Leikkureita ensi jahtikaudelle

Tulipahan kokeiltua kuitenkin neljää eri versiota. Ei näistä mitään taivaita aukaisevia kokemuksia tullut mutta hemmetin hyvä mieli muutamasta jutusta.
Ensinnäkin paksulla viiksilangalla sidpttu kärki oli erittäin huono upotukseltaan ja tietenkin jää heti pois. Ohuemmalla langalla sidottu toimi lähes yhtä hyvin kuin lattaleikkurit kunnes kolmannella laakilla terä irtosi nuolta pois vetäessä. Tökötillä ja jänteillä liimatut lattaleikkurit eivät olleet moksiskaan. Vähänlaisesti kokemuksia mutta toistaiseksi ei ole yksikään tökötillä liimattu taulukärki irronnut joten kyllä se on varmasti kilpailukykyistä tavaraa verrattuna epokseihin.

Rälläköin 18 aihiota lisää joista viisi hioin lähes valmiiksi. Näillä mennään tämä syksy, siinä on reilusti varaa koska minun tavoitteena on saada yksi hyvä ja realistinen riistatilanne 10-15 metrin matkalta ilman koiraa. Kaato olisi jo bonusta kaiken päälle

Tuukka puhuu asiaa niin viisteiteiden hienoksista kuin muutenkin. Tuettu maalitaulu tai mikä tahansa taustaan kiinnitetty geelipallura antaa vain viitteitä läpäisystä verrattuna ristaan.
Riista, joka aika harvoin on kiinnitettynä taustaa vasten maastossa, ilmassa tai vedessä, on oma juttunsa. Riista on miltei aina vieläpä liikkeessä.
Vaikka kyyhky ja sorsakausi on jo alkanut niin syyskuusta alkaa jahtikausi todenteolla, ainakin minulle. Nyt joudun itsekin leikkurisavottaan. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Blunttisetti sentään on jo valmis.

Saman olen itsekin huomannut. Ainakin omissa taulukärjissä on kaikissa kierteet ja luulen tökötin toimivan niissä enemmänkin kierretiivisteenä kuin liimana, mikä on kylläkin se ja sama kunhan toimii. OIen niin kiintynyt tuohon tököttiliimaan nuolenrakennuksessa, etten kyllä pärjäisi ilman. Tällä hetkellä en näe mitään syytä käyttää moderneja liimoja muussa kuin terien kiinnittämisessä taulukärkiin.
Todella hyvää tavaraa. Helppo käyttää, tuoksuu hyvälle, ei sotki, pitää hyvin. Siis kyseessä Tallin pojan tököttiliima, voin suositella.

1 tykkäys

Eilen taas testailin, tällä kertaa suoremmilla urilla, mutta en löytänyt eroa lento-ominaisuuksissa. Olisikohan tuossa “purjeen” pinta-ala niin pieni, ettei suurta vaikutusta ole huomattavissa?

Lisäksi kokeilin huvin ja kiinnostuksen vuoksi vastaavaa nuolivartta sulittamattomana pelkän taulukärjen kanssa. Oli hyvin mielenkiintoisen näköistä lentoa. Kärki meni melkolailla sinne minne halusinkin, mutta varsi hyppäsi jousesta lähtiessään sivuliirtoon ja pidemmällä matkalla teki s-mutkan. Sulitetut nuolet ja varsinkin leikkurinuolet kuitenkin lentävät ilman mitään sivuliirtoja?!

Oma järki sanoo, että varret ovat niin paljon liian jäykkiä, että nuoli ei juuri taivu kahvan ohi vaan nuolen perä osuu kahvaan ja siitä hyppää sivuluisuun. Voisi kokeilla selvästi notkeammilla varsilla.

Lisäksi olen pähkäillyt, että miten saisi tehtyä noista mäntyvarsista noin 10gr/# leikkurinuolia, kun pelkän varren massa on alimmillaan 340gr? Siinä olisi vain 80gr varaa sulille ja kärjelle. Tietty barreloimalla ja minimimittaisilla varsilla saisi vähän enemmän pelivaraa, mutta silti. Onko ideoita?

Barreloi nuolivarsi. Tai ainakin taperoi peräpää.
Omat vannesahasta leikatut leikkurit painaa pyöreät 100 greiniä. Tykkään ihan tuosta tasankointiaanien tyylistä istuttaa ruodollinen leikkuri nuolivarren halkioon.

Yksi vaihtoehto on tehdä enemmän nuolivarsia. Männyllä nuovarren massa voi vaihdella todella paljon. Esimerkiksi 60–65-paunaisten ja 32 tuumaisten mäntyvarsien massa voi olla 380–540 graania.

Preeria-kärjistä, niiden koko vaihtelee tosi paljon. Muutaman sentin mittaisista noin 15-senttisiin. Voisi kuvitella, että pienemmät kärjet olivat pääsääntöisesti ihmismetsästykseen ja isoimmat lähinnä vain biisoniin. Mutta isoja kärkiä on löytynyt myös sapiens-luista, joten mikään ehdoton tämä jako ei ole. Myös materiaalin saatavuus on varmaan vaikuttanut siihen, millaisia kärkiä on kulloinkin tehty. Ja miljoonia kärkiä tehtiin valkonaamojen tehtaissa ja pajoissa, joten asiakas ei välttämättä vaikuttanut siihen, millaisia kärjet olivat. Joissakin kärjissä oleva reikä on varastointimenetelmä. Reiän läpi työnnettiin lanka ja tällä tavalla tietty määrä kärkiä niputettiin ja sillä oli sitten vakiohinta.

Olen käyttänyt monen mittaisia metallikärkiä, mutta mieltynyt eniten sellaisiin, missä varsinaisen teräosan pituus on 6-7 cm ja ruoto 1,5 cm. Leveys korkeintaan 23 mm. Tein aikoinaan melko paljon kärkiä pistosahan teristä, mutta ne ovat turhan ohut ja kevyt materiaali. Helppotekoisia ne kyllä ovat, peltisaksilla ensin kolmioita ja smirgelillä loppu muotoilu.

Howard Hillin mukaan leikkurin paino saisi olla siinä 8 grammaa. Olen huomannut, että suunnilleen tuon painoiset tuntuvat minustakin hyviltä. Liian raskas kärki tekee lentoradasta turhan kaarevan ja vaikuttaa muutenkin osumatarkkuuteen. Sopivan raskas kärki (ja nuoli) käyttää parhaiten jousen energian ja nuolen liikemäärä (kyky tunkeutua materiaaliin) on optimaalisin.

1 tykkäys

Eilen illalla vielä ohentelin varsien posket ja liimasin uudet jänteet paikalleen. Leikkurien ruodot ovat 2mm paksut. Taidan ohentaa jahtisetin teristä ruodot 1mm vahvoiksi koska hirvittää noin ohuet puuosat ruodon ympärillä. Tuleehan tuohon vielä tököttiä päälle mutta kuitenkin. Menikö jo liian ohueksi vai alkaako olla kohdillaan ?. Käsissä nuo tuntuu hyvältä mutta tilanne saattaa olla toinen kun nuo osuvat luuhun tai johonkin muuhun kovaan.


Itse en ole koskaan teipperöinyt leikkurinvarren keulan poskia leveyssuunnassa, pelkästään korkeudessa. Idea on ollut pitää liimapinta mahdollisimman laveana. Barrelinuolissa liimapinta on kuitenkin väkisinkin kutistettu, ja näillä pidettiin perhe ruoissa maailman sivu.

Hirveän paljon riippuu käytetyn tökötin, ja liimaustyön, laadusta. Olen itse metsästänyt ehkä sadan maastolaukauksen edestä varhaiskantaliimatuilla nuolilla. Saumojen kestävyys toistuvien kovien iskujen kurimuksessa on syy siihen, että töplään leikkurit epoksilla paikoilleen, niin paljon kuin inhoankin joka paikkaan hieroutuvan bisfenoli A:n lähteen kanssa puljaamista. Hyvä tökö ja virheetön tekniikka, niin varmasti pysyy.

Samaa mieltä, varsia ei tarvitse juurikaan kaventaa, päistä ohentaminen riittää. Minusta nuo ovat aika OK, kunhan terävyyttä riittää. Nyt niitä ei ehkä ole vielä teroitettu kuin alustavasti. Testaan leikkurien terävyyttä kokeilemalla, leikkaako kärki pientä lastua kynnen pinnasta.

Tököttiä en laittaisi jänteiden päälle, ellei kyse ole lähinnä esiintymistarkoituksiin tehdyistä nuolista. Laitan jänteiden päälle normaalisti ohuen kerroksen puuliimaa, eri-keeperiä. Se suojaa jänteitä kulumiselta ja satunnaiselta kastumiselta. Muitakin liimoja voi käyttää, tai lakkaa tms. Kunhan jotain on. Paljas jänne ei ole hyvä Suomen ilmastossa.

Itse en luota kynsitestiin, sillä melko kämäinenkin teränsuu nappaa kynteen ihan kivasti, mutta vähänkin vajaa teroitus rankaisee ankarasti metsällä. Otan yleensä aanelosen, roikotan yhdestä kulmasta ja viiltelen kärjellä paperista suikaleita. Kun tämä käy helposti, on kärki tappava.

Joo taidankin jättää tökötin pois jänteiden päältä ja laittaa puuliima tilalle. Leikkurit on vielä lopullisesti teroittamatta, lähinnä hioin rälläköinnin jälkiä pois.

Setti tuli ampumakuntoon reilu viikko sitten. Tällä viikolla on trimmattu ja ok yksilöistä valiot ovat saaneet heijastinteipit sineteikseen. Ei voi enää rumuudessa paljoa paremmaksi laittaa jos tuijottaa sulituksia, mutta nuolien haeskelu helpottuu kun värit ovat irvokkaat ja epänaturaalit.
Toki nyt kun on heijastinteipit, niin sulitukset voisivat olla tyylikkäät ja mahd. hukkanuolen haenta onnistuisi pimeän tultua lampulla.

No, rumia ovat, mutta olkoon toistaiseksi. Palasin takaisin preeriatyliseen pidempiteräiseen, mutta kapeahkoon leikkuriin kolmioleikkurien jälkeen. Niistä kolmioistakin osa on ok, mutta vain yksi oikein kelpo. Painot (435-450gn) ja spinet (54-58#) on hilattu liki ja niputtaa hyvin taululla. Uusi, ruma, neonvihreä setti oli 6 nuolen ja yksi niistäkin meni hylkyyn. Blunteista 6 setistä viikon kuurin jälkeen enää kaksi kelpaa metälle. Ne on pyy ja sorsahomiin. Pakko tehdä niitä vielä lisää. Vanhoja nuolia korjasin (oranssit sulat) ja ne ovat osastoa semihyvät. Näillä nyt 4 metsäkeikkaa tehtynä ja kaksi riistalaukausta takana, liikkuvaan kummatkin laakit. Huteja, mutta todella niukasti. En syytä nuolia hudeista, ennemmin ampujaa sopii syytellä.

4 tykkäystä

Mainitsin kai vuosi sitten täällä, että meinaan kokeilla leikkurikärkien karaisemista ja päästämistä, vähän kovempaan ja teränsä paremmin pitävään laatuun. Kenttävannesahan terätkin kun on päästetty melko pehmeiksi, notkeuden ja sitkeyden nimiin.

Laitoin äsken kasaan rivarikelpoisen mikroahjon. Tein ahjoon pitkän pesän, johon saisi kolme kärkeä rinnakkain kuumumaan. Koeponnistin mikroahjon eilen illalla, kun oli tarpeeksi hämärää metallin värit nähdäkseni.

Liekki loimottaa kovasti kärkien yli, ja laskee vasta pesän takaseinään törmättyään. Pitkästä pesästä ei näillä säädöillä ole mitään hyötyä. Täytyy tuunata.

Toistaiseksi on selvää, että setuppi saa perimmäisen kärjen punahehkuiseksi, mutta ainakaan tuo “cherry” (ja veteen dumppaus) ei riittänyt karkaisemaan kenttävannesahamatskua: viila puree edelleen hyvin.

More to come.


5 tykkäystä

Liekki pitäisi ymmärtääkseni saada sivusta sisään, että lämpö leviäisi tasaisemmin.
Tälläinen tulitiilistä koverrettu miniahjo on ilmeisesti pieniin teriin ihan toimiva.

1 tykkäys

Tässä toinen ohje: How to make a homemade Mini Forge - The Geek Pub

1 tykkäys

Juri,

En ymmärrä. Sivusta sisäänhän minunkin ahjossa liekki menee. Miten se voisi mennä mistään muualta, kun kaasupolttimen pitää lähtökohtaisesti olla pystyssa käytettäessä.

edit: meinasit siis että ei pitkulaisen pesän päädystä vaan pitkän sivun keskeltä.

Mun bongaamissa ohjeissa oli pyöreä tulipesä. Se on ylivoimaisesti helpoin tehdäkin, jos on riittävän (julman) iso poranterä, joka ei ole reikäsaha, käytössä. Siinä pyöreässä pesässä liekki näytti pyörivän ja täyttävän tilan oikein tehokkaasti, ja naulat menevän valkohehkuisiksi.

Yritin olla ovela, ja koversin työläästi pitkulaisen pesän. Nyt voin todeta, että olisi vaan kannattanut tehdä pyöreä, ja latoa kärkiä päällekkäin kolmeen kerrokseen sen sisään. Hyvin olisi mahtunut, ohuita kun ovat. Tällöin kaikki kärjet olisivat samassa liekin kuumimmassa osassa.

Ongelma on tosin se, että ohjeen 55-millisen reiän tekemiseen minulla ei ole kalua, eikä pienintäkään halua investoida kymppejä poranterään, jota tarvitsen vain tähän. Pointti oli päästä pienellä kululla, ja se on toistaiseksi toteutunut. Mulla on 32-millinen oksapora, ja 40-millinen, jonka kara on vittumaisesti 16-millinen, eikä mene mun porakoneeseen ohuemmaksi jyrsimättä.

1 tykkäys

Tuukka, tuossa ekassa ohjeessa reikä tehdään näppärästi ilman poranterää, vain rautasahalla ja ruuvimeisselillä.
Luulen että leikkurikärjet on kuitenkin helpointa ja nopeinta karkaista yksi kerrallaan. Pitkillä pihdeillä ote varren päästä, hehkutus oikeaan väriin (kun magneetti ei enää tartu) ja tuikkaus samantien karkaisunesteeseen. Leikkurit ovat pieniä ja ohuita, kelvollisella ahjolla homma hoituu nopeasti.
Päästämisen voi tehdä tavallisella keittiön uunilla, kaikki kärjet kerrallaan.

Niinpä näkyy, että sahalla ja “taltalla”, mutta sitten pitää olla kaksiosainen rakenne.

En löytänyt mistään paikallisesti & vähittäismyynnistä eristäviä tulitiiliä, jotka ovat matalapolttoisuuttaan todella pehmeitä. Mun ei-eristävä tulitiili on kovempaa työstettävää. Mikään ruuvarilla lohkominen ei pelitä.

Leikkurikärjet päästetään pehmeämmiksi kuin puukonterät, jotta puukonteriä paljon ohuemmat kärjet kestävät helvetin kovia iskuja murtumatta. Tässä on leikkurien päästämisen ongelman ydin. Normaalin keittiöuunin maksimi 250 C ei riitä tähän, tarvitaan noin 280 C+.

Upo kehuu, että heidän liesissään maksimi on 300 C, jolloin karjalanpiirakoiden paistaminen onnistuu, ja leikkurien päästäminen myös. Sellaista ei vaan ole.

Ai jai, meidänkin uunin ylin lämpötila on vain 275°, käytännössä varmaan alle senkin. Tämä kuulostaa ongelmalta. Päästövärien kanssa pelaaminen taas on hankalaa ja stressaavaa.

1 tykkäys