Tein elämäni ensimmäisen jousen pojalleni.
Tai ei se nyt elämäni ensimmäinen ole, olen pojankoltiaisena tehnyt katajista jopa yllättävän hyviä jousipyssyjä, mutta tämä oli ensimmäinen jousi jonka valmistin ohjeilla. Katselin siis youtube-videoita.
Jousi on tehty pihlajasta, n. 10 senttiä halkaisijaltaan olevasta.
Pituutta tällä on vain n. 75 senttiä. Tein jousen seuraavasti:
Puu poikki. Käsisirkkelillä leikkasin siitä n. metrin mittaisen ja 4 senttiä leveän “sektorin” pois. Ajoin käsisirkkelillä silmämääräisesti sen aihioksi. Sen jälkeen otin puukon käteen ja vuolin sisäpintaa molemmin puolin, kunnes kädellä taivuttamalla molemmat puolet tuntuivat suurinpiirtein yhtä vahvoilta. Tämän jälkeen otin tylpän metalliesineen (ison jakoavaimen kahvapuoli), ja hakkasin kuorta niin kauan että se lähti hieromalla pois.
Annoin jousen kuivua n. 48 tuntia, tein kolot jänteelle ja laitoin kaihdinnarun jänteeksi.
Nuoleksi 8mm mänty/kuusirimaa bauhausista, kärki on mustekynän irtiruuvattava metallikärki. Sulkana toimii huopakankaat liimattuna käsisirkkelillä tehtyjen matalien teränviiltojen pohjalle, jotta ei liimapinta lähde repsottamaan.
Tein mittauksia, joita en osaa laittaa perspektiiviin: 12 metrin matkalla nuolen keskivauhti n. 98km/h. Täysi vetopituus (menisi enemmän, mutta pelottaa että menee poikki) saavutetaan kun pidän kahvasta kiinni, ja laitan jänteen keskelle n. 8.5 kg painoa.
Olen ampunut tällä nyt ehkä 200 nuolta viikon aikana.
Ongelmanani on seuraava. Vielä viikko sitten jänteen viritys koloon vaati oikeasti voimaa, ja esijännitys oli korkea, ts. jänne oli erittäin piukalla jousta vetämättäkin. Nyt jänne menee kokoajan helpommin ja helpommin paikalleen, ja esijännitys ei ole niin suuri. Onko tämä ihan normaalia puujousen käyttäytymistä? Pitäisikö minun antaa jousen levätä, tai säilyttää sitä pakottamalla suoraksi, kun tuntuu että se nyt on taipunut päistänsä jännettä kohti ehkä 4 senttiä per puoli jännittämättömänäkin.
Teinkö virheen kun en antanut kuivua tuota enempää?
Tavoitteena olisi siis saada tehtyä “ikuinen” jousipyssy, joka ei hajoa / menetä tehoa muutakuin käyttäjän virheestä. Tätä yksilöä en taida jaksaa viimeistellä/käsitellä ja touhuta ihan viimesenpäälle hienoksi. Mutta jos sais pukinkonttiin Tex Willerin nälkäiselle 8-vuotiaalle jokin vastaavankokoinen ja -tehoinen jousi mikä kestäisi pitkään, olisi joulu pelastettu. Teho ei ole kaikki kaikessa, mutta toisteisuuden säilyttäminen ja toimintavarmuus. Kaikki vinkit ja tiedonmuruset tervetulleita. Ohessa muutama kuva kamppeesta, olkaa armollisia.
P.s. Toisessa lavassa oleva mutka on puussa ollut patti, jota en huomannut vastakuin alkaessani veistämään. Jousi kuitenkin taipuu senkin kohdalta ihan oikein.
