Kevätauringon kuumuessa on oikea aika edistää tulevan kauden metsästyskalustoa. Takoleikkurit on nyt käytetty loppuun eikä uusia ole tulossa. Kärkilootissa pyörivät peltikärjet eivät kestä kovia iskuja vääntymättä eivätkä pidä terää kummoisesti. Niinpä käännyin 10 vuoden tauon jälkeen tiukkaan materiaaliin, konesahanteriin. 2,2 mm paksut latat ovat kovaa, sitkeää ja erittäin hyvin teroittuvaa ainetta.
Kokeilin nyt ekaa kertaa aihioiden dremelöimistä emämateriaalista irti, materiaalia säästääkseni. Erikoispaksu katkaisulaikka puree ihan ok tähän kovaankin metalliin, mutta kuluu kyllä nopeasti loppuun. Smirgelillä siistintä ja viisteet niin ollaan teroitusta vaille valmiita.
Laskelmat pitivät kutinsa: kaurislaillinen 22 mm leveä kärki painaa 125 greiniä. Testaan myös 20 mm leveitä kärkiä samasta materiaalista (tumma kärki kuvassa).
Kiitos! Simppeleinä näitä en osaa pitää, kun ehkä 90 % maailmanhistorian nuolenkärjistä on ollut samanlaisia yksiosaisia, suoralinjaisia kärkiä, materiaalien vaihdellessa. Monimutkaisempi rakenne tai muotoilu ei tuo kirjaimellisesti mitään etua, tässä tapauksessa.
Kärkien kokonaispituus on lähempänä 60 milliä, mutta lehdet ovat kaksi kertaa pidempiä kuin leveitä. Käytin päättyneen kauden pidempiä, tasankotyylisiä kärkiä. Pari epämiellyttävää riistatilannetta myöhemmin palasin halulla lyhyempiin kärkiin. Ruodot ovat toistaiseksi himpun leveämpiä kuin nuolivarret. Trimmaan lähemmäs, jos huvittaa. Olen ampunut riistaa vuosien mittaan myös leveäruotoisilla kärjillä, joten ei iso tekijä.
Nuo leveät vannesahanterät kiinnostavat kärkimateriaalina. Moni jenkki on maininnut ne kärkimatskuvaihtoehtona. Kaikki minun näkemäni vannesahanterät (mukaanlukien 20±tuumaisten ammattikoneiden leveät halkaisuterät) ovat aivan liian ohutta metallia yksiosaisiin kärkiin, mutta ilmeisesti paksumpiakin on olemassa. Putkeen istutetun kärjen lehti voi olla vähän ohuempaakin metallia, taittumatta heti ensimmäisestä kovasta iskusta esimerkiksi riistaeläimen luuhun.
Yksinkertaisen tyylikkäitä kärkiä - kaikki mitä tarvitaan leikkuriin mutta ei yhtään mitään ylimääräistä.
Minulla on 24" vannesaha - leveimmän 27-millisen terän paksuus on vain 0,9 milliä. Saman valmistajan suurimman, 54-millisen terän paksuus on 1,3 milliä. Käytännössä kuluttajaluokan vannesahoissa paksuimmat terät ovat noin 0,9-millisiä, useimmiten ohuempia, paksummat eivät kestä kuin todella isoissa sahoissa. Jos teräpyörän halkaisija on luokkaa metri, niin suositeltava terän suurin paksuus on noin 1,6 milliä. Toisin sanoen, vannesahan terät ovat aina ohuita.
1,3 mm on suunnilleen absoluuttinen minimi luotettavien yksiosaisten kärkien ainesvahvuudeksi. Takavuosina itse kukin käytti ohuempaakin kamaa, mutta ei ilman ongelmia, joita ei elävien maalien kanssa saa sivuuttaa. Olen itse empiirisesti todennut, että 1,5 mm paksuutta riittää juuri ja juuri, muttei ole täysin luotettavaa. Pieninkin kärjen taittuminen tuhoaa ampumatarkkuuden, vaikka läpäisy ei kärsisikään. Maksimikokoiset vannesahanterät ovat siis minimikokoista kärkiainesta.
Kuten viestissä totesin, kyse on konesahanteristä, joilla sahataan metallia. Moottoroitu rautasaha olisi kai käypä kuvaus.
Onhan noita sahoja jolla tukkipuuta sahataan, vannesahaksi niitäkin kutsutaan. Sieltä saa tämmöstä matskua. Leveyttä en edes mitannut, mutta paksuutta on 1,8mm. Yks kaveri tekee noista fileerausveitsiäkin. Mulla sattuu olemaan appiukko töissä sahalla, missä noita menee roskiin kuukausittain jokunen kymmenen metriä. Pyysin tuossa joku aika sitten ottamaan talteen ja jokunen sitten noita löytyykin. Vaikkakin yhdestä metrin pätkästä on varmaan loppuiäksi kärkiä .
Edit: Osko 13-15cm leveyttä.
Aikoinaan, kun alettiin rakentaa viikinkilaivan replikaa, niin paikalle tuli vanha sahuri yhtä vanhan kenttävannesahansa kanssa. Sillä pantiin metrin paksuista kuusitukkia siivuiksi sutjakasti. Eipä tullut mieleen silloin eikä nyt, että niistähän sitä irtoaisi, lopuksi ikää.
Siinähän sä vaatimukset heitit, että nuo kaikkiko onnistuisi. Sahalla ne pätkii jollain pöytäleikkurilla, käsitoimisella. Mutta kait tuo on kotioloissa pakko rälläkällä palotella. Laikkoja menee, mutta paljonko niitä kärkiä nyt oikeasti tarvitsee? Sittenhän on plasmaleikkureita sun muita…
No juu ja kun noita taisi appiukko tuoda autotalliinsa 20kg, niin saattaisi noita multa liietä teriä haluaville.
Eikös kaiken pidä aina olla helppoa, edullista ja nopeaa?? No ei vaan, itse en tykkää metallitöistä yhtään. Rautasahalla sahaaminen menee vielä mutta siihen se sitten jääkin. Jos olisi aikaa, niin toki sitten voisi tutustua metallitöihinkin mutta nyt ne eivät ole prioriteettilistalla mitenkään korkealla. Mutta hyvä että jotkut tekevät itse kärkiä ja jakavat kokemuksiaan!
Kuten Kuningas-Jousiseppä Dean Torges lausahti: “I can’t think of anything worth doing that was quick and easy”
Tasakantainen, suorasivuinen kolmio on paitsi ballistisesti erinomainen muoto, myös työtä ja raaka-ainetta säästävä muoto. Aloitusviestin kuvasta näkyy, miten pienestä lohkosta lattaa irtosi kaksi kärkeä, ja miten paljon yhteistä “saumaa” niillä oli. Irrottuaan valmis, tasoleikkauksessa. Ei taitu kuperilla ja koverilla muodoilla. Kun kärkiä menee kaudessa tusina ellei kaksi, näillä asioilla on väliä.
Olen käyttänyt leikkureissa 9 - 15 mm pitkiä ruotoja. Näissä uusissa on enimmäkseen 11-milliset ruodot, joka on hyvä kompromissi. Liian hintsu ruoto ei tietenkään pysy luotettavasti kiinni kovissa iskuissa, turhan pitkä on taas työläämpi tehdä ja varttaa.
Varttamissyvyys on sekin vaihdellut isosti. Mitä ohuempaa ainetta kärki on, sitä syvemmälle se on vartettava, lehden tukemiseksi. Näissä jäsyissä 2,2-millisissä kärjissä riittää, että varren tasaleveä osuus kattaa ruodon ja lyhyehkö viiste alkaa heti sen jälkeen.
Onhan tuo käynyt mielessä, kokeilla haarakärjen leikkuuta näistä samoista latoista.
Aihetta sivuten, olen esittänyt Knuutinpoikien hallitukselle vastausta saamatta, että mm. Jousimetsästys-osion kansikuva pitäisi vaihtaa. Mennan hieno jousisaalis on asiaa, mutta kuvan nuolenkärki ei. Kuvilla on isosti väliä mielikuvien luomisessa, ja tuo kuva isoine, vihreine kaupankärkineen ylläpitää mielikuvaa, että metsästyskärjet ostetaan näissäkin piireissä kaupasta. Tosiasiassa en tunne yhtään dedikoitunutta primijjousimetsästäjää, joka käyttäisi kaupallisia leikkureita. Ei Mennakaan käytä enää.
Joo, olihan noita pätkiä tallissa 16 kappaletta, varmaan 30kg. Otan mukaan turkuun sitten kaikki. Siitä saa haluavat sitten yhden palan mieheen, useammasta palasta hierotaan kauppoja.
Noita muuten piisaa sitten jatkossa enemmän, jos kerran olis sepillä kysyntää…
Löysin metsästä vanhan puuvartisen lapion pintaruostuneen terän. Terän paksuus näytti silmään oikein sopivalta leikkuriainekseksi, joten raijasin raadon kotiin. Tönäri kertoi, että 2,1 mm, mikä on koko lailla perfetto.
Duunasin tänään lapionterästä puolenkymmentä leikkurikärkiaihiota testattavaksi. Lapionterän teräs on sitkeää ja vaikuttaa riittävän kovalta kunnon pienriistaterävyyden aikaansaamiseksi. Näitä tehdessä tuli melko primitiivinen pöhinä, sillä samanlaisista jyväjemmarien jäteraudoista sitä lopunaikojen aboriginaalitkin nuolensa terittivät.
.
.
Sahalla ne pätkii jollain pöytäleikkurilla, käsitoimisella. Mutta kait tuo on kotioloissa pakko rälläkällä palotella. Laikkoja menee, mutta paljonko niitä kärkiä nyt oikeasti tarvitsee? Sittenhän on plasmaleikkureita sun muita…
