Kiinnostaisi miten valmistaa puusta lyhyt mutta taipuisa jousi, korkea vetopituus suhteessa jousen pituuteen. Lisäksi loppuvedoltaan pehmeä. Olen miettinyt sellaisia ominaisuuksia kuten kärkien vastakaarevuus, leveät lavat, (osittain) taipuva kahva ja myötäkaarevuutta kahvan seudussa. Onkohan noita kaikkia ominaisuuksia mahdollista yhdistää?
Huomasinkin tuossa ohjeita vastakaaren tekoon, kahvatkin näyttää että niissä taipumaa on jonkin verran. Mutta kuinka lyhyeksi jousen saa, esim 20-22 " vetopituudella? Onko reflex-kärjet jäykkiä ja siten rajoittaa jousen tekoa lyhyeksi?
Valtava kysymysmälli, mutta puretaan sitä pikkasen.
Suunnitteletko nimenomaan yksipuista tuollaista jousta vai onko selystykset mukana vaihtoehdoissa? Tuolla on suuri, suuri vaikutus.
Kaikki mitä seuraavassa puin koskee yksipuisia jousia.
Kuvailemasi jousityyppi tuo väkisinkin mieleen Länsi- ja Luoteisrannikon intiaanien melajouset, myötäkaarevaa kahvaa lukuun ottamatta.
Myötäkahvaiset jouset ovat tyypillisesti jäykkäkahvaisia jousia. Myötäiseen ja taipuvaan puukahvaan kohdistuisi vedossa valtava rasitus, jota puu yksin ei todennäköisesti kestäisi luhistumatta.
Vetosuhde 2,35 toimii yksipuisissa jousissa vuosisadasta toiseen; Arthur Younginkin läpitaipuvat jouset noudattivat sitä. Tuo vastaa 47 tuuman jousta 20 tuuman vedolle. Alemmaksikin on mahdollista mennä, ja esim. syvän etelän osage-piireissä näkyy toisinaan läpitaipuvia yksipuisia osagejousia, joiden vetosuhde on jopa alle 2,0. Mikä näiden jousten heitto, tarkkuus, käyttömukavuus ja kestävyys on, on sitten toinen kysymys.
En ole itse tehnyt yksipuista jousta, joka olisi minun mielestäni kelvollinen ammuttava, jonka vetosuhde olisi alle 2,19. Yleensä käytän reilusti isompaa suhdetta. Bakerin vetosuhteeltaan lyhin hyvä jousi oli 2,18. Torges, joka ei tosin paljonkaan käyttänyt läpitaipuvia, määritteli että 2,10 menee vielä läpitaipuvan osagen kanssa. Näillä raja-arvoilla liikutaan 44 tuuman kieppeillä 20" vedolle. Pituusero 2,35- ja 2,18-lyhytjousen välillä ei olekaan suuren suuri, mutta vetotuntumassa ja heitossa voi olla iso ero. Niin voi tosin olla kahden samanpituisen jousenkin välillä.
Rekurvikärjet voivat olla jäykkiä tai vedossa taipuvia. Ne lisäävät rasitusta lapojen sisemmissä osissa, mutta riippuu jousen designista, mitoituksesta ja toteutuksesta, miten tämä realisoituu. Yksipuisissa jousissa rekurvit voivat pehmentää vetoa mutta eivät yleisesti ottaen paranna heittoa, lisääntyneen myötäkäyristymisen ja kasvaneen kärkien massan vaikutuksesta.
Alhaisen vetosuhteen yksipuiset jouset vaativat poikkeuksellisen vahvaa, elastista, oksatonta, mutkatonta, laadukasta jousipuuta. Se rajoittaa loppujen lopuksi tuollaisten jousten tekemistä yhtä paljon kuin ammuntalaadulliset tekijät.
2 tykkäystä
Tuukalta tulikin jo oikein hyvä vastaus.
Melkein pitää ensin kysyä, että mitkä ovat tavoitteet? Mitä haetaan mahdollisimman lyhyellä jousella? Jotain konkreettista päämäärää vai kiinnostaako lyhyt jousi muuten vain?
Jousen vetotuntuma on sekä subjektiivinen että objektiivinen asia mutta jos tarkastellaan puhtaasti objektiivisesti, niin se riippuu vain jousen sivuprofiilista sekä siitä, että miten jousi taipuu täydessä vedossa. Mitä pulleampi voimakäyrä, sitä pehmeämmältä jousi yleensä tuntuu vetää ja siihen päästään rekurveilla. Optimimallia voisi hakea VirtualBow-ohjelmalla mutta eri asia, että miten sen voi realisoida.
Materiaalin pitää olla mahdollisimman elastista ja rasitusten minimoimiseksi lapojen pitäisi olla leveät. Keskimäärin osage on elastisin jousipuu, mitä saatavilla on mutta puuyksilöiden välillä on paljon vaihtelua.
Jos tosiaan haetaan mahdollisimman pientä pituus-vetopituussuhdetta (alle 2,20), niin yksipuisessa jousessa ei ole välttämättä järkeä, koska siinä onnistuminen riippuu jo tuuristakin – kukaan ei mittaa käytössä olevan puukalikan lujuusominaisuuksia, jolloin jousi voi hajota tai siihen voi tulla pahoja puristusmurtumia. Tai sitten jousi onnistuu. Pitemmän pituus-vetopituussuhteen jousilla onnistuminen on varmempaa, koska puuta ei tarvitse rasittaa äärimmilleen.
Yksinkertainen keino on laittaa jänneselystys, niin varmistetaan selän kestävyys, silloin päästään pienempään pituus-vetopituussuhteeseen, jos niin halutaan. Mutta onko siinäkään järkeä, kuten Tuukka totesi, että “Mikä näiden jousten heitto, tarkkuus, käyttömukavuus ja kestävyys on, on sitten toinen kysymys.”
Jousen tekemisessä kannattaa miettiä tarpeet ja edetä sen mukaan. Toisaalta, kokeilu ja rajojen hakeminenkin on kiinnostavaa!
1 tykkäys
Yksipuinen selystämätön action-jousi, liikkeestä ampumiseen, nopeusammuntaan. Silti riittävän tarkka.
Tässä kaks lähes identtistä jousta pituudeltaa (147 & 145cm) sekä paunoiltaan (45lb +30" tuuman vedolla). Toinen heittää tavallista taulunuolta 80m kun taas toinen noin 150m. D on tuomea ja rekurvi pihlajaa. Kumpi on voittaja?
Sanon omasta kokemuksesta, että pitkäveto ei kannata lyhyissä juosissa ellei ole vasmis johonkin kompromissiin materiaalien suhteen.
Ja tarkkuushan ei todellakaan ole juosesta kiinni vaan ampujasta. Nopea heitto on sitten asia erikseen.
2 tykkäystä
Vois olla että D-tilleri heittää pitemmälle. Mites tuo pihlaja, oliko siinä muuta kaarevuutta kärkien lisäksi? Näyttää siltä kuin se taipuis hurjasti läheltä kahvaa, ja selystämättömänä?