Suunnittelin Taka-Hikiän kisan rasteja. Nyt tulee hyvä! Toivottavasti… Alkukilpailu on peuranmetsästyksen jousilaillistamisen kunniaksi hyvin jousimetsästysteemainen, eli mukana on peurakoe sekä ainakin kolme, ehkä neljäkin erilaista liikkuviin maaleihin perustuvaa rastia, jotka vaativat nopeaa reagointia. Tarkoituksena on lisäksi ampua jokaisella liikkuvalla rastilla 3–5 nuolta, eli jännitystä riittää pitempään kuin vaikkapa sillä nopeasti ohikiitävällä peruuttavalla villisialla. Yhden rastin prototyypin tein ja testasin ja hyvin toimi. Ennen peurakoetta testataan vielä paineensietoa koko porukan yhteisellä rastilla, jolla toivottavasti riittää hupia kaikille! Lisäksi, peurakokeen läpäisseille on tarjolla yksi palkintorasti ja läpäisemättömille sitten toisenlainen rasti… Molemmista voi kyllä tietenkin saada pisteitä.
Mukava kun näihin viilapenkkeihin on tehty tämmöset rekurviaukot. Kiva sujauttaa koukku siihen ja sutia raspilla menemään!
Onkin sopivasti pari jalavarekurvia työnalla…
Sain viimein askerreltua kasaan ammuntalaitteen ensimmäisen karkean toimivan prototyypin. Toinen on työn alla. Hahmotan tällaiset mekaaniset laitteen paremmin kun teen ensin jonkinlaisen toimivan laitoksen. Sen perusteella on sitten helpompi tehdä tarvittavat muutokset, koska mielessäni visualisoimalla en vain näe kaikkea.
Lisäksi tein verstaalle karkean siivouksen. Vielä ennen kisaa pitää tehdä lopullinen siivous, kun uutta lastua ehtii kertymään kuitenkin, toivottavasti paljonkin.
Osagea ehdin myös työstää. Aloitin kapeasta jämäpalasta, jotta saan vähän tuntumaa osagen työstöön ja ominaisuuksiin ennen kuin tartun parempiin palikoihin.
Tänään tein yhden liikkuvan rastin valmiiksi. Lisäksi tein wand-ammunnan maalin. Sitä pähkäilin aikani, että käytänkö solumuovia, lautaa, pahvia vai mitä. Sitten löysin navetan ylisiltä routastyroksia. Yhden levyn pilkoin 15 senttiä leveiksi suikaleiksi, joista sitten elmukelmun avulla tein 15x15x200 cm maalin. Tuli hieno ja erottuu myös hyvin! Toisen liikkuvan maalin proto ei ihan toiminutkaan niinkuin oletin, pitää siihen keksiä jotain muuta. Ideoita kyllä on, pitää vain testata. Jokunen tunti vierähti kivasti.
Tein tököttiä, toinen yritys. Eilen oli ensimmäinen. Motouria pitkin kuljin parina päivänä keräämässä tuohta joka muuten olisi mennyt aivan hukkaan. Ei mennyt hukkaan ainakaan nämä mitkä keräsin. Harmillisesti onnistuin tuhomaan muutamat kuvat prosessista mutta ne järjestyy kyllä myöhemmin.
Kiinalaista laatutuotantoa oleva pata joka on ollut parikymmentä vuotta varastossa käyttämättä mutta joka sai 10mm reiän myötä uuden ja paljon paremman käyttötarkoituksen.
Eilen tässä vaiheessa liekkien lyödessä lämpölaajenneen padan kannen raoista jouduin paniikkiin ja keskeytin tislaamisen. Aivan turhaan, tuohesta höyrystyneet kaasut ne vain paloivat jouduttuaan hapen kanssa tekemisiin.Tänään annoin mennä samalla reseptillä varsin suppeaan kokemukseeni luottaen enkä ihan turhaan.
Vasemmalla kesken tislauksen otettu tuotos, johon joutui hiekkaa ja tuhkaa sekaan panikoinnin johdosta. Lukemani perusteella ihan kelpo koostumus josta teen voidetta tai jotakin muuta hyödyllistä. Keskellä tämän päivän reilu desilitra syntisen kaunista ja puhdasta tököttiä. Rakenne vaikuttaa täydelliseltä tällä lyhyellä mutta varmalla kokemuksella. Oikealla padan alla ollut keruu astia.
Välitilinpäätöksenä voin sanoa että ei jäänyt tökötin valmistus näihin kertoihin. Uskomatonta mitä kaikkea esi-isät ovat aikoinaan keksineet.
Kirjauduin uudistuneelle foorumille entisestä tutulla ja samalla wanhalla nicillä. Tiedä vaikka innostuis taas täpäkämmin näihin kepukoihin. Lylyvarannot on ainakin karttuneet tässä ajan ja iäisyyden saatossa;)
Kävin keräämässä nättejä kiviä rannalta missä purjelaivat ennen purkivat painolastejaan tervanhakureissuilla. Olipahan kaivinkoneen kauha pilannut mestat siellä missä pojan nöössinä ihmeteltiin pinnaltaan valkoisia teräväreunaisia mustanpuhuvia kivenmurikoita joita kukaan meistä ei tunnistanut. Epäiltiin salaman iskussa sulaneiksi kiviksi tai tulivuoren sylkemäksi laavaksi. Parin tunnin tonkimisen jälkeen jotakin materiaalia sentään löytyi tulevan talven iltapuhteiksi siltä varalta että niistä jotakin oppisi tekemään.
Tee Tallipoika kilkutus testi. Jos kajautat tuota kivee reunalle niin jos siitä tulee erittäin kirkas kilahdus (kuin kristallia) niin pistä ne sivuun myöhemmäksi. Ne ovat ne kaikkein parhaimmat joissa ei todennäköisesti ole mitään halkeamia tai sisäisiä säröjä. Muilla on hyvä harjoitella.
Nuohan ovat siis tavallista piikiveä joka on maan alla kalkkikiven keskelle muodostunut kvartsiseostuma.
Kiitos vinkistä, tässä on todennäköisesti melko suuri hävikki mutta kokemusta tulee vielä sitäkin enemmän.
Piti käydä äskettäin muuan vanha varvi kattomassa mutta sieltä ei kostunut muutakuin muutaman pienen palasen.
Mielenkiintoista touhua tuon iänikuisen tuliasejahdin, virvelikalastuksen, marjastuksen ja sienestyksen ja muun luonnossa puuhaamisen lisäksi. Harmi kun en aikaisemmin ole tähän herännyt.
Vapaapäivä ja pakollisten kodinhuoltoaskareiden jälkeen itse asiaan:
-saarnilankkumöllegabet saatu tilleröityä 20 tuuman vetoon/ 60 lbs. Kauhean tyytyväinen en kyllä ole, taipuva osa on aika lyhyt joten pienetkin sössimiset näkyvät isoina virheinä. Kahvasta näyttäis olevan varaa ottaa pari senttiä taipumaan mukaan.
-kymmenen katguttijänteen nuolta nokit valmiina. Tein muutaman 8,2 - 8,4 - 8,1mm paksuuteen barreloiduksi mutta aika lötköjä ovat. Muut ovat vielä noin 9mm keskipaksuus, pitää punnita noi jos menis sillä.
Mulla oli alunperin 12 aihiota joista yhden heivasin kättelyssä huonon syykulun vuoksi. Yksi posahti poraan hiekkapaperikäsittelyssä. Siinä oli paksut ruskeat syyosat ja vielä oksankohta lähellä kärkeä josta räjähti ihan kevyellä puristuksella. Mieluummin nyt kuin ampuessa toki.
Kolme vuorokautta lounaisessa “keskisaaristossa” jaagailemassa. Ihmeellisen tyyni ja myös lämmin sää ajankohtaan nähden edisti käkkyrämäntyjen lomaan asettumista. Tusinoittain telkkiä ja heinäsorsia lensi matalakiitoa passieni editse, mutta 40 - 60 metrin etäisyydeltä. Veteen laskeutuneita lintuja naakiessani ne pakenivat ensivilauksesta noin 40 metristä.
Aamuisin ja iltaisin kuuntelin haulikoiden pauketta rauhan tyyssijoistani käsin. Vesilintukautta on jatkunut jo viisi viikkoa ja homma on ainakin merellä kuumimmillaan, joten riistalinnut on huolella peloteltu, ikävä kyllä. Merikotkat, laulujoutsenet, kyhmyjoutsenet, silkkiuikut, korpit ja närhet täydensivät kokemusta.
Kyllä sillä Taka-Hikiän kehtaa ampua. On siinä sanomista kyllä, aika miehekkäästi täräytti käsille. Kärkiä pitänee vielä hoonata. Ja seuraavaksi suolijänteen ja nuolien kimppuun.
Hallissa oli toinenkin kaveri ampumassa itsetehdyllä puujousella. Toinen jousi kuulemma. Pihlajaa, yli 180 senttinen, kaverin veto oli yli 30" jolla mittari näytti 26,9 paunaa. Hyllystä sanoin että ei sitä tartte, tee hyvä mies seuraava ilman.
Lueskelen viime vuonna Taka-Hikiän kisojen arpajaisissa voittamaani kirjaa Legends of Longbow. Kirja koostuu vuosien 1930-1931 amerikkalaisen jousiammunta-aiheisen aikakausilehden Ye Sylvain Archerin näköispainoksista. St. Louisissa näemmä ammuttiin sisä-American Roundia. Tauluna 1/3 -kokoinen eli 40-senttinen, matkat 1/3-matkoja eli 60, 50 ja 40 jalkaa (18,29, 15,24 ja 12,19 metriä). Nuolet ammuttiin kolmen sarjoissa nokkiosumien minimoimiseksi. Tommonen kisa voisi olla kiva kokeilla! Pitänee puhjohtajalta kysyä voisko semmoisen järjestää primiampujille Hoodin vuorolla.
Kiinnostava idea tuo 1/3-roundi. Jokaiselle kyllä pitää sitten olla oma taulu ja kolme nuolta lyhemmiltä matkoilta on ihan perusteltua. Pisimmän voisi vielä kuudellakin ampua nippa nappa…
