Setti tuli ampumakuntoon reilu viikko sitten. Tällä viikolla on trimmattu ja ok yksilöistä valiot ovat saaneet heijastinteipit sineteikseen. Ei voi enää rumuudessa paljoa paremmaksi laittaa jos tuijottaa sulituksia, mutta nuolien haeskelu helpottuu kun värit ovat irvokkaat ja epänaturaalit.
Toki nyt kun on heijastinteipit, niin sulitukset voisivat olla tyylikkäät ja mahd. hukkanuolen haenta onnistuisi pimeän tultua lampulla.
No, rumia ovat, mutta olkoon toistaiseksi. Palasin takaisin preeriatyliseen pidempiteräiseen, mutta kapeahkoon leikkuriin kolmioleikkurien jälkeen. Niistä kolmioistakin osa on ok, mutta vain yksi oikein kelpo. Painot (435-450gn) ja spinet (54-58#) on hilattu liki ja niputtaa hyvin taululla. Uusi, ruma, neonvihreä setti oli 6 nuolen ja yksi niistäkin meni hylkyyn. Blunteista 6 setistä viikon kuurin jälkeen enää kaksi kelpaa metälle. Ne on pyy ja sorsahomiin. Pakko tehdä niitä vielä lisää. Vanhoja nuolia korjasin (oranssit sulat) ja ne ovat osastoa semihyvät. Näillä nyt 4 metsäkeikkaa tehtynä ja kaksi riistalaukausta takana, liikkuvaan kummatkin laakit. Huteja, mutta todella niukasti. En syytä nuolia hudeista, ennemmin ampujaa sopii syytellä.
Mainitsin kai vuosi sitten täällä, että meinaan kokeilla leikkurikärkien karaisemista ja päästämistä, vähän kovempaan ja teränsä paremmin pitävään laatuun. Kenttävannesahan terätkin kun on päästetty melko pehmeiksi, notkeuden ja sitkeyden nimiin.
Laitoin äsken kasaan rivarikelpoisen mikroahjon. Tein ahjoon pitkän pesän, johon saisi kolme kärkeä rinnakkain kuumumaan. Koeponnistin mikroahjon eilen illalla, kun oli tarpeeksi hämärää metallin värit nähdäkseni.
Liekki loimottaa kovasti kärkien yli, ja laskee vasta pesän takaseinään törmättyään. Pitkästä pesästä ei näillä säädöillä ole mitään hyötyä. Täytyy tuunata.
Toistaiseksi on selvää, että setuppi saa perimmäisen kärjen punahehkuiseksi, mutta ainakaan tuo “cherry” (ja veteen dumppaus) ei riittänyt karkaisemaan kenttävannesahamatskua: viila puree edelleen hyvin.
Liekki pitäisi ymmärtääkseni saada sivusta sisään, että lämpö leviäisi tasaisemmin.
Tälläinen tulitiilistä koverrettu miniahjo on ilmeisesti pieniin teriin ihan toimiva.
En ymmärrä. Sivusta sisäänhän minunkin ahjossa liekki menee. Miten se voisi mennä mistään muualta, kun kaasupolttimen pitää lähtökohtaisesti olla pystyssa käytettäessä.
edit: meinasit siis että ei pitkulaisen pesän päädystä vaan pitkän sivun keskeltä.
Mun bongaamissa ohjeissa oli pyöreä tulipesä. Se on ylivoimaisesti helpoin tehdäkin, jos on riittävän (julman) iso poranterä, joka ei ole reikäsaha, käytössä. Siinä pyöreässä pesässä liekki näytti pyörivän ja täyttävän tilan oikein tehokkaasti, ja naulat menevän valkohehkuisiksi.
Yritin olla ovela, ja koversin työläästi pitkulaisen pesän. Nyt voin todeta, että olisi vaan kannattanut tehdä pyöreä, ja latoa kärkiä päällekkäin kolmeen kerrokseen sen sisään. Hyvin olisi mahtunut, ohuita kun ovat. Tällöin kaikki kärjet olisivat samassa liekin kuumimmassa osassa.
Ongelma on tosin se, että ohjeen 55-millisen reiän tekemiseen minulla ei ole kalua, eikä pienintäkään halua investoida kymppejä poranterään, jota tarvitsen vain tähän. Pointti oli päästä pienellä kululla, ja se on toistaiseksi toteutunut. Mulla on 32-millinen oksapora, ja 40-millinen, jonka kara on vittumaisesti 16-millinen, eikä mene mun porakoneeseen ohuemmaksi jyrsimättä.
Tuukka, tuossa ekassa ohjeessa reikä tehdään näppärästi ilman poranterää, vain rautasahalla ja ruuvimeisselillä.
Luulen että leikkurikärjet on kuitenkin helpointa ja nopeinta karkaista yksi kerrallaan. Pitkillä pihdeillä ote varren päästä, hehkutus oikeaan väriin (kun magneetti ei enää tartu) ja tuikkaus samantien karkaisunesteeseen. Leikkurit ovat pieniä ja ohuita, kelvollisella ahjolla homma hoituu nopeasti.
Päästämisen voi tehdä tavallisella keittiön uunilla, kaikki kärjet kerrallaan.
Niinpä näkyy, että sahalla ja “taltalla”, mutta sitten pitää olla kaksiosainen rakenne.
En löytänyt mistään paikallisesti & vähittäismyynnistä eristäviä tulitiiliä, jotka ovat matalapolttoisuuttaan todella pehmeitä. Mun ei-eristävä tulitiili on kovempaa työstettävää. Mikään ruuvarilla lohkominen ei pelitä.
Leikkurikärjet päästetään pehmeämmiksi kuin puukonterät, jotta puukonteriä paljon ohuemmat kärjet kestävät helvetin kovia iskuja murtumatta. Tässä on leikkurien päästämisen ongelman ydin. Normaalin keittiöuunin maksimi 250 C ei riitä tähän, tarvitaan noin 280 C+.
Upo kehuu, että heidän liesissään maksimi on 300 C, jolloin karjalanpiirakoiden paistaminen onnistuu, ja leikkurien päästäminen myös. Sellaista ei vaan ole.
Ai jai, meidänkin uunin ylin lämpötila on vain 275°, käytännössä varmaan alle senkin. Tämä kuulostaa ongelmalta. Päästövärien kanssa pelaaminen taas on hankalaa ja stressaavaa.
