Olen tässä pakertanut uutta mehtäkalustoa entisten päälle. Tänään pitkään ja huolella nakertamani tuomiflättis murtui selittämättömästi alalavan kärkipäästä, 17 senttiä nokista sisäänpäin.
Virheetön, laakea luonnonpuuselkä, ohut lapa jossa selänkin rasitus siten vähäinen, ei oksankohtaa, ei poikkisyytä, ei liiallista taipumaa, ei puristusmurtumaa kääntöpuolella, täysin epätyypillinen sijainti ja siitä huolimatta täydellinen vetolujuuden pettäminen, vetosuhteella noin 2,45 (ei tullut täydellä vedolla).
Keskellä kuvaa näkyy iso murtuma läpi koko jousen selän ja sen alla oikealla alhaalla vielä toinen, pienempi murtuma. Eipä tuossa muuta selitystä voi olla kuin, että puu oli huonoa… Mikä oli kalikan historia? Löytyykö sieltä syytä? Tummaa jälkeä näkyy murtumakohdan ympäristössä, likaa vai jotain muuta?
Kaadoin jouseen käytetyn tuomen noin 20 vuotta sitten ja työstin sen tuoreeltaan kuorettomiin ja kuivumisen kannalta edullisiin mittoihin. Kun vähän tuon jälkeen siirryin käyttämään yksinomaan lyhyitä, kapeita läpitaipuvia, ei flättisaihiolla ollut käyttöä ennen kuin nyt.
Aihio ei ole koskaan ollut kylmäsäilytyksessä tai kosteissa oloissa. 20 vuodessa puu oli tiivistynyt ja sävyttynyt vanhan puun tapaan, ja oli tekovaiheessa silmiinpistävän immuuni ilmankosteuden vaihteluille ja lupaavan niukasti myötäkäyristyvä.
Jousella oli jo ammuttu sisäänajoa ~ 100 laukausta, täyttä vetoa myöden. Nostaakseni jousen paunoja parilla lyhensin jousta tuumalla. Tässä yhteydessä perverssin lämpimät syyskuun säät olivat vaihtuneet normaalin lokakuun lämpöihin, ja kämpän ilmankosteus oli laskenut ekaa kertaa lie yli vuoteen 50 pinnan alle. En olisi uskonut, että nämä olisivat ongelma, leveälle, ohuelle, korkeahkon vetosuhteen jouselle, jolla on jo ammuttu. Ilmeisesti vähän pidempänä ja vähän kosteampana ollessaan jousi työskenteli jo vetomurtuman äärellä, mikä ei täsmää mittoihin, muotoihin tai materiaaliin.
Jos tarkoitat tummilla jäljillä noita harmaita tihruja selkäpinnassa, ne ovat likaa, eivät hometta tms.
Perkasin ja fileoin eilen ahvenia.
Tuli mieleen että mitä kaikkea näistäkin voisi hyödyntää.
Fileet syötiin ja ruodoista keitin liemen.
Nahkat meni pakastimeen odottamaan joko liiman keittoa tai parkitsemista tms.
Kuhan ja ison ahvenen nahka on kyllä todella kestävän tuntuista tavaraa.
Ahvenella on myös sangen terävät sahalaitaiset kiduskannen reunat. Saisikohan näistä kevyet leikkurit pienriistalle?
Luulisi että johonkin näitäkin olisi aikoinaan hyödynnetty.
