Muutama ehtoo olikin turhan rapsakka ja kuun kirkastama, eikä puput uskaltaneet liikuskella. Nyt pakkanen laski -10:een ja komia kehrä kuun ympärillä. Se on vanha merkki metsästäjälle siitä, että pitkäkorva ei säiky.
Kaksi rusakkoa tuli puupassin eteen ja pari kertaa paikalta singahdettuaan vihdoin rauhottuivat. Ammuin toista ja näytti että hyvin osui.
Odottelin vartin verran ja lähdin jäljestämään. Verta ei ollut hangella lainkaan mutta nuoli oli tehnyt hankeen, rusakosta läpi mentyään, punaisen merkkiviivan. Seurailin tuoreinta jälkeä ja 15metrin päästä, pienen pellonreunus-ojan suojista löytyi hengetön rusakko.
Suolistin ja nyljin ja jäin vielä toviksi kyttäilemään, kun ei kovin kylmäkään ole, jos olis lisää tarjontaa.
Lisää rusakoita ei näkynyt, mutta aika messevää oli seurailla kun kuusi valkohäntäpeuraa tuli samaan aikaan aterioimaan mutamien metrien päähän. Nostoharjoituksia sai tehdä useamman kerran.
Peurojen lähdettyä , odottelin vielä jonkin aikaa ennenkuin kiipesin alas, jotteivät peurat ala säikkymään paikkaa.
Tammesta veistetty, hirven jalkajänteillä selystetty 60 paunainen jännejousi ja mäntyrunkoinen leikkuri osoittivat taas kyvykkyytensä.