Joku saattaa muistaa viime jahtikauden lopun toteamukseni, miten mäntyvarret eivät kestä jahtihommia kuten pitäisi. Asiaa edistääkseni laitoin äskettäin kasaan äärimmäisen yksinkertaisen nuolisorvivirityksen, jollaista ainakin Jere on muistaakseni käyttänyt.
8-milliseen rautalattaan porataan läpimitaltaan puolen millin välein nuolikepin mentäviä reikiä. Reikien reunoihin ajetaan Dremelin katkaisulaikalla tähtimäisesti uria.
Neliskanttinen nuoliaihio pannaan porakoneen istukkaan kiinni. Aihion etupää on vuoltu karkeasti reikään sopivaksi. Painetaan aihio halutun kokoiseen reikään (ei tätä voi kirjoittaa ilman kaksimielisyyksiä), painetaan poran liipasinta ja työnnetään pyörivä aihio reiästä sisään, kohtuu kovaa painetta pitäen.
Homma toimii! Olen nyt tehnyt nuolivarsia saarnesta, valkotammesta, punatammesta, männystä ja lehtikuusesta, ja kaikki nämä ovat työstyneet mainiosti varsiksi truutan läpi tungettuina. Ainoastaan lehmuksen kanssa homma tyssäsi, kun lehmus ei suostu katkaisemaan lastujaan, vaan pitkä, sitkeä lastusoiromassa hirttäytyy reikään kiinni.
Tästä se lähtee. Tavoite tietenkin on, että ostovarret jäävät historiaan. Tälle kaudelle ehdin tehdä ja tuunata kolkat uusista, vahvoista puista, mutta siinä hommassahan männyn ominaisuudet loppuivatkin erityisen julmasti kesken.
Unohtui mainita, että höyläsin samassa rytäkässä kolme saarnivartta pienellä käsihöylällä ja ihan vaan aihioita rintaa vasten vapaalla kädellä pingotellen. Työ eteni käyttörealistisen nopeasti (neljä vartta tunnissa) ja mukavasti, juohevammin kuin vanhastaan muistelin.
Hyvän näkönen viritys. Nuo dremel halkiot voi toimia erilailla kuin se mun versio.
Menikö siis varsia hylkyyn yhtään? Minulla varret sälöili ja joissain paksuus aaltoili. Olin tosin nuolentekijän urallani alussa, jolloin varsien valikoinnissa ei ollut kokemusta…
Hylsyjä ei tullut yhtään. Ei sälöilyä minkäänlaista. Joissain varsissa on pientä aaltoa läpimitoissa, johtuen syöttötekniikasta ym., mutta kaikista tulee käyttövehkeitä, sillä tein tarkoituksella ekat ysimillisiksi, ettei spine lopu kesken. Opettelua riittää vielä.
Oliko syöttövirhe vain se että työntää vinossa, kun eikös se reikä silloin periaatteessa “pienene”… jokin ohjari holkki voisi ratkaista sen mutta lieneekö tarpeellinen?
Porassa pyörivä 30-tuumainen, 9-millinen puusoiro on yllättävän löysää makaronia ja oskilloi aika tavalla, mikäli soiron suoruudessa, syötön paineessa, kulmassa, nopeudessa ym. on vaihtelua. Setuppini ei ollut mitenkään optimoitu edes siksi, että en voinut työntää soiroa truutan läpi täysin tauotta, kuten tietenkin pitäisi voida. Jos vähänkin oskilloiva soiro on vähänkin pidempään paikoillaan leikkaavassa reiässä, ei ole mikään ihme, että sen läpimitta työstyy millin kymmenyksiä pienemmäksi.
Truutan etupuolella ei voi olla mitään ohjuria, sillä soiro on voitava painaa reikään juurta tai siis poran istukkaa myöten. Takapuolella ohjuri on, jotta ulostulon jälkeinen, työstöä epätasoittava oskillointi pysyy kurissa.
Sorvissa voisi olla päällekkäin kaksi reikää, aavistuksen isompi ennen oikean kokoista. Tällöin isompi reikä toimisi samalla ohjurina ennen oikean kokoista reikää. Ja porakoneelle on aika helppo tehdä joku ohjurikisko vaikka puusta, niin ei tarvitse ihan käsivaralta ohjailla. Onhan noita pyörövarsisorveja vaikka kuinka montaa erilaista mallia. Reikä metallissa taitaa olla yksinkertaisin. Ja sitä voi aina parannella!
Hieman ihmettelen, ettei perinteitä arvostava Tuukka ole höylää sen enempää käyttänyt. Sillähän saa nuolivarren muotoiltua sopivasti omia tarpeita vastaavaksi. Esimerkiksi kolkkanuoliin jättää kärkeen hieman enemmän massaa tai barreloida nuolivarsia sopivasti.
@JNystrom on tainnyt höyliä käsin paljonkin käyttönuolia?
Varmaan joku 100-150 vartta. Ellei enemmänkin.
Käsin höylätessä on se etu että saa barreloitua samalla. Käytännössä kaikki mun nuolet on aina barreloituja.
Sinällään tuommoinen nuolisorvikin kiinnostaa, aina ei huvita höyläillä.
Ihme kuittailua. Olen tehnyt käsihöylällä vuosien mittaan jonkun puolensataa mehtänuolta ja pari tusinaa taulunuolta ja lisää tulee.
Varhaisin maininta, minkä olen löytänyt nuolitruutasta on 1400-luvulta, siis heittämällä varhaiskantaisen jousiammunnan puolelta. Saksassa tehtiin tuolloin varsijousen vasamia “rautojen läpi ajamalla”. On lähes varmaa, että truuttia käytettiin laajemmaltikin.
Syy on selvä, ja sama kuin mulla: kun nuolia kuluu kahmalokaupalla, täytyy uusia syntyä liukkaasti. Eri menetelmät pannaan testiin, ja tuloksekkaimmat pääsee jatkoon. Voi ihan hyvin olla, että parin vuoden päästä truutta pölyttyy nurkassa, mutta kokeiltava on.
On myös niin, että on yhdenlaista nykyajan kirousta väsätä ohjuria ja viitoitusta joka paikkaan, jossa on mahis että kalu menee vinoon. Kyllähän tekijämiehen silmät ja kädet sanovat, onko vipstaaki suorassa. Kainalosauvoilla on huonotkin puolensa.
Ei ollut tarkoitus kuittailla. Oli vain ääneen pohdiskelua. Tuukka on pedantti kaveri, joka haluaa tehdä kaiken mahdollisimman hyvin ja oikein, sekä perinteitä kunnioittaen.
Epäilen, että tässä on käytetty lyömistekniikkaa, eli lyhyt ja paksu puukeppi on lyöty raudassa olevan reiän läpi, aivan samoin kuin pyöreitä puutappeja on tehty muuhunkin käyttöön. Vintilällä pyörittäen ei oletettavasti toimi alhaisen kierrosnopeuden takia (en ole kokeillut…). Pitkää ja ohutta käsijousen nuolivartta ei luonnollisesti voi lyödä reiän läpi ja oletettavasti vintilä toimii lähes yhtä huonosti.
Vielä 1900-luvun alussa nuoliammattilaiset tekivät nuolivarret käsin höyläämällä, vaikka jotkut jo koneitakin käyttivät. Esimerkiksi ammattilainen James Duff teki nuolivarret höyläämällä, käyttäen pyöristämiseen pyöreäpohjaista nyrkkihöylää. Samoin Adolph Shane (1936) esitteli seikkaperäisesti nuolivarren pyöristämisen höyläämällä. Yksi syy höyläämisen suosioon oli se, että 1800-luvun ja 1900-luvun alun tauluammuntapiireissä suosittiin jollain tavoin ohennettua nuolivartta, Atlanttin molemmin puolin. Poikkeuksena oli toki Ford, joka piti tasapaksua vartta parhaimpana, joskin höylällä nekin tehtiin siihen aikaan. Todettakoon vielä, että monessa lähteessä todetaan, että hyvin höylätty nuolivarsi ei tarvitse edes hiontaa.
Muiden apuvälineiden kuin käsihöylän käyttö nuolivarren pyöristämisessä ei toiminut kunnolla kuin vasta 1900-luvun puolella tekniikan kehittyessä. Sorvaaminen sinänsä toki tunnettiin jo ajat sitten. Esimerkiksi teoksessa Arab archery (Faris & Elmer 1945, 106) mainitaan, että nuolivarret pitää ehdottomasti höylätä pituussuunnassa, koska sorvaamalla tehty nuolivarsi on laadultaan paljon huonompi (syynä on alhaiset kierrosnopeudet). Teoksen pohjana oleva käsikirjoitus on 1200-luvulta.
Elmer (1945, 235–238) kertoo monisanaisesti nuolivarsien valmistuksesta ja toteaa, että valmiit, kaupalliset sorvatut pyörövarret ovat huonolaatuisia mutta ne sopivat aloittelijoille helppoon nuolentekoon. Elmer mainitsee ensimmäisen kunnollisen nuolisorvin kehitetyn vuonna 1917.
Tiivistäen, vaikka sorvattujen nuolivarsien tekeminen on ollut tunnettua jo satoja vuosia, niin niiden käyttö on ollut hyvin vähäistä, lähinnä kuriositeetti. Jos ostovarret (sorvatut…) aiheuttavat ihottumaa, niin lähes samalla vaivalla menee kahmalollinen nuolivarsia höyläten kuin sorvaten viimeistelyineen – sanoo ostovarsien käyttäjä, joka ei ole vuosikausiin höylännyt tai sorvannut nuolivarsia… Ja tässä ei ollut mitään kuittailua, kritiikkiä, tai mitään henkilökohtaista, kunhan kirjoittelin. Ei kannata ottaa liian vakavasti.
Mun pitäs tulla Tuomon kirjastoon lainaamaan pari tuommoista nuolista puhuvaa opusta! Mahottoman kiinnostavia juttuja.
Jättivät nuolet höyläpinnalle! Niinkun minäkin!
Nykyään kaupan varret on varmasti parempia kuin itse höylityt. Suorempia, tasalaatuisempia. Höylä tekee aina pientä varianssia paksuuteen ja symmetrisuuteen. Mutta kokoajan oppii höyläämäänkin paremmin. Itse varret tehdessä voi valikoida tiukkasyisen puun, siten saaden iskunkestävämmän nuolen.
Tulipa noin vain yleisesti mieleen, että eivät ihmiset tuolloin (joitakin satoja vuosia sitten) olleet mitenkään tyhmiä ja samoin heillä oli jo käytössä kaikenlaisia härpäkkeitä ja työkaluja. Voisin kuvitella nuolen varsiaihioiden tekemisen olleen lievää enemmän tylsää, jolloin pienikin apu varmaan kelpasi. Varsinkin sotanuolien teossa voisin kuvitella alussa käytetyn jotain karkeampaa työstömenetelmää vaikka loppu sitten olisikin tehty käsin höyläten.
Eikös Suomessa tehty talonpoikaisten jalkajousten kolkat sorvaamalla jollakin sorvilla, joka oli poljettava? Sellaisella varmaan saa pyörimisnopeuden suuremmaksi kuin vintilällä. Nuolivarret ovat olleet sen verran tanakkaa tavaraa, että oskillointi on tuskin ollut ongelma.
Suomalais-arkaainen sorvi oli vanutussorvi, jossa ei ollut poljinta. Vasaman tai piirakkapulikan tekijä pyöritti napojen välissä liikkuvaa aihiota toisessa kädessään olevalla pienoisjousella, jonka jänne meni aihion ympäri. Toisessa kädessä oli veitsi, joka toimitti sorviraudan virkaa.
On viitteitä, että vanutussorveja on käytetty täällä Koillis-Euroopassa jo noin 10 000 vuotta sitten. Kyse on vakiintuneet työtekniikkojen historiat mullistavasta havainnosta, jota muinaistutkimus ei ole juuri noteerannut, lähinnä kielimuuriongelman takia.
Jos vanutussorvin saisi pelittämään käsijousen nuolten teossa, olisi kyse paikallisesti äärimmäisen abo-laillisesta tekniikasta. Keitetyn makaronin ongelma pitäisi ensiksi selättää.
Jos aineistona on lähes pelkästään länsimainen tauluammunta viimeisen 150 vuoden ajalta, ei sen pohjalta voi tehdä läheskään ylläkuvatun kaltaisia päätelmiä. Nuolia kun tehtiin vähintään 12 000 vuoden ajan lähes kaikkialla maailmassa, äärimmäisen vaihtelevissa ympäristöllisissä, kulttuurisissa ja teknisisissä konteksteissa.
Tekniikka ei suinkaan poikkeuksetta kehity yksinkertaisesta monimutkaisempaan, saati kun on kyse käytöstä poistuneesta ja leluksi taantuneesta välineestä kuten jousista ja nuolista. Tekniikoita ja osaamista katoaa näissä yhteyksissä.
Ongelman lähde on tietenkin säilymisen sattuma: 150 vuotta vanhat tauluammuntakirjat ovat edelleen luettavissa, mutta edes keskiaikaisia lähteitä siitä, miten ja miksi sota- ja metsästysnuolet oikeasti valmistettiin ei ole säilynyt. Jos saksalaisessa lähteessä 1400-luvulta mainitaan sivulauseessa raudat, joiden läpi vasamia ajetaan, on hyvin todennäköistä, että samalla tekniikalla tehtiin ainakin varsijousen nuolia huomattavasti laajemmalla alueella ja ajassa.
Se, että nuolenajorautoja ei esiinny yleisinä löytöinä menneiltä vuosisadoilta, ei todista oikeastaan mitään. On nimittäin niin, että jos pelkkiä tuotantotekniikkaan liittyviä esinelöytöjä tarkastellaan, ei monin paikoin Eurooppaa harjoitettu edes maanviljelystä esihistoriallisina aikoina. Arkiset työkalut katosivat nopeaan tahtiin, saati jos ne oli tehty arvokkaasta ja kierrätyskelpoisesta metallista.
Sivulauseena huomautettakoon, että kokeellinen tutkimus melkeinpä säännönmukaisesti räjäyttää erilaisia ahtaista lähteistä tehtyjä yleistyksiä taivaan tuuliin, re: mikä oli mahdollista / realistista / toimivaa / ei-toimivaa. On täysin mahdollista, että rautojen läpi voi ajaa käsijousen nuolivarsia ilman konevoimaa ja vieläpä tuloksekkaasti, kun vaan osaa tekniikat.
Näinhän se menee. Toisaalta ymmärrän jotenkin arkeologejakin, heidän pitäisi toisaalta tehdä päätelmänsä vain löytöjen perusteella ja jos löydöt ovat vajaita niin siinähän mennään metsään sääntökirjaa noudattaen. Järjen käytön pitäisi olla rajoitetusti sallittu ja jopa mielikuvituksen. Esim. mitä työkaluja noin yleisesti tiedetään olleen käytössä ja kun niillä vähän aikaa nakerretaan niin miten voisi kuvitella työkalu- ja valmistusmenetelmäevoluution menevän.
Mutta mites reikäsorvin lopputulokset, löytyykö niitä? Reikäsorvista tulee ulos tasapaksua tavaraa mutta kuinka monta esihistoriallista tai historiallista, oikeasti tasapaksua ja täysin pyöreää nuolivartta tunnetaan?
Esimerkiksi Mary Rosen nuolista 28,5 % oli luokiteltu sylinterimäisiksi, tasapaksuiksi (parallel) mutta eivät nekään oikeasti olleet täysin tasapaksuja, vaan lievästi nokkia kohti ohenevia. Jos edes tuollaisesta aineistosta ei löydy sorvivarsia, niin voinee olettaa tekniikan olleen melko huonosti tunnetun ja vähän, jos ollenkaan käytetyn.
