Tuohon lienee syynä se, että osage on melkoisen helposti halkaistavissa. Ei paljon tarvitse kiilaa näyttää, kun isokin pölli on halki. Toisin on vaikkapa tammella, aikansa kun tammitukkia paukuttelee, niin moottorisaha houkuttelee kovasti.
Puuasiantuntijana Tuukka tietää varmasti, että puilla on eroja hyvin monen eri muuttujan suhteen. En sanoisi välttämättä merkittäväksi varjopuoleksi sitä, että syykulusta piittaamatta tehty jousi ei kestä. Kuvittelisin, että aika suuri osa maailman puujousista on tehty halkaistuista aihioista, joissa syykulku on periaatteessa kunnossa. Kärsimätön ja mukavuudenhaluinen nykyajan tekijä päristelee jousiaihionsa sahalla, pöllistä aihioiksi, syykulusta piittaamatta. Ei silloin kannata jousipuuta haukkua, ellei kestä.
Tuukka ymmärtänee myös, että aikansa ennätyksiä ei ammuttu millä tahansa jousella, puusta riippumatta, vaan kyseessä oli aina poikkeusyksilö. Ei ollut niin, että haettiin osageaihio, josta veistettiin huippujousi, vaan ehkä yksi kymmenestä tai sadasta tai tuhannesta jousesta oli se poikkeuksellinen yksilö, joka kesti vaadittavan rääkin ja ylsi huipputulokseen, toki ampujan avittamana ja hyvyytensä nuoleen siirtäen. Osagella ja marjakuusella on yksi ominaisuus, joka yhdistää niin sanottuja hyviä jousipuita - suuri elastisuus.
Mutta, on oikeastaan tyhmää väitellä siitä, mikä on “paras” jousipuu, koska absoluuttisesti määritellen sellaista ei ole. Tilastollisesti joku puulaji keskimäärin saattaa nousta esille, jos hyvyyttä tarkastellaan jonkun tietyn muuttujan suhteen. Esimerkiksi, ei kai marjakuusi sattumalta valikoitunut sotajousipuuksi?