Kisojen alla oli käynyt selväksi, että useampi ukko oli kovaa vauhtia väsäämässä uutta kalustoa pituusviivalle. Sellaisetkin kaverit, jotka eivät olleet yksipuiseen flaittiin panostaneet vähään aikaan. Oma aikani oli harmittavan kortilla, eikä vuosi sitten suunnitellut parannukset omiin pituusammuntakamoihin ja ennen kaikkea -taitoihin olleet ihan realisoituneet. Kun viilasin uuden pituusjousen nokkeja ja viimeistelin uusien pituusnuolten sulituksia männäyöllä, koin olevani oman ennätyksen perässä, at best. Mitäpä sitä muutakaan.
Tänään lauantai-iltapäivällä Kuralan aurinkoisella takaniityllä vaihtelevan myötätuulen puhaltaessa alettiin sitten laittaa keppiä ilmaan. Mukanani oli nyt jo 12 vuotta vanha yksipuinen 28 mm leveä D-syreeni, jolla olin aiemmat ennätyksenikin ampunut. Uusia nuolia tälle jouselle mukanani oli vain yksi, muut tekeleet eivät läpäisseet mutu-seulaa verstaan puolella. Ei tätäkään nuolta ollut koskaan ammuttu, kuten ei pituusnuolia ennenkään.
Ammuin kolme nuolta vanhalla pituussyreenilläni. Vetosormet tuntuivat takertuvan jänteeseen laukaisuissa, mikä näkyi tietenkin heti nuolten lentoradan vakaudessa. Ammuin sitten toiset kolme nuolta uudella pituussyreenillä, joka oli ensinmainitun mallinen, mutta tehty 20" vedolle. Olin parissa viime pituuskisassa ampunut tasankotyylisellä syreenijousella samalla vedolla yllättävänkin kovia lukemia, ja kiinnosti nähdä, mihin 20" vedolla pystyy.
Uudessa jousessa oli tasankojousta pyöreämpi tilleri ja kapeammat kärjet. Siinä missä vanha 60# pituussyreeni taipui tänään täysiin vetoihin juohevasti, tämä lyhyempi uutuus tuntui pysähtyvän kuin seinään jossain 18" kohdilla. Jousen tilleri oli juontunut alun vipukärkisestä melko läpitaipuvaksi ennen valmistumistaan, fiilispohjalta. Vivuissa on jotain perin juurin väärää.
Lähdettiin nuolia hakemaan ja kävi ilmi, että vanhasta jousesta ampumani uusi purpleheart-nuoli oli pisimmälle lentänyt sekä omistani että kaikista kisanuolista. Vähemmän siistiä oli se, että kolme nuolta kuudesta oli ensimmäisen kierroksen jälkeen kateissa.
Toisella kierroksella sain vanhalla jousella aikaan parempia, puhtaampia laukaisuja. Uusi jousi ei venynyt täyteen lyhyeen vetoonsa vieläkään. Sinänsä oli hienoa, että sen ongelmia aiheuttaneet, pohjasta viisimilliset nokit kestivät flaittirytyytyksen ihan kunnialla.
Taas lähdettiin nuolia hakemaan ja nyt myös mittaamaan. Vähän yllättäen uuden jousen tosi lyhyesti vedetyt lyhytnuolet olivat ihan kelpo lukemilla. Nuolista vanha Lyhyt PH kellotti 245 metriä, mikä oli 26 metriä pidemmälle kuin saman nuolen tasankojousella ammuttu vanha kärkitulos. Vänkyrästä mutta ihmeellisen jäykästä villaheisinvesasta tekemäni uusi superkevyt 170 greinin pituusnuoli törrötti 235 metrissä sekin.
Vanhan pituussyreenin viimevuotiset nuolet olivat lentäneet hellyttävästi lähes samoille metreille kuin vuosi sitten: Alppikuusi paransi sentään viisi metriä, ja Jasmikekin neljä metriä. Uutta purpleheart-nuolta ei näkynyt missään, joten alettiin mitata sen ensimmäisen kierroksen tulosta: 249 metriä, eli niukasti oma ennätys, ja näköjään kisojen toiseksi paras tulos Miken 254-metrisen jälkeen.
Ojanvarresta alkoi kuitenkin kuulua, ja kävi ilmi, että uusi ph-nuoleni oli lentänyt tokalla kierroksella sinne. Nuoli oli myös pirun paljon kauempana kuin ekan kierroksen täppä, peräti 268 metrissä! Ammuin sittenkin kisojen voittoon, ja paransin omaa ennätystäni samalla yli 20 metriä! Toisen kierroksen paremmin sujunut ammunta samoilla välineillä toi parikymmentä metriä lisää kantamaa. Turha väittää, että pituusammunta olisi pelkistä kamoista kiinni.
Uusi paras nuoli on siis purpleheartia, ja lajisekseen raskas ja paksu nuoli: 300 gr. ja 7 mm. Barreloidun ja self-kärkisen nuolen FOC on - 0.8 %. Nuolessa on hanhen siipisulkien kääntöpuolesta tehdyt, tuumaiset sulitukset.
Ensi kerralla toivottavasti enemmän.
