Mitä teit tänään (tai eilen) - kerro!

Laitoin kaksi valmistumassa olevaa jousta ja kiinanpuuöljyllä käsitellyn valmiin lempijouseni savustumaan. Mitäpä sitä huonoilla jousilla harjoittelemaan ihan uutta juttua. Laitoin experimentti savustimen pohjalle brikettejä ja savuksi lahoa mäntyä, lämpöä ja palamista säädän märällä ruohonleikkuu jätteellä. Siitäkin tulee mukavasti savua.


Metson maksa,sydän, kivipiira, sipuli metsäsienipasta.

Anteeksi oli pakko laittaa vaikka ei ollut jousella tapettua mutta olipahan hyvää…

5 tykkäystä

Puun savustamisesta on ennekin ollut juttua ja kaiken päättelyn jälkeen sen olennais vaikutuksia ei ei tietääkseni ole vielä kukaan kiistänyt.
Itsellänikin on yksi tuomi joka on noin viikon ollut savustuksessa muinoin kun sen meidän muinaistekniikan leirille majan katon rajaan jätin leirin ajaksi ja tulta pidettiin koko ajan yllä.
Veden kestoa saadaan ainakin nahkaan ja kankaaseen myöskin.

Reilut viisi tuntia savustin ja otin yöksi sisään. Pitää jatkaa huomenna savustamista. Tämän päivän tulos on muikeasti savulta tuoksuvia jousia joiden pinta tuntuu aivan eriltä kuin ennen savua. Mielenkiintoinen kokeilu, toimisi varmaan paremmin kuivalla hiekkakankaalla koska tuolla kostealla nurmella kodan sisäpuolen kankaan pinta oli täynnä vesipisaroita. Oris oli saman painoinen kuin aloitettaessa ja syreeni otti gramman lisää painoa. Odotus oli että molemmat kevenevät hieman. Testiä lisää, pitää ottaa jouset mukaan kun lähden yöpymään jahtiin kuivemmilla paikoilla .

Ohhoh… Olipas mukava käydä pitkästä aikaa kävelemässä metsällä jousen kanssa. Pyitten kanssa lirkuteltiin monta tuntia ja pari hienoa holliakin tuli mutta ei kerinnyt nuolta laittamaan matkaan… Maanantai vielä töitä ja sitten kolmen viikon kesälomat !!! Pari jousta on nyt tekeillä. Toinen rekurvi ja toinen lonkkari. Tässä pari kuvaa uudesta lonkkarista jolla mahdollisesti tullaan takahikiälle nöyryyttämään ellei lomalla tule parempia. 180 pitkä saarni lonkkari ~50 paunaa 28 vedolla. Vatsa paahdettu ja käsitelty mehiläisvahalla ja pellavaöljyllä. Mukava heittonen perus lonkkari. 16 säikeinen pellava jänne. Tilleriä täytyy vielä parantaa. Paahdon jälkeen kahvan kohta ei ole täysin suorassa.

9 tykkäystä

3DSM vesisateessa. Ekat 17 rastia vain 12 vartalo osumaa ja 60p. Kahvitauon jälkeen 11 rastia, 5 vitaalia ja 9 vartalo osumaa-87 pistettä lisää. Jousen sisäänajossa on vielä paljon työtä. Pitkät matkat piti vetää ihan tuurilla. Yllättäen sateen vaikutus oli se että nuolet alkoi viemään vasemmalle.

1 tykkäys

Vähän loppu paunat kesken… tai tuuri.


Nyt voi tehä lisää sotajousille nokkeja.

2 tykkäystä

Mistäs sait? Mult loppu kaikki lehmät jo. Pelkkää hirvee jäljel enää :smiley:

Netistä.
Tilasin viking dragonilta.
Kyselin lähi teurastamoltakin mutta eivät päästäneet :smiley:

Viking dragon on kyl jo penteleen vanha yhteisä joka näemmä vieläkin toimii ja elää hyvin :+1:

Teurastamot on kyl välil kinkkisiä. Itsekkin oon saanut miltein luurin korvaan kun kyselin elukan osista :smiley:

1 tykkäys

Minäpä otan tässä syksyllä nyt asiaksi ja otan lähiteurastamolta joku 30kpl lehmän/ylämaannaudansarvia. Niistä saa kärkiä ja jos hyvin menee niin tällä kertaa saan putsattuakin sisustan.

1 tykkäys

Tää on just tätä :smiley:

@JNystrom Ei muuta ku varastot kuntoon vaa. Toi on kyllä aika herkkua jos saa jostakin läheltä hommattua tommosia määriä. :ok_hand:

Kelit alkoi viilenemään joten laitoin ilmalämpöpumpun viime viikolla päälle ja 22C lämmöksi. Ripustin myös savustetut syreenin ja oriksen pumpun eteen kuivumaan. Viiden päivän kuivatuksen jälkeen syreeni lähtöpaino 483g on keventynyt 8g ja oris lähtöpaino 345g keventynyt 4g. Savun tuoksu on myös mietoontunut. Ilmalämpöpumppu näyttää toimivan hyvin ja on vaikea uskoa että olisi liian raju kuivaustapa mutta aika näyttää sen. Saa vielä olla roikkumassa pari päivää niin näkee putoaako paino lisää vai pääseekö öljyämään. Mielenkiintoista nähdä onko tilleri muuttunut ja kuinka paljon on paunat lisääntyneet.

Jahdin päätteeksi kokeiltava oisko se osunu. Osuhan se. Pihlaja vielä varmisti ettei nuoli karkaa.

5 tykkäystä

Öljysin syreenin ja oriksen, ei ollut paino pudonnut vuorokaudessa joten viisi kerrosta hirviliiman sivutuotteena tulleella öljyä pintaan. Joka kerroksen jälkeen laitoin ilmalämpöpumpun eteen kuivumaan, mukavasti imi puu öljyn. Viidennen kerroksen jälkeen jäi hieman öljyiseksi mutta näkee huomenna onko imaissut loputkin.

Tein orikseen pellavajänteen, 21 säiettä jotka punoin kolmena nippuna yhteen. Hermoja raastavaa hommaa johon upposi toista tuntia aikaa. Lopputulos ihan ok. Olisi pitänyt ottaa 10cm pidemmät säikeet koska punominen vei pituutta vähän liikaa kuten kuvasta näkyy. Jänteellä pituutta 145cm ja painoa 6g, jousi 43#27" koko pituus 149. Jännekorkeus vatsasta 14,5cm mutta pellava ilmeisesti venyy käytössä. Kaksi paunaa tuli kuivumisen myötä lisää, jousi on erittäin miellyttävä ampua.

4 tykkäystä

Tein 152cm pitkään syreeniin 27 säikeisen pellavajänteen jonka punoin kolmessa 9 säikeen nipussa. Tällä kertaa otin reilumman varan säikeisiin joilla mittaa 200cm. Trimmauksen jälkeen valmis jänne 162 cm pitkä, paino hyvin vahattuna 9g ja vahvuus noin 2,5mm. Jousen puntaroin aiemmin 50#25" joten kuivaaminen ei ollut jäykistänyt jousta tai sitten kosteampana katsoin tuloksen väärin. Joka tapauksessa paunoja on riittävästi. Kolmen säie nipun punominen jänteeksi vei tänään aika tasan 1h30min ja on pakko sanoa että en juuri nauttinut punomisesta. On tämän jollakin tapaa niin ärsyttävää hommaa mulle mutta pakkohan se on tämäkin opetella ettei tarvitse alkaa näitä valmiina ostamaan. Toinen kertahan tämä vasta oli tälle jänne tyypille joten tekniikan parantuessa homma varmasti helpottuu. Valmista jännettä pidellessä tietenkin tyytyväisyys on suuri siitä että hommaan alkoi ja sen loppuun saattoi.

5 tykkäystä

noi on olleet hyviä leikkureita joka sulla tossa nuolessa tuo vihree… oliko se joku Magnus leikkuri tms… Kuitenin aika leveä, oliko jotain 30mm jopa? ja otti liitoa joten olen siirtynyt kapeampiin malleihin.

1 tykkäys

Zwiskey ezkimo. Mulla on kahtakin kokoa. 125gr ja 160gr. 29mm on halkaisija isommalla ja kevyemmällä 27mm. Kunhan sulka on vähintään 4" ja 15mm leveä ja leikkuri tietenkin suorassa niin ei näillä ongelmaa ole. Pehmosta metallia tosin. Syvää vekkiä tulee jos karahtaa pahasti. Ja hintahan näillä olo suht edullinen. 7-9€ kpl. Toki oon ostanu näitä viimeks joskus 5 vuotta sitten niin en tiiä hinnoista enää.

Zwickey Eskilite. Piti googlata niin ei ollu ihan tuo nimi mitä muistelin :joy:

Zwickey Eskimo on tarkoitettu 11/32" nuolivarteen ja massa yleensä 125 graania. Zwickey Eskilite on tarkoitettu 5/16" nuolivarteen, ollen myös hieman kapeampi ja kevyempi. Se on tavallaan Eskimon pienempi versio. Ulkomuodon suhteen niissä ei ole eroja. Kaupoissa myydään yleensä Eskimoa, paremmin varustelluista liikkeistä löytyy tietenkin molempia.

1 tykkäys