Eikai tuo koivun etuprofiili pahalta näytä…? toki liiman kanssa oltava tarkka että tulee reunoille asti. Jos itse tekisin niin tekisin vaan tuomesta ja käyttäisin koko lylyn. Säästä koivu lyhyen lylyn kaveriksi. Mulla on itellä nyt lyly kuivumassa tuomen kanssa niin samanlaista on tulossa. Mun lyly oli 150 pitkä kuusi muistaakseni.
Useissakin lähteissä todetaan, että puun liimauksessa höyläpinta ei ole lujin mahdollinen, syy ilmeisestikin on siinä, että höylä saman tien tiivistää pintaa samalla kuin siloittaa. En ole koskaan tehnyt vertailevia kokeita, mutta muutama höylä sauma epoksilla on kyllä pettänyt nimenomaan aivan puun pinnasta tai niin, että liima ei oikein edes ole tarttunut siihen kiinni.
Joo se tosiaan oli mielessä, että liimaus pitäisi mennä just eikä melkeen tuon koivun kanssa. Itellä on niin vähän liimauksia vyön alla, että tuo täysleveä tuomi houkuttelee. Ja muutenkin vähän pidempi jousi on aina plussaa, kun on sitten varaa säätää tilleriä. Vois periaatteessa sakaratkin tehä tuomen päälle vielä. Oon vähän miettinyt ja suunnitellut sakaroiden tekoa, niin tekis mieli. Kun onhan ne aivan penteleen komiat ja kuuluvat ehdottomasti ugrijouseen.
Ainoa vain tosiaan mikä tuossa tuomessa mietityttää on tuo kierteisyys. Vieläpä kun Tuomi on herkkä halkeilemaan. Mutta eipä tuota tiedä, ellei kokeile. Onko joku tehnyt kierteisestä Tuomesta jousia ja miten ovat kestäneet?
Juu olen tästä tietoinen ja tarkoitus ei olekaan höyläpintaa käyttää lopullisena liimapintana.
Kavahöylällä on vain helppo poistaa kirveen jäljet ja tasoittaa pintaa. Viimeistelen pinnan vielä ennen liimausta johonkin suoraan palikkaan liimatulla karhealla hiekkapaperilla.
Pitkittäiskarhennus rautasahanterällä tekee hyvät pienet urat, jotka auttaa estämään kappaleiden sivuttaisliukumista liimatessa. Voin suositella.
Millä liimaat?
Kuulostaa hyvältä tuo rautasahanteräkikka, kiitos vinkistä. Liimaan dictumin nahkaliimalla ja ajattelin liimauksessa noudattaa tuota sinun mainostamaa sarvivatsan liimaus prosedyyriä:
1 tykkäys
Ei tulekkaan tuomiselkäistä ainakaan tuolla tuomella. Kyllä sitä kierrettä on vähän liikaa, että luottaisin siihen. Ja useita pinnioksiakin löyty, kun tutkin uudestaan paremmalla valolla tuota. Yksipuiseksi siis hän.
Pitänee odotella, että kasvukausi päättyy ja kaataa sitten selkäkoivua. Eihän tässä vaikuta hoppuilla. Lyly on nyt kuitenkin veistetty valmiiksi suoristukseen ja liimapinnan viimeistelyyn.
Puu on väännössä (siis eri kuin taivutus) aika letku materiaali eli kiertyy helposti tuoreena eli märkänä. Kierteisen puun saattaisi saada suoraksi vain keirtämällä sitä märkänä ja pistää kiipeliin ja antaa kuivua. Hieman yli niin lopputulos on suora, en kyllä mene takuuseen etteikö pikkuhiljaa palautuisi. (tässä siis näkyy puun pienehkö liukumoduuli liekkauksessa, jonka kiertäminen aiheuttaa)
Juu totta. Nyt ei vain ole kyse siitä, vaan siitä, että olen veistänyt kierteisen puun suoraksi. Uskon, että tuosta saa silti yksipuisen jousen aivan hyvin tehtyä. Kokemuksieni mukaan tuomi kestää syiden suuntaisia leikkauskuormia vielä erityisen huonosti. Noin muutenkin tuomi tuntuu kyllä erikoiselta puulta. Tiheyteensä nähden lujaa ja huomattavan viskoelastista. Tietty puhdasta mutua kaikki. Ja sanoisin vielä, että myötöraja on paljon selkeämpi kuin muilla puilla mitä olen testannut. (koivu, pihlaja, tammi, jalava)
Ja tuomi halkeaa tuoreena jännästi, halkaistun tukin kyljestä voi halkaista yllättävän ohuen soiron, joka kulkee päästä päähän. Kuva on huono esimerkki, sillä ohuempiakin soiroja sain halkaistua.
Mielenkiintoinen piirre, olen pihlajassa törmännyt samaan, tuomea en ole halkonut tuolla tavalla, täytyy koettaa kun seuraava tulee vastaan. Koivussa ei kyllä onnistu, ei ainakaan tuoreessa.
Voihan sitä kevätpäivää näinkin viettää?
Sama lylysiivu kyseessä kuin viimeisimmässä lylykuvassa.
Yritin tätä suoristaa höyryttämällä kun on vähän epätasaisesti kaareutunut, mutta turhaan. Työstin nyt liimapinnan suoraksi ja tasaiseksi ensin raspilla ja kavalla ja sitten tuommosella ns. käsikäyttöisellä nauhahiomakoneella. Eli suoraksi höylätyn kakkosnelosen pätkään nahkaliimalla kiinni 40:stä hiekkapaperia. Ja ruuvipenkkikin tuli laitettua (ei pelkästään tämän takia). Sitten kyljet samati suoriksi ja ohentelin siivua lähemmäs lopullisia mittoja. Saapi nyt nähä miten alkaa vääntelemään ja tarviiko vielä yrittää suoristella.
Nyt mietin, että josko pitäisi tapittaa nuo pari oksaa? Ja millä? Jere oli vissiin käyttänyt vaahteraa? Oma järki sanoo, että samaa lylyä ja syyt samaan suuntaan muun puun kanssa.
Aikalailla se ja sama. Laita puuta sinne. 
Mä oon insinööri.
Pahimmat lylyvenkoilut koin itse silloin kun lyly ei ollut vielä riittävän kuiva ennen työstöä, eli kosteutta oli vielä luovutettavana reippaasti senkin jälkeen, kun puu oli laitettu jo aihioksi. Edelliset kaksi palikkaa on pysyneet halutussa muodossa sillä, että on kuivannut hyvin jo silloin kun lylyosa on ollut “kokonainen” (eli muu puu pois), taikka aihio on ollut kuivauksen ajan kiristettynä suoraksi.
Siinä hantioppaassa neuvottiin kuumentamaan ja kyllästämään pihkalla samalla kun puuta puristellaan suoraksi, että säilyttää muotonsa. Sitä ei ole tullut kokeiltua, mutta kaipa silläkin saisi jo valmiiksi työlääseen jousimalliin taas muutaman tunnin lisää työstöaikaa.
Kyllä, samanmoisia havaintoja täälläkin. Ja venkoilee erityisen paljon jos on tummaa ja painavaa lylyä ja kasvanut vähänkään epätasaisella kaarella tai kierteisesti.
Tämä kyseinen siivu on niin heppoista lylyä, ettei varmaan suurempia oikomisia tarvi tehdä, ellei tuo nyt yllätä kun on ohuemmaksi veistelty.
Mulla on ihan rajallisen ajankäytön vuoksikin kaikki lylyt jääneet aina kaadon ja halkomisen jälkeen kuivumaan pitkiksi ajoiksi.
Tuo pihkalla kyllästäminen pitäisi kanssa kokeilla, mutta tosiaan oma hommansa siinäkin.
Nyt on tapitettu. Nahkaliimaa ja 75# mäntyvartta tappina.
Nyt sitten hokasin, että tymä jägä kun ennen menin nyt jo tapittamaan. Noh jospa tuo ei tuosta paljoa vääntyile enään…
Nyt on muuten ohentamisen jälkeen toinenkin pää alkanu myöräkäyristymään.
Tuommosta koivua olisi parina tällä lylylle. Varmaankin huonointa mahollista, mutta parasta mahollista mitä tässä muiden kiireiden keskellä kerkeää hakea. Jängällä kasvanutta, luultavasti hieskoivua. 188cm pitkä ja noin 16cm paksu siivu nyt kuivunut muutaman viikon suoraksi pakotettuna. Taidan kokeilla sellaista sakaraa, jossa sakara sovitetaan ainakin osittain koivun ja lylyn väliin.
Noh, etippä Lapista parempaa, omissa mettissä on tähän asti ollu max puolen millin lustolla varustettua puuta. Paremmat on sitten jo käytännössä tukkipuuta. Toistaiseksi se ei toisaalta ole pettänyt. Tuon ekan ugrin katkoin muutama päivä sitten ylirasittamalla, ja katkeamista edelsi nimenomaan liimapinnan pettäminen, eikä niinkään ohutlustoisen koivun.
Miten paljon tuo tulppaaminen muuten pelastaa noita oksankohtia? Eikö siihen jää sama heikkous, kun syyt joka tapauksessa kiertelevät ympäri?
Itse jätin mänty vatsaan oksat. Oksiin ei mitään tullut mutta yhden laita murtui kun oli niin lähellä reunaa. Ei toki siltikään vaikuttanut mihinkään.
Niin kyllähän täällä lie keskimääräisesti lustot ohuempia mitä etelämmässä. Mutta puun lujuuteen vaikuttaa toki muitakin tekijöitä lustonpaksuuden lisäksi. Täältä foorumilta löytyy hakemalla linkkejä tutkimuksiin asiasta.
Niin ja olen löytänyt selvästi paksulustoisempaakin koivua rovaniemeläisen vanhan pellon laidalta, josta tein tämän jousen: Toinen koivusta
Toki tuo puu on peräisin rovaniemeltä, ei siis “tosilapista”
Tarkoituksellako ylirasitettu? Mikä liima? Sillä utelen, että näistä kosahduksistahan sitä oppii monenlaista.
Hyvä kysymys. En ole miettinyt noin pitkälle. Yleensähän jousien oksankohdissa se menee niin että oksankohta itsessään kyllä kestää, mutta puristuspuolella oksankohdan viereen saattaa tulla puristusmurtumia. Mutta lylyyn, ainakaan hyvään lylyyn, ei pitäisi puristusmurtumia tulla. Eli saas nähä, mutta näillä mennään mitä on.