Lylymäntyä, 120cm ja 70g hirven jalkajänteitä. Saattaa olla snadisti strutsia joukossa. Jänneliimattu kasaan ja rutosti venytetty refleksiä kuivuessa. Paksuutta oli vaikka minkälaiseen tykkiin, mutta refleksiä niin paljon, että lopulta paunat valui 30 paunaan @14". Ennen tilleröintiä refleksiä oli 26cm, 14" vedon jälkeen 21cm. Tilleröinnin aikana huomasin, että liimaus alkaa rakoilemaan. No lopettelin siltä päivältä ja paahdoin vatsan, toiveessa että seuraavaksi päiväksi saisi valmiiksi. Liimasin vielä rakoilevaa jänneselkää epoksilla pienesti. Seuraavana päivänä taivutellessa huomasin, että paahtamisen seurauksena jänneselkä oli lopullisesti irronnut sisäisesti, kun ei jousta enää saanut edes jännekorkeuteen ilman rätinää. Tässä ei mitään vammoja jouseen tullut, mutta selvää oli että pihka sisäisesti siirti lämmön todella, todella tehokkaasti selkäpuolelle jänneselän alle. Tämä näkyy myös myöhemmästä kuvasta jossa pinta ihan hilseilee pihkaa. Samallailla jänneselystettyjä jousia olen kevyesti paahtanut, joten turhaan pelkoon ei ole syytä.
Sitten pienesti asiasta pottuuntuneena raapaisin puukolla koko jänneselän veke ja liimasin uusiksi jänisliimalla paketin kasaan. Ja nythän se rakoilee vielä enemmän kuin aikaisemmin. Lienee ainoa ratkaisu liotella jänteet siististi erilleen ja liimata uusiksi.
Kokeneemmat jo heitteli ilmoille mahdollisia vikakohtia liian paksusta liimasta ja urien puutteesta liimauspinnassa. Pitääpä laittaa sitten kunnolla kasaan jousi kun taas hommaan rupean. Siististi irtosi jänneselkä lukuunottamatta paria pientä lohkeamaa. Aikamoista materiaalia tuo lyly, kun tuommoista kuritusta kestää. Varmasti tulee täältä suunnalta lisää lylyjännäriä!
Tavoite tämän jousen kanssa on sitten jotain 40-60 paunaa 22-24" vedolla. Paahtaminen teki aikamoiset temput tällekin puulle, jäykkyyttä tuli rutosti lisää.
on joo! ja hurjia tuntuu kestävän. Vatsa tihkuu tervaa ja on suorastaan kostean oloinen. Paahdoin eilen vatsaa ja liimailin rakoilevaa jännetyötä. Ihan kuin hieman huonommin tykkäisi pysyä kiinni tervaisessa pinnassa. No ihmekös tuo, laitetaan sitten vaikka punokset.
On jäkkärässä kurvia! Rekurvit ovat niin tiukat, että 14 tuuman vedollakaan lift-offia ei ole vielä tapahtunut yhtään. Meinaatko tilleröidä 20"vetoon vai pidemmälle?
Välillä täytyy kokeilla jotain oikein erikoista… Saas nähdä. Tsemppiä Jere. Jos tilleri onnistuu niin kiinnostavaa mikä tunne laukaisusta jää kun tosiaan jänne kelluu/törmää rekurvien vatsoille.
Tässä kävi vähän köplästi, että jänneselkä lähti lopullisesti rakoilemaan vatsan paahtamisen jälkeen. Pihka/terva mikälie oli noussut pintaan selkäpuoleltakin. On muuten katala alusta liimata mitään tuo lyly. Samat temput tekisi varmaan auringon paisteessakin. Joku juttu tuohon pitää keksiä että saa liimapinnan kestämään näitä överitaivutuksia, epoksiako sitten. Vähän tylsä ratkaisuhan se olisi, sudin uudet eläinliimat väliin ja pikaisesti rättisuikaleilla kasaan. Teenpä ketjun kun jatkan. Todella huono luotto että kestää kasassa.
Hups ja oho!?
Oliko lylyn pinta karhennettu pitkittäissuunassa?
Minkälainen liima sulla oli, jänisliima, mutta minkä vahvuinen?
Miten esivalmistelit liimapinnan karhennuksen lisäksi, eli kastelitko vedellä ja/tai muutamalla kuumalla liimakerroksella?
Ja vielä… tuliko paahdossa puulle lämpöä yli 50 astetta…?
Karhensin ihan tasaisesti, en pelkästään pitkittäissuunnassa. Pohjalle laitan aina ohutta liimaa muutamia kerroksia. Varsinainen liima semmoista siirapin vahvuista, kuin ilmeisesti suositellaan. Paahtamisessa luonnollisesti vatsapinta tummuu, mutta jänneselkä pysyi ihan viileänä. Paahtaminen pilasi nuo erityisen tervaiset alueet. Katajajännärin vatsaa paahdoin aivan samallalailla ja siinä on jänneselkä kiinni oikein täydellisesti. Muutenkin toimintatavat samat, paitsi siihen taisin vetää karkealla viilalla pieniä uria pitkittäin.
Kyllä varsinainenkin liima jänneliimauksessa saa olla ihan kuravettä. 70g kuivaa liimaa litraan vettä. Jos kauan liimaillee, liima paksunee höyrystymisen myötä hiljalleen koko ajan. Epäilen lylyn tervan liikkumisen lämmityksen myötä pilanneen homman osin. Osin ehkä turhan paksu liima.
Näenkö oikein että kuvassa jänneselkä on haukannut irrotessaan palan puuta mukaansa?
Karhennuksen teen aina pitkittäissuunnassa jotten katko puun syitä jousen selässä. Katkenneet selkäsyyt epäilyttävät jousen selässä vaikka olisivatkin jänteillä peitetyt.
Karhennus on myös kätevä keino saada ilmakuplia jäämään jänneselän ja puun väliseen saumaan, mikä irrottelee selkää varsin mukavasti. Siksi esimerkiksi turkkilaiset seläntekijät urittivat komposiittien selät jänteitä varten yhdensuuntaisilla urilla melkein samalla huolella kuin vatsapuolen sarviliitospinnankin.
Hämää tuo tervasta puhuminen jousipuun yhteydessä. Terva muodostuu mäntyyn sellaisissa hiiltymislämmöissä, ettei jousta enää siitä puusta synny millään reseptillä. Pihkalla on lyly vuorattu kyllä.
Totta. Tuo uritus jousen selälle. Olenkin hieman sekoittanut asiaa karhennus ja uritus omia jousia tehdessä. Tähän karhennusuritukseen olen käyttänyt japaninsahaa ja sillä suht kevyesti raapinut selän pitkittäissuunnassa. Kokeilin rautasahan terääkin joskus, mutta se oli mielestäni liian roisi tähän tarkoitukseen.
Jotain tossa Jeren projektissa on mennyt poskelleen kun noin irtosi… hmmm… vaikea sanoa, pitäis nähdä kakki työvaiheet ja matskut jne…
Minulla oli lieviä ongelmia joskus rekurvien pohjia liimatessa että jännenippu alkoi sieltä kuivutessaan sitten irrota. Kun löysin kohdalleen jänteiden tosiohuiksi repimisen, liiman vahvuuden/ohuuden ja karhennuksen selkään ja muut pikku huolellisuudet liimausvaiheessa, niin en ole enää tarvinnut poikkipunoksia jänneselkiini. Turkkilaiset jänneselät ovat pitäneet myös hyvin ja niissä on vastakaarta aika mojovasti.
Leveyttä tässä on 40-45mm leveimmillään. Kapea kahva ja miedosti pyramidiprofiili. Kärjet on täysin kaventamatta, joten jotain 30mm löytyy sieltä. Mutta ohutta läpyskää paksuuden puolesta. Yllätti kovasti, että ei mitään puristusmurtumia tai juuri settiäkään ollut näkyvissä. Pari lylyaihiota löytyy vielä tallista, toinen hieman mutkainen, mutta jousia niistäkin varmaan tulee.
Nyt eikun vaan @JMenna myös tekemään B-jousta männystä! Preerialylyjännäriä ahu!
Oisko noin? Kai siinä on tietty kuolevaisuus lylyssäkin?
Tarviisin jotain vinkkiä tuohon jänneselän uudelleen liimaamiseen, onko paras tapa vain liotella? Eli jotenkin veitsellä taas erottelen (lähtee varmasti aika siististi pois) ja laitan selystyksen likoamaan, jonka jälkeen dippaan liimassa ja läts kunnolla uritetun selän päälle takaisin. Pysyykö tässä tavassa jänteiden väliset liimat kondiksessa, ei siis likoa pois? Vai pitääkö selystää taas nippuina.
Kyllä lylykin tietenkin murtuu tarpeeksi kovassa rasituksessa, ja vedossa siihen ei tarvita paljoakaan. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että jousen rasitusalueella hyvälaatuinen lyly ei viru puristuksessa kuin tilapäisesti.
Kun on tullut tarvetta siirtää jänneselkä, olen irrottanut sen kokonaisena ja läntännyt uudelle sijalleen huolellisen saizauksen jälkeen.
Siis irrottamisen jälkeen olet upottanut liimaan selän ja puristanut turhat pois, jonka jälkeen selystys takaisin jousen selälle?
Nyt täytyy vissiin taipua, että ei ei ei jännejousia noin vaan paahdeta vatsasta . Tuli toisestakin jännejousesta selystys irti. Hyvät kokemukset valmiin jousen vatsapaahdosta olikin hieman paksummilla lavoilla. Eli riskialueella ollaan, parempi kun vaan paahtaa suosiolla aihion ennen selystystä.
Tuleekin siis useampaan jouseen selystyksen siirto, peräti kolmeen. Noooh, on mulla yksi jousi onnistunutkin!
Kyllähän tuo eläinliimatun jousen kuumentaminen (vrt. lämmittäminen) on lähtökohdiltaan lähinnä järkyttävä ajatus. Proteiinisidokset ei siedä moista.
Olen irrottanut jänneselät lämpimässä vedessä liottamalla, kuorinut jousesta pois kokonaisena, hionut uuden jousen selän ja saizannut sitä ohuella eläinliimalla, lämmittänyt selän, vedellyt sille paksusti eläinliimaa alustaksi ja painanut omassa liossaan geelimäiseksi paisuneen vanhan jänneselän uuteen puuhun. En ole upottanut jänneselkää liimaan, ja hankalaksi se menisikin, kun on vähintään metrisistä lötkösoiroista kyse.
Lämmittelin tuossa vasta vähän aikaa sitten tammijännäriä. Sen verran annoin lämpöä vatsaan, että jänneselkäkin oli pinnasta kuuma. Ei lähteneet jänteet irti, mutta liimauksestakin on jo kohta lähemmäs vuosi aikaa. Jotain samanlaista olen lukenut sarvijännejousien valmistuksesta, ne kun pääosin tilleröidään lämmöllä, että vaativat senkin puolesta pitkät kuivatusajat. Lyhyemmillä kuivatusajoilla on kuulemma jänteet irtoilleet ja tästä on omiakin havaintoja. Jotenkin liittyi siihen, että ajan kuluessa eläinliimasidokset vahvistuisivat tms… @TuukkaKumpulainen tietää varmaan enemmän tästä?
Komposiitit tosiaan tilleröidään enimmäkseen lämmöllä. Proteiinien kanssa lämpötila on kriittinen ja ehdoton tekijä, toisin kuin puun kanssa, missä joku 10 astetta ei merkitse mitään. Esimerkiksi parkituksen yhteydessä raakanahasta voi huoletta kylvettää 45-asteisessa emulsiossa, mutta 49-asteisessa emulsiossa nahaksen proteiinit kypsyvät äkisti ja nahas on zap mennyttä.
Jänneselkä koostuu sekä kuidun että liiman osalta täsmälleen samasta kollageenista kuin esimerkin nahas. Jos jousen sisällä, kriittisessä liimapinnassa, lämpötila nousee edes hetkellisesti kriittisen rajan yli, liimasauman lujuus voi romahtaa. Jos kaarta kuumennetaan vatsapuolelta, ei jänneselän pinnan lämpötila kerro mikä on lämpötila liimapinnassa, lähempänä lämmönlähdettä.
Kosteus on myös kriittinen tekijä. Jänneselkä ei ole liimapinnastaan kuiva kovinkaan nopeasti: Karpowiczin antamien lukujen mukaan 3 mm paksu selkä on koko paksuudeltaan kuiva vasta aikaisintaan 9 viikon kuivaamisen jälkeen, ja juuri liimasauma kuivuu viimeisenä. Kovin pian valmistumisen jälkeen kuumentunut jänneselän sauma saattaa geeliytyä uudelleen, mikä jättää sauman heikoksi.
Voi hyvinkin olla, että läpeensä kuivunut ja kuivumiskutistunut jänneselkä kestää kaikilta osin paremmin lämpöä kuin tuoreehko jänneselkä. Karpowiczinkin mukaan kolme kuukautta kuivunut jousi ylikuumenee tilleröinnissä helpommin kuin vähintään puoli vuotta kuivunut jousi.
