Mitä teit tänään (tai eilen) - kerro!

Metsästäjän tutkinto suoritettu hyväksytysti, jeh! Nyt on armoton jahtinuolien suunnittelu ja sitäkin kovempi ammuntatreeni alkamaisillaan.

1 tykkäys

Työn alla yksi jalavajousi, yksi laminaatti, yksi oman tontin vaahterajousi itselle. Toivoisin ehtivän valmiiksi Vanhalinnan kisaan mennessä. Saas nähdä.

Siivosin myös sisältä yhden sängynalusen, löytyi iso sylillinen kivoja jousiaihioita, joiden olemassaolon olin unohtunut… Yksi kohtuullisen hyvä, suora ja kierteetön, 155-senttinen tuomipihlaja-aihio pääsee viimeistään syksyn aikana työpöydälle.

Edit: Tuli pieni kirjapaketti - vajaa 25 senttiä ja noin 2800 sivua kirjallisuutta… FITAn historiasta jäi puuttumaan ensimmäisen osa, sitä ei ollut saatavilla järkihintaan kuin ranskaksi. Elmerin teos vuodelta 1926 on melko harvinainen; samoja asioita toistetaan pitkälti hänen myöhemmässä teoksessa mutta tässä näyttää olevan lisäksi paljon kiinnostavaa ajankuvaa, jota ei muualta löydy.

1 tykkäys

Jahtihommat on kovasti mielessä ja vaikkakaan en millään tavalla oleta pääseväni koko syksyn aikana lähellekkään riistaa, niin silti jahtinuolien tuunaaminen on käsillä ja siihen liittyen on pari kysymystä kokeneemmille. Onko järkeä alkaa rakentamaan leikkurinuolia vai pärjäänkö aivan hyvin hylsykolkkanuolilla?
Ainakin orava, riekko ja pyy ovat käsittääkseni ihan hyvin kolkilla metsästettävissä. Joitain mahiksia saattaa olla teereen ja metsäjänikseen, ja sillä mietin leikkureiden rakentamista.

Kannattaa varautua kaikkeen, se on minun neuvoni. Missä päin muuten metsästät ?
Kolmiolaskentojen perusteella on paikoittain tulossa hyvä kanalintuvuosi, kannattaa käydä katsomassa miten ne ovat alueittain kehittyneet. Laskennat ovat vielä kesken joten kaikkia tuloksia ei vielä ole.
Tietyillä paikoin valtion maille saa hyvin päivälupia, joissain päin ne ovat kivenalla. Lintutiheys ja jonkun alueen suosio ei todellakaan aina ole toisistaan riippuvaisia. Kannattaa seurata mieluummiin lintutiheyksiä. Jousimetsästäjän kausilupia myönnetään kevään haussa, kannattaa selvittää myös se. Joten jos pääset jaagaamaan Pohjois-Suomessa niin kannattaa varautua myös siihen että joskus on vielä metsokukko hollilla.

Tulkaa metsämiehet nyt tuleviin vanhalinnan primitiiviasekisoihin, niin voin antaa tuommoisia ~20cm leveitä vannesahanterän pätkiä, mistä teroittaa mukavasti leikkurin teriä. Olikohan se 1,6mm paksua. Ihan kunnon terästä myös.

Kiitos neuvoista. Rovaniemellä jaagaan. Mielenkiintoiset nuo laskentatulokset kyllä. Niiden perusteella metsoa on rovaniemellä eniten, melkein 6 yksilöä/km2. Huomattavaa on myös riekon määrien reilu 200% kasvu viimevuoteen verrattuna.

Vaimo sanoi että saan minä lähteä mutta minä en kuulemma halua :grin:

Itseä kiinnostaisi myös bluntit joiden päähän on upotettu ainakin tuuman mittainen kapeahko terä. Näitä näin jonkun kirjan sivuilla netissä en muista missä mutta jotkut alkuperäiskansat niitä käytti. Ison linnun pyynnissä varmaankin toimivat hyvin, terä leikkaa vitaaleja jonka jälkeen bluntti antaa kovan iskun. Onkohan näistä kokemuksia ?

Jep metsoon kannattaa varautua. Siihen pitää sitten saada sellaisen osuma että se ei siipeä eikä pääse juoksemaan jos ei ole koiraa. Se juoksee lujaa haavakkona ja puuhun ammuttuna saattaa liitää satoja metrejä.

Metsästä ne parhaat neuvot saa kunhan sinne vain lähtee ja jaksaa kulkea. Eikä se tietenkään haittaa vaikka lukee vanhojen pyytäjien tarinoita.

Tuomo; hieno tuo Elmerin teos kuvan perusteella.
Entä tuo Dean Torgesin hunting the osage bow kirja?
Onko hyvä? Toivottavasti parempaa kuin esim kannen piirroksessa, jossa kaamea vetotilleri.

Juu tällä ajatuksella mennään.

Nuolipussin(?) ompelin raakapellavasta

Yksi minkä olisi varmaan voinut tehdä paremmin on tuo ylöspäin auki oleva huppu. Pohjan nahkavahvikekin olisi ollut hyvä laittaa sisään ennen kuin ompelin tuon reijitetyn nahkapalan kiinni…

6 tykkäystä

Elmerin teoksesta “Archery” vuodelta 1926 hauska pieni yksityiskohta: Elmer kertoo, kuinka moni jousiampuja joutui harjoittelemaan illalla, jolloin hämärässä nuolien erottaminen taulusta oli hankalaa. Niinpä nuolet maalattiin itsevalaisevalla maalilla. Nuoli erottui hyvin taulussa ja ohilaukauksetkin löytyivät helposti. Maali ei tosin ollut mitä tahansa, vaan radiumilla terästettyä. Varmasti näkyi nuolet hyvin!

1 tykkäys

Rapsuttelin tuomipihlaja I hieman keveämmäksi. Nyt 49#21", koko pituus 48". Kahvan keskeltä leveys 28mm paksuus 21mm ohenee kärkiin sopivasti. Nokit 8mm . Pientä hiontaa ja hirvensorkkaöljyt pintaan ja mun tämän syksyn jahtikaveri on valmis. On makiaa puuta tuomipihlaja.


6 tykkäystä

Hieno jousi!

Kiitos

Minkä mallisia jousten kaaret on…näyttävät pyöreämuotoisilta…vai onko latteita, flat -mallisia. Tekee mieleni kokeilla, tehdä esim. 190 cm pihlajajousi, voimakas…Yksi pajujousi on, pit. 204 cm…paunoista en tiiä,ehkä n. 50 # .Kuinka leveitä,/paksuja lavat on kärkiinpäin…jos kahva on 44/33 mm .

Ai kun hieno kaari! Tuomipihlaja on luumainen puu todellakin.
Jos jostain muutaman siklin sipaisun ottaisin niin alalavasta ehkä noin 20cm kädensijan alapuolelta. Alalavan voi jättää kyllä aavistuksen jäykemmäsi kuten itselläni on tapana. Se kun rasittuu enemmän ja aika näyttää miten jousi asettuu.
Ei muuta kuin laakia laakin perään ja jahtionnea!

Ammuin eilen Pyhän Laurin kirkon pihalla Helsingan keskiaikapäivän jousikilpailussa.
Jäin “pronssista” yhdellä pisteellä.

Vain jos tulisin joskus Vanhalinnan kisassa neljänneksi yhden pisteen erolla kolmaspaikkaan :grin:.
Hämeenlinnassa voin vielä harjoitella.

Kiitos. Tässä onkin seuraavaksi leikkureiden ja blunttien teko edessä. Kiirettä pitää että saa kaiken pakettiin ennen jahdin alkua. Kanalintukannat on mukavalla mallilla ja tuleva jahti kihelmöi jo etukäteen niinkuin nuorna miehenä. Toivottavasti ei nostata enää samanlaista kiihkoa kuin ennen muinoin jolloin ei saanut nukuttua kunnolla jahtia edeltävällä viikolla…

Pyöreähköjä, mutta ei aivan marjakuusityyliin. Eli vatsaa on jätetty tasaisemmaksi, että kestää puristusta. Kaikki jouset myös paahdettu.
Kärjistä kaikki jouset on 10-12mm paksuja. Peuransarvinokit meni aivan naurettavan pieniksi. Osage on ihan selfnokeilla.

1 tykkäys