Jollen nyt ihan väärin muista niin tiheyteen nähden kuusi on hieman lujempi ja selvästi jäykempi kuin mänty. Tämä johtuu kuusen pidemmistä selluloosakuiduista. Täytyy siis löytää se tiheäksi kasvanut kuusi, joka ei olisi pihkottunut. Joku vanha metsuri saattaisi osata sanoa mistä niitä kannattaa hakea.
Olisi tosi kiva käyttää kuusta nuolipuuna, koska se tosiaan on kevyttä ja jäykkää puuta, mutku.
Olen ampunut maasto-oloissa yli 130:llä kuusinuolella. Näistä enemmistö oli erittäin hitaasti kasvanutta, tiheälustoista, kesäpuupitoista kuusta, jonka lujuusominaisuudet ovat huipussaan. Tämä siksi, että kelpuutan nykyisin ainoastaan ohuet ja jäykät varret jahtikäyttöön.
Jokainen näistä poikkeuksellisen tiukasta kuusivarrestakin hajosi normaalin metsästysammunnan yhteydessä luvattoman helposti. Kuusinuolimassoista ei siis ole mitään jäljellä.
Vertailun vuoksi voin kertoa, että nopeasti kasvaneesta eteläsuomalaisesta kuusesta tehdyt nuolet katkeavat jo, kun niistä ravistelee vettä pois.
Kuusta olisi tosiaan kiva käyttää. Jos nyt unohdetaan suosiolla, että kuusi on Pohjolassakin nuortulokas, josta tehtyjä nuolia ei tunneta, kun taas mänty on 12 000 vuotta täällä käytössä ollut nuolimateriaali. Se, että varhaiskantaisia kuusinuolia ei näiltä main ole, kertoo väkeviä asioita.
Kuituja on mittailtu ja lujuuksia määritelty ja hyvä niin. Spesifi empiria hakkaa tuon datan 6-0, kädet selän taakse sidottuinakin.
Tulitko koskaan mitanneeksi mikä oli tiheys? Mielenkiintoinen tieto (en siis yhtään epäile sitä), muistatko miten nuolet katkesivat, kerralla kokonaan poikki vai veto- tai puristuspuolelta?
Havupuilla lujus menee monesti suoraan tiheyden suhteessa, poikkeuksena pihkaantuneet puut.
En ole kuusen tiheyksiä mitannut, mutta kyse on mittoihinsa nähden jäykimmistä mahdollisista kuusinuolista, 51 - 55# @ 26", kahdeksan millin läpimitassa.
Tiukkapuisetkin kuusinuolet ovat hauraita: maastolaukauksen jälkeen, jossa nuoli lähes aina kyntää lopuksi enemmän tai vähemmän kivistä maannosta, kuusivarsi on yleensä kohtisuoraan poikki kärjen takaa. Puunrunkoon lähietäisyydeltä osunut kuusinuoli katkeaa kohtisuoraan. Riistaeläimen lähtiessä kuusivartinen nuoli katkeaa vääjäämättä, jälleen kohtisuoraan poikki. Se tiukka kuusinuoli, joka hajosi kappaleiksi pyyhkäistyään kevyesti koivunkylkeä matkalla jänikseen, hajosi muistaakseni vähän viistommin kolmeen osaan. Käyttökelvotonta kuraa, nämä kaikki.
Kuusen ja männyn välillä ei numerotietojen välillä ole suurta eroa, ja kuten viittasit, numerot jopa puoltavat kuusta. Käytännössä nämä ovat täysin erilaisia nuolimateriaaleja.
Kun mäntynuolella ampuu riistaeläintä, usein voi kuunnella, miten mäntyvarsi paukkuu pakolaukan aikana vesaikkoa vasten ja sitten poimia nuolen ehjänä eläimestä talteen. Mäntynuolet eivät juuri koskaan katkea ohi menneissä metsästyslaakeissa; siihen vaaditaan suora osuma kiveen. Ei männynkään lujuus ole oikein riittävä, sillä liian usein ne hajoavat, kun jo jäniksen kokoinen eläin lähtee tosissaan liikkeelle. Se on silti radikaalisti kestävämpi ja käyttökelpoisempi nuolimateriaali kuin kuusi.
1 tykkäys
Kuulostaa siltä, että nuolena kuusi käyttäytyy hauraasti, ainakin nuolikuivana.
Vanhimmat tunnetut nuolivarret tosiaan ovat lohkovarsia. Ja ainakaan Junkmannsin mukaan mentiin jokunen vuosituhat lohkovarsilla ennen vesavarsia. Kiinnostavaa kyllä. Mutta yhtä kiinnostavaa on myös, että miksi mäntyvarret hylättiin lähes 7000 vuodeksi, jossa välissä käytettiin lohko- ja vesavarsia sekaisin, monista muista materiaaleista? Vai tunnetaanko paljonkin mäntyvarsia, joita Junkmanns ei mainitse? Lisäksi, jos pitäisi vetoa lyödä, niin veikkaisin, että ensimmäiset puunuolivarret tehtiin kuitenkin vesoista. “Valmiiden” varsien hyödyntäminen tuntuu loogiselta, samoista syistä kuin ruokovarsien käyttö.
Vielä kiinnostaisi Tuukan näkemys siitä, että miksi on käytetty barreloituja nuolia. Jos tarkastellaan muutujia, joihin barreloinnilla voisi vaikuttaa, niin niitä voisivat olla muun muassa kestävyys, tarkkuus, massan optimointi, läpäisykyky, valmistettavuus – mitä muita?
Kestävyys ei välttämättä voi olla syy, koska ohentaminen väistämättä heikentää nuolta. Massan optimointi, ehkä, jos halutaan keventää nuolta mutta se on taas ristiriitaista sen suhteen, että suuremmalla massalla saadaan parempi läpäisykyky (miksi siis käyttää kuusta?), toisaalta, pitkässä nuolessa tämä voi olla tarpeellistakin. Tarkkuus, ehkä, mutta onko ero riittävä?
Erilaisten nuolimateriaalien ominaisuuksista keskusteltiin täällä, vähän samoja asioita…
Jos työkaluina on vain lähinnä puukko ja jonkinmoinen alusta/pidike, niin on oikeastaan helpompi tehdä barreloitu kuin täysin tasapaksu nuolenvarsi.
Varren paksuimmasta kohdasta keskeltä voi mukavasti veistellä ohuempia päitä kohti, ilman pelkoa että veitsi haukkaa vastasyyhyn. Nuolimaakari saa myös hyvän otteen varren toisesta päästä, turvallisesti veitsen terän takaa.
3 tykkäystä
Tämähän on muuten hiton hyvä pointti. Kun käytännön tekemistä ajattelee !!
1 tykkäys
Kun tasapaksua tönkkönuolta ihan vaan katselee jänteellä vartta pitkin ja visualisoi mitä nuolen pitää tehdä, käy selväksi, että ammus toimisi paremmin, jos sen päissä ei olisi niin paljon massaa ja paksuutta. Ollaan barrelin synnyn äärellä.
Etenkin mietobarreliset nuolet voivat hyvin selittyä osin Jurin kuvaamilla työmekaanisilla seikoilla, vähän kuten miedosti pyöreät jousten vatsatkin. Tästä tuli tällainen, kun työstin sillä tavalla että homma kulkee juoheasti.
Sitten on silmiinpistäviä tynnyrinuolia, esimerkiksi Kalifornian intiaaneilla, joissa keskeltä yhdeksänmilliset, pitkät varret on työstetty ajan kanssa ja riskejäkin kaihtamatta päihin viiteen milliin hupenevaan läpimittaan. Näissä ei ole mitään sattuman tai sivutuotteen ominaisuutta.
En kuitenkaan tarkoittanut että barrelointia olisi tehty vain vahingossa, jonkinlaisena sivutuotteena. Vaan että veistettävyys olisi ollut yksi etu lisää monien muiden hyvien ominaisuuksien rinnalla.
Miksi nähdä valtava vaiva ja hinkkaaminen nuolen työstämiseksi täysin tasapaksuksi, jos siitä ei ole hyötyä?
Koneistettuna homma tietysti kääntyy toisin päin.
Barreloinnista. Vuosina jolloin satsasin (2012-2015) tauluammuntaan ja siinä hieman pärjäsinkin, oli minulla taperoidut nuolisetit. Nuolen perään ohenevat siis. Barrelointiin en lähtenyt kun kärjet tulisi tällöin valmistaa itse ja nuolta meni vuosittain rikki taululla toisiinsa osuen aika lailla. Menisi tuiki työlääksi setin valmisaminen. Rikkihutejakin tuli kuten maastoammunnassa aina jokunen. Mahdoton sanoa mitä taperointi vaikutti osumiseen, mutta tokko negatiivisesti. Jotain vakautta seteissä oli. Saattoi tietty olla kovan harjoittelun tuoma ammuntavarmuuskin.
Lyhärillä niputin Turussa pari vuotta pitkäjousikallet kuin Jere Hikiällä 2021 ikään. Koska tulee seuraava lyhärimestari Turun kisoissa?
Tulee kun on tullakseen, mutta jos intoudun joskus vielä tauluammunnasta, niin taperoinnin teen kun se tuntui hyvältä aiemminkin.
Nyt, kuten olen kertonut kilpailullinen satsaus meikällä muissa lajeissa. Kohta liki kahden vuoden riuhtominen juoksu,soutu,luistelu,hiihto,suunnistus, pyöräilysektoreilla on parantanut operoidun selkäni miltei ennalleen. Mahtavaa liikkua ilman kipuja. Tällä selällä vielä ammutaankin kun aika on kypsä.
4 tykkäystä
Nyt on niin kevättä rinnassa ettei pysy paikallaan millään.
Kävin sisäradalla ampumassa pitkän matkan setit läpi (2,5-3" sulituksilla) ja melkein kaikki tuntu pelaavan.
Siis nuolet jotka on spineltään 55#, 27" pitkiä, purple heart kovapuukärki ja 30gn kärki. Jousi oli 46# @ 27". Noiden nuolien pitäs olla ihan julmetun jäykkiä? Mutta peräpää on taperoitu niin suoraan menee.
Hyvin lentivät myös 47# kuusinuolet 30" pitkinä, 80gn kärjellä. Näille kahdelle setille laskennallinen spine on ihan eri maata.
Oli se tarina Howard Hillistä, miten keräsi jokaiselta kisaajalta nuolen ja ampui koko tukun sekalaisia nuolia silti keskelle taulua. Jos laukasu on hyvä niin kaikki menee.? Vai?
Saattaa olla että tuo nuolien peräpään ohennus vaikuttaa toisinaan dramaattisesti spineen. Eli minun tapauksessa juuri sopivasti. Turkkilaisissa pituusnuolissa jäykkyys säilytetään niin että nuoli on sulituksen edestä sopivan paksu. Vaikka massaltaan ja muilta mitoiltaan ovat lähempänä hammastikkua.
Laittaa miettimään miten vähän ymmärtää nuolista vieläkään.
Tähän liittyen, ammuin kerran hupimielessä hyvin sekalaisella (sulitetulla) nuolisetillä 20 jaardilta ja kyllähän ne kaikki suunnilleen keskelle taulua osui, kunhan laukaisu onnistui. Jäykkyyseroa jopa 20 paunaa. Taitaa kuvakin löytyä täältä jostain.
Juuri näin! Samaa tulee itsekin mietittyä välillä. Muuttujia on paljon ja niiden vaikutusten erottaminen on aika hankalaa. Ammuin kerran monen päivän aikana muutamaa kymmentä erilaista sulatonta nuolta, kutakin muutaman kymmenen kertaa, tavoitteena löytää jonkinlainen korrelaation nuolivarren staattisen jäykkyyden, pituuden ja kärkipainon välillä mutta eihän sitä oikein löytynyt. Eikä ne nuolet käyttäytyneet nyrkkisääntökaavojen (tuuma ja viisi paunaa, tms.) mukaisesti. Pitäisi joskus ottaa uusiksi.
Minäkin olen todennut, että pystyn ampumaan aika laajalla skaalalla eri jäykkyisiä nuolia sujuvasti osuen. +/-80-paunaisilla perinnekepeillä olen käyttänyt #65-80-jäykkyisiä nuolia. Kannattaa huomioida, että nuoleni ovat ns. ylipitkiä, tyypillisesti katkaistu nokkiurasta n. 78,5 cm mittaan, vajaat 31". Tuumankin lyhyemmät ovat jo huomattavasti kiikkerämpiä ampua ja osumat hajoavat pidempiin verrattuna. Arvelisin, että vetopituuteeni katkotut nuolet (= kärjen reuna jousen selän tienoilla) vaatisivat nuolivarren jäykkyyden olevan sitten just eikä melkein suhteessa jousen jäykkyyteen. En ole edes testannut tuommoisia, kun eri foorumeilta saatu tieto ja omat kokemukset vähän lyhyemmistä nuolista puoltavat ylipituuden käyttöä.
1 tykkäys
Hauskoja kokemuksia Tuomolla. Saa tässä mielipidettään muuttaa kun tulee kokemusta näistä asioista… Kun osaa tehdä puhtaan laukaisun kerta kerran jälkeen niin on jo aika valmis jousiampuja.
Osumiseen luulisi vaikuttavan myös nuolivarren linjaaminen. Pitkä varsi on helppo asettaa suoraan silmän alle/näkökenttään ja pitää toistuvasti samassa asennossa.
Mä olen kyllä ampunut hyvin lyhyilläkin varsilla, taka-hikiällä 27" nuolet, 80-100 jaardin ammunnassa 27" nuolet jne…
Käytännössä lyhyemmillä matkoilla pitkät nuolet pelittää ja pidemmillä matkoilla etu alkaa taittua lyhyemmille nuolille. Osittain siitä syystä että:
a) nuoli pitää saada kevyeksi ja kuusinuolet on perseestä
b) mänty painaa enemmän, siispä lyhennetään
Yksi asia on kärjellä tähtääminen, sen takia olisi kiva olla pitkät nuolet. Mutta menevät niin painaviksi sitten, että alkaa olla roikkuammuntaa.
Pitkän matkan ammunnassa kaipaa muuten erilailla jäykkyyttä nuolelta. Liikaa värähtelevä löysähkö nuoli varastaa energiat lennosta, kun hieman ylijäykkä nuoli lähtee suorempaa ja laakeammin.
2 tykkäystä
Taas on FOC jutut mielessä. Kesä meni ampuessa lyhyillä (27-28") nuolilla ja 100-125gn kärkipainoilla. Niillä osui kisoissakin.
Vaikka peukkuammuntaporukoissa ei suurin osa ajattele kärkipainoisuutta ollenkaan, minä ainakin huomaan eron sillä onko kärkipainoa 10 vai 12%. Aasialaisessa jousiammuntaskenessä kun jotkut laittavat nuoliinsa 50gn kärkiä ihan tyytyväisenä, vaikka eihän niillä ammu “tarkasti” kun 60 metriä pidempiä matkoja.
Yksinkertaisesti touhusta tulee epätarkkaa ja osumien hajontaa aivan liikaa. Joka kerta kun saan oikeasti kerta toisensa jälkeen hyviä osumia nuolisetillä täyttyy lokerikot:
- Varsi on seetriä tai kuusta
- Kärkipainoa on enemmän kuin 100gn
- Nuoli on alle 29" pitkä
Nämä yksityiskohdat kaikki tuo kärkipainoarvoa eli FOC arvoa ylöspäin.
Viime kauden sisäratanuolet on spekseiltään ihan pielessä. Mäntynuolet, 520gn, 29,5" pituutta ja 125gn kärkipainolla. Se tarkoittaa 11,3% FOC! Huhhuijakkaa.
Nyt kun teen uusia nuolia niin todellakin mennään yli 16%.
Testisarjassa sulattomia on nyt 144, 160 ja jopa 200gn kärkipainolla olevia kuusi/seetri nuolia.
160 grainia voi olla hyvä kompromissi, koska isommalla kärkipainolla flintin ampumisesta voi tulla vaikeaa. Tulee korkoarviota jo tehtäväksi kun nuolen paino nousee liikaa.
3 tykkäystä
Jerehän meinaa olla tosissaan Kentissä… 
Tässä kasataan semmoset aseet kenttiin että…! Helmikuuhun mennessä harkkaenkka pitää olla vähintään yli 245p. Ammuin tänään pari x:ää sulattomilla, että voisihan sitä yllättyä.
Keskelle osuvat sulattomat nuolet ovat aina hyvä merkki! Ja niinhän sen pitäisi olla, kertoo, että välineet toimivat ja tekniikkakin on suunnilleen kuosissa.
Tähän väliin voisi suositella Jerelle ja muillekin kirjaa “The art of barebow shooting” Martin L. Godio, 2020. Löytyy kätevimmin Saksan Amazonista. Hyvää asiaa tähtäimettömästä ammunnasta ja erityisesti siihen liittyvästä mentaalisesta puolesta. Yli 240 pisteen kisatulokset edellyttävät moitteettoman tekniikan lisäksi hyvää mielen hallintaa.
Ja nyt kun pistejahtikausi taas alkaa, niin mentaalisen puolen tärkeyttä ei voi kuin korostaa. MM-tasolla menestynyt paljasjousiampuja Martin Ottosson on todennut, että “Getting target panic is more or less the natural development for a barebow archer that doesn’t know how to prevent it.”.