Mitä teit tänään (tai eilen) - kerro!

21 viestiä erotettiin uuteen ketjuun: Jousen tilleröinnistä…

Hyvät veitset mutta kahvat rikki. Pähkinästä uudet ! Täytyy kahvaa vaan pyöristää ja upottaa tuon helan verran sisään että tulee tukeva.

6 tykkäystä

Alkaa riistatilanteet häiritä töitä enemmänkin… Tähän pihalla hommia ja kävin siinä sitten ohimennen sulkemassa kanalan. Samalla huomasin, että pari nuorta rottaa kurkistelee kanalan alta. No, ainoa vaihtoehto oli hakea jousi ja teräsblunttinuolet. Siellä ne kurkisteli edelleen ja nopea laukaisu noin viidestä metristä – mutta niukasti ohi. Kylmiltään ja vähän hätäinen tilanne, mutta silti jäi harmittamaan. Puolisen tuntia päivystin vielä ja pari kertaa ne sieltä kurkki mutta ei tullut uutta tilaisuutta enää. Viritin loukut.

Riistalaukaus vuodessa pitää mielen virkeänä! Viime vuonna vesimyyrä, tänä vuonna rotta!

2 tykkäystä

Viime vuonna nappasin kuralan verstaalta joku 26 hiirtä ja yhden rotan. Jousella olen vain päästäisen ampunut. Ilmakiväärilla muutaman hiirulaisen myös. Nuolella rotta on kyllä todella hyvä haaste mutta itselleni vähän vaikea kun ei ole tuota paikkaa missä päivystää. Yhden rotan pesän tiedän, mutta siinä ei paljoa jousella passiteta.

Eivät ole riistalaukauksia, tuomo hyvä. Vesimyyrä ja rotta eivät ole riistaeläimiä vaan rauhoittamattomia eläimiä, joita lähtökohtaisesti kuka tahansa saa tappaa milloin tahansa millä tavalla tahansa, kunhan ei rääkkäämällä.

Joo, tajusin tuon itsekin, mietin, että koska Tuukka huomaa… Mutta ei se mitään, saalislaukaus sitten.

Kävin sunnuntaina maastoradalla yhden kaverin kanssa jolla oli 7v paussi ammunnasta. Hän saattaa tulla Hikiälle ampumaan kisan ulkopuolella. Itellä käsi kesti ammunnan hyvin, mutta nuolten kiskominen oli melko tuskaa.

Hyvä, toisinaan tuntuu muuten piru se nuolien irtikiskonta rankemmalta kuin ammunta. :smiley:

Mullakin alkaa olkapää olla normaali ammunnassa. Viikon päästä ihan täydessä tikissä taas.

2 tykkäystä

Tähän piti vastata että sitä joskus katsoo ympärilleen niin piru mikä homma on ollut tehdä muotteja, työkaluja ja urasiklejä joskus. Sitten tulee vastaan joku vanha sarvijousen raato niin on niitä joku pimeä ilta hinkutettu…
Nyt sahailin 6h putkeen vannesahalla viikonloppuna ja kaikenlaista synty lisää.
Onneksi nämä on arvoa vaan harvoille. :smiley: Että murtovarkaat älkää vaivautuko selvittämään osotteita!!

Tiistaina oli pari tuntia aikaa jousen veistelyyn ja hetken ohutlustoista jalava-aihiota pyöriteltyäni päätin laittaa sen hyllylle odottamaan vuoroaan.
Otin sen sijaan paksulustoisen lähes oksattoman ja myöskin luonnon recurveilla olevan jalavan työn alle.
Homma eteni vauhdikkaasti kun ei tarvinnut miettiä oksien väistelyä ja syytkin ovat enimmäkseen suorassa. Ainoastaan kärjissä on vähän sivu suuntaista mutkaa mutta ne ovat varmasti höyryllä oikaistavissa.
Tänään meinasin alkaa tilleröimään mutta tillerikepistä puuttui tappi.
No laitoin korvikkeen joka sattui olemaan solumuovipensselin varsi.


Noin 7" veto pitkällä jänteellä.

Noin 5 sekuntia kuvan ottamisen jälkeen pensselin varsi petti.
Varsi oli hieman liian ohut ja jäi löysästi reikään eikä näin kestänyt epätasaista rasitusta.

Mulla on tällänen 145 senttinen isotuomipihlaja jousi valmistumassa. Aikalailla noilla kahvan mitoilla. En tiedä tilleristä mutta rivakka ja saakelin miellyttävä on ampua. Suunnittelin jänneselystystä mutta onko tuomipihlaja siihen paras mahdollinen ?

No mikä ettei tuohonkin voi, pidentää se jänneselän lisääminen kummasti vetoa ja siten energianvarastointia eli heittoa raskailla nuolilla.
Kun kahva on jäykkä, laita ihan ohuesti siihen. Samoin kärkiin. Keskilapoihin sitten se suurin potti niin :love_you_gesture:

2 tykkäystä

Ammuskelin saarnijousella, kana halusi olla maalitauluna😂

1 tykkäys

Metsältä ei tullu mitään mutta oma vanha nuoli löyty. Nokista päätellen ainakin 5 vuotta ollut tuossa.

Kotia päästyä tein mukavan tori.fi löydön. Stanley nro.5 vain 10€ !!

6 tykkäystä

Joo, meillä kanoja ja ulkona ollessaan käyskentelevät välillä maalitaulun edessä. Sen verran ovat tottuneet pään yli suhahteleviin nuoliin, etteivät edes niiaa enää. Pari kertaa Taka-Hikiän kisoissakin kanat ovat palloilleet rastin edustalla, onneksi kellään ei ole ollut liian herkät sormet… Kanaosumasta olisi kyllä tullut välitön diskaus ja porttikielto!

Kuvan perusteella näyttäisi olevan ihan kunnossa? Miltä näytti läheltä tutkien?

Itse löysin myös yhden nuolen (ei oma), joka oli Taka-Hikiän kisoista vuodelta 2018, vähän oli ottanut väriä ja sulat kärsineet mutta ihan hyvältä näytti. Ei tietenkään enää ammuttavaksi, vaan arkistoon.

1 tykkäys

Kärki oli katki. En muista mikä nuoli kyseessä. Unica superilla lakattuja nuolia niin aika vettynyt. Jätin paikalleen muistoksi. Seurataan vuosien varrella miten kestää.


Laitoin kieron lyly slaissin pisteeseen.
Saa kuivua rauhassa pari kolmen viikkoa ja sitten annan sille lämpöä jos vaikka jämähtäisi suoraksi.

1 tykkäys

Kävin radalla pilkkomassa nuolia. Sain kolme nuolta katki.
Kiroilutti niin *******sti, ja kävi mielessä että mitenhän Tapanin kierroksella?? Pitäisiköhän ruveta vetämään jollain surkeilla muovinokkinuolilla noita ffaa kisoja.

2 viestiä erotettiin uuteen ketjuun: Rumpu

7 viestiä yhdistettiin ketjuun: Leikkureita ensi jahtikaudelle