Isompi päivitys:
Nykyhetkessä olen siinä vaiheessa, että suksista toinen on hyvin pitkälti hahmollaan eli liukupinta on höylätty valmiiksi, kyljet valmiit, päälipinta veistetty kirveellä hahmolleen. Toisen suksen kylkien veisto on meneillään.
Mitä on tapahtunut sekä fyysisesti, että korvien välissä suksihommaan liittyen:
En saanut viimetalveksi sopivaa puuta kaadettua eikä ennen juhannusta kaatamistani koivuista ja männyistä ollut suksiksi. Toivohan siinä meinasi mennä kun yritin löytää aikaisemmissa viesteissä kuvailtua puuta siinä onnistumatta ja koko ajatus halkaisupinnan veistämisestä liukupinnaksi alkoi tuntua kokolailla järjettömältä. Tuntuu järjettömältä muutenkin, että muinaisina aikoina olisivat joutuneet kaatamaan ison puun ihan vain tehdäkseen suksia, joka on uskoakseni ollut välttämätön väline metsästykseen ja ylipäätään liikkumiseen.
Näin sitten yhen vanhan kämpän seinällä Tallipojan suksien tyyliset vanhat sukset ja tutkittuani niitä huomasin, että liukupinta oli puun pintapuolella! Heureka! Liukupinta oli siis veistetty esille “decrownaamalla” puun pinta tasaiseksi liukupinnaksi. Olisihan tämäkin pitänyt itse tajuta, mutta kaikkea ei aina voi eikä kerkeä kyseenalaistaa. Eli tämä tarkoitti, että voin historiallisestikin perustellusti käyttää hiukan pienempiä puita suksien tekemiseen. Myöhemmin Inarin Siida-museossa näin parit autenttiset 1900-luvun alkutienoon sukset joista huomasin saman asian. Ja löysinpä vielä lomareissulla pohjanmaalta itselleni tyyliiltään vastaavat sukset, jotka ovat nekin tehty samoin tavoin. Pitää niitä testailla nyt talvella ja opetella mäystimien käyttöä, kun suksissa sellaiset on.
Sitten varsinaiseen tekemiseen:
Tuossa reilu kuukausi sitten viimein kaadoin sopivalta vaikuttavan nuorehkon männyn tutun vaaran kyljestä. Puu vaikutti oksattomalta ja kierteettömältä, ollen muuten varsin tyypillinen metsämänty. Läpimittaa tukilla oli tyvestä luokkaa 20-22cm. Kantaessani “tukkia” (heittomerkit metsänomistajien varalta) olkapäällä noin kilometrin vaihtelevassa ja paikoin liukkaassa maastossa huomasin, ettei kovin paljoa isomman tukin kanssa moinen olisi onnistunutkaan ja siten puun koko oli sopiva.
Saatuani puun kotiin kuorin sen käyttäen pitkää puukkoa kuorimarautana ja pätkäisin sen kaarisahalla mittaansa.
Sitten hiilitomussa pyöritellyn langan avulla linjasin tukin pintaan tulevien liukupintojen paikat ottaen huomioon puun oksankohdat joita paljastui harmittavan paljon.
Pitäisi tutkia puun pintaa tosi tarkkaan ennen kaatoa, jotta huomaisi kaikki tällaiset kohdat ja silti jäisi joitain huomaamatta. Onneksi tulevien kärkien kohdalla (tukin tyvipää) ei ole kuin pieniä oksankohtia. Noh, näillä mennään.
Kierteisyyttä on myös normaali määrä mikä myös harmittaa, koska vaikkakin saisin kärjet taivutetuiksi ilman ongelmia niin valmis suksi tulee lähes varmasti kiertymään muodottomaksi kuivuttuaan ja kostuttuaan jne. Mutta edelleen näillä mennään.
Sitten veistin kirveellä tukin kyljet linjojen mukaisiksi. Tätä varten oli tarpeen naulata tukkia kiinni parilla laudan pätkällä poikittaissiin maassa makaaviin tukipuihin. Tähän on pakko lisätä, että mikäli joku haluaa opetella perinteistä kirveen käyttöä, niin tällainen projekti on aika näppärä. Tässä tulee puun kaato pelkällä kirveellä, liukupintojen veistäminen on käytännössä piiluttamista, tukin halkaisu kirveen ja kiilojen kanssa, ynnä muu hienompi, jousentekoon verrattavissa oleva kirvesveisto. Myös Kemin mallin Bilnäs, jolla kaikki nämä vaiheet tein, osoitti paikkansa. Ei ihme, että se on aikanaan ollut käytetyin kirvesmalli. Optimaalinen kompromissi.
Höyläsin liukupinnat käsihöylällä tasaiseksi. Tähän hommaan höyläpenkiksi riitti tuoli ja pölkky joiden päälle tukki asetettiin ja puristimeksi riitti takapuoli, jolla istua tukin päälle.
Halkaisin tukin yhden teräskiilan ja puukiilojen ja kirveen avulla. Tässä oli ehdottoman tärkeää (ainakin kierteiseellä puulla) ensin iskeä ympäriinsä kiilan leveys kerrallaan ohjausurat tukin kylkiin ja päihin ja tukin haljetessa on koko ajan tarkkailtava, ettei halkeama karkaa suuntaan tai toiseen ja katkottava kirveellä ja terävällä kiilalla puoliskojen väliin jääviä sidoksia.
Halkaisun jälkeen veistin suksen etuprofiilin ja sivuprofiilin hahmolleen ja höyläsin kyljet suoraksi ja tasalle. Tähän olisi kyllä haikaillut puristimia tai höyläpenkkiä, mutta onnistuihan tuo kuitenkin, kun tuki aihion pään seinää vasten ja puristi sen reisien väliin pystyyn.
Sitten ollaan nykytilanteessa. Tällä hetkellä pohdin, että millaiset siteet teen suksiin? Oli mielessä tehdä kohopälkäinen mäystimellinen side, mutta halkaisun jäljiltä päläksen kohdalla ei ole tarpeeksi tilaa mäystimien reiälle. Pitää varmaan tehdä ylempänä selostettu nelireikä-ratkaisu.
