Kaveri kaadatti pihastaan muutaman koivun, jotka minä roudasin omaan pihaan polttopuupinojen jatkoksi. Näyttäisi olevan tuohikuu!
Joukossa on pari tukkia, joissa hyvin litteä runkomuoto. Siitä varmaan kannattaisi vetää viipale mahdollisen tulevan ugrijousen seläksi, ei olisi ainakaan liian pyöreä.
Vihdoinkin vapaata, ja helle kaupanpäälle. Täytyy tehdä ainakin yksi värimulperijousi ensi jahtikaudelle. Niinpä aloitin lustonmetsästyksen.
Unkarinosagen sydänpuun pintalustot oli kartonginpaksuisia, sitten tuli parimillisiä, joissa oli kuitenkin tosi isot putkilot. Lopulta, syvällä, on kolmemillinen, pienihuokosinen kesäpuulusto, josta tulee jousen selkä. Hiki lentää, ennenkö siellä ollaan!
Emännän siskon mies oli lomailemassa ja oppilaana verstaalla tämän viikon. Saatiin haapa kilpi valmiiksi ja eka jousi hyvään vauhtiin. Itsellä oli työ viikko niin vähän söi tahtia. Ens kerralla jatkuu…
Eikä sääskiä yhtään kun aivan alasti kehtaa veistellä!
Mitenkäs noitten kotimaisten puitten kanssa, vaikuttaako niissä edes lustoja kaivella? Kovin ohkasia tuntunut olleen, ettei oikein näe yhen kerroksen olevan mitenkään toista parempi.
En minä alasti nyt sentään veistele. Kuva ei kerro kaikkea. Vaan ei hyttyjä ole noin 35 asteen kuivassa avomaapaahteessa.
Mitä tulee kotimaisten puiden lustonmetsästykseen, niin riippuu täysin puusta. Kehäputkiloisilla se on esimerkiksi kotimaisten tammen ja saarnen kohdalla yleensä välttämätöntä, jalavallakin joskus, ja niin olen tehnyt. Hajaputkiloisilla puilla lustonpaksuus ei vaikuta vetolujuuteen ja havupuilla vaikutus on käänteinen.
En olisi noin luottavainen.
Vanha vaahtera, jossa uloimmat lustot olivat paperiohuita, kuitenkin petti jokaisessa siitä tehdyssä jousessa.
Paperikerroksia oli selässä noin sentin verran. Kolme eri jousimaakaria hommissa.
Kotimaisten ja ulkomaisten puiden lustojen paksuuksiin vaikuttaa kai eniten minkälaisessa maaperässä ja olosuhteissa ovat kasvaneet. Jos saavat paljon vettä, ravinteita ja valoa, niin kesäkasvusta tulee paksua.
Vaahterassa mulla ei oo mikään alle 2mm lustoinen vielä kestänyt pitkään amuntaa vaikka on yli leveitä flattejäkin tehty.
Mulla vaahtera jouset on ollu aina tosi läskeillä lustoilla, 3mm++. Eikä mitään ongelmia kun en yhtäkään ole tainnut saada edes katki.
Puuvanhus, joka on jo käytännössä lopettanut kasvunsa (re: paperinohuet uloimmat lustot) on oma erikoistapauksensa. Kun sanoin, ettei lustonpaksuudella ole väliä, tarkoitti se terveitä, hyvässä kasvussa olevia puita (enemmän kuin kaksi senttiä 20 vuodessa). Sellaisella vaahteralla joku 2 mm on ohut lusto. Tuomipihlajalla vastaava olisi noin millin.
Ensimmäinen lomajakso alkoi. Ensin viikko mökillä, jossa ainoa jousijuttu oli kaksimetrisen ja halkaisijaltaan noin 60-millisen korpipaatsaman kaato. Uusi puulaji omassa kokoelmassa, katsotaan mitä siitä tulee sitten joskus. Toinen viikko meneekin pihan pikkumökin remontissa. Vähiin jää jousenveistämiset ja jousiammunnat.
Viikon totaalinen jousiammuntatauko isomman liiton 3D-SM-kisojen jälkeen (jossa ammunta ihan hävöksissä)… 
. Kokouksia, mökillä rakentelua yms. Jospa nyt viikonloppuna malttaisi aloittaa keltatäpätauluihin ammuskelun ja harjoittelun heinäkuisiin kummankin isomman liiton maasto-SM-kisoihin… tai ensi viikolla viimeistään…
Annoin periksi ja päätin luopua (ainakin osittain) tavaramerkistäni, eli Ray-mallisista sulista. Ne ohjaavat ja vakauttavat kyllä nuolta hyvin, mutta tuovat ne myös noposaan alas pidemmissä kaarissa. Leikkasin kokeeksi sulat suoremmiksi. Ei tuntunut vaikuttavan nuolen käyttäytymiseen muuten, mutta muutaman laakin perusteella koroa sai vähentää 50 metristä ammuskellessa. Nuolteni lentokäytös ei sinänsä ollut yllätys, sillä se on tullut todettua hyväksi mm. viime kesän kaatosadekisassa Salossa märillä liiskaantuneilla sulilla muuten samalla kaavalla valmistetuilla nuolilla. Joillain kisakumppaneilla suppuuntuneilla märillä sulilla lento ei kaikilla ollut niin kaunista.
Tällä hoikennetulla mallilla ainakin SJAL:n Maasto-SM Teuvalla ensi kuussa. Siitä viikon päästä olisi FFAA:n vastaava kisa, johon pidemmille matkoille täytyy pohtia, lähteekö keveämmillä nuolilla, vai jatkaako näillä.
Ennustan, että ei tule yhtään mitään. Yhdellä staavilla kokeilin ja se rusahti poikki oikeastaan jo ennen ensimmäistäkään kunnon taivutusta. Todella erikoisen oloinen puulaji. Nuolivarsia olen korpipaatsamasta tehnyt jonkun, ja nekin katkeavat tosi helposti jo oikoessa. Omituisen hauras puu.
Joo, näin vähän ajattelin vanhojen foorumikeskustelujen perusteella. Mutta kokeillaan nyt. Kaunista puuta.
Pettikö selkä? Olisiko jänneselystys ratkaisu?
Viikinkikirves.
Terän takoi Timo Miettinen, varsi ja teräsuoja omaa tekoa.
Varsi saarnea, patinoitu rauta-asetaatilla ja suojattu pellavaöljyvernissalla, kiilat koivua. Teräsuoja koivun pahkaa, terva/vernissakäsitelty. Teräsuojan remmin nahkainen nappi on kovetettu mehiläisvahalla.
Mainion tuntuinen veistokirves, sopinee myös sotahommiin.
Eli kiinnitys kapenee ylöspäin? Ostin joskus Oulusta partakirveen, mutta siihen käy käytännössä vain yhdenmallinen varsi, kun tuo silmä on alaspäin päin kapeneva. Eli terä asennetaan vartta pitkin ylös ja pukataan päähän.
Tuo ylhäältä päin asennettava on ainaki itelle huomattavasti mielekkäämpi ratkaisu, sitä en tiedä kumpi on historiallisesti yleisempi.
Juu, on ylöspäin kapeneva. Löytöjä on ilmeisesti kumpaakin mallia.
Alaspäin kapenevasta varresta on mielestäni vaikea saada mukavaa otetta. Joutuu lyödessä puristamaan kovaa ettei lipsu kädestä.
