Ohensin nokkeja viistommin niin kuin oli tarkoituskin. Sitten taoin nokkeja enemmän lyttyyn sivuilta että itse nokkiiin tuli kiva alkuperäinen, pullea muoto.
Nyt ne näyttää näiltä alkuperäisiltä. Taoin kaaren 11 cm myötikselle.
Seuraavaksi höylätäänkin jo tukkia.
edit. tuosta lähtee vielä nuo nokin yläpuoliset viisteet lyhyemmiksi alkuperäisen mallisiksi.
Tomorrow continues!
Mää en kyl käsitä…
Muotoilin kyllä ehkä oman lauseeni vähän hullusti. Siis missään kohtaa en väittänyt noita maltalaisia samanlaisiksi rullanokeiksi,
Tuossa vaan on samaa tekniikkaa missä kyetään puskemaan kyljen materiaalia ensin ylös ja siitä pusketaan selän puolelta takaisin päin.
Edelleen homma olisi alle puolentunnin nakuttelu ahjossa jos vain opettelisit niin ei menis kahta kolmee päivää tähän viilailuun.
“kuitenkin ihan samanlainen, oli sitten taottu tai ei.”
Jotenkin huvittavaa kun katselee noita viime vuoden lausahduksiasi joissa huudat = Vain autenttisilla menetelmillä tehty on oikea vaihtoehto. Muistuukomieleen?
Hyvä pointti sinulla Reinikka on, vaikka tuossa olikin idea, että kun kiilloitetaan niin ei erota onko taottu vai hiottu.
Mutta tein kuitenkin muovailuvahamallin jatkoa ajatellen.
Kuvitellaan, että tuossa on taottavan latan pää.
Ensin taotaan nokille reunat lyttyyn vatsapuolelta. Tässä voi käyttää mieluusti sopivaa tuurnaa, koska pelkkä vasara voi osua väärään kohtaan. Idea on käyttää riittävän korkeaa takolämpötilaa niin, että rauta on kuin muovailuvahaa takoa. Liian pieni takolämpötila käy vaan kyynärpäille ja hermoille eikä sillä oikein saa mitään aikaan. Ei kuitenkaan niin suureksi että rauta alkaa palamaan.
Sitten taotaan edestä lommolle.
Sitten taotaan jollain sopivalla tuurnalla edestä hyvässä lämmössä nokkia “lommolle”, että alkaa muodostua nokkia. Paksut suojahanskat on aina must-juttu kun käyttää tuurnaa.
Sitten vaan viimeistellään vähän pienemmällä vasaralla ja korotetaan selkäpuolen yläsiipeä. Itse tykkään jättää aina kiilloitukseen noin 1-2mm varaa.
Nokit kannattaa takoa mielestäni ennen kuin takoo itse kaaren muotoon.
Nyt tukin pariin.
Koivu vaihtui tammeen. Tarkkasilmäinen voi huomata, että alkuperäisessä kaarta ympäröivä rautapelti kulkee myös tukin alta.
Mä tiiän jo nyt että tää on tuhoon tuomittu yritys, mutta antaa mennä vaan.
Ekna 1500-luvun lopun urheilu jousen etu pala. Nokit rullattu leveästä latasta ja tuurnalla lyöty jonkin verran reunoilta sisääpäin luoden illuusion selkä pala olisi jotenkin korotettu. Pyöreällä tuurnalla on sitten lyöty tuota reikää samalla ulospäin.
Saman lainen nokkki jossa rullattu kyljet jousen selkää korkeammalle ja pyöreällä tuurnalla lyöty tuo kärki samalla koveraksi. Kyljet ovat kyllä joninverran kapean tuntuiset mutta jos istuvuus jänteen kanssa on hyvä sitten.
Ei muista mistä kirjasta tämä oli, mutta tässä on toinen menetelmä missä taltataan auki keskikohta joka rullatun nokin ensin nokiksi ja sitten nostetaan kyljet tueksi nokkitapin rinnalle. Eihän tässäkään ole muuta kuin estetään jännette luisumasta tappiapitkin jousen sisään.
Kuten näet visa niin menetelmiä on jo kaksi tuon omasi lisäksi.
Jos ihan taideseppäilyyn pitäisi ryhtyä niin tuollaisten nokkin luomiseen ainakin itse keksi vielä kaksi muutakin tapaa, mutta siinä tuleekin juurikin mikä oli ajallisesti nopein/edullisin toteuttaa niin jätän ne pois ettei kenelläkään sivusta lukijalle tule höynäytetty olo.
Ja sitten vinkki… Älä muovaile tuota vahaa sormin. Et voi sorminkaan sitä kuuma rautaa muovailla.
Kokeile vaikka puu palikkaa josta teet itsellesi leikki vasaran ja pari erillaista talttaa. Terävä ja tylppä.
Näillä kun muovailet tuon nokin niin ymmärrät paremmin miten se kuuma teräs muokkaantuu.
Tämä on ihan sepän peruskursseila käytävää asiaa jolla kehitetään hahmotus taitoa.
Truu dat. Tajusin tuon käsillä muovailun kyllä, noissa kun on oikeesti todella oleellista tuo riittävän hyvä takolämpötila.
Menetelmiä on todella erilaisia. Tällainenkin on olemassa. Lähde metmuseum.
Seuraavaksi hiotaan kaarta ja tukkia.
Tuon ekan kuvasi ylemäpi varssari on todellasuurella todennäköisyydella jonkun konservaattorin tekemä virhe yhdistelmä.
Tuo kuulajänne ja tukin laikaisu laite eivät toimi yhdessä. Joku on vain pistänyt ne yhteen ja samalla sovittanut tuon etu tähtäys telineen ja takapiikin tuohon tukkiin.
Tuossa todiste että Maltoissa on kiinteät. Minun Madrid on eri kuin Malta mutta otin nokkeihin mallin Maltasta.
Jännevälikeskusteluun hauskoja maalauksia. The Battle of Higueruela.
Siinäpä ukkoja rivissä. Ei mene ihan puoleen väliin näissä maalauksissa mutta näyttäisivät tuohipäällysteisiltä komposiiteilta. Tätä “kaikki varsijouset on viritetty puoleenväliin” ideaa kritisoinkin komposiittikaarien osalta, koska asiaan SAATTAA vaikuttaa materiaalin energianvarastoimiskyky esim. sarvi vs teräs.
Totta myös että osassa historian maalauksista jänteet on maalattu ikään kuin löysiksi.
Ja siinä todiste että turvanaru voi olla myös lähellä nokkeja toisin kuin väitin jurin ketjussa.
Taoin kaareen 2 cm lisää myötäkaarevuutta, nyt siinä on 13cm taottua myötistä. Tuosta menee 15 cm jänneväliin ja 15 cm olisi virepyörään. Alkuperäisessä on 18 cm myötistä mutta se ei ole sitten puoliväli. Mutta vielä ei uskalla virepyörää asentaa kun ei ole varma vetopituudesta. Kaarta pitää vielä ohentaa ennen lämpökäsittelyjä. Tuo 15 cm pitäisi jännevälistä virepyörään kyllä onnistua.
Tähän väliin pitää keksiä miten toteutan virepyörän kolon. Mitä tulee virepyörään niin alkuperäisessä on tuonkaltainen pyöreä kolo, sitä se pitää itsekin matkia. Kuva facebookista.
Espanjalainen etenee.
In crossbows high initial string angle or stack can be beneficial, unlike in handbows. This applies especially to very heavy steel crossbow bows which can bend only a few degrees before breaking. By increasing the natural bend of the bow and thus initial string angle we get:
Matematiikka tukee tätä museon havaintoa:
Taoin omaan kaareen vain 13 cm myötistä, koska en ole varma onko alkuperäisessä 18 cm taottua vai vain vääntynyt puolesta välistä. Tällä ei kuitenkaan pitäisi olla merkittävää vaikutusta, jos replican lopputulos on 50-50. Parempi pelata varman päälle.
Älysin myös miten tämän espanjalaisen virepyörä on tehty. Ensin tehty puoliväliin kolo virepyörälle, ja siitä kaiverrettu loppu, puolipyöreä alaosa. Sitten sarvivahvikkeet eteen ja taakse estämään virepyörää lentämästä pois. Vaihtoehtoisesti sarvikuppi. Upotetut sivupellit.
Ohensin kaaren ja lähetin lämpökäsittelyyn. Muotoilin nokit myös vielä näin, koska museoiden kuvissakin nokin lähtökohdan ainepaksuus on sama kuin kaaren loppuosan ennen nokkia.
Virepyörän kiila vanhasta vasaran päästä, pitäisi kestää kulumista.
Tähän väliin kommentoin keskustelua tuosta Berkhamsted-puukaaresta, josta Bichler esitteli kopion facebookin puolella.
Kyseessä on marjakuusikaari, eikä replicaa tulisi tehdä niinkään tammesta tai jalavasta? Eikö nimenomaan marjakuusi voi taipua paremmin kuin tammi?
Puuliima vaan ei oikein tartu metalliin. Olisit voinut myös laittaa tapin läpi asti ja niitata kiinni, kuten ennen tehtiin.
Eriyisen hyvä huomio. Sainkin purettua tuon vielä ja saan tapin kulkemaan läpi pienellä säädöllä…Virepyörän reunatkin siistiytyvät kun voi vielä hioa…ja epoksia…sitten ainakin kestää.
Kiitos reinikka kuvista.
Tuossa on idea kun painava pala että virepyörä “itse lataa”.
Noniin nyt loppui aidan alittelu!
Teenkin tuon reinikaisen viimeisen kuvan kaltaisen pyörän.
Kiila jousiteräksestä. Eikös kiila ja liipaisin kannattanut karkaista eri kovuuksiin?
Tuo vika kuva on minun omalta pöydältäni. Et tarvitse mitään erikois teräksiä jos osaat asemoida liipasimen kulman oikein…
Jos kiila ja liipaisimen pää ovat samaa kovuutta ja suorassa kulmassa toisiinsa nähden et tarvitse mitään ylimäräistä. Jos kiilasi on rautaa ja liipaisimesi on karkaistuaterästä niin kiila kuluu. Sama toisinpäin.
Meneekö nyt tuon kiilan tappi keskikohdan läpi?
