Mateennahat olen vain vetänyt irti mateista ja pingottanut laudalle. Lihapuoli niin putsaten kuin lähtee. Kuivuessaa tulee läpinäkyvää, ohutta paperimaista nahkaa.
Ennen jänneselän päälle liimausta annoin sopivaksi leikatun nahan olla vedessä yön yli. Jänisliimalla kiinni ja hyvin on pysynyt kahdessa jousessa. Ohut nahka aivan imee jänneselystyksen uriin kiinni. Pienet mateen suomut kyllä saattaa ajan myötä irtoilla, mutta tekee nahasta vain leuhkan näköisen.
Ei parkkauksia virtsalla, ei millään, ei kovia hankauksia, ei suomustuksia. Hyvin skulaa jos tavoitteena jänteiden kosteuseristys.
Raita on myös rusakon herkkua ja koivunkin oksat jopa kelpaa. Ne pienet ja ohuet, punertavat. Havaintojeni mukaan. Ollaan niitä risukkoja kaadettukkin ihan vasiten.
Eilen oli aikaa käydä ampumassa nuolia mukavassa lumisateessa ja hiljaisuudessa. Huomasin kuinka jäykäksi jousi menee kylmässä, hyvin se kuitenkin toimi. Yksi nuolesta osui johonkin kovaan ja pamahti palasiksi. Täytyypi tehdä lisää. Ihastelin samalla matkalla vanhoja tammia ja vaahteroita mitä tuli vastaan. Osa niistä oli helposti yli 100 vuotta vanhoja
Tulin tänään matkoilta kotikonnuille, ja tietenkin piti liikenevä parituntinen käyttää jahtimailla käyntiin. Kuinka ollakaan, viikonlopun aikana täkäläisetkin rusakot olivat alkaneet hätäruokailemaan ratkenneen raidanhaaran käsille tulleella latvuksella. Sen huudeille on pakko mennä yöpassiin vielä, vaikka pakkanen pudottaisi pallit.
Seonnut napapyörre a.k.a. ilmastonmuutos vei voiton miehestä. Ihan tosissani yritin, mutta poskipäät jäädyttävä tappotuuli pakotti liikkumaan lyhyenlännän passauksen jälkeen. Mitään ei ehtinyt näkyä eikä kuulua. Joskus actioniin valmistautuminen kestää kauemmin kuin itse akti, sano entinen isäntä.
Osagea työstin. Tästä ajattelin pituusammuntajousta koittaa. Pituudeksi joku vajaa 150 senttiä ja tiukat rekurvit kärkiin. Onpahan kovaa puuta märkänäkin. Ja kaunista - upea kultainen loiste valtaa pikkuhiljaa verstasta…
Kun ei tässä flunssaa potiessa muutakaan, niin edes pihlajanvesoja vähän kuivumaan. Ihan niin kuin nyt tarttisin enää yhtäkään lisäaihiota tässä elämässä
Tänä aamuna jousi ja nuolet kädessä ensimmäisen kerran sitten Budapestin EM-kisojen, käsien leikkauksen ja viikon ibuprofeenikuurin jälkeen flunssan kesyttämiseksi. Sievä 243 60 nuolella 20 jaardilta, vaikka mukana yksi huti toisessa viiden nuolen setissä.
Tähän mennessä käyty ostelemassa vähän tulevia projekteja varten erilaisia materiaaleja sekä nuoliaihioita. Prismasta löytyi 2m pitkiä keppejä, paketissa oli 8kpl ja hintaa vain 5€. Mäntyä ovat. Suosittelen käydä hakemassa. Samalla mukaan tuli 30m dacron rulla ja 10m rulla hamppunarua.
Parin menneen viikon aikana olen rapsutellut vesanuolia silloin tällöin 1-4 vartta per kerta. Pääasiassa tuomen vesoja sekä muutama ruusun ja angervon vesa. Pihlajan vesat olivat kadonneet johonkin, todennäköisesti moolokin kitaan jonakin uunin lämmitys päivänä. Tänään pari varta tuomesta puolivalmiiksi.
Joitakin tuli testailtua viime viikolla 5 m matkalla tallissa ja hyvin tuntui toimivan. Pitää seuraavaksi alkaa opettelemaan sulitusta. Teipit nokkien juuressa ovat sitten vain testaamista varten, niihin tulee pellavasta, nokkosesta tai hirven jänteestä vahvike. Vahvike materiaali riippuu ihan siitä kuinka kyseiseen nuoleen tykästyn. Kuten muukin jousi touhu niin onhan tämä älyttömän mukavaa.
Kunhan kelit pehmenee niin pitää lähteä maastoon ampumaan, vanhan nakit ei oikein kestä pidempään edes näitä alle 10 asteen kelejä.
Luin Miken jutun ja koin valaistumisen hetken nuoliviinen suhteen. Tori.fi kautta löytyi ilmainen vanha linko jonka samantien purin. Sain hyvää pellavaliinaa kahteen viinen, pari akselia josta voinee takoa nuolenkärkiä plus muuta käyttökelpoista metallisälää. Loput matskut metallin- ja muovinkierrätykseen, puuosat uuniin. Ei mitään kaatopaikalle. Hyvä keikka.
Ei siinä mitään ihmeellistä. Aloitan sillä, että vuoleskelen varovasti oksakohdat sileiksi ja jätän vesat verstaaseen lojumaan epämääräiseksi ajaksi, jotta ne hivenen kuivahtaavat. Jätän tässä vaiheessa reilusti pituutta, mikä helpottaa taivuttelua - läheltä päätä on vaikea muuten taivuttaa. Sitten tuon ne sisälle pirttiin ja kuorin kokonaan. Ensimmäisen suoristelun teen saman tien ihan sormin vääntelemällä. Varsinkin tiukemmille mutkakohdille sekä oksan kohdalla oleville mutkille tämä on hyvä, sillä lähes tuoreena vesa taipuu hyvin ja saa jo tuntumaa uudesta muodostaan. Tämän jälkeen ne kyllä palautuvat vielä alkuperäiseen muotoonsa.
Sitten jätän vesat sisälle lattialle lojumaan ja seuraavana päivänä taivuttelen ne sormissa uudelleen suoriksi. Nyt palautuminen on jo vähäisempää. Tämän jälkeen taivuttelu jatkuu aamuin illoin aina ohimennen, ja muutamassa päivässä ne alkavatkin jo pitää uuden muotonsa. Loppuvaiheessa nostan ne vielä takan päälle saamaan lisälämpöä ja kuivumaan loppuun. Sitten kun venkoilua ei enää esiinny, katkaisen vesat vähän lähemmäksi tulevaa nuolen mittaa ja vetäisen kumiremmillä tai teipillä ne pakettiin. Kirjoitan vielä kantaan merkinnän puulajista ja tällään nipun a-tarvikevarastoon odottamaan jatkojalostusta.
Hoja linkitti johonkin ketjuun amerikan natiivien urituksista ja lämmöllä oikaisusta. Olen itse käyttänyt sitä kuivuneisiin varsiin hyvällä menestyksellä, paljon parjattu koivukin on pysynyt suorana vaikka olen säilönyt testivarsia myös sään armoilla.
