Kävin koeampumassa bambunuolet. Ihan hyvin lensivät. Tänään Ruskeasuolla pienessä tihkusateessa oli vain puunuoliampujia, kolme puujousta ja kaksi modernia mongolia ja yksi moderni hunni. Unkarilaisella ampunut kyseli vinkkejä jousentekoon joita tietty mielelläni annoin. Hienon luisen peukalorenkaan oli kaveri tehnyt.
Sain tilleröityä orapihlaja flättärin siihen pisteeseen että saattoi jo ampua 50 nuolta vajaalla vedolla. Paljon pieniä oksankohtia, piti oikoa kolmeen kertaan ennenkuin asettui tarpeeksi suoraksi. Meinasin aluksia laittaa uuniin mutta päätin sitten harjoitella jousen tekoa tämmöisellä moni ongelmaisella aihiolla. Sahasin tämän 70 mm paksuisesta runnellusta rungosta josta paksumpi pala on vielä kesken ja joka ei oiennut kahdella kerralla. Pitää vuolla sekin lähelle lopullista mittaa niin eiköhän sekin suoristu.
Flättärillä mittaa 130cm ja paunat kuutioin vähän päälle 40# 22" vedolla niin onpahan mukava harjoitella. Angervo ja ruusuvartiset nuolet lähti kyllä livakasti.
Sulat näyttävät pehmeiltä. Jos puristat niitä hellästi sormien välissä niin menevätko helposti lyttyyn? Jos menenvät niin vaihtaisin uudet sulat.
Itse hioisin tuon kärjen noin 30cm matkalta kaarevasti noin +4mm ohuiseksi.
Oli hetki aikaa töiden jälkeen ja kiersin muutaman männäkauden metsästysnuolen hukkapaikan ja riemun iloa, kaksi nuolta löytyi. Ja vielä kaksi hyvää! Paikat oli hyvin tiedossa mutta lumen nielemiä perusteellisesti. Nyt herää kysymys että miten hyvillä nuolilla on voinut ampua ohi? Dilemmaa pukkaa, mutta riistalaukaustilanne on aina jännä ja joskus ehkä pahasta asennosta sipaistu ja huti ei ole mahdotomuus. Nuolet olivat pysyneet suorina, leikkurit tietty umpirusoteessa ja sulitukset säätä saaneet. Tärkeintä oli saada kuitenkin kärjet talteen, niissä on aina isoin vaiva.
Sulat on hanhensulkaa 3cm, korkeus 10mm. Ne on siipisulan matalan puolen ylijäämistä tehtyjä. Ihan jämäkkää tavaraa, varsinkin kun Clas Ohlson pikaliima ei kauheen pikaista ollut vaan piti puristaa pari minuuttia liimaisilla kertakäyttöhanskoilla sulkaa paikallaan ennenkuin alkoi pysymään. Pikaliima kovettanut sulat kivikoviksi. Ohennusta harkitsen, tosin mä sähläsin sen tosi kevyen varten kanssa ja napsautin sen kömpelyyttäni poikki. Katotaan uskallanko
Tilleröin orapihlaja IV siihen malliin että alkoi itseä miellyttää. Tuli hyvä jumppakemppi, vetelin tillerissä ensin vajailla ja sitten täysillä vedoilla hien pintaan ja kävin ampumassa 70-80 nuolta, ainakin. En olisi uskonut että tästä vetelen 24" vetoja ilman että lasahtaa silmille. 23" vedolla löytyi hyvä mäntyvartinen nuoli josta voi ottaa mallin sopiville nuolille. Jännekorkeus on 6", 24" vedolla 50#. Makia pulikka vaikka on kyllä selkäkin runtua täynnä, yhteensä 14 pientä oksan ja oran kohtaa joka puolella jousta. Jos alkaa kestämään niin pitää hioa työstön jäljet pois. Kuvat on rakeisia mutta en viitsinyt uusia ottaa. Ja kiitollisena otan vastaan kommentit tilleristä.
Niin ja lisäksi hain eilen neljä orapihlajan pätkää sekä pari kymmentä ruusun vartta. Tänään hain yhden isotuomipihlajan 44mm paksun ja 157cm pitkän pätkän josta on kyllä suuret odotukset. Meni vähän viime tippaan kaadot mutta ei näissä vielä nesteet kiertäneet.
Ihan hyvän näköistä! Jännekorkeutta pudottaisin tuuman verran. Tilleri näyttää hyvältä. Kahvan saattaisin taipumaan tuon pituisessa yksipuisessa jousessa, mutta saattaapa se kestää noinkin.
Laita mieluusti tämmöisistä vaan ketju pystyyn jouselle, kerran kuvia riittää. On sitten myöhemmin mukava palata virkistämään muistia, tai muiden tulla tsekkaamaan onkos orapihlajasta tehty jousta. Voit toimia hyvänä esimerkkinä.
Laitellaan juttua kunhan saa testailtua. tämä tapaus rääkätään äärimmilleen sen vuoksi että saa tietoa siitä mitä tämä puu kestää. Tämän toinen puolikas on vielä herkullisempi tapaus, voihan se tietenkin sitten hajota heti kättelyssä, tai sitten ei…
Kysymys: Onko kukaan menossa lähiaikoina Eestiin? Olisi mahdollisesti yksi jousi sinne kyytiä vailla, jos aikataulut, tähtimerkit ja muut koordinaatit täsmäävät.
Hyvä tilleri. Silti, ottaisn vasemmasta lavasta oksasta vielä vasemmalle muutaman sipaisun (n.20cm tipistä) ja se on siinä. Orapihlaja on hieno jousipuu.
Tein viikolla uusia nuolia jotka olivat jo toinen paikkasetti kahden vuoden takaiseen ratanuolisatsiin. Järjestysluku oli isoimmillaan 23. Eli olen tehnyt 11 ja 12 nuolen satsit männävuosina joista oli enää 6 kelpoa jäljellä. 6 uutta valmistui ja ammuin niitä parina iltana aikomuksena mennä peurakokeeseen. En voi mennä. Ei niputa tarpeeksi usein 3 nuolta rinkulaan. Haluan että niputtaa melkein joka yrittämällä ja ainakin viidesti peräkkäin. No, pitää opetella niillä ampumaan nyt ja tehdä vielä 5 keskeneräistä valmiiksi. Vesanuolisetin entisöin myös kuntoon. Saunassa otin osumalöylyt ja lauloin hengille että osumia alkaisi tulla.
Kuorin osittain 4 orapihlaja- ja isotuomipihlaja-aihion sekä liimasin päät ja kokeilun vuoksi punnitsin ne,tägäsin pvm ja painon niihin ja jätin talliin kuivumaan hitaasti. Yhden oriksen laitoin puristuksiin tuoreeltaan kokeilun vuoksi myös jos vaikka saisi heti valmista aihion tilleröintiin joskus ensi talvena. Kolme muuta aivan suoraa aihiota sitten huomenna köydellä puuhun kiinni ettei pääse kuivuessaan vääntymään mikä näyttää olevan orapihlajalla melko voimakasta.
Kuorin valmiiksi vko sitten leikattuja osittain kuorittuja ruusun varsia ja niputin tiukasti odottamaan seuraavaa vaihetta. Kävin hakemassa 20 kpl lisää ja kuorin ne osittain ja niputin, samalla reissulla piti vielä yksi minun mittainen ohkainen syreeni kaataa. Veistin kirveellä sen ja laitoin tuoreeltaan puristukseen koska oli hieman mutkalla. Hieman jännittää mitä näistä tuoreeltaan oikaisuun laitetuista tulee , selviää muutamien kuukausien päästä.
Kuinka leveä/kapea pitäs pajusuikale olla, kun sillä sidotaan nuolensulkia…tuskinpa kovin leveä, paksu. :ja millainen pitää olla pajunkuoren parkitsemisliemi…vettä ja olikos tuhkaa…
Niin joo se pajunyöri. Liotusvesi lehtipuun tuhkaa 10 litraa ja kiehuvaa vettä 10 litraa. Kun liuos jäähtynyt niin pajunyöri likoamaan. Mä pidin ne likoamassa 6 päivää eli mökille mennään aina viikonloppuisin. Sitten huuhtelu runsaalla vedellä ja saksilla leikkaa haluamaan leveyteen. Niihin atlatlkeihäisiin laitoin 5mm nyörin, aika paksuahan se on. Ei varmaankaan toimi tavallisiin nuoliin. Mulla on vielä useampi rulla jäljellä, jousen kahvapunokseksi varmaan käy mainiosti. Mukavan pehmeää siitä tulee, ihan kuin parkittua nahkaa. Komean punaista on myös.
YouTubessa kun tekevät niin poistavat etukäteen kuoren pintakerroksen. Mäkin yritin sitä mutta se on pirun tiukassa. Liotuksen jälkeen kuivasta vyyhdistä pintakuori irtoaa ihan helposti murustelemalla. En tiedä vaikuttaako jotenkin parkitsemiseen.