Tuossa voisi olla ideaa, että olisi luonnonkuitujänteellisille oma luokkansa. Näinhän se on käytännössä toki mennytkin siinä, että luonnonkuitujänteellä ammutut laakit on aina pantu merkille. Jo joskus 2005 pituuskisoissa vertailtiin pellavan ja dacronin eroa kantamassa, ja silloin(kin) keinokuitu voitti. Pelkän luonnonkuidun salliminen eristäisi pituusammunnan reaalimaailman puujousiskenestä, kolmen tai ehkä neljän elitistiampujan hiekkalaatikoksi.
Onko naiset samalla viivalla miesampujien kanssa esim.Hikiän kisassa?
Ei tule pellavasta muinaisjännemateriaalia tuolla näytöllä. Ascham toteaa vapaasti ja ulkomuistista kääntäen, että se, pitäisikö jousen jänne tehdä hampusta kuten nykyisin on tapana, vaiko pellavasta vai silkistä, on kysymys jänteentekijöille, joilta jänteemme ostamme. Käy siis ilmi, että 1500-luvun Englannissa jänteet olivat hamppua, ja Ascham heittää pelkkänä mutu-täkynä muut tunnetut kasvikuidut perään.
Oppi-isäsi Elmer käy läpi harrastusjousiammuntakirjallisuuden jousenjänteiden osalta viimeisen 500 vuoden ajalta. Ensimmäinen maininta faktuaalisista pellavajänteistä on Thompsonien kirjassa vuodelta 1875. Elmer toteaa, hampun täysin läpitunkevaan jänne-esiintymiseen nojaten, että kun pellava oli hampun tavoin ikivanha viljelykasvi Euraasiassa, hamppu näyttää todella olleen ratkaisevan paljon parempi ja käytetympi jännemateriaali.
Mielenkiintoinen näkökulma näihin meidän jännekipuiluihimme, kun pellavajänteet joko katkeavat käsiin pituusviivalla tai ampuvat 50 metriä lyhyemmälle kuin syntsajänteet, on Elmerinkin esiintuoma tosiasia: vuosisatojen ajan eurooppalaiset jousiampujat ostivat jänteensä jänteentekijöiltä, eivätkä edes tienneet, miten tai mistä jänteet on tarkalleen ottaen tehty. Kuvio huipentui 1800-luvulle tultaessa, kun koko Euroopan jousiammunta nojasi yhden belgialaisen jänteentekijäsuvun laajalevikkisiin tuotoksiin.
Aiemminhan olen jo todennut, miten arvostamissani ja esikuvallisissani pyyntiyhteisöissäkään jousimiehet ja jousentekijät eivät tehneet jänteitä itse. Se oli oma kuituspesialistien taidonnäyte. Tavallaan ollaan siis poly-alkuisten jänteittemme kanssa lähempänä historiallista tilannetta kuin itse luonnonkuitujousenjänteetkin tehdessämme.
3 tykkäystä
Monimutkainen aihe. Mielenkiintoista olisi hamppumatskua nähdä, mistä saataisiin kunnon pituista kuitua ja kestävää jännettä. Hyvää argumenttia Tuukalta.
Erinomainen kommentti. Pellava on kyllä mielenkiintoinen materiaali ja länsimaisen kirjallisuuden valossa se on eräänlainen kuriositeet. Ascham mainitsee pellavan, samoin Gervase (1634), tosin Aschamia suoraan plagioiden. Moseley (1792) mainitsee vielä lyhyesti pellavan. Ja siinä se sitten onkin, Thompsoneita lukuunottamatta. Jokseenkin kaikissa lähteissä mainitaan hamppu.
Tokihan mielelläni käyttäisin hamppua, jos vain tietäisin, mistä saa kelvollista hamppua, olipa se sitten lankaa, kuitua tai kasvin vartta. Nykyisinhän tilanne on se, että paras mahdollinen kohtuullisen helposti saatavilla oleva luonnonmateriaali jänteeksi on pellava. Se on hyvin lujaa, kulutuksen kestävää ja kevyttä suhteessa lujuuteen.
Eikös itse tekeminen ollut yksi hyvin olennainen pointti koko harrastusta, kuten toisaalla totesit? Sinänsä hassua todeta, että nykyaikainen muovijänne on aivan hyväksyttävä, jopa suotava valinta Tuukan kaltaiselle hardcore-primiampujalle ja -välineiden tekijälle. Eri asiat voi nähdä, perustellustikin, omasta näkökulmasta mutta se ei aina käy yksiin muiden henkilöiden mielipiteiden kanssa.
Primikisojen suhteen jatkan pellava- ja silkkijänteiden käyttöä. Jos onnistun tekemään välineet, joiden suoristuskyky on hurja ja ennätyskelpoinen, niin ehkä sitten voisi sen ennätyksen ampua ff-jänteellä mutta muuten mennään täysin luonnonmateriaalilinjalla.
Muovijänne omin käsin tehdyssä jousessa on vähän niin kuin kivi kengässä, kun on myöhässä treffeiltä täydellisen naisen kanssa. Aina välillä tulee mieleen, että pitäisi pysähtyä, kaivaa kenkä jalasta ja poistaa kivi, mutta toisaalta on paljon tärkeämpääkin tekemistä ja eteenpäin pääsee näinkin.
Puujousella metsästäminen on parasta mitä tiedän. Se vie tavattoman paljon aikaa, jota ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi. Minulle on tuiki tärkeää, että metsästysaseeni on itse tehty ja tyypiltään muinainen. Kun jouset ja nuolet työstettyä tullaan jänneasian äärelle, on vaakakupissa se, käytänkö x tuntia jahtikaudesta nopeasti kuluvien ja helposti pettävien pellavajänteiden punontaan ja sisäänajoon, vai nekin tunnit itse metsästykseen. Valinta ei ole lopulta vaikea.
Muinaisjousikisoihin ja muinaisleireillä laitan jousiini pellavajänteet, koska siellä prioriteetit ovat toiset. Samalla tiedostan, että pellavajänne on itsessään vähän pöljä ja epäaito anakronismi.
Minusta on mielenkiintoista ja vähän omituistakin, että lasikuitutyyppisiä puujousia tekevä ihminen tekee pieteetillä ja innolla pellava- ja silkkijänteitä jousiinsa. Jousethan ovat jo leimallisesti nykyaikaisia, synteettisen ajan tuotoksia - mitä luonnonkuitujänne muuttaa niissä? Kun näin kisakuvia Vanhalinnan kisoista, voin lievästi pahoin nähdessäni joissain kuvissa jotain bambuselkäisiä jousia, jotka olivat muotokieleltään ja viiluiselta detaljoinniltaan aivan kuin lasikuitujousia, meidän primitiivijousikisoissamme! Se on pahempi rikos kuin dacronjänne ikinä.
Kysymys Tuomolle: vieläkö lakkaat jousesi ultramodernilla venelakalla, joka torppaa kosteuden paremmin kuin mikään jousiammunnan historiassa tunnettu aine?
Ovatko lukuisat laminoidut jousesi laminoitu eläinliimalla? Jos eivät ole, ei tuolla “täysin luonnomateriaalilinjalla” ole oikein mitään perusteita.
Joo, tämä osui… Mielessä on kyllä ollut, että pitäisi tehdä elukkaliimattu laminaatijousi. Sillä sitten voisi ampua American roundit ja muut vastaavat kisat. Petikko, Primikisa ja muut vastaavat olen ampunut mehiläisvahatulla tammijousella ja pellavajänteellä. Ai niin, nuolien sulkien liima on modernia…
Tämä ei pidä paikkaansa. Hyvin tehty pellavajänne kestää ja kestää. Edellisellä testijänteellä ammuin 5000 laukausta ja se on edelleen kuin uusi. Pikkuisen karvoitusta näkyy mutta sipaus vahaa, eikä näy enää mitään. Sisäänajo kestää noin 10 laukausta, ei veny eikä vanu yhtään, siinä suhteessa ominaisuuksiltaan kuin ff-jänne. Ammuntatuntuma ei eroa yhtään ff-jänteestä, kunhan pellavalla on hetken aikaa ampunut, eroa ei enää huomaa, koska pellavajänne toimii erittäin hyvin.
Oisit sinä tehnyt näille Tuomon “asiakkaille” sen kivikautisjousen!
Nytpähän on ampujilla puujousi kädessä ja harrastajia porukassa lisää. Muuten tilanne voisi olla, että porukka vähenisi ja lasikuitujouset kaupasta hupenisi!
Pellavan kestosta olen muuten samaa mieltä, kestää ja kestää. Origini voikin olla sitten jotain ei niin primi. Mutta uusprimitiivistä sentään, tehdään siitä matskusta mitä saadaan.
Nyt kun pituusammuntakeskustelussa ollaan, sehän se suurin primihäröily on. Parhaiten pelittävät jouset pituusammunnassa ei historiallisesti olleet tositoimissa ollenkaan jne.
Minä kuitenkin rakennan mielenkiinnosta tekniseen puoleen vaikka minkälaista puujousta, olkoon rekurvia tai mitä vaan. Olisin jopa sitä mieltä, että pitäisi saada ylivetohyllyn luokka pituusammuntaan!
Pellavaa en varmaan koskaan rekurvijouseen pituusammunnassa laita, repeävät varmasti silmänräpäyksessä katki. Hyvä esimerkki oli tuo omenapuun pikkurefleksi, johon 4x mitoitettu jänne katkesi jännekorkeuteen tukkikytkystä.
Vanha nyrkkisääntö on, että jänteen vetolujuuden pitäisi olla 4 kertaa jousen jäykkyys. Baker (TBB II, s. 217) kuitenkin toteaa, että parempi laskukaava on jousen jäykkyys 15 tuuman vedolla kertaa kymmenen. Olettaen, että vetopituus on 28 tuumaa.
Omassa 60-paunaisessa, vastakaarevassa pituusjousessani on kestänyt hyvin vetolujuudeltaan 300 paunan jänne.
Näinhän se olisi. Paksumpi pitää olla kun on esijännitystä. Tulee mieleen, että case on vähän sama kuin sarvijännejousissa, että jänteeseen tarvittaisiin hieman joustoa kenties? Vähän samaa mieltä oltiin joissain vanhoissa paleoplanetin ketjuissa.
Tuomon, huippuluokan pellavajänteentekijän parhaat pellavajänteet kestävät 5000 laukausta kuin uutena. 1 datapointsi. Muut datapointsit (mm. erittäin kokeneelta Henrik Thurfjelliltä) kertovat 500 - 2000 laukauksen kestosta ennen hajoamista. Datapointseja ovat myös ne viime aikojen pituuskisoissakin nähdyt pellavajänteet, jotka katkesivat ensimmäisellä laukauksella. Esimerkiksi ommellessa vetolujuudeltaan luja pellavalanka rispaantuu käsittämättömän helposti, ja kun rispaantuminen alkaa, seuraa pettäminen nopeasti. Tiheikköjahdissa jänne on melkein jatkuvasti hankautumassa johonkin, erityisesti päistään.
Tuomo tekee pellavajänteensä päättymättöminä, mikä ei vastaa alkuunkaan alkuperäisiä pellavajänteitä, jotka olivat punottuja ja yhdellä kiinteällä silmukalla sekä tukkikytkyllä varustettuja. En voi sietää päättymättömien jänteiden lasikuituista ulkonäköä. Siksi teen kaikista jänteistäni, polyä tai ei, kolmikimppuisia, punottuja ja joko kiinteällä silmukalla ja tukkikytkyllä tai tuplatukkikytkyllä varustettuja.
Tunnustus: inhoan jänteiden tekemistä. Geenit tulevat kai niiltä lukemattomilta muinaisuuden jousimiehiltä, jotka eivät koskaan tehneet jänteitä. Tällä hetkellä aktiivikäytössäni olevassa jousessa on ollut kaksi vuotta sama jänne, ja olen melkein joka kerta jouseen tarttuessani iloinen siitä, ettei minun tarvitse tehdä siihen uutta jännettä.
Jere,
Ei tähän kuvioon kaivata lasikuitutyypin ampujia vaan primitiivisen jousiammunnan harrastajia.Ketään ei tarvitse kuitenkaan värvätä; oikeat tyypit tulevat mukaan oma-aloitteisesti.
Lasikuitupuolueella on tapana mustavalkoistaa asetelma populistisesti, ikään kuin olisi vain lasikuitutyypin puujousia ja kivikausijousia / muinaislöytöjen mukaisia rekonstruktioita. Excluded middle vaan soi. Suurin osa primijousiharrastajien jousista ei ole kumpiakaan näistä, vaan tekijänsä näköisiä mukaelmia teemasta, jonka nimi on primitiivinen eli varhaiskantainen jousiammunta. Vuosikymmeniin tässä ei ollut mitään kädenvääntämistä, vaan kisoihin ja tapahtumiin tuli väkeä ympäri Suomea ja ulkomaitakin teeman mukaiset välineet käsissään. Nykyisin lasikuitua pitää sohia 10 jalan kepillä oikealta ja vasemmalta loitommalle.
Mihin viittaat “alkuperäisillä” pellavajänteillä? Päättymätön jänne on aika yksinkertainen tehdä mutta ei mikään itsestäänselvyys. Säikeet pitää saada samalle kireydelle, jotta jänne kestää. Parissa äärimmilleen rasitetussa jänteessäni on katkennut yksittäisiä säikeitä, kun jänne ei onnistunut niin hyvin kuin olisi pitänyt. Punottu silmukka, varsinkin vahvistettu on aivan yhtä luja, ellei lujempikin kuin päättymättömän jänteen silmukka. Punottu jänne on lujempi suhteessa massaan kuin punomaton. Heikko kohta on nimenomaan solmu, tukkikytky.
Haa, nyt päästiin asiaan! Vahataanko päättymättömässä jänteessä lankoja vai vedetäänkö paljaaltaan? Juttelin tossa äskettäin yhden modernivaistomiehen kanssa jänteistä ja hänen mukaansa säikeiden vahaamisella pienennetään säikeiden välistä kitkaa jolloin siitä tulee selvästi kestävämpi. Sillä oli joku älyttömän ohut muovijänne ja kun epäilin kestävyyttä niin vastasi näin. Ihan järkevältä se ainakin silloin kuulosti.
Mikä etu on kolmella säienipulla punotussa versus kaksinippuiseen? Aattelin ensi vkonloppuna kokeilla 6-säikeisen siansuolijänteen punomista ja jos se ylipäänsä on mahdollista niin yritän maksimoida kestävyyden. Nelisäikeinen kestää ihan hyvin 30-paunaisessa jousessa mutta siitä saarnilankkumöllestä tulee vähintään 50-paunainen ellen nyt pahasti sössi lopussa.
No siinähän yleistettiin kivasti. “Ei kaivata”, “me ei kaivata”? Ensin lokeroidaan laminaattijousilla ampujat lasikuitutyypin jousiin, sen jälkeen lähdet vielä puhumaan kuin ryhmän edustajana? Huomatkaa nyt laminaattiampujat siellä, Tuukka ei kaipaa teitä tänne.
Vielä huomio miten mustavalkoistit populistisesti laminaattijousilla ampujat lasikuitutyypin ampujiin.
Puhut huomattavan paljon lasikuidusta Tuukka hei. Tähän middleen ei kuitenkaan sovi sotalonkkarit, kahvadefleksit tai rekurvit, jotka aina välillä saavat rivien välistä tuhahtelua osakseen.
Kivikautisjousen heitin vain koska ne ilmeisesti sinua juuri kiinnostaa, Mennaa jännejouset jne. mikäs siinä.
Hieman on pettymys se, että et arvosta sitä työtä mitä Tuomo tekee lajin eteen jousien myynnin muodossa. Turha valittaa toisen tekemistä jousista, ala itse tekemään sopivampaa sitten. Kun varmasti Tuomo tekee pyynnöstä sen yksipuisenkin jousen. Pitäisikö siis Tuomon kieltäytyä myymästä noita jousia, vai yhdessä kieltää nyt laminaatit kisoissa? Miten on?
Elä nyt Heikki tule siihen, täällä tapellaan…!
1 tykkäys
Ehdottomasti vahaa!
Baker teki testejä vahatuilla ja vahaamattomilla jänteillä (TBB II, s. 244). Hankaustestissä vahattu kesti noin 40 % pitempään kuin vahaamaton. Vetolujuuteen vahauksella ei ole mitään merkitystä mutta kulutuskestävyyteen on.
Kolmella säikeellä punoen jänteestä saa hieman tasalaatuisemman ja kauniimman, sekä myös lujemman. Kaksisäikeinen on helpompi ja nopeampi punoa. Jos säikeitä on enemmän, niin punonnan tasalaatuisuus on tietenkin myös hyvin tärkeää.
Ei kyse ole laminoinnista sinänsä. Se on 1 000 vuotta vanha innovaatio. Kyse on siitä, millaisia laminaattijousia tehdään, eli tehdäänkö 1 000 - 400 vuotta sitten käytettyjen jousten tyylisiä, varhaiskantaisuuden ja primikisojen luonteen mukaisia jousia, vai lasikuitujousten mukaelmia paksuine deflex-kahvoineen, viilutuksineen ja selkänokkeineen. Nämä jälkimmäiset rumentavat skeneä ja vesittävät ihanteita rankalla tavalla.