Niin no… tavoite nyt on että ei mennä alle sadan. Toki ei tässä mitään yli 150 tarkotus ole tehdä. Täytyy nyt seurailla minne se mittari asettuu jahka saa parempaa taipumaa. Mutta ei haittaa vaikka paunoja jää yli sadan. Kunhan ei ali nyt!
Tein pari nuolta valmiiks +100 paunasia. Hieman eriä että saa valita sopivaa ja tehdä sitten settiä… keksin hyvän tavan astuttaa tälläinen rata kärki nuoli aihioon. Puukolla kärki suunnilleen oikean malliseksi kartioksi siten että tyvi on hieman liian paksu ja kärki hieman liian ohut/sopiva. Sitten porakoneeseen varsi pyörimään, pihdeillä kärjestä kiinni (koska kuumenee) ja painaa pienellä voimalla kartioon. Se sorvuuttaa itsensä siihen kunnes stoppaa kärkeen ja tulee muuten täysin suoraan !!
3 tykkäystä
Täysin samaa mieltä. Normaalijäykkyisten jousten kanssa pitkällä jänteellä tusaaminen on ihan tarpeetonta ja lievästi haitallista rokokoota. Suipistus kohilleen, lattiatillerissä pikainen tsekkaus ja jänteelle, normaalille tai sitä vähän pienemmälle välille.
Nyt kaivataan jo perusteluja! Muuten tuo on pelkkä epämääräinen, merkityksetön heitto. Varsinkin kun Tuukka itse puhuu matalan jännevälin puolesta, nimenomaan jousen rasitusten minimoimisen kannalta. Miksi pitkä jänne olisi silloin haitallinen, siinähän jänneväli ja rasitukset ovat minimissään?
Aloitteleva jousentekijä, tai kokeneempikin tekijä ei välttämättä aina näe selvästi, miten jousi lattiatillerissä taipuu. Toisekseen, jousen symmetrisyys ja lapojen tasainen taipuma on mukavampi katsoa pitkällä jänteellä tilleripuussa - helppoa ja selkeää, sekä jousen kannalta hyvä asia, kuten tuolla toisaalla totesin.
En ole käyttänyt pitkää jännettä viimeisen 15 vuoden aikana yhdenkään jousen tekemiseen. Pitkä jänne vaatii pitkän ylimääräjänteen ja aivan toisenlaisen tilleripuunkin kuin minulla on, tilleripuun kun pitää olla kätevästi paikasta toiseen siirrettävä ja minne vain pystytettävä.
Suipistus on kaiken A ja O. Silmät ja etenkin sormet kertovat, onko lapojen suipistus kohdillaan. Tämän päälle lattiatillerissä käyttäminen on lähes pelkkä muodollisuus, johon käytän jonkun 20 sekuntia, ja pitkä jänne olisi täysin turhaa rokokoota. Hyvin suipistettu jousi menee kerralla normaalille tai sitä vähän matalammalle jännevälille ja homma jatkuu siitä, dynaamisesti ja eteenpäin katsoen.
Jos puussa ei ole epätasaisia jännitteitä, on oikein suipistetun jousen tilleri usein lähes valmis - jäljellä on enää jousen hienosäätö haluttuun vetoon. Jos jännitteitä on ja lavat taipuvat epätasaisesti, en ota puusta grammaakaan pois, sillä jännitteiden laukeaminen johtaa silloin jousen tuhoon, ainakin vetotavoitetta ajatellen. Oikein suipistettu jousi ryhtyy kyllä taipumaan suipistuksen mukaisesti, kun puu herätellään. Suipistukseen voi ja pitää luottaa.
Juri voi perustella omat syynsä pitkän jänteen tarpeettomuudelle.
Suipistus tarkoittaa ilmeisesti lapojen kaventamista ja ohentamista yhdessä? Vastauksen perustella pitkän jänteen “haitallisuus” voidaan siis unohtaa. Mutta noinhan se menee, kuten Tuukka kirjoittaa, kun tekijä osaa asiansa ja luottaa itseensä. Mutta se ei tietenkään tarkoita, että niin pitäisi tehdä, että muut tavat olisivat väärin tai “tarpeetonta”. Se, että joku ei käytä jotain menetelmää, ei tarkoita sitä, että se olisi turha. Sekä tavoite että lopputulos ovat samat, tekipä tilleröinnin miten tahansa, järkevällä tavalla.
1 tykkäys
Nyt ei kyllä voi suipistella tätä enempää. Tuo reflexinen kohta ei vaan ala taipumaan ja pois ei oikein puuta enää voi ottaa. Alkoi jo tekemään settiä reflexin jälkeiselle pätkälle joten nyt höyrykattilaan ja koitan poistaa kuvan mukaisesti ylimääräiset reflexit.
Hieno keppi, löytyykö mieheltä kuinka paljon jalavaa?
No ei sitä taida montaa keppiä enää olla. Omiin tarpeisiin😬
Tottumus on toinen luonto. Kaikilla tekijöillä on omat luonteelleen sopivat mieltymyksensä ja suosikkimenetelmänsä, hyviin tuloksiin voi todistetusti päästä monella eri tavalla.
Tätä “vedetään vaan, kyllä puu tottuu” tyyliä en ymmärrä. Suomeksihan tuo tarkottaa että tehdään tahallaan settiä.
Suipistellaan vaan, mutta puu ei ole homogeenistä. Molemmat lavat ei välttämättä lopulta päädy samaan paksuuteen.
En tiedä ymmärsinkö oikein, mutta jos ei silloiseen tavoitevetoon vetäminen saa jotain kohtaa taipumaan, siinä on liikaa puuta. Pikkuhiljaa poistetaan kunnes alkaa taipua.
Höyryttämisellä profilointi voi tehdä temput, kun puu palautuu tilleröinnin mukana entiseen asentoonsa. Toivottavasti ei tätä tee…
Näin välihuomautuksena totean, että on viihdyttävää, kiintoisaa ja virkistävää seurata Reiniahon ja Kumpulaisen terveen pelotonta argumentaatiota ja kokemuksia asioista (aikana jolloin ihmisten kyky ja kärsivällisyys perusteella näkemyksiään asiallisesti on heikentynyt), verraten niitä samalla omaan kokemukseen ja “tietämykseen”.
Tästä siis harrastelija oppii!
Hieman harrastelijan pohdintaa: Ensimmäiset junnuna tekemäni jouset olivat nopeasti veistettyjä suoraan ammuntajänteelle. Sitten kokeilin ylipitkiä jänteitä ja tilleripuuratkaisuja, ja tultuani tutummaksi prosessiin palasin takaisin jouselle suoraan mitoitettuun jänteeseen, eli kehitettyäni kykyä veistellä jousi mittoihin ja kykyä tunnustelemaan puun ominaisuuksia, ja taipumiseen totuttelua. Omalla kohdallani tämä pätee simppeleihin tasalaaduhkoisiin puujousiin. Vastakäyrän jännejouseni tilleröin kuitenkin Mennan kanssa pitkää jännettä käyttäen alussa, sillä se liikkui ja liikku yhä itselleni vieraassa maailmassa suipistelun ja muotojen ja materiaalin suhteen verrattuna puujouseen. Itsellä ei myöskään ole kokemusta oikeasti raskaiden (pitkä)jousien tilleröinnistä joten mieleni turvautuisi aloittamaan ylipitkällä jänteellä. Sarvijouset ovat vielä täysin salatiedettä, vaikka seuraan innolla Jere ja Mennan projekteja.
Eri ihmiset tekevät jousia eri syistä, ja erilaisiin tarpeisiin. Syyt tehdä metsällä varma ja nopeasti tehtävä puujousi verrattuna hitaasti kypsyvään, historian lehtiä havinoivaan sarvijännejouseeen, tai uteliaan hifistelijän bambulaminaattiin ovat erilaiset. Kokeneen tekijän ei myöskään tarvitse turvautua samoihin menetelmiin mihin kokematon joutuu turvautumaan. Se millaista jousta lähdetään tekemään mihinkin tarkoitukseen määrittää tekijän taitojen ohessa mitä menetelmiä kukin käyttää. Painonarvona menetelmät jotka minimoivat materiaaleissa esiintyvien odottomattomien “epäjohdonmukaisuuksien” esiintymisen ja takaavat tarkoitukseen sopivan jousen, ja toisenkin. Kukaan ei halua tehdä paskaa jousta kahdesti oppimatta mitään, mutta varmasti joutuu tekemään niitä paskoja jousia useamman oppimisprosessin yhteydessä sitä mukaa kun kunnianhimo ja opinnälkä kasvaa.
8 tykkäystä
Jännitteistä jousipuuta ei saa tietenkään “vedellä vaan” (mistä tuon vetäisit? Hatusta?), sillä notkeampi lapa tekee silloin aivan liikaa työtä ja myötäkäyristyy. Ehei. Jännitteet lauotaan leipomalla ja hieromalla jännitteistä puuta virittämättömänä, ilman että siihen muodostuu yhtään settiä.
Saatat muistaa vuosia sitten esittelemäni vetotuomijousen, ja sen irvokkaan epätasapainoisen ensitillerin? Taisit silloin kommentoidakin about : miten tuosta voi päästä eteenpäin?! Ehkä muistat senkin, että kuvan ottamisen jälkeen en ottanut superjäykästi käyttäytyvästä alalavasta yhtään puuta pois. Se olisikin ollut kohtalokas virhe. Olen tuon vetotuomen jälkeen tehnyt nipun jousia, joissa olen täsmälleen samalla tekniikalla tuonut vikuroivat puut käyttöjousten kirjoihin.
Ei suipistus ota kantaa lapojen paksuuteen kuin viistosti - lapojen paksuuden ja leveyden muutos on keskiössä. On tavallista, että jousiaihion tyvipuolisko on tiheämpää, jäykempää puuta kuin aihion latvapuolisko. Tällöin lapojen paksuus ei ole identtinen, mutta suipistus on silti kuningas ja määrittää koko jousentekoprosessia alusta loppuun.
Suipistuksen koko pointti on, että sen jälkeen jousen lavoissa ei ole mitään kohtaa, jossa on liikaa puuta. Jos näin on, on suipistus tehty sinnepäin, eikä sen vaatimalla moniaistisella pieteetillä. Lavassa voi kyllä kokonaisuutena olla liikaa puuta tavoitevetoon nähden, mikä vaatii puun tasaista poistoa, suipistusta ylläpitäen.
Jousistani poistuu kärkien kaventamista ja kulmien pyöristämistä lukuun ottamatta pieni pussillinen raspin ja siklin hiuslastua sen jälkeen kun olen suipistanut jousen kohdilleen ja pannut 4 - 5 tuuman jännevälille ensivirityksellä.
Yksipuisissa jousissani on sisäänajon jälkeen 0 - 10 mm leposettiä ja 20 - 30 mm käyttösettiä maasto-oloissa. Se yksin osoittaa, että en ylirasita jousiani tekovaiheessa pätkääkään. Se on suipistamisen väkevä voima.
Kun esimerkiksi jousikursseilla näkee ihmisiä, jotka jumppaavat jo ohuiksi työstämiään saarnilankkujousia ylipitkällä jänteellä vakuuttuneina siitä (eivät omaa syytään, toki), että jousen hyväksi ja kestäväksi tulemisen kannalta on tuiki tärkeää, että jousta vedellään löysin jäntein kymmeniä kertoja noin jänneväliä vastaavalle tai vähän suuremmalle taipumalle, tulee väkisinkin mieleen, että turhaa ja jopa haitallista, vähintään ajan ja energian kulun kannalta. Saati kun näissä jumppajousissa on usein silminnähden heikosti toteutettu suipistus. Jos ylimääräinen työvaihe, joka ei edistä jousen valmistumista mutta vie aikaa, energiaa ja huomiota tärkeämmistä asioista ei täytä tarpeettoman tai lievästi haitallisen määritelmää, niin mikä sitten.
Kyllähän sinä Tuukka olet ihan oikeassa, että silloin keskitytään ihan väärään asiaan, jos käytetään aikaa jousen pumputteluun kun jousta ei ole kavennettu esim sivusuunnassa muotoihin, ja halot päässä vaan heiluu ylösalas. En epäile yhtään, ettetkö olisi asiasta myöskin maininnut tilaisuuden tullen. 
Tai siis hyvähän se on jos jousikursseilla ohjataan aloittelijat oikeille urille, ainakin ajankäytön puolesta. Ja tulee toki vähemmän tehtyä handshokkaavia huonon hyötysuhteen jousia, mutta onhan moni aloittelija todella pelokas sen jousensa kanssa, ja onhan se jumppaus hyvä tehdä mielummin liian hyvin kun liian hätiköidysti. Se on kyllä ihan totta, että jos jousta on herätelty, ja kerran jo taipuu jännekorkeuteen symmetrisesti, niin lyhyempää jännettä kehiin. Tai niin on ite tullu tehtyä. Hätiköimisestä olen kuitenkin oppinut sen, että settiä tulee. Pitää olla tuntumaa, ja sitä saa vaan tekemällä.
Pitkää jännettä voi toki käyttää väärinkin. Ei se tee pitkällä jänteellä tilleröinnistä huonoa sinänsä. Ohjeeksi on annettu, että jumppaa jousta ja työstä lavat tasapainoon. Aloittelijalla siinä menee aikansa, että löytää sen tasapainon ja sopivan jäykkyyden.
Edelleen kaipaan avaamista käsitteelle “suipistaminen”. Luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat mutta nyt siinä on jotenkin tietynlainen maaginen elementti mukana - kun jousi “suipistetaan” oikein (kokemuksen tuoman taidon mukaan?), niin siitä tulee hyvä.
1 tykkäys
Aika hyvä tapa kai…
Nuo kiilamaiset kartiot on paholaisen nuolenkärkiä. Niitä myy myös Luciferin jousiliike ja muut pikkupirut. Niitä ei pidä ostaa, eikä niiden kanssa tusata. Ne irtoavat jossain vaiheessa ja jäävät pakkaan kun aika on kypsä ja olet jo luonut tunnesiteen nuoleen. Noita kärkiä joutuu helvetissä kiinnittelemään päivät pitkät Meiju Suvaksen musiikin soidessa ja luppoaikoina tehdään lihaskuntoliikkeistä inhottavinta: päinmaakulta ylävartalon nostoa ja kukkakaalia on joka lounaalla. Kannattaa siis olla varovainen mihin sohaisee. Pian on vihtahousun poluilla.
Hyvännäköinen jousi Hartosella tulossa. Nuo vastakäyrät mutkat ovat tilleröinnin kannalta inhottavia. Kyyjännejousessani oli samanmoinen ja siksi se kuivui hyllyssä yli kaksi vuotta. Se on todellakin jännä hetki kun vastakäyrän kohdalla vatsapuolelta on jo syvemmät syyt näkyvillä, mutta vastakäyrä vaan pitää vastakäyryytensä. Puun muisti on tiukassa. Kun tein jännejousta, olisi vastakäyrä pitänyt höyryttää pois ennen jänteiden liimausta. Jänteiden ollessa paikallaan ei höyryttelyt enää käy.
3 tykkäystä
Vasta- ja myötäkäyrien mutkien taipumista ei pysty silmällä eikä mittatikuilla näkemään taikka tajuamaan.
Silmälle ne näyttävät joka tapauksessa aivan älyttömiltä, taipuvat sitten oikein tai väärin. Tulee helposti jätettyä myötäkäyrä mutka liian paksuksi, tuloksena puristusmurtumia jommalle kummalle puolelle. Vastakäyrä mutka taas vastaavasti menee liian ohueksi.
Niiden tilleröinti sujuu parhaiten tasapaksuudella. Eli kahvasta kärkeen päin mennessä, mutkaa edeltävän kohdan mukaan, mutkan ei pidä oleman piiruakaan ohuempi tai paksumpi. Siinä se.
Onko näin? Mulla tuli nyt tämän jousen kanssa ongelma ja vitutus nousi yli harrastusken mukavuus rajan niin pistin jousen hyllyyn nyt hetkeksi. Tuo reflexinen kohta ei alkanut taipumaan ja se oheni jo liiankin ohueksi kun hieman liian kiihkoissa rupesin sikliä antamaan niin niin… En tiedä miksi mutta se kohta ei ala taipumaan. Siinä on kahvasta katsottuna ensin 15 senttiä reflexi kohtaa ja sitten oksa. Ja se kohta pilaa koko taipuman tuolla lavalla.
En tiedä. Ens viikko hiihtoloma ja se kuluu rinteessä niin palattava pajalle sitten kun aika on kypsä.
+20 minsaa kuumailmaa yli taipuvalle alueelle niin, että on oikaistuna aavistuksen suorempana toimenpiteen aikana. Kestää ihan hyvin jos jallusi on hyvää kamaa. Jos keskinkertaista niin muutamia rutistus ryppyjä voi ilmetä. Ja paskoihin ei tuhlailla aikaa
Luulisin silti että jousessasi on vielä sen verran jerkua että vaikka mutka nit taipuisikin enemmän kuin pitäisi niin muualta keventämisenkin jälken siinä voi hyvinkin olla se 100lb jäljellä. Aina voi myös vähän lyhentää niin sekin nostaa jerkkua.