Tämä ei ole nopea asia. Mun mielestä ei voi jakaa nuolen kärkeen ja vaistoon tätä juttua. Tai toki voi, mutta se antaa liian kaksijakoisen kuvan asiasta.
Olen käyttänyt ampumisessa kumpaakin metodia ja kummankin metodin yhdistämistä. Alle 8m laakeissa katse on minulla kohteessa ja tulokset ok. Joskus kuitenkin kyylään nuolen vartta tällöinkin. Ja toisaalta ammun joskus vaistolla hevon kuusen kauas. Ihan uteliaisuudesta.
En ole mestariampuja millään asteikolla, mutta tulosluetteloni ei ole Suomen perinnejousiampujista ihan susi laatua. Käytän vieläpä yleisesti vaikeaksi rankattua lyhytjousta ja vielä vastakäyristettyjä jousen päitä, jotka tiettävästi lisäävät laukaisun vaativuutta. Yleisesti on tiedossa että pitkäjouset antavat tulosta hieman helpommin, mutta itsellä ei ole pelkkä tulosnälkä, vaan halu eläytyä tietynlaisten jousien ammuntaan.
Puhun siis mielummin koko näkymästä, joka jousiampujalla on ampumistilanteessa kuin vain nuolen kärki. Näet nuolen, jousen, oman käden jänteen ja maalitaulun.
Nuolen kärjellä jos pelkästään “tähtää”, eli asettaa sen kohteen alle, kohteeseen tai kohteen yli, ollaan pielessä. Nuolen varsi kokonaisudessaan on se juttu, mielestäni.
Ja vielä silmä. Eli neljä pistettä tulee olla samassa linjassa: kohde, nuolen kärki, nuolen nokki ja silmä. Kun kärki ja nokki ovat linjassa niin nuoli kokonaisuudessaan on linjassa silmän ja kohteen välissä.
Jos näistä jokin on vinossa mihin tahansa suuntaan (vasen, oikea, alas, ylös, alasvasemmalle, ylös oikealle jne loputtomasti…) , on laaki ohi tai koko nuolen suuntaaminen perustuu täysin tuuriin.
Tällöin jonkilainen ankkuri tulee mukaan kuvioihin. Eihän se voi olla joka laukaisulla “jotain vaan”: Ankkurin on oltava hallitsevan silmän alla jossain kohdassa, vaikka ammuttaisiinkin kummatkin silmät auki.
Pystylinjassa ankkureita voi olla sitten useita. Pystylinjassa ne ovat minulla tarkoitetut eri etäisyyksille. (Turun kisassa ammuin 2 nuolta kilven takana olleeseen ritariin ja kolmas aivan kilven reunaan ja tähän rastiin ainoana kisassa käytin keskiala ankkuria, joka on kutakuinkin 40y etäisyyksille, muut rastit yläankkurilla) Jos ankkuri on jossain kohtaa silmien välissä, eikä halltsevan silmän alla, ollaan niin valtavien muuttujien suossa että tulosta tuskin tulee.
Seuraavaksi tulee näkökentän asioista mukaan jousi, jousen kallistus (kanttaus) ja jousen jänne. Kanttaukseen käytän jousen vatsassa vakioitua viivaa joka on vaakaviiva (horisontti-vatupassi) kun kallistus on kohdallaan. Olen pyrkinyt vakioimaan sen vaikkakin eri jousilla linja on hieman eri, eli kallistus voimakkampi tai pystympi. En oikeastaan tarvitse moista apulinjaa enää jousissa, mutta muinaisjäänteenä se on klkenut mukana. uo henkisen varmuuden, että nyt jousi on kallistettu oikein. Tai ainakin aina vakiosti.
Entä jänne? Kulkeeko jänne vedettynä suhteessa jousen vatsaan keskellä, sen oikeassa reunassa vai irti sen oikeasta reunasta? (tämä tilanne kuvaa oikeakätisen ampujan näkökuvaa kun vasen käsi pitää jousen kädensijasta kiinni)
Tästä pitäisi jo piirtää näkökenttäkuva, että asia tulisi selkeästi esille. En tiedä onko muut ampujat mietineet tätä. Itse kuitenkin olen ilman mitään ammuntaoppaita.
Tämä jänteen linja tai sen muuttaminen vasempaan tai oikeaan on sidoksissa tietysti nuolien jäykyyteen ja jousen jäykkyyteen. Sillä voi pelata jos vaikka välineet ovat väärät keskenään. Liian löysät nuolet suhteessa jouseen ja viet jännettä oikealle ja liian jäykät ja viet jännettä vasemmale. Nopeasti löytyy ainakin kolme eri jänteen linjaa suhteessa jouseen.
Tietysti optimit spinet suhteessa jousen paunoihin ja voit pitää jänteen aina samassa kohdassa. Ja oudointa omassa ampumisessani on että jänne on oikealla irti oudon epämääräisen tuuman suhteessa jousen vatsan reunaan. Tämä taas johtuu siitä että minulla on tietynlainen oikean käden opittu/totuttu asento, tietynlainen laukaus, ja varmasti koko ampuma-asento: jalat, selkä vasen käsi jne asiat vaikuttavat tähän.
Oliko selkeesti kerrottu? Voin piirtää havainnekuvia tarvittaessa.
Pasi esim. ampuu ihan eri tavalla kuin minä ja katsoi ampumistani Turussa. Ihmetteli että miten helvetissä sä Juha voit tolla tavalla ampuen ja osua noin ok! Ammuttiin tasapisteet kisassa ja silloin pidän ampumistani ookoona jos se on Pasin tasoa.
Tämä kaikki kertoo minun mielestäni sen, että yksilölliset erot voivat ampumistekniikassa olla suuria ja silti tulos sama. Kunhan oman ampumisen tekniset muuttujat on vakioitu minimiin.
Sen survomistahan se on. Kaikki muuttujat taotaan niin ohuiksi levyiksi kuin mahdollista. Nuolet gramman sisään, spinet kophalleen, samanlaiset sulitukset, vakioitu laukaisutekniikka, kaikkien raajojen asennot, vetopituus ja vielä mieli pitäisi olla mahdollisimman sama. Tyhjä, nöyrä ja silti tappavan napakka.
Mutta olisiko se mukavaa jos lopulta kuitenkin osuisi…
Toki osuminen voi olla niin ja näin. Vaistoammunnassa, sikäli kun termin voi yhteisesti käsittää samaa tarkoittavaksi, tähdätään, ilman erillistä/varsinaista tähtäintä, jo ylempänä esittämieni lainalaisuuksien rajoissa. Iloinen asia on se että siinä on kosolti yksilöllisiä variaatioita.