Nelisen metriä korkeat puutikkaat olen kyhännyt. Olkapäällä kulkevat mihin vain. Usein tulee kyllä kiivettyä ihan vaan puuhun ja istuksittua oksalla. Sopivimmissa kohdissa vaan harvoin on juuri sopivaa puuta sopivassa paikassa… Korkeammalta on huono löytää hyvää osumakohtaa ja matalammalle osaa monet elukat katsoa. Tuo neljä metriä on aika hyvä korkeus, edes peura ei osaa etsiä vihulaista siltä korkeudelta. Pienten peltojen välisellä metsäisellä kannaksella oli passi.
Ei täällä oikein voi edes peltoriistasta puhua, kun pellot on pieniä ja keskellä metsiä. Asutus on erittäin harvaa eikä mitään taajamapupuja pääse edes syntymään. Tässä kohden meidän talo on lähin asuttu paikka ja sinne on matkaa puoltoista kilometriä.
Minulle on ihan se ja sama jos jonkun mielestä on halveksittavaa ampua puusta.
Maasta olen ampunut ihan riittävästi, jotta voin sanoa, että modernisuuden suhteen on ihan sama, ammutko maanpinnalta, puusta, kiven päältä tai vaikka vedessä seisten. Tyhmää se sijaan on pälllistellä maantasallla, jos riistan silmistä on mahdollista päästä paremmin näkymättömiin.
Mutta kokeile ihmeessä, ettei tavitse oletellla asioita.
Etsi hyvä riistapolku, keksi jotain, joka paikalle houkuttelee elukkaa ja saa eläimen myös hetkeksi pysähtymään. Kiipeä puuhun ja odota.
Puupassi on erittäin mielenkiintoinen tapa metsästää.
Korkeemmalta kyttäilyssä etuna on tosiaan myös tuo hajujen hälveneminen, jolloin riistan on todella vaikea paikantaa missä se jahtimies lymyilee.
Rusakoiden suhteen liikkeet täytyy saada vaikuttamaan oksien liikehdinnältä tai muulta luonnolliselta liikkeeltä. Rusakko havaitsee liikkeen ylhäältä, vaikka katselisi maahan päin. Puppelien suuri vaara, pöllöt ja haukat, vaanii yläilmoista ja rusakon silmät onkin muovautuneet havaitsemaan liikkeen miltei joka suunnaasta samaan aikaan. Tarkastihan se ei näe, mutta luonnottomat sivuttais-liikkeet erottaa uskomattoman hyvin.
Juha, paitsi että nyt on todella vähäluminen talvi näillä leveyksillä, niin myös pirun lämmintä taas tulollaan, niin supikoirat alkaa olemaan aktiivisia ja alkavat uskaltautumaan suht pitkällekin luolistaan. Että kasaa ne tikaat vaan, jahtikausi on läpi vuoden. =D
Kyllähän puupassista ammutut saaliit täytyy laittaa omaan karsinaansa, juuri siksi että sillä on 1960-luvun jälkeiseen tyyliin noustu epäreilusti riistan normaalin aistihavaintoalueen ulkopuolelle. Toisin kuin muinaiset ammattimetsästäjät, jotka ruokkivat perheensä jousi kädessä. Mopolla on helppo ajaa 42 km, kuten Simo tähän toteaisi. Miljoonat amerikkalaisetkin kykenevät jousikaatoihin, siksi, että puupassi on keksitty.
Mites puun takaa, piilossa riistalta, ammutut? Meneekö moderniksi keekoiluksi ku jenkkilöissäkin ampuvat nykyaikaisista blindeistä? Entä jos on toinen jalka puun oksalla ja toinen ison kiven päällä?
Jos joku nyt alkaa inttämään että puun oksalta ammuttu riista on lokeroitava johonkin eri lokeroonsa kuin maan pinnalta ammuttu riista, niin onnea vaan ja osanotto samaan hyömyyn.
Ja mitä ylipäänsä kattaa tämä muu kuin puupassista ampuminen? Olen lukuisia kertoja ampunut riista maan pinnalla seisten siten, että riista on ollut silti minua reilusti alempana. Kivien päältä, kallion reunamalta, harjanteelta kapeaan solaan jossa riistan polku… jne.
Vai onko tosiaan niin, että kaikki muu on “modernia hommaa” paitsi tasamaalla, avoimella ja suojattomalla paikalla, samassa tasossa olevan riistan nuolittaminen?
Suosittelen kiipeämään sinne puuhun ja koittamaan.
Kuten edellä totesin, maapasseja käytettiin ympäri maailmaa kauan ennen nykyaikaa. Peurapassia, sorsapassia, hirvipassia, karhupassia jne. Käytettiin luonnonmuotoja hyväkseen, kasattiinpa joskus kivistä, puista tai oksista erillistä näkösuojaakin. Kaikki tämä on varhaiskantaista toimintaa.
Aijjaijaijai…! Nyt on pygmi jahtuuhommissa ihan virheellisesti, ei varmaan ole lukenut netistä, että ei kunnon primit puuhun kiipeile jousinensa.
Hieno kuva ja paljon parempi vetäisy kuin “tyhmä juttu”-ättäröinti. Otos näyttää uudelta ja siinä on monia eroja pygmien meininkiin. Jousi ja nuoli ovat bantu-tyyppisiä, eivät pygmivarustusta, sama pätee metsästysvaatteisiin. Onkohan kuvan metsästäjä katsellut kännykästä amerikkalaisia jousimetsästysklippejä tubesta ennen puulavan tusaamista? Kuva on sinänsä oudon shopatun näköinen taideteos, kuin kuva takakenossa istuvasta metsästäjästä olisi retusoitu metsäotoksen päälle.
Kuvahakujen kanssa pääsee vaikka minkälaisiin tuloksiin. Niillä löytyy esimerkiksi vedda-ampujia, joiden välineillä ei saisi edes sisiliskoa otettua, ja kenialaisjousia, joiden voimanlähteenä on kierrejouset.
Pygmit ovat olleet mielessä 80-luvulta saakka yhtenä harvoista nykypäivään asti kestäneistä jousenkäyttäjistä. Suomenkin TV:stä on tullut useaan otteeseen liikkuvaa kuvaa pygmien metsästyksestä: edetään käsi- tai varsijousi valmiina äänettömästi sademetsän pohjalla, aistit skannaa puita ja tannerta eläimen löytääkseen. Se on toki vain yksi tapa hankkia leipä sademetsässä.
Tutkimusmatkailija Lewis Cotlow vietti runsaasti aikaa Iturin pygmien parissa yhtenä ensimmäisistä länkkäreistä 1930-, 40- ja 50-luvuilla. Cotlow’n mukaan pygmit metsästivät yksin tai pienissä ryhmissä, liikkuen hämmästyttävän nopeasti ja huomaamattomasti sademetsässä ja jäljittäen riistaa. Isoin riistaeläin, metsänorsu, pyydettiin paikallistamalla lauma, naakimalla lähes yliluonnollisesti reunimmaisen eläimen tykö, ja iskemällä keihäillä norsunpolkaisuja väistellen. Lähinnä pienten antilooppien ajopyyntiä verkoilla ja kaiken riistan ansastusta harjoitettiin myös. Puuhun kiivettiin, jos leopardi hyökkäsi metsästäjien kimppuun, nuolestettu apina jäi oksanhankaan kiinni ja piti käydä hakemassa tai mehiläispesä löytyi, ei ampumaan nuolia.
Antropologi Colin Turnbull eli 1950-luvulla Iturin mbuti-pygmien parissa useaan otteeseen. Metsässä liikuttaessa keulilla kulkevat metsästäjät pysäyttivät seurueen aika ajoin, hiipivät sitten huolella jonkun puun luo ja ampuivat nuolia latvukseen, linnun tai apinan perään. Jäljitetty antilooppi ajettiin joenmutkaan, johon piiloutuneena se voitiin ottaa eräksi ryhmätyönä. Ajopyyntiä varten valmistettiin liaanikuidusta 90-metrisiä, 120 senttiä korkeita verkkoja, jotka viritettiin ajoketjuja vastaan. Verkkoihin juosseet antiloopit surmattiin keihäillä. Verkkojen läpi tai välitse sujahtaneita eläimiä ammuttiin nuolilla. Norsun kaato merkitsi välitöntä leirin siirtoa ruhon luo ja viikon pituisia juhlia.
En nyt ihan pysy kärryillä, että mitä tuo luentosi pygmien metsästystavoista tähän puupassiin liittyy.
Mutta koitetaas vielä, josko puupassi-estosi saadaan laantumaan;
Itse metsästän erittäin harvoin puupassista. Sillointällöin kiikutan puiset tikakset puun nojalle, mutta jos esim. rusakkopolun vierellä sattuu kasvamaan puu, jossa niin passissa kykkimiseen sopivat oksat, että ne suorastaan huutavat sinne väijyskelemään, niin metsästäjänkokemuksellani tiedän sinne kapuamisen olevan saaliin saannin kannalta ihan helvetin fiksua.
En kykene uskomaan, että ihminen olisi ikinä ollut niin jumalattoman tyhmä, että olisi moisen, tyrkyllä olevan mahdollisuuden jättänyt käyttämättä.
Minulla syy siihen, että mieluummin kökin tasamaalla, johtuu siitä, että pääsen haravoimaan laajempia alueita. Silloin metsästys ei välttämättä kohdistu vain ja ainoastaan siihen kytiksellä odotettuun riistaan, vaan voin lähteä eteen sattuneiden tuoreiden jälkien perään tai alkaa vaania vaikka oravaa, jonka rapistelu kuuluu jonkin matkan päästä.
Kytiksellä ollessa, etenkin puupassissa, yleensä on kokolailla kapea ampumasektori, johon on mahdollista ampua. Siinä voi mennä monen monituista elukkaa ohi, vain muutaman kymmenen senttiä “väärästä kohtaa”, eikä ampumaan pääse.
Takuuvarmaa on, että muinainen jousimies on puuhun kavunnut jousensa kanssa, kun otollinen paikka ja hetki on, sanoi kuka mitä tahansa. Ja mitään modernia ei puuhun kapuamisesta saa kyllä millään ilveellä.
Nuo “Jäljitetty antilooppi ajettiin joenmutkaan, johon piiloutuneena se voitiin ottaa eräksi ryhmätyönä” -jutut on pelkkiä esimerkkejä eikä mitään lainalaisuuksia. Ei varmasti ajettu joka-ainoata saaliiksi saatua antilooppi ensin joenmutkaan.
Samaa tuubaa kuulee nykyäänkin suollettavan esim. hirvenmetsästyksestä, kun asiasta puhtaan nollakokemuksen omaavat kertovat miten hirviä metsästetään.
Et sinä voi sitä tietää. Me nyky-länkkärit ajatellaan kuten ajatellaan metsälläkin, koska me ollaan nyky-länkkäreitä. Kuuluisa maalaisjärkikin on joukko pelkkiä kulttuurisidonnaisia yleistyksiä. Pointti on, että on olemassa satoja kuvauksia varhaiskantaisesta jousella metsästämisestä ympäri maailmaa. Näissä ei juuri koskaan kuvata puusta käsin ampumista, vaikka muita tapoja päästä ampumatilanteeseen kuvaillaan seikkaperäisesti. Jos metsästäjät olisivat nousseet puihin vartomaan, olisi se ollut ilman muuta raportoimisen arvoinen havainto. Nykymaailmassa yli 90 % jousiriistasta ammutaan puupassista käsin. Kontrasti nykyajan ja menneisyyden välillä on kova. On hienoa, että sinä saat riistaa ilmankin, niin me muutkin.
On toki käytännössä varmaa, että jousimetsästäjiä on muinaisuudessakin noussut puuhun, miljardien jousimetsästystilanteiden lomassa. Tällä tietoa näyttää siltä, että kyse on ollut täysin marginaalisista yksittäis-insidenteistä, joiden perusteella puuhun nousemista ei pidä korostaa tai promota, saati eräperinnettä ajavien tahojen.
Luennoimisesi kytiksellä olon haasteista ja rinnastuksesi nollakokemuksen omaaviin hirvestäjiin kertoo paljon. Kytiksellä on tullut oltua monen monituista kertaa 24 vuoden jousimetsästyksen aikana, saalistakin on tullut. On mennyt myös selän takaa, ja tullut “ihan väärästä suunnasta”.
“Tällä tietoa näyttää siltä, että kyse on ollut täysin marginaalisista yksittäis-insidenteistä, joiden perusteella puuhun nousemista ei pidä korostaa tai promota, saati eräperinnettä ajavien tahojen.”
Mitä helvettiä kumpulainen? Kuka on korostanut? Promonnut?
Katsotaanpa tätäKIN keskustelua;
Ammuin rusakon puupassista. Kumpulainen kaivaa jutusta tapansa mukaan jotain kritisoitavaa vaikka väkisin:
“Puupassista ampuminen maistuu minun suussani niin modernilta hommalta, ettei tosikaan. Jousimiehet kiipesivät puuhun 1960-luvulla.”
“Kyllähän puupassista ammutut saaliit täytyy laittaa omaan karsinaansa, juuri siksi että sillä on 1960-luvun jälkeiseen tyyliin noustu epäreilusti riistan normaalin aistihavaintoalueen ulkopuolelle”
Minähän jossain vaiheessa tätä naurettavaa “keskustelua” totesinkin jo, että henk.koht, metsästän paljon enemmän maantasalla ja puupassi on käytössä harvoin. Perustelen asiaa uskoakseni samoilla asioilla, joilla muinaiset jousimiehetkin puusta ampumisen vähyyttä perustelisivat:
“Minulla syy siihen, että mieluummin kökin tasamaalla, johtuu siitä, että pääsen haravoimaan laajempia alueita. Silloin metsästys ei välttämättä kohdistu vain ja ainoastaan siihen kytiksellä odotettuun riistaan, vaan voin lähteä eteen sattuneiden tuoreiden jälkien perään tai alkaa vaania vaikka oravaa, jonka rapistelu kuuluu jonkin matkan päästä.
Kytiksellä ollessa, etenkin puupassissa, yleensä on kokolailla kapea ampumasektori, johon on mahdollista ampua. Siinä voi mennä monen monituista elukkaa ohi, vain muutaman kymmenen senttiä “väärästä kohtaa”, eikä ampumaan pääse.”
Ihanaa yhteisöllisyyttä ja harmoniaa on hetkellisesti kuitenkin ilmassa kun kumpulainenkin julistaa:
“On toki käytännössä varmaa, että jousimetsästäjiä on muinaisuudessakin noussut puuhun, miljardien jousimetsästystilanteiden lomassa. Tällä tietoa näyttää siltä, että kyse on ollut täysin marginaalisista yksittäis-insidenteistä…“
Hyvä. Juuri näin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, tuossa on se asia, johon kantani puupassin ikiaikaisuudesta perustan.
MUTTA kuin pelästyen tuon tosiasian olevan todellakin juuri se täsmälleen sama perustelu, jolla paha ja ilkeä Seikku perustelee puussa passittamisen kuuluvan osana jousimetsästyksen ikiaikaista historiaa, antaakin Kumpulainen näillä samoilla perusteluilla aiheelle täyden tyrmäyksen, tahtoen vetää pimennysverhot koko puupassin ympärille, jatkaen edellistä lausettaan:
”…joiden perusteella puuhun nousemista ei pidä korostaa tai promota, saati eräperinnettä ajavien tahojen.”
Itsehän en ole puupassia korostanut mitenkään, yleisesti käytettynä, perinteisenä metsästysmuotona. En ole promonnut, enkä muutenkaan toitottanut puupassin olevan muinaishistoriallisesti mitenkään erityisen merkittävä jousimetsästys-muoto.
Ilmeisesti Kumpulaisen mielestä, mitään, vain vähäisissä määrin nykytieteen tuntemia muinaisaikojen tapoja tai toimia jotka ovat olleet vain marginaalisia muinaisaikoijen kulttuureissa, ei pidä milloinkaan tuoda esille missään tai ainakin ne on lokeroitava totaalisesti erilleen niistä yleisinä pidetyistä tavoista ja toimista, joita modernit tieteilijät ovat ylös kirjanneet.
Mutta miksei voisi vaikka promotakin tai korostaa puupassia? Tarkoittaen siis, että tuo esille vaikkapa nyt sitten tuollaisen puupassituksenkin mahdollisuuden? Ihan samoin sieltä muinaisuuden hämäristä me vain tosiaan plokkailemme niitä kutakin kiinnostavia aiheita. Oli ne sitten massojen harrastamia tai yksittäisiä marginaalitapauksia.
Helevetin harva ottaa muinaisharrastukseensa mukaan esimerkiksi tuskan ja kärsimyksen, sairaudet, paskaisuuden, nälkäkuoleman tai sukurutsailun, vaan plokkaa ne pois ja ottaa tilalle vaikkapa jotain marginaalisia kivajuttuja.
Tiukkaa vääntöä. Ei juuri viitti väliin sohasta ettei pilaisi dialogia. Tuikkaan kuitenkin jotain.
Luulen että puupassi on yleistynyt riistan määrän vähenemisen myötä ja tietty homosapiensin räjähdettyä miljooniin. Eli asetelma menneisyydestä on kipannut päälaelleen. Nyt elukat ovat vähemmistö, joten täytyy ottaa enemmin varman päälle onnistuakseen jousimetsällä. Siitä salettiin sen suosio.
Varmasti ihminen on haissut aina ihmiseltä ja monelle riistalle ollut hälyytyshaju heti. Nykyään uskon ihmisen kuitenkin erottuvan “tuoksuillaan” (shamppoot, rasvat, deodorantit, pyykinpesuaineet, partavedet jne…) vielä kirkkaammin ympäristön hajukuvasta. Tällöin puupassi auttaa ja ymmärrettävästi on suosittu jousimetsästysmuoto.
Ranskankielisessä teoksessa Le Livre du roi Modus et de la royne Racio (noin vuodelta 1354–1376) mainitaan, että villisikaa metsästettäessä metsästäjän pitäisi kiivetä puuhun ja odottaa saaliin tulemista juomapaikalle. Maininta liittyy siis jousimetsästykseen.
Kuva samaisesta teoksesta:
Tuomo: Noita puussa killuvia ukkoja on muistaakseni lisääkin . Ainakin varsijousesta on muutama jossa ukko ampuu latvuksista.
Voidaanko hyvillä mielin siis todeta, että varhaiskantaisessa eurooppalaisessa jousimetsästyksessä puupassi on ollut poikkeustapauksia useammin käytössä?
Hyvä ja helppo löytö, tuo Roi Modus. Siinäpä meillä kuvaus puuhun nousemisesta jousen kanssa. 1300-luvun Keski- ja Länsi-Euroopassa metsästys oli aatelisten vapaa-ajanharrastusta, jonka varhaiskantaisuuden kanssa on vähän niin ja näin. Pyynti ei ollut enää ensisijaisesti ravinnonhankintaa, ja ylimykset varmistelivat monin tavoin jahdin tuloksellisuutta ja riskittömyyttä. Vertaa jousen sotilaskäyttöön samaan aikaan, jossa ei ollut mitään harrastuksen makua mukana.
Merkillepantavaa on, että Roi Moduksen puukuvauksessa on kyse ahdistettuna ja etenkin haavoitettuna hengenvaarallisen villisian pyynnistä. Toistaiseksi ainoa aboriginaalinen kuvaus puuhun nousemisesta jousen kanssa mitä olen tavannut on Kalifornian yokutsien keskuudesta. Yokutsit metsästivät karhuja toisinaan syksyisin tammenterhomailla kuunvalossa puusta käsin. Jälleen kerran kyse on vaarallisen eläimen pyynnistä. Silti Kaliforniassakin karhut ammuttiin tavallisesti maasta käsin.
Nykymaailmassa peura on ylivoimaisesti yleisin puusta ammuttava riistaeläin. Peura oli myös Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöjen ylivoimaisesti yleisin riistaeläin, mutta sitä ei nähtävästi koskaan pyydetty puusta käsin, sillä peura ei ole vaarallinen eläin, ei liioin pupu tai supi.
Elikkä, puupassimetsästys on varhaskantaista JOS metsästät villisikaa tai karhua. 
Tuukka - lukaisepa Iturin alueen jousimetsästykseen liittyvät tutkimukset uudelleen. Vaikka jotain ei jossain tutkimuksessa mainita, se ei tarkoita etteikö sitä olisi tapahtunut. Harako (1976) kertoo seikkaperäisesti mbuti-jousimetsästäjien käyttämästä ebaka-metsätystavasta, jossa puuhun tehtiin pieni taso, jonka päällä jousiampuja pystyi olemaan väijyssä. Paikka valittiin saaliin polun varrelta tai muuten sopivasta paikasta. Sen jälkeen vain odotettiin saalista. Myös Turnbull (1965) mainitsee kyseisen metsästystavan.
Puupassimetsästystä voitaneen siis pitää varhaiskantaisena jousimetsästysmuotona. Harvinaista se on toki ollut, koska useimmat muut metsästystavat ovat olleet tuottoisampia. Turnbull toteaa mbuti-jousimetsästäjistä, että vanhat miehet eivät enää pysy saaliin perässä, joten väijymetsästys (puupassista) on silloin luontevampaa.
1930- ja 1960 - 70-lukujen välillä on enemmän kuin kokonainen sukupolvi väliä, jonka aikana myös Iturin mbutit tulivat lähemmäs nykyaikaa valtaisassa määrin. On mahdollista, että puihin kiipeäminen jousen kanssa on otettu käyttöön vasta nykyaikana.
Ehkä Harakon ja Turnbullin havainnot kertovat muinaisesta puupassiperinteestä nykyisen Kongon alueella. Kuten edellä olen jo todennut, ei kyse ole siitä, onko joku varhaiskantainen metsästäjä tai jopa metsästäjäryhmä ampunut riistaa puupassista maailmanhistorian saatossa. Eivät yksittäiset havainnot mullista kokonaiskuvaa puupassin tavattomasta harvinaisuudesta. Karhua ja karjua siellä täällä, vanhat miehet, jotka eivät jaksa enää ryynätä jne.
Kyse on edustavuudesta. Puupassista ampuminen ei edusta varhaiskantaista jousipyyntiä kuin fringen omaisesti. Yksi syy siihen, että käytän pienistä puista tehtyjä yksipuisia, läpitaipuvia, suoria jousia metsästykseen on se, että kyseiset jouset edustavat varhaiskantaista jousiammuntaa, ollen kirkkaasti sen ytimessä. En halua käyttää jotain paahdettuja jännerekurveja, joilla pääsee rinkiin just ja just.
James Dickey kirjoitti 1970-luvun alussa, miten puupassien tultua käyttöön nekin miehet, jotka eivät koskaan kohdanneet riistaa maastossa kulkiessaan alkoivat saada peuran vuodessa jousella. Helpoimman mukaanko tässä halutaan mennä, epäedustavasti feikaten?
Nimenomaan! Sitähän tässä haetaan, edustavuutta, pieniäkin viitteitä siitä, että puupassimetsästys on yksi, muiden lisäksi, varhaiskantainen metsästystapa. Minusta siitä ei ole epäilystäkään. Yksin metsästys, ryhmässä metsästys, tietyn taktiikan käyttö, väijymetsästys, puupassimetsästys ja niin edelleen, ne kaikki edustavat varhaiskantaista metsästystä.
Se, että puupassia on käytetty hyvin vähän, ei ole sinänsä merkittävää. Se on kiva tieto mutta eihän olennaista ole nykyisin toimia kuten enemmistö aikoinaan toimi. Se on vain sinun tapa toimia, täysin hyväksyttävä ja ymmärrettävä mutta ei sen pidä sitoa tai ohjata muita. Muilla on omat motiivinsa tehdä ja toimia.
Aikoinaan puupassimetsästys ei ehkä ollut kovin tuloksellista verrattuna muihin metsästystapoihin, siksi sitä ei ehkä käytetty. Metsästäjät olivat alansa ammattilaisia ja saalista tuli muilla tavoin luotettavammin. Nykyaikana puupassi kaiketi toimii paremmin, kun riittää, että odottaa saaliin tulevan luokse, eikä tarvitse mennä itse saaliin luokse, jos sinne edes koskaan pääsisi. Elanto ei ole saaliista kiinni, joten ei ole myöskään stressiä siitä, sattuuko saalis kulkemaan ohi.
Annettakoon arvo kaikelle primitiivijousimetsästyksestä, tapahtuipa se sitten maasta, veneestä tai puun oksalta. Kaikki ne ovat yhtä varhaiskantaisia. Harvassa ovat primitiivivälineillä riistaeläimen kaataneet.
Tämä heitto menee samaan kategoriaan kuin auton, sähkötyökalujen, keinovalon käyttö - toisin sanoen, aivan turhaa.