken mutta nyt tein ensimmäistä kertaa niin, että mittasin nuolien jäykkyyden. Tein nuolista erijäykkyisiä, aika laajalla skaalalla, jotta näkisin, mikä nuoli lähtee puhtaimmin. Laukaisua pitäisi tietenkin myös harjoitella, “hyvät” nuolet eivät paljon auta, jos laukaisu on huono. Nyt on pellolla vain niin vähän lunta, ettei oikein viitsisi tehdä testiammuntoja, pellon pinta on aivan jäässä ja tuollainen ohutkärkinen nuoli katkeaa kovin herkästi osuessaan johokin kovaan.
Nuolisarja edistyy. Nyt puuttuu enää sulitus, kun vain vielä tietäisin, että mitä laitan. Luultavasti kalkkunaa, leikkaan mahdollisimman ohuita kärkiä isosta sulasta. Pitää vielä penkoa varastoa.
Massa vaihtelee välillä 177–257 graania, ollen keskimäärin noin 220 graania. Pituus 600 milliä. Ohuimman nuolen halkaisija on 6,5 milliä ja paksuimman 7,8 milliä. Osassa on 15 graanin naula upotettuna kärjeksi. Jäykkyydet vaihtelevat 22 tuuman tukivälillä välillä 45–85 paunaa (asteikko normaalin spinemittarin). Nokkipää on maalattu neon-oranssilla värillä, jospa nyt erottuisi nuolet heinikosta paremmin kuin viime kesänä. Löytyy myös myös ne tolkuttoman pitkälle menneet nuolet, jotka ovat aiemmin jääneet aina löytämättä…
Vielä kun saisi jousetkin tehtyä. Yksi on jo pitkällä mutta täysi veto puuttuu vielä, eli ei tietoa kestävyydestä. Lupaava peli kyllä muuten. Pari muutakin kun vielä ehtisi tekemään.
Kuvassa on vertailukohtana halkaisijaltaan 7,9 millin (5/16") taulunuoli.
Tuli mieleen se purpeheartin kehuminen hyvänä nuolipuuna. Mites tuommoiset 1150kg/m^3 tiukkuuksiset puut? Vielä parempia? Tuosta pulikasta jos sahaisi soiroja ja liimailisi kasaan, saisi siitä nuolen pari.
Mutta hieman kökkö idea ruveta jotain superpuuta maailman ääristä tilailemaan ja liimailemaan yhteen.
Eebeniä olen työstänyt muissa kuin jousiprojekteissa. Puu on tietenkin äärimmäisen tiheää ja kovaa, mutta myös yllättävän taipuisaa. Siitä tulisi hyviä jousia mutta ei häävejä pituusnuolia. Hiottu laatueeben ei eroa ulkoisesti mitenkään mustasta muovista, mikä on omanlaisensa miinus. Tuo linkin puu ei ole klassista gabonineebeniä nähnytkään, mutta Diospyros-suvussa riittää lajeja ympäri tropiikkia.
Noin 200 puulajin kokoelmassani ei ole mitään puuta, joka vastaisi purpleheartia ominaisuuksiltaan. Korkea tiheys on vain yksi, eikä edes tärkein niistä.
Aivan, no tuohan on sama keissi kuin esim. kuusi vs koivu jäykkyydeltään. Vaikuttava kokoelma eri puita sulla, huhhuh.
Ootko muuten niitä syreenilohkonuolia päässyt jo jäykkyyden puolesta testaamaan? Pitäisi itsekin kokeilla sitä lohkoa ja vesaa syreeninä, mutta on tupannut menemään jousiaihoiksi kaikki syreenit. No löytyy sitä materiaalia, jos vaikka jonkun uhraisi.
Tuumasin myöskin pituusnuolien paahtamista jäykistämiseksi. Nuolivarsissahan ei pienestä kosteusprosentista haittaa ole. Mitenkäs olisi ihan ennen kisaa nuolien raju kuivattaminen todella alhaisiin lukemiin. Olisiko tässä peräti tapa jolla turkkilaiset sai ne sukkapuikkonuolensa tarpeeksi jäykiksi?
Olin vuosia himoinnut syreenipuisia pituusnuolia, onhan hyvä pihasyreeni purpleheartin tiheyksistä, paikallista, itse korjattua superpuuta, jonka olin “löytänyt” meidän kaikkien iloksi. Toteutin pläänin viime keväänä, löydettyäni oksankohdattomimman suorasyisen ja kierteettömän pihasyreenibilletin mitä ikinä. Tein slaissista yhden mantopuisen ja yhden sydänpuisen syreenipituusnuolen. Niiden valmiiksi saattaminen osoitti, että syreeni on toivoton pituusnuolipuu.
Kun syreeninuolet olivat parhaan ph-nuoleni spinessä, oli niiden massa vielä yli 60 gr. ph:ta suurempi ja läpimitta peräti 1.5 mm isompi. Numerot kertoivat, että ne eivät tule lentämään läheskään yhtä pitkälle, sillä kokemukseni mukaan pelkkä millin ero pituusnuolten läpimitassa vaikuttaa kantamaan 10 - 20 metriä, mikä täsmää A:tTS:ssä annettuihin arvoihin. 60 greinin painoero vaikuttaa nuolen lähtönopeuteen ja sitä kautta kantamaan vielä enemmän.
Kyllähän nuolten kuivattelussa on perää: kaikki ominaisuudet paranevat. Se on vain jo niin reaalimaailmasta eroteltua puuhastelua, että ei istu pirtaan.
Itseasiassa olisitkohan tuosta jossain jo maininnutkin. Oma kokemus oli aivan samaa, mitä 23" syreenin jämäpätkillä testasin. Toiveet kerkesi jo herätä, mutta ei sitten kuitenkaan kummosta tullut.
Pitää tuota paahtamista kokeilla. Kerron sitten lopputuloksesta, kun pääsen mittailemaan kunnolla spinemittarilla.
Seuraavaksi otan työn alle jäykimmän jasmikkeenvesan per paksuus, mitä olen löytänyt, likemmäs 100 jasmikkeenvesa-aihiota läpikäytyäni. Lähtöspekseiltään tämä hakkaa viime keväänä tekemäni Jasmike II:n selvästi, odotukset ovat sen mukaiset.
Sulitin nuolet kalkkunalla. Pari nuolta tein kaupallisista sulista leikatuilla pätkillä mutta sitten rupesi ärsyttämään niiden paksuus ja jäykkyys. Ihan turhaa ilmanvastusta. Onneksi olin säästänyt ison osan omien kalkkunoiden sulista. Pyrstösulista sain sitten leikattua mukavan ohuita sulkia pituusnuoliin. Sulitus laitteella ja suoraan. Vielä nuolien suoristus kertaalleen, kiillotus, punnitus ja sen jälkeen ne ovat valmiita tuleviin koitoksiin ja ennätyksiin!
Hommat etenee siis! Kiinnostaa tuo kiillotus, mitä meinaat sillä? Omia nuolia ei 200 grittiä hienommilla ole hiottukaan koskaan, niin kiinnostaa olisikohan tässä “vähän” petrattavaa.
Kiillotan pinnan teräsvillalla ja sen jälkeen nahalla. Pintakäsittelyn (TruOil) jälkeen pinta tuntuu aavistuksen nahkealta, sellaiselta lakkamaiselta. Voisihan siihen vetäistä vielä silikonin pintaan… Varmaan turhaa hifistelyä mutta olen sitä mieltä, että olipa kyse mistä tahansa lajista, niin välineiden pitää olla sellaiset, ettei niitä voi milloinkaan syyttää, jos homma ei toimi.
