Mitä teit tänään (tai eilen) - kerro!

Hyvää keskustelua harrastusmotiiveista ja hienoa kuulla muiden ajatuksia ja kokemuksia.
Tästä aiheesta on aika vähän juttua ylipäätään missään.

Itellä on jokseenkin karannut lapasesta tämä harrastus, eli hyvin moni perinnetyö ja primikäsityö kiinnostaa ja tässä vasta kolmivuotisen harrastamisen aikana on kerennytkin monenlaista tekemään, mutta se on pitkä tie. Hieno ja opettavainen, mutta pitkä.
Nytkin on samaan aikaan pari jousta nuolineen, sukset ja nahkaprojekti työkaluineen “työn alla”.
Ongelmana tässä on tietty se, että näin tehden ei kerkeä kunnolla keskittyä esim. ampumiseen ja mettänuolisetin tekemiseen juuri ollenkaan. Tuntuu, että aina välillä pitää pysähtyä ja miettiä missä mennään ja mihin on suunta. Tälläkin hetkellä pitäisi olla treenaamassa ammuntaa ja rakentamassa nuolisettejä syksyn metsästystä varten, mutta kun olisi niin jännää opetella nahkahommia jne.

Työkaluissa ja työtavoissa olen pyrkinyt siihen, että kaikki terät ja höylät ovat ostokamaa ja muut pyrin tekemään itse. Tämä puhtaasti siksi, että itse tekeminen on niin helkutin antoisaa ja lähellä sydäntä. Työtapojen kannalta on mahtavaa ja mielenkiintoista tehdä mahdollisimman primisti kulttuurisidonnaisuuden takia. Materiaalit, työkalut, työskentelyasennot ja työjärjestys ym. eikös nämä kaikki yhdessä ole se mitä primitiivijousi on?

Mielestäni se ratkaisee aika paljon, että mitä pitää tärkeänä ja mistä nauttii. Tykkääkö eniten itsessään tekemisestä vai lopputuloksen saavuttamisesta vai kummastakin ja miten nämä kaksi ovat suhteessa toisiinsa? Vai onko lopputulos se mikä mahdollistaa jonkun muun tavoitteen saavuttamisen olkoot se sitten ensimmäinen primijousikaato ugrijousella vai pituusammuntaennätys.

4 tykkäystä