Heti tämän harrastuksen aloittamisen jälkeen reilu kolme vuotta sitten kun luin saamelaisten ja monien muiden kansojen tehneen ja käyttäneen voimakkaita ja paikallisiin olosuhteisiin hyvin soveltuvia lylymännystä ja muun muassa koivusta tehtyjä laminaattijousia, oli selviö, että teen sellaisen.
Itselle kun omalla asuinalueella luontaisesti kasvavista puista vaihtelevissa olosuhteissa ympäri vuoden soveltuvaan pien- ja suurriistametsästykseen tarvittava jousi on juurikin suomalais-ugrilainen laminaattijousi. Täällä ei kasva luontaisena metsässä, ei istutettuna, yhtään yksittäistä puulajia, josta yllämainitun jousen voisi tehdä. Tuomi olisi lähinnä, mutta sitä olen nähnyt vain istutettuna. Koivusta on hyvinkin pienriistajouseksi, mutta parin testijousen perusteella en usko siitä olevan suurriistan metsästykseen yksinään.
Voisihan sitä tietty ostopuusta tehdä paljon helpommalla vaivalla sopevan jousen, mutta en harrasta tätä hommaa pelkästään saadakseni jousia ja nuolia. Tällainen rojekti on just makkeimmillaan, kun alusta asti itse selvittää tekemällä, yrityksen ja erehdyksen kautta. Nautin tai pyrin nauttimaan täysin rinnoin jokaisesta katkenneesta kepistä ja jokaisesta kirveen iskusta ja siklin vedosta. Käyttöjouset ja nuolet minulla on jo tehty, joten silläkään ei ole paineita aikataulusta. Menkööt lopputuloksen saavuttamiseen sitten vaikka vuosi tai kaksi, niin se on sen arvoista.
Erityinen haaste ugrijousen tekemisessä on minun mielestä lylyn aiheuttamat päänvaivat. Mulla on ehkä seitsemäs lyly menossa ja en ainakaan itse osaa ennustaa puun kasvualustaa, puun muotoa ym. tutkimalla, että millaista lylyä se sisällään pitää ja minkä muotoinen lylyveistos sieltä löytyy. Onko pihkataskuja, oksia, höttöpuuta välissä.
Oletus ja tietokirjamainen lausahdus, että lylysolukkoa kasvaa kaarelle kasvaneen havupuun maan puoleiselle kyljelle on vain pintaraapaisu. Todellisuus on monasti kaikkea muuta. Puu voi olla kierteellä niin, että lylykaistale on myös kierteellä mikä torpedoi hyvän pitkän ja suoran aihion saamisen. Puu voi olla välillä tukeutunut johonkin tjsp. jolloin muutoin niin hyvän tiukan lylyn välissä on vaaleaa höttöpuuta. Puun muoto vaikuttaa myös. Olen kaatanut pari semmoista lylyä, jotka ovat kasvaneet melkein vaakassa, mutta silti niissä ei ole ollut juurikaan lylyä kuin ensimmäisen metrin matkalla. Tuore lyly näyttää kaikki aika tummalta, mutta kuivuneena värieroja on paljon, joka uskoakseni vaikuttaa lujuuteen. Ja lyly ei välttämättä ole leveimmillään rungon pintaa kohden ja sahatun rungon päistä katsomalla leveyden vaihtelut eivät selviä.
Loppujen lopuksi siis, mikäli haluaa rungosta mahdollisimman ison ja leveän lylyaihion irti, on veistettävä se esille varovasti edeten ainakin leveyden kanssa.
Luulen, että näiden jousten alkuperäisillä tekijöillä on ollut hyvä käsitys siitä millaisesta puusta löytyy hyvää lylyä ja sama koivun kanssa. Nyt sitä tietoa ei ole missään. Vanhan foorumin ketjussa on joitakin havaintoja esim. suolla ja kalliolla kasvaneiden eroista, mutta siihen se jää. Montakohan ugrijousta nytkin olisi käytössä suomessa, jos olisi edes jonkinlaiset ohjeet siitä miten pääsee alkuun?
Heittelen nyt kysymyksiä ilmoille, sellaisia joita on tullut mieleen.
Pitääkö lylyn olla tasaisella kaarella lepotilassa ennen liimaamista?
Ainakin siinä vanhassa artikkelissa se lylypulikka on tasaisesti kaareva. Omassa tämänhetkisessä virityksessä lyly on epätasaisesti kaareutunut. Toiseen lapaan ei tule juurikaan vastakäyryyttä kun taas toisessa sitä on paljon. Jos veistää lylyn niin ohueksi, että paketin voi liimauksessa vääntää tasaiselle kaarelle, niin oiskohan mittään järkeä?
Toisekseen on ollut ongelmia koivuselän suoruuden kanssa. En halunnut käyttää parasta selkäslaissia tähän ensimmäiseen yritykseen ja toiseksi paras viipale on parilla tavalla ongelmallinen. Ensinnäkin on kahvan kohdalla sivuttaisvenkoilua, joka johtuu ihan vaan virheistä kuivausvaiheessa.
Tuon venkoilun sain lähestulkoon oikaistua höyryttämällä. 40min höyryä kattilan päällä folion alla ja sitten kiinni yksinkertaiseen jigiin. Käytännössä jigi on lauta, jossa listanauloja strategisissa paikoissa niin, että viipaleen saa väännettyä niiden varaan suoraksi ja sitten köydellä kiristys lautaan kiinni, ettei lommahda. Harmi vain, etten hoksannut vääntää tarpeeksi yli, kun palautui kuitenkin tuuman sivuvääräksi.
Mutta tuolle kuopalle en tiedä mitä tehä. Viipaleen lopullinen paksuus kun tulee olemaan aika ohut niin tuohon kuopan pohjalle ei paljon koivua jää. Jos en keksi mitään primiratkaisua tähän niin annan olla ja katson miten käypi.
Kuvien jälkeen olen lyhentänyt koivuviipaletta ja ohentanut lähelle lopullista paksuutta. Nyt seuraavaksi tasoitan pinnat ja alan sovittamaan palikoita yhteen. Tähän on tarkoitus tulla suorasta koivusta veistetyt mahdollisimman yksinkertaiset irralliset sakarat.
Lylyviipaletta muotoillessa meinasi mennä pää solmuun kun yritin saada 20cm vastakaarella olevan lylyn liimapintaa oikaistuksi kohtisuoraan sen kaarevuuteen nähden. Lopuksi kun ohensin lylyä niin, että sain sen väännettyä suoraksi suoraa lautaa vasten niin tulos oli tämä :
Kuvassa näkyvä koivusiivu on se aikaisemmin mainitsemani ykkös koivuselkä.
Pitänee jatkossa tehä niin, että veistelee kirveellä liimapinnan suunnilleen hahmolleen ja sitten ohentaa ja suoristaa. Mutta jokatapauksessa nuppi meinaa mennä sekaisin välillä näiden kanssa. Tuossa nyt lyhensin lylyn 95cm:iin ja suoristelin etuprofiilin. Samalla pääsin eroon tuosta isommasta oksankohdasta, jonka olisin joutunut tapittamaan.
Samat murheet näyttää olevan kollegalla. Noista sakaroista sen verran että ota reilusti leveyttä liitoskohtaan. Sen saa kyllä työstettyä pois mutta lisääminen on vaikeampaa. Mulla meni just toinen sakara vituralleen koska taipuu liitoksesta niin että katkeaa varmasti jos siihen pisteeseen vetää. Toinen on ok. Mitat ja vahvuudet ovat molemmissa sakaroiden liitoksissa just samat joten puun laatu ilmeisesti vaihtelee ratkaisevasti. Pitää lyhentää muutama sentti molemmista päistä pois niin pääsee tekemään leveämpään kohtaan uuden liitoksen uusilla sakaroilla.
Kiva tietää, etten ole yksin näiden ongelmien kanssa. Tuon sakaroiden tyven leveyden olen ottanut alusta asti huomioon, mutta noiden sivuttaisvänkyröintien takia on joutunut vähän kaventamaan päitä. Ollaan silti vielä jossain 30 ja 35mm välissä. Kuinka pitkä on sulla sakaran liitos eli kuinka pitkästi sakara tulee koivun päälle irrallisissa sakaroissa?
Eikös lylykappale suoristu kuivuessaan ja käyristy kostuessaan? Jos lyly liimataan jouseen niin, että pintapuu on vatsana, niin eikös silloin jousi vastakaareudu kastuessaan ja suoristu kuivuessaan? Silloin jousen suorituskyky pysynee suurin piirtein vakiona olosuhteista riippumatta, mikä lienee tavoite?
Lylyn taika on juuri siinä, että kuivuessaan lyly suoristuu ja pahimmillaan myötäkäyristyy kunnolla. Eirikiltä saamani lahja ugri jota pidän ulkona parvekkeella talvena ja sisä varastossa kesällä on liimattu aika suorana. Kesäisin myötäkäyryyttä on jopa 10 senttiä ja talvisi +2cm reflexsiä.
Mulla on laminaattien välissä kiilaliitos tai v-liitos miksi sitä nyt sanotaan. Liitos on noin 40mm pitkä ja heikko kohta on heti siinä missä liitos loppuu. Tuomisakaralla on siinä vahvikepunoksen jälkeen leveyttä 14mm ja paksuus 10mm molemmissa päissä mutta niin vain toinen kestää ja toinen pettää. Pitää vielä miettiä jospa laminoin heikkoon kohtaan lisää paksuutta ennenkuin teen uusiksi.
Joo, mutta eikös tuon jousen lyly ole silloin liimattu väärinpäin? Jos ja kun lyly on kuivana suora, niin se on silloin hyvä kuivan talvikelin jousi, jos jousi on siis suora. Kesän kosteudessa lyly pitäisi sitten vastakaareutua, että kostean jousen suorituskyky olisi sama kuin kuivan jousen. Siksi en ymmärrä, että miksi lyly liimattaisiin niin, että se myötäkäyristyy kosteassa. Toisinpäin liimaamalla päästäisiin teoriassa (?) parempaan lopputulokseen.
Vaan mitä sanovat lylyjousien tekijät, mikä on koeteltu käytäntö?
Puumorfologian luennolta äkkiseltään muisteltuna lylymännyllä on suurempi soluseinän mikrofibrillikulma, mikä aiheuttaa mm. suurempaa kosteuselämistä kuin tavallisessa puussa. Suhteessa koivuselkään se siis lyhenisi ja pitenisi voimakkaammin eli jousen käyristyminen kosteuden vaihdellessa toiminee suunnilleen samalla tavalla riippumatta siitä, miten päin lyly on liimattu. Yksinään lyly toki kostuessaan taipuu kuten kasvaessaan. En ole siis tehnyt ainakaan vielä ugrijousta, mutta tuommosta mietiskelin, liekkö järkeä?
Muokkaus: Eikun näköjään myötäkäyristyy kesällä… Lylyn mukana taipuu siis selkäki joten on merkitystä kummin päin🤔
Mukailin Jeren kertomaa sarvenliimausoperaatiota ja vedin ensin viisi kerrosta kuumaa ohutta liimaa kumpaankin ja sitten pari kerrosta paksua ja sitten kiinni. Välissä toki odotin, että imeytyy ja pinnat oli hyvin puhdistettuja. Liimana kaupan gelatiinipulveri.
Lopputuloksesta en ole tyytyväinen pintojen yhteensopivuuden kannalta:
Jäi irvistämään paristakin kohtaa. Pitänee kehittää paremmat työtavat pintojen valmisteluun.
Mutta oppiihan tässäkin ja tämähän onkin noin metrin pituisena vähän niinkuin pienoismalli…
Ja tein tosiaan tuommoisen jigin sen takia, että lyly oli luonnostaan epätasaisesti kaareutunut. Tuo kiilajuttu tuntui varsin toimivalta, mutta narun olisi pitänyt olla hieman tiheämmin kiedottu
Laminaatit täytyisi oikoa sopimaan toisiinsa. Itse taivuttelin kuumailmapuhaltimella ja puristimilla. Sitten vaan ilman liimaa kiinni ja katsoo että sopiiko.
Siklin kulmallakin nopeasti näkee onko pinta tasainen. On nimittäin aika hankala saada tasaiseksi. Hammashöylällä vetäisin jos käsipelissä tarvitsisi täysin tasasta. Hampaat syö sieltä mistä sikli ei pysty.
Minähän huijasin ja vedin pöytähiomakoneella, sillä tuli tasasta. Joitain kohtia joutu käsin siklillä ja viilalla korjaamaan.
Yksi kerros ohutta liimaa, sitten paksu liima.
Varsinainen liimauskin on semmosta taidetta ja niksejä täynnä että reeniä tarvitaan… Nyt on luonnonliimoilla itsellä 20-30kpl laminointeja takana niin alkaa olla ensimmäistä kertaa tyytyväinen.
Mutta sen on saanut huomata, että on nämä luonnonliimat vahvoja vaikka sauma ei täysin justiinsa olisikaan!
Juu tuota hammashöylää täytyy kokeilla, kiitos vinkistä. Sikliä käytinkin ja sillä huomasi nopeasti ongelman juuren eli kun ohut sikli taipuu käsissä niin sitten siklin reunalla kun katsoi niin pinta oli keskeltä korkeammalla kuin reunoista. Toinen mitä mietin oli paksumpi sikli vaikkapa vanhasta höylänterästä tehtynä. Itsekin huijasin sen verran, että käytin hiekkapaperia pinnan suoristamiseen pituussuunnassa. Eli liimasauma pitäisi muuten olla hyvin kontaktissa, mutta jostain kohdin reunat irvistää.
Kauankohan arvioitte, että saapi kuivua? Entä milloin puristuksesta pois?
: 
