Vaisto vs nuolen kärjellä tähtääminen

Tätä aihetta sivuttiin hieman yuku-foorumilla, mutta kiinnostaisi vielä selventää ja kuulla mielipiteitä.

Alkuun parit esimerkit:
Kareisen jousiammuntaopas luku 7
https://drive.google.com/file/d/0B1QOcmU3C18eX1dWX0lJeEx4LXM/view
ja
…taas klikkeri Hayes, mutta ainoa joka tekee tämmöisiä puujousella tubeen!

Vaistoammunta:

  • ei tietoista tähtäämistä
  • katse pelkästään taulussa
  • nopea
  • tarkka lähietäisyyksillä
  • helppo toteuttaa pimeässä
  • heikko kaukaa ammuttaessa

Nuolen kärjellä tähtääminen (gap shooting, split vision jne.)

  • tietoinen tai “puolitietoinen” tähtäys
  • katse jaettuna nuolen kärjen ja taulun välillä
  • opeteltuna lähes yhtä nopea kuin 100% “vaisto”
  • tarkka lähi JA kauko etäisyyksillä
  • vaikeampi toteuttaa pimeässä

Mikä erityisesti tuli näistä mieleen on ne hyödyt mitä nuolikärjellä tähtäämisestä saadaan, eli referenssipiste minkä mukaan korjata osumista. Jos ensimmäinen nuoli menee 50cm alle taulun, nostetaan nuolen kärjen tähtäyspistettä 50cm ja ollaan keskustassa! Tässä vaiheessa vaistoampuja nostaa jousikättä ja säkällä osuu jos osuu.
Myöskin jos “päin matka” kärjellä tähdätessä muuttuu, voi ampuja tajuta että nyt ei ole vetopituus oikeassa mitassa. Eli virheitä kyetään havainnoimaan.
Vaikka pikkasen primipuristin vikaa minussakin on, näyttää tämä paperilla ihan ylivertaiselta tavalta ampua pitkiä matkoja. Itse en ole koskaan näin “tähtäämällä” ampunut, mutta ilman muuta menee harjotteluun ainakin tauluammuntaan hetimmiten!

Mitä mieltä muut on? Ällöttääkö koko ajatuskin?

Jos asiaa haluaa systemaattisesti opetella niin ei kai muuta vaihtoehtoa jää kuin alkaa opettelemaan korkoja eri kulmiin ylös ja alas. Lehtisen Jarkolla olen nähnyt kaikkein kattavimmat millimetripaperit jopa loivaan sivumäkeen erikseen. Mun millimetripaperit 10v sitten ei ole mitään häneen verrattuna. Jakke myös treenasi 1-2 kertaa päivässä.
Jos haluaa huipulle on treenattava ja mimimoitava arvattavat asiat.

Jakke tekikin tosiaan ”insinööritarkkaa” duunia valmistautuessaan ja harjoitellessaan maasto-MM-kisoihin, joista pari kultaa sitten toikin. Nykyisellään ei taida lähellekään sitä tasoa päästä, vaikka hyvin ampuu edelleen.

Öh, kuulostaa vähän tylsältä. :smiley: Mutta olisiko se mukavaa jos lopulta kuitenkin osuisi…

Sehän näissä on että kun oppii asiat, tulevat ne automaatiolla. Ja korot tuntee. Tosin siinä pitää sitten olla aina sama jousi, nuolet, kärkipainot, sulat jne.

@Lehtis Käytätkö sinä mitään sormimerkkejä, papereita tai muita apuja? Ranella ainakin oon nähnyt niitä sormia pystyssä sillon tällön.

Jere: Minulla ei ole mitään matka- ja korkomerkkejä mukana pusikossa, enkä sellaisia käytä lainkaan. Minun ammunta on varmaan enempi vaistoammuntaa, sillä katson, missä maali on ja huomioin maaston kaltevuuden. Sitten kiinnitän katseen kohteeseen, otan perusasennon, taivutan lantiota (en jousikättä) tarpeen mukaan niin, että nuolen kärki on harjoituksissa hioutuneella korolla tauluun nähden, vedän täyden vedon ja pienen pidon (sekunnin osia?) jälkeen nuoli lähtee. Minun tekniikka perustuu siis siihen, että nuolen lentorata on ikäänkuin selkärangassa ja tähtäyskorko hakeutuu automaattisesti. Samoin arvioitavia matkoja en mittaile, vaan sekin perustuu enempi vaistomaiseen toimintaan. Toki taulun tai elukan koko osaltaan kertoo, missä haarukassa se maastossa sijaitsee. Tässä auttaa myös se, että on paunoja tarpeeksi, jotta nuolen lentorata on laakeampi, jolloin osuminen on kauemmaskin helpompaa… :grin:

Mielenkiintosta! No on siellä sentään nuolen kärjen tiedostamista. Jos tuota treenaa, niin eihän se sitten vaadi semmoista laskemista, mittailua, vaan tulee ihan itsestään. Eli onnistuu juuri noin kun kuvailit.

Kun se “puhdas” vaistoammunta menee ihan villiksi, niin vaihdellaan ankkuria, vetopituutta, vedon nopeutta jne.
Vaistoammunta ideahana menee - aivot osaavat laskea linkoo sitä nuolta millä keinolla tahansa kohteeseen. Kyllä ne osuu! Vaan eipäs osukaan… :sweat_smile:

Esa tunnustaa tuossa sen että hän ei ole Välttämättä kovin kiinnostunut 3D ammunnasta. Minulle se on ollut ainoa kisa jossa hänet voi voittaa kunhan itsellä on korot Ja arviointi hallussa. Esalla voi mennä eka ohi, mutta kun nuolia on käytössä useampi, niin hän osuu lopuilla.

Mulla on aikalailla sama systeemi Esan kanssa 40y asti ammun ns. kohti ja kovaa. Eli kun on tarpeeksi paunoja jousessa se onnistuu. 50y ja 60y mulla on oma systeemi mihi kohdistan. Mut vaistolla mennään eli en käytä nuolta tai nuolen kärkeä hyväkseni.

3D on ihan mukavaa. Oikeastaan ainoa haitta on sen selkeän kiintopisteen poimiminen elukasta. Toisena kisojen vähäisyys, kun ne harvat sitten sattuu huonoon aikaan muiden menojen kanssa.

1 tykkäys

Tämä ei ole nopea asia. Mun mielestä ei voi jakaa nuolen kärkeen ja vaistoon tätä juttua. Tai toki voi, mutta se antaa liian kaksijakoisen kuvan asiasta.
Olen käyttänyt ampumisessa kumpaakin metodia ja kummankin metodin yhdistämistä. Alle 8m laakeissa katse on minulla kohteessa ja tulokset ok. Joskus kuitenkin kyylään nuolen vartta tällöinkin. Ja toisaalta ammun joskus vaistolla hevon kuusen kauas. Ihan uteliaisuudesta.

En ole mestariampuja millään asteikolla, mutta tulosluetteloni ei ole Suomen perinnejousiampujista ihan susi laatua. Käytän vieläpä yleisesti vaikeaksi rankattua lyhytjousta ja vielä vastakäyristettyjä jousen päitä, jotka tiettävästi lisäävät laukaisun vaativuutta. Yleisesti on tiedossa että pitkäjouset antavat tulosta hieman helpommin, mutta itsellä ei ole pelkkä tulosnälkä, vaan halu eläytyä tietynlaisten jousien ammuntaan.

Puhun siis mielummin koko näkymästä, joka jousiampujalla on ampumistilanteessa kuin vain nuolen kärki. Näet nuolen, jousen, oman käden jänteen ja maalitaulun.
Nuolen kärjellä jos pelkästään “tähtää”, eli asettaa sen kohteen alle, kohteeseen tai kohteen yli, ollaan pielessä. Nuolen varsi kokonaisudessaan on se juttu, mielestäni.
Ja vielä silmä. Eli neljä pistettä tulee olla samassa linjassa: kohde, nuolen kärki, nuolen nokki ja silmä. Kun kärki ja nokki ovat linjassa niin nuoli kokonaisuudessaan on linjassa silmän ja kohteen välissä.
Jos näistä jokin on vinossa mihin tahansa suuntaan (vasen, oikea, alas, ylös, alasvasemmalle, ylös oikealle jne loputtomasti…) , on laaki ohi tai koko nuolen suuntaaminen perustuu täysin tuuriin.

Tällöin jonkilainen ankkuri tulee mukaan kuvioihin. Eihän se voi olla joka laukaisulla “jotain vaan”: Ankkurin on oltava hallitsevan silmän alla jossain kohdassa, vaikka ammuttaisiinkin kummatkin silmät auki.
Pystylinjassa ankkureita voi olla sitten useita. Pystylinjassa ne ovat minulla tarkoitetut eri etäisyyksille. (Turun kisassa ammuin 2 nuolta kilven takana olleeseen ritariin ja kolmas aivan kilven reunaan ja tähän rastiin ainoana kisassa käytin keskiala ankkuria, joka on kutakuinkin 40y etäisyyksille, muut rastit yläankkurilla) Jos ankkuri on jossain kohtaa silmien välissä, eikä halltsevan silmän alla, ollaan niin valtavien muuttujien suossa että tulosta tuskin tulee.

Seuraavaksi tulee näkökentän asioista mukaan jousi, jousen kallistus (kanttaus) ja jousen jänne. Kanttaukseen käytän jousen vatsassa vakioitua viivaa joka on vaakaviiva (horisontti-vatupassi) kun kallistus on kohdallaan. Olen pyrkinyt vakioimaan sen vaikkakin eri jousilla linja on hieman eri, eli kallistus voimakkampi tai pystympi. En oikeastaan tarvitse moista apulinjaa enää jousissa, mutta muinaisjäänteenä se on klkenut mukana. uo henkisen varmuuden, että nyt jousi on kallistettu oikein. Tai ainakin aina vakiosti.
Entä jänne? Kulkeeko jänne vedettynä suhteessa jousen vatsaan keskellä, sen oikeassa reunassa vai irti sen oikeasta reunasta? (tämä tilanne kuvaa oikeakätisen ampujan näkökuvaa kun vasen käsi pitää jousen kädensijasta kiinni)

Tästä pitäisi jo piirtää näkökenttäkuva, että asia tulisi selkeästi esille. En tiedä onko muut ampujat mietineet tätä. Itse kuitenkin olen ilman mitään ammuntaoppaita.

Tämä jänteen linja tai sen muuttaminen vasempaan tai oikeaan on sidoksissa tietysti nuolien jäykyyteen ja jousen jäykkyyteen. Sillä voi pelata jos vaikka välineet ovat väärät keskenään. Liian löysät nuolet suhteessa jouseen ja viet jännettä oikealle ja liian jäykät ja viet jännettä vasemmale. Nopeasti löytyy ainakin kolme eri jänteen linjaa suhteessa jouseen.
Tietysti optimit spinet suhteessa jousen paunoihin ja voit pitää jänteen aina samassa kohdassa. Ja oudointa omassa ampumisessani on että jänne on oikealla irti oudon epämääräisen tuuman suhteessa jousen vatsan reunaan. Tämä taas johtuu siitä että minulla on tietynlainen oikean käden opittu/totuttu asento, tietynlainen laukaus, ja varmasti koko ampuma-asento: jalat, selkä vasen käsi jne asiat vaikuttavat tähän.

Oliko selkeesti kerrottu? Voin piirtää havainnekuvia tarvittaessa.

Pasi esim. ampuu ihan eri tavalla kuin minä ja katsoi ampumistani Turussa. Ihmetteli että miten helvetissä sä Juha voit tolla tavalla ampuen ja osua noin ok! Ammuttiin tasapisteet kisassa ja silloin pidän ampumistani ookoona jos se on Pasin tasoa.

Tämä kaikki kertoo minun mielestäni sen, että yksilölliset erot voivat ampumistekniikassa olla suuria ja silti tulos sama. Kunhan oman ampumisen tekniset muuttujat on vakioitu minimiin.
Sen survomistahan se on. Kaikki muuttujat taotaan niin ohuiksi levyiksi kuin mahdollista. Nuolet gramman sisään, spinet kophalleen, samanlaiset sulitukset, vakioitu laukaisutekniikka, kaikkien raajojen asennot, vetopituus ja vielä mieli pitäisi olla mahdollisimman sama. Tyhjä, nöyrä ja silti tappavan napakka.

4 tykkäystä

Mää olen aiemminkin suututtanut vaistoampujia väittämällä, että kaikki (jousiampujat) tähtäävät. Ja näköjään teen sen taas.
Kyse on toki siitä, miten tähtääminen määritellään.
Minusta “tähtääminen on referenssin hyväksikäyttämistä osumisen mahdollistamiseksi”.
Kaikki näkevät ampuessaan nuolen asennon, sen kärjen, mahdolliset tähtäimet, ja käyttävät niitä hyväkseen, alitajuisesti tai tajuisesti.
Mutta entäs ne pimeässä kynttilää ampuvat? Ihminen tietää missä ja missä asennossa kehonsa, tässä etenkin kätensä, on. Lisäksi liekkiä vasten voi nähdä jousen ja nuolen kärjen ja referenssinä on myös ankkuripiste, klikkeri, kärjen tuntuma jousikädessä ym.

1 tykkäys

Ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi vaistoammuntaexpäärtti Fred Asbell toteaa, vapaasti kääntäen:

”En halua koskaan nähdä (ammuttavaa) nuolta, en edes ääreisnäölläni. Sillä jos näen sen, alan suurella todennäköisyydellä käyttää sitä tähtäykseen ja kaikki menee päin helvettiä”.

Itse käytän ilman muuta nuolta tähtäyksen apuna, ja olen vakuuttunut, että useimmat maailmanhistorian vetoa pidempiä nuolia käyttäneet ammattilaiset tekivät samoin. Työhypoteesini on, että nykyisestä, asbelliaanisesta “keskity pisteeseen äläkä mihinkään muuhun”-ammuntatavasta tuli valtauskontoa, kun mentiin perse edellä puuhun ja piti keksiä, miten vetopituuteen katkaistuilla taulunuolilla ammutaan metsästysmatkoilta.

Aboammattilaiset tekivät nuolistaan juuri niin pitkiä, että kohdistamalla nuoli suoraan haluttuun osumapisteeseen nuoli osui tyypillisimmiltä ampumamatkoilta kohteeseen. Nämä nuolet ovat vääjäämättä vetoa pidempiä, kun ampumamatka on 2 - 25 metriä.

Milläpä hän tuon voi välttää, silmälapuilla?

Aina voi kaikkea väittää. Tuo taitaa olla väite Asbellin vanhemmista teoksista. Uusimmassa (2011, 30) hän toteaa yhtenä tärkeimmistä teeseistään, että “Allow the brain, the hand and the eye to make all adjustments.”. Tarkoittaa käytännössä sitä, että nuolen kärjen näkyminen ääreisnäössä vaikuttaa automaattisesti ja väistämättä tähtäämisprosessiin, vaikka sitä ei tietoisesti hyödynnetäkään, saati korjata tähtäystä nuolen kärjen avulla.

1 tykkäys

On arkikokemuksen kautta selvää, että edes “nenän edessä” olevia asioita ei näe, jos huomio on kerta kaikkiaan muualla. Ei tarvita silmälappuja tai mitään muitakaan obstaakkeleita.

Joo, ei kaikki tule tietoisuuteen, mutta mutta mutta, kyllä se nuolen kärki siellä havaintokentässä on. Silloin joskus kun itse ammuin riittävästi niin itsellä oli sellainen fiilisperusta “tossa se suunnilleen on”, ainoa tarkempi tähtäyspiste, jonka selvitin oli se, jossa nuolenkärki oli suoraan osumapisteessä, jopa mittasin matkan (en enää muista mikä oli, suunnilleen 45-55 m).

1 tykkäys

Kyllähän se nuoli, nuolen kärki ja kaikki muukin jousikädessä oleva siellä näkökentässä ”näkyy”. Monet sormilla ja rystysillä mittailevat hakevat maastosta tai taustasta jonkin kiintopisteen, johon sitten sen nuolen kärjen koettavat kiinnittää, tähdätä, ja jos kaikki on kunnossa, nuoli osuu maaliin. Kuten edellä kerroin, itse en muita kiintopisteitä taulun keskipisteen lisäksi etsi, enkä mittaile. Katse keskelle, pystylinja kohdilleen ja korko tulee tavallaan selkärangasta. Lyhimmillä matkoilla pariinkymmeneen metriin saakka nuoli lentää melko suoraan, joten silloin ”helppo” vetää nuolesta suora viiva kohteeseen… tai miten tuon selkeästi esittäisi lukijoille… Kolmeen kymppiinkään ei paljoa koroa tarvita 80-paunalla.

80 paunalla ja/tai hyvällä heitolla. Mun 50-60lbs, Keskiankkurista ampuessani “päinmatka” on mulla myös 40-45m hujakoilla. Voisi mitata joskus tarkkaan. Riippuu sitten jo nuolisetin painavuudesta, sulituksista. AR 40y jos laitan nuolen kärjen keltaselle ne yli maalin menee. Se onkin rapiat 36m.

MOuhi: Mää olen aiemminkin suututtanut vaistoampujia väittämällä, että kaikki (jousiampujat) tähtäävät. Ja näköjään teen sen taas.

Et suututa mua.
Olen samaa mieltä. Voi olla saivartelua, mutta tähtäämistä se vaistoammuntakin on. Eli siinä suunnataan jokin ammuttava objekti jonkin välineen avulla kohteeseen. Ja se on silloin tähtäämistä. On sen silmän edessä sitten haulikko tai jousi ja nuoli niin jonkinlainen suuntaus tapahtuu ja ilman suuntausta (eli tähtäämistä) kohteeseen ei voi osua.
Jos tarraa jouseen selän takana unissaan ja nuoli sattuu osumaan jänteelle ja sitten vielä jonkinlainen laukaus tapahtuu, niin se oisi aika lailla puhdasta vaistoammuntaa… :wink: Toki osuminen voi olla niin ja näin. Vaistoammunnassa, sikäli kun termin voi yhteisesti käsittää samaa tarkoittavaksi, tähdätään, ilman erillistä/varsinaista tähtäintä, jo ylempänä esittämieni lainalaisuuksien rajoissa. Iloinen asia on se että siinä on kosolti yksilöllisiä variaatioita.

3 tykkäystä

Ammun vaistolla. Katson kohdetta, syvyys-ja ääreisnäkö paikantaa, ja lukitsee huomion.
Vedän lihasmuistilla tiettyyn asentoon/ankkuriin, vapautan välittömästi tai puolen sekunnin viiveellä. Yleiset ongelmat ovat olleet vajaa veto tai huolimaton asento (ammun suupieleen vedetyllä suht lyhyellä ankkurilla, en pönötä) - eli huono keskittyminen ja turhan rehvakas “ammuskelu”. Viime vuoden Vanhalinnan kisoissa sain lisättyä kokonaisvaltaista rauhallisuutta mikä sitten näkyi tuloksissa.