Mitä teit tänään (tai eilen) - kerro!

Normaali arki-ilta komposiittijousentekijän kotona.

Kai annoit Topille yhden koiven ympäri kämppää kuljetettavaksi ja kaluttavaksi?

1 tykkäys

En antanu, siitä olisi ollut aikamoinen sotku tiedossa. :grimacing:

Liimasin pari laminaattia, kaikki 185cm pitkiä. Loo-bambu, vaahtera/punatammi ja jatoba. Näistä tulee jotain 40-55# taulujousia.


3 tykkäystä

Minä olen tehnyt myös kolme loo-bambuselystettyä jousta. Se ensimmäinen, joka oli Mikkelissä mukana ei ollut ihan aito, vaan kahdesta selkäpalasta koostettu, kaksi solmua kahvan lähellä näkyvillä. Mutta kolme nyt tosiaan tehty, joista kaksi tilleröity ja viimeistelyssä ja yksi vielä vähän kesken. Kaikki 46–51 paunaa. Tuo kevyin, loo-vaahtera-ipe-osage, siitä tehnen uuden kisajousen ensi kaudeksi. Ei ole mikään äärimmilleen viritetty tykki (kuten ei edellinenkään) mutta vaikuttaa kivalta. Saas nähdä.

Materiaalina loo on hyvä, vaikuttaa hyvin luotettavalta ja toimivalta. Jos puhtaasti ulkonäön ja käsiteltävyyden näkökulmasta saisi toivoa, niin solmuton moso olisi kuitenkin ehkä vielä parempi. Loo on vaaleaa, pikkuisen likaisemman näköistä, aika kuituista. Mutta valmiina, pintakäsiteltynä ihan kiva, näyttää sellaiselta yhdellä lustolla olevalta puulta. Ihan heti ei bambuksi välttämättä tunnista. Pitäisi lisäksi tehdä jossain vaiheessa tästä vähintään satapaunainen testijousi.

Ei siinä mosossa minun mielestä mitään vikaa ole. Eihän sullakaan ne solmukohdista ratkeile?
No nyt on tämmöstä ja uskoisin että jousista tulee piirun verran erilaiset kuitenkin. Loo vaikutti nuolikokeiluiden perusteella jäykemmältä ja kevyemmältä. Kuidut ainakin irtoaa toisistaan herkästi, pienikin liike ja alkaa sälöillä.

Jos teet testijousen niin tee nyt hyvä mies miesten paunoilla eikä mitään 110# lelua… Voidaan ottaa sitten tyypit :wink:

9 viestiä erotettiin uuteen ketjuun: Puun säilyttäminen ulkovarastossa


En oo mitää jousia ehtiny tekee pitkään aikaan, mutta pajahommia on ollut.

6 tykkäystä

Taas on Osagea myynnissä Unkarissa. Harmi vain, että hinta on 100% korkeampi kuin aikoinaan…

On kyllä hinnat kohonneet, varmaan se on se kysyntä. Aihiot 1–4 olivat kyllä upeita! Omat varastot täynnä, en aio ostaa enää yhtään osagea. Paitsi jos hyvää saa halvalla!

1 tykkäys

Verstaan sisäoven edustalla haisi ihan karsealta, sellaiselta, virtsalta, ihan kuin jossain ihan lähellä olisi ollut supikoiran käymälä tai rottien tukikohta. Lemahti ihan siltä, että asialle on pakko tehdä jotain ihan just. No jossain vaiheessa siirsin siinä samassa paikassa odottaneet värimulperin taimet sisälle talvisuojaan. Haju katosi. Syynä oli värimulperin pakkasen puremat lehdet, jotka haisivat jostain syystä ihan kamalalta. Nyt lehdet ovat jo vähän kuivahtaneet, niin haju on kadonnut, eivät haise verstaalla. Eipä ole ennen tullut vastaan haisevia lehtiä. No joku katsura nyt tuoksuu vienosti ja hyvältä mutta tämä oli ihan jotain muuta.

Kahdeksan taimea on nyt kolmen litran ruukuissa. Pitänee ensi keväänä istuttaa niistä puolet ulos ja puolet pitää vielä talvisäilytyksessä sisällä.

2 tykkäystä

Mulla on kaikki mulperit kärvähtänyt jo. Paras kesti kaksi talvea mutta tänä keväänä ei enää herännyt… Toivotaan että Tuomon mulperit pärjäisi paremmin👍

Millaisissa olosuhteissa? Ulkona? Sisällä? Ruukku? Maahan istutettuna? Harmi, toivotaan tosiaan, että nämä selviävät.

Vuoden ruukussa ja loput maassa. Tosin paikka oli vhän kylmä ehkä.

Joku on meidän lähiössä saanut rotat lisääntymään. Nyt päivälläkin pyöri hangella rotta 7-10m päässä. No pitihän se tehdä jahtivehkeet ex tempore. Olen jostain saanut .38 hylsyjä jotka menee hyvin ratakärjen päälle. Kokonaiskärkipaino ollen 140gn. Turkkilainen on tähän hommaan hyvä kun peukkurenkaan voi nopeasti sujauttaa peukaloon eikä tarvitse käsisuojaa.
Yhden laukauksen pääsin sujauttamaan 10 metristä, mutta aika reilusti meni ohi… Huomenna uusiks!

Takapihan terassi aukeaa hyvin pienelle nurmipätkälle jonka takana vain pusikkoa. Siellä ei naapurit kulje eikä mitään muutakaan niin ei tuu sanomista. Ois niitä rusakoitakin mutta ei saa ampua. :smiley:

7 tykkäystä

Ostakaa hyvä varsijousi, halvalla lähtee!

5 tykkäystä

Ei kestänyt 5mm leveä tappinokki 55 paunaisessa tuomijousessa. Oli kyllä epäilyksiä kestosta, mutta piti silti kokeilla vaikka jänne upposi tuomeen kuin kuuma veitsi voihin. Jänteenä käytin tuollaista about 3mm paksua tilleröinnissäkin käyttäämääni Bauhausin narua. Ammuin muutaman vajaan vedon laakin tallissa, kunnes alalavan nokki lensi taivaan tuuliin. Onneksi meni niin siististi poikki ettei jouseen tullut mitään vahinkoa. Lyhennän kummastakin päästä saman verran jousta ja koitan keksiä kestävämmän nokin. Kärjissä tuollaista muotoa että selkäpuolella leveys 1cm ja vatsapuolella kapenee reilusti. Ehkä sivunokki ja jännevahvistus. Ainakaan mikään moderni sarviselkänokki ei tule kuuloonkaan

1 tykkäys

Esteettinen häiriö vain. Uusi kaari vaan tilalle

Joo hyvä se o👍

Kristian: Uus tappinokki vaan tilalle ja stoppari punos alle :slight_smile:
Mikko: Kuis sää sileen… Meniko talven ensi virityksissä kuivan ilman takia?

Kyllä, veikkaan justiisa tota, aika rapeen olone oli kun toi selkä rasahti.