Sarvijousia 2025

Viimeisiä viedään. Saattaa sittenkin joutua neljännen kerroksen laittamaan. Kyllä pitää olla paksut kerrokset jos 3 kerroksella pääsisi… Noh pääasia että tulee hyvät.

Näitä lättyjä on aika helppo säilöä geeliytettynä. Senkun tuolta laatikosta vetää, lämmittää ja lätkäsee jouseen.

2 tykkäystä

Tällä geeliyttämismetodillahan voi näitä punnita ennen jouseen laittoa. Voi verrata lätyt saman painoisiksi. Ehkä suht tarkkakin?

Tässä jouseen meni aika paksut niput jännettä. Yritän nyt kuitenkin “kolmella” kerroksella laittaa jänteet. Heittomerkeissä siksi että laitoin kaksi kerrosta kerralla tässä. Kasan eye oli paksuntunut hyvin, mutta kahvaan päin 5cm oli ohut kohta ja samoin kasan eyesta kärkeen päin 5cm. Laitoin molemmille puolille ekstrajännettä ja sitten yhden pitkän päälle.
Antaa hieman noille alimmille aikaa geeliytyä, niin kyllä ne siellä paikalla pysyy kun laittaa toisen päälle.

Alkaa ympyrät sulkeutua.


5 tykkäystä

Celikit paikalleen. Kohta voisi hätänen jo virittää ensimmäisen jousen. :thinking:

6 tykkäystä

Valmisteluun kuuluu pientä jänneselän viimeistelyä. No siinä tuli esille että täällä onkin delaminoituminen yhdessä jäykemmässä jousessa. Laitoin märkää paperia päälle yön yli, sekä elmukelmun. Sillä sai jänteen pehmeäksi ja muotoiltavaksi, mutta silti en saanut ilmataskua liimattua takasin kiinni.
Puukolla tämä on tehtävä ja kuumaa liimaa ujutettava väliin. Ehkäpä ilmatasku oli sen verran syvällä. Laitan liimaa, sekä pyörän sisäkumipuristuksen tuohon nyt. Toivotaan parasta…

2 tykkäystä

Tässä voisi olla eka jousi viritettäväksi. Lapapaksuus ohuimmillaan 12,4mm joten joku 100-120# siellä on. Nokkiluut on myös nyt paikallaan. Jos toimii hyvin, voisi jo ensi viikon viikonloppuna kronottaa. Ehkä ei kuitenkaan.
Nyt massa 344g.

Tällä sokerivaahteralla nämä jouset tuntuu poikkeuksellisen jäykiltä… Pitää raspailla sarvea vatsasta ihan reilusti monista jousista, mutta tästä ei sentään.


2 tykkäystä

hei, kuinka kauan jänteet kuivuvat ennen keulan avaamista?

Hi Kuba! I let sinew dry minimum 3-5 months. But better would be 12 months+.

We have so dry winters in Finland that it must be a lot faster to season bows than in Turkey for example.

1 tykkäys

Sitten lähtikin uuden sarjan avaaminen. 9# jousi:



8# jousi:


Hieman on erilaista muotoa jousissa, joten tulee mukavasti kokeiltua erilaista. Ja nythän on kattavat mitat tallella niin helppo kopioida jousia jatkossa kun löytyy paras!
Ei ole mitkään pisimmät kypsytykset nyt, mutta pakko saada uusia jousia tekeille, koska uskon että näistä löytyy se nopein jousi jokatapauksessa.
Edellisessä sarjassa vähän vielä jännitin avaamista, jolloin lämmitin lapoja ennen tepelikkiä ja uskon että tämä laittoi settiä lapoihin. Nyt availin jousia ihan kokonaan ilman lämpöä ja tuntuvat pitävän mojovasti refleksiä! Suorituskykyä pitäisi olla siis enemmän. Pitääkin nyt yrittää minimoida settiä ja kovasti. Ehkä teen pakotettua kuivattamistakin näille ennen istanbulia.

5 tykkäystä

Uutta jousta vireelle. Tämä on #7 sarjassaan. 112cm ja 415g(!). Isojen poikien jousi!!
Olipa mukava vetästä tämä vireeseen kun oli jäykkä, muhkea kahva, lyhyet kasanit ja pari senttiä pidempi jousi. Refleksikin palautuu niin hyvin että eikös tämän pitäisi olla todella suorituskykyinen silloin? Kyllä tässä runkomuotoilusta oppii nyt kaikenlaista… Hyvä kun on erilaista jousta tehty.

Vetäjä vielä vähän aristelee, vai eikö jaksakaan viimeistä tuumaa vetää?
Punnituskuvassa 5-10mm vajaa joten paunoja semmonen 130# @ 26" vatsasta mitattuna.

30 sekuntin päästä vireeltä oton jälkeen


3 minuutin päästä vireeltä oton jälkeen

7 tykkäystä

Seuraavana päivän refleksi jo lähes täysin palautunut. Aika kova juttu ottaen huomioon että jousessa on enemmän paunoja kun senttejä…

5 tykkäystä

Sitten tämä aikaisemminkin vireellä käytetty 9# jousi.
Eli 108cm ja 335g. Oli vireessä pari päivää asettumassa, kun on niin epästabiili pitkien kasanien ansiosta.
Paunat maltilliset 109#. Vielä pitäisi vähän tilleriä hieroa ettei toinen lapa taipuisi niin paljon kahvan juuresta. Vireeltä pois oton jälkeen näkee että silti kyseessä on terve jousi - taipuma on tasainen ja palautuu kyllä ajan kanssa!



3 tykkäystä

Hieno jousi mutta nyt pitää sanoa, että ensimmäisen kuvan perusteella oikea lapa taipuu kyllä aika rumasti. Melkein kuin sarana. Alemmissa kuvissa ilmeisesti vasen lapa? Toisaalta, jos jousi pysyy ehjänä, niin on siinä sarvella ja varsinkin jänteillä aikamoiset ominaisuudet, että yli satapaunaisena kestää tuollaisen taipuman.

Joo näin se on. Tämä jousi näyttää hyvin miten huono idea pitkät kasanit on. Taipuvat alueet on pieniä ja tillerivirheet näkyy nopeasti! Oon tuota yrittänyt saada paremmin balanssiin, mutta ei tunnu taipuma muuttuvan. Pitää ehkä hyväksyä että tilleröidä pitää rajummin ja paunat putoaa 10#.

Viimenen jousi vireelle. Numeroltaan #6. 110cm nokista nokkiin. 32mm leveä nyt jänteiden jälkeen. Kärjet aika kaposet ja kasanit taipuu reilusti.
Tästäkin tulee aikamoinen tykki. 24" vedolla vatsasta (25,5" selästä) irtoaa 125#. Eli vähän on varaa sipistellä tilleriä ja saada paunat 130# pintaan.
Jousella massaa 400g tässä vaiheessa, eli vähän vähemmän kun #7 jousella. Se onkin 2cm pidempi!

Näyttää siltä että 130# voisi olla tavoite mitä ampua Istanbulissa.

9 tykkäystä

629 paunaa jousia tässä kasassa! Paunat on korkeahkot, mutta vähän jään odottelemaan miten ne käytössä laskevat… Onhan tuossa pari kevyempää joilla ampuu reteesti täydellä vedolla mikä päivä vaan.

#4 eli 108cm jousi, todella refleksinen. Tilleri meni vähän vinksin vonksin mutta nyt suunnilleen asettunut. 124# @26 vatsasta (27,5" selästä)



#5 eli 102cm jousi, todella stäckkäävä veto! 132# @25,5" vatsasta (27" selästä)
Vikat tuumat lisää paunoja varmaan 10-15#??


#6 eli 110cm jousi, tässä jäykin veto koko porukasta. Tillerikuvassa vedän jännettä vähän vinosti, mutta jäykkyytensä ansiosta tämmöinen jousi on todella stabiili. Todella mukavia jousia tilleröidä nämä kun paunat on korkeella. Ei venkoile mihinkään!
136# @26" vatsasta


#9 eli 107cm jousi. Tämä jousi oli se kyseenalaisella tillerillä oleva, mutta nyt on aika paljon parempi. Pitkät kasanit silti ja rasitukset tulee kapealle alalle.
105# @26" vatsasta.

6 tykkäystä

Hurjilta näyttävät. Eikös joukossa ollut jossain vaiheessä yksi rapu myös vai muistelenko täysin väärin?

Ja aina pikkasen hirvittää kun uusilla sarvijousilla lähtee pellolle ampumaan…

Ei oo rapujousta tässä joukossa. Manchu ja tatar oli vähän tossa odottamassa, mutta katsotaas syksymmällä.

1 tykkäys